Minä vaan:)

mä kirjoitti:

Tunteeko jouku teistä huonommuuden tunteita oman henkisen pahoinvointinsa takia? Minulla on asiat muuten ihan hyvin, pyrin kokoajan eteenpäin. Olen ollut hyvin kiltti lapsi ja en ehkä tottunut sanomaan omia negatiivisia fiiliksiä vaan miellyttämään muita. Olin hymypatsastyttö ja uskoin ihmisten hyvyyteen ehkä liiankin paljon, koulussa olin ihan hyvä, mutta hieman arka ja epävarmempi sosiaalisesti kun tulin uuteen kouluun ja minua kiusattiin ylä-asteella kaksi vuotta.Minulta on aina odotettu paljon. Urheilin kiusaamisajan ja niin jaksoin selviytyä koulusta käsittelemättä siitä aiheutunutta pahaa oloa.En myöntänyt kiusaamista itselleni taikka kavereilleni.Kaikki kun oli näennäisesti hyvin kun koulussa olin hyvä ja urheilussa menestyin.Itsekin uskoin että kaikki oli hyvin ja hymyilin kiusaajilleni tekemästään pilasta minulle.Urheilu oli erittäin tärkeää ..menin riparille josta odotin uusia kavereita ja kokemuksia ja umpilisäkkeeni puhkesi vaelluksella. Niin minulla ei ollut sm-kisoja eikä rippijuhlia.Uuteen kouluun vaihto oli sen jälkeen. Poin huonoa itsetuntoa ja jäin yksin koulussa en harrastanut urheilua elin vain kaukorakkaussuhteessa isoseen kaverini sai riparilta uusia kavereita. Koulussa en tehnyt enää niin paljoa töitä 9lk:lla mutta sain vielä yli 8 keskiarvon ja pääsin "hyvään lukioon".Lukiossa minulle tuli kriisi.Luin riparikirjeitä ja toivoin että ne kaverit olisivat istuneet ikkunani alla ja kuulleet kun soitin kitaraa ja että koulukiusaajat olisivat pyytäneet minulta anteeksi.Pelkäsin kuitenkin että koulussani en saisi taaskaan kavereita.Valvoin ja minulle tuli niin paha olo etten pystynyt syömään,pohdin suhdetta Jumalaan ja yritin selvittää ilmestyskirjaa mutta en pystynyt.Rupesin kuulemaan kaverini ääniä joka ei mielestäni ymmärtänyt taustojani.Nyt tämä kaverini opiskelee lääkiksessä eikä haluaisi työkseen tehdä lääkärin hommia koska arvostaa sitä tieteenä.Minä olin sairaalassa tutkimuksessa ja pääsin takaisin lukioon jossa minä en sen jälkeen saanut yhtään oikeata kaveria vaan abiluokalla kun oloni parani hieman tapasin uusia ihmisiä, joita myös liikaa rasitin kun itsellä oli vaikeeta.On ollut vaikeeta hyväksyä itseään kun on tällaisia kokemuksia.Olen yo ja olen suorittanut avoimessa yliopistossa opintoja ja olen saanut itse varmuutta moneen sellaiseen paikkaan jota ei kovin moni ole tehnyt.Olen todellakin etsinyt itselleni niitä kanavia ja toteuttamismahdollisuuksia joissa voin toteuttaa itseäni paremmin.Tulkitsen itseäni tai etsin sitä muiden tuntemattomienkin puheiden kautta miten ne puhuvat toisistaan ja minusta muiden haukut tuntuvat yhtä pahalta kuin minua haukuttaisiin.Kyllä minä sen tiedän et se ois mahdotonta et ne puhuis musta mutta etsin vain itseäni sieltä muiden puheista.Kun tuntuu vain pahimmalta se et mua pidetäis hulluna ja et kuva musta muuttuu kun kerron näistä kokemuksistani.En mä ainakaan paha ihminen ole liiankin kiltti.Mulla vaan on ollut odotuksia, mut paljon on vielä edessä.Oon pyöriny joissain hörhöpiireissä ja teen toimittajan hommia ja tv-työtä ja se on nostanut omanarvontuntoani et olenhan mä ihminen hei.Srk-sta en meinannut löytää aitoa ihmissuhdetta kesälukiossa tapasin oikeen ystävän josta olen tosi kiitollinen.Liikaa uskonnollisuutta vähän karsastan.Mulla on myös poikaystävä jok välittää musta oikeesti

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä