Oikaisu

Jostain syystä, jotkut teistä ihan oikeasti kuvittelevat, että olen ennustanut kysyjille. Se on kuvitelmaa ja ei pidä paikkaansa. En ole ennustaja, en ole ollut ennustaja, enkä tule sitä koskaan olemaan.
En ole ketään teistä tuominnut vaan varoittanut uskomasta tyhjään ja uskomaan itseensä.
Jokainen kyllä varmasti huomaa, että suurin osa ihmisistä tehdessään kysymyksen, on siihen jo itse tavalla tai toisella vastannut. Elämän yleiset ohjeet siis koskettavat suurinta osaa, se ei ole ennustamista eikä halveksimista.
Esim.
olen masentunut -> tee jotain kivaa
saanko töitä jota olen hakenut -> aika näyttää
mitä rakkauselämään ->etsivä löytää
saanko miehen -> luota itseesi, jonka pitäisi iän myötä vain kasvaa
jatkanko suhdetta -> sitä ei tiedä kukaan muu kuin kysyjä itse
8268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

En silti voi olla ihmettelemättä miksi näät vaivaa jos ihmiset täällä kyselevät.Lue tämän palstan otsikko:Ennustukset !!! Sitä me täältä haetaan eikä sinun kommenttejasi!!!On AIVAN meidän OMA ASIA jos me haluamme kysellä tulevasta.Anna jossain muualla mielipiteitäsi,TÄÄLLÄ ON ENNUSTAJILLE kysymuksiä.Sinä aliarvioit meitä,kuin olisimme aivottomia,ei tarvitse holhota.HYVÄÄ KEVÄTTÄ SINULLE MYÖS !! *Yks kyselijä kans*

Äänestä
  • Suorastaan huvittavaa, että kyselet samoja kysymyksiä -olen jo niihin vastannut useaan kertaan. En holhoa -tuon vain oman kantani julki, tämä on sydämen asia minulle. Ja nikkini on muuten outoja lintuja, ei outo lintu.. siinä vissi ero.

    Paljon on puhuttu, että tältä palstalta on hiillostettu monia 'näkijöitä' pois. Eivätkö kestä eriäviä mielipiteitä? Eivätkö usko omaan asiaansa? Ovatko sydämen asialla? Sekin on huvittavaa, jos eivät voi seistä sanojensa takana. Suurin osa ei edes vastaa heille esitettyihin kysymyksiin.

    Jos tämä on huvia monelle, niin ok. Itseasiassa totuus on se, että tältä palstalta yritetään hiillostaa ulos ne ihmiset, jotka kritisoivat. Minkä takia nostatte kauhean äläkän.. osuuko se jotenkin arkaan paikkaan?

    Äänestä

  • outoja lintuja kirjoitti:

    Suorastaan huvittavaa, että kyselet samoja kysymyksiä -olen jo niihin vastannut useaan kertaan. En holhoa -tuon vain oman kantani julki, tämä on sydämen asia minulle. Ja nikkini on muuten outoja lintuja, ei outo lintu.. siinä vissi ero.

    Paljon on puhuttu, että tältä palstalta on hiillostettu monia 'näkijöitä' pois. Eivätkö kestä eriäviä mielipiteitä? Eivätkö usko omaan asiaansa? Ovatko sydämen asialla? Sekin on huvittavaa, jos eivät voi seistä sanojensa takana. Suurin osa ei edes vastaa heille esitettyihin kysymyksiin.

    Jos tämä on huvia monelle, niin ok. Itseasiassa totuus on se, että tältä palstalta yritetään hiillostaa ulos ne ihmiset, jotka kritisoivat. Minkä takia nostatte kauhean äläkän.. osuuko se jotenkin arkaan paikkaan?

    Tarkoitin sitä että OLET OUTO LINTU.Tuolla on palsta erikseen mihin voi kommentoida uskooko ennustuksiin mutta TÄMÄ PALSTA ON ENNUSTUKSILLE !!Et voi vastailla jos kysymykset on suunnaattu jollekkin muulle,SINULTA EI KYSYTTY MITÄÄN.

    Äänestä

  • Yksi kysyjä ! kirjoitti:

    toisten halveksimisesta ja mukamas nimittelystä -ole hyvä vaan. Voit katsoa peiliin. Olenko minä kysynyt sinulta jotain? Tämä on siis retorinen kysymys..
    Haluatko tietää tulevan on otsikoissa -> muuta ei enää tarvitse kommentoida

    Äänestä

  • Yksi kysyjä ! kirjoitti:

    Tarkoitin sitä että OLET OUTO LINTU.Tuolla on palsta erikseen mihin voi kommentoida uskooko ennustuksiin mutta TÄMÄ PALSTA ON ENNUSTUKSILLE !!Et voi vastailla jos kysymykset on suunnaattu jollekkin muulle,SINULTA EI KYSYTTY MITÄÄN.

    Etkö ole huomanut,että tämä ON KAIKILLE AVOIN PALSTA halusitpa sitä tai et.Äksyillä toki voit,mut´ei se mitään hyödytä.

    Äänestä

En usko että tässä muuta kuin ihmisiltä raivo, että menit kirjoittelee omiasi heidän kysymiin sormalta. Täälä on nyt vuoden käynyt häiriköitä. Huomannut olen, että ihmiset raivostuvat aina vaan enempi näille jotka varottelevat, ja menevät kirjoittamaan omiaan kyselyihin. Eli tavallaan seuraava joka tänne tulee saa varmaan vielä kovemman kohtelun, kuin sinä. Se vain niin on, että nyt on kova maailma. Ihmiset hakevat helpotusta jostain jaksaakseen taas päivän viikon eteenpäin. Annetaan heille tämäkin juttu. Annetaan kaikkien hoitaa omat asiansa niinku he tahtovat.

Äänestä
  • Vastasin jo eilen -> Kiusaa en halua tehdä, jos joltakin niin tuntuu, olen pahoillani. Mutta ilmeisen hyvällä omalla tunnolla ja raukkamaisen läpinäkyvyyden varjolla (jota minun väitetään tekevän) te kaadatte itse pahan olonne minun niskaan. Vain sen takia, että palstaa on häiriköity aikaisemmin. Onko mielestänne oma käytöksenne ollut siten jotenkin oikeutetumpaa? Miettikääpä sitä.

    Minä hoidan myös omaa asiaani, se lienee sallittua myös minulle. Maailma on kova paikka ja tyhjään uskominen voi tehdä siitä vielä kovemman.

    Jos ette halua käydä keskustelua asiasta, silloin lopetatte.

    Äänestä

..siitä ettei pidä liian sokeasti uskoa ennusteisiin ja tehdä elämässään radikaaleja muutoksia niiden perusteella. Mutta toisaalta olen kokenut että näillä palstoilla valetaan uskoa ja annetaan toivoa paremmasta. Todella harvoin vastaus on negatiivinen, yleensä aina tsempataan ja kannustetaan eteenpäin. Se on hyvä juttu, minunkin päiväni on monesti pelastunut tsemppauksen ansiosta! :) kiitos siitä teille rakkaat näkijät!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

outoja lintuja kirjoitti:

Jostain syystä, jotkut teistä ihan oikeasti kuvittelevat, että olen ennustanut kysyjille. Se on kuvitelmaa ja ei pidä paikkaansa. En ole ennustaja, en ole ollut ennustaja, enkä tule sitä koskaan olemaan.
En ole ketään teistä tuominnut vaan varoittanut uskomasta tyhjään ja uskomaan itseensä.
Jokainen kyllä varmasti huomaa, että suurin osa ihmisistä tehdessään kysymyksen, on siihen jo itse tavalla tai toisella vastannut. Elämän yleiset ohjeet siis koskettavat suurinta osaa, se ei ole ennustamista eikä halveksimista.
Esim.
olen masentunut -> tee jotain kivaa
saanko töitä jota olen hakenut -> aika näyttää
mitä rakkauselämään ->etsivä löytää
saanko miehen -> luota itseesi, jonka pitäisi iän myötä vain kasvaa
jatkanko suhdetta -> sitä ei tiedä kukaan muu kuin kysyjä itse

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu