Turkulaisessa puhuttiin tavaratalo Wiklundin viimeinkin alkaneesta remontista. Korttelissa sijaitseva taloyhtiö on jarruttanut hanketta jo lähes 20 vuotta jonka vuoksi koko keskustan kehitys on kärsinyt.
Aivan käsittämätöntä että kauppatorin laidalta löytyy korteli joka on suurimmaksi osaksi kirpputorina ja surkeana roskiksen näköisenä sisäpihana! Mahdollisuudet korttelin kehittämiselle uudeksi Hansakorttelinksi ovat todella hyvät. Asiakaskanta löytyy jo valmiina päinvastoin kuin Forumin tapauksessa.
Toivottavasti korttelin ja ainakin Wiklundin rakennuksen ulkoinen julkisivu uusitaan kokonaisuudessaan samalla, sillä nykyinen näyttää pahemmalta kuin missään muualla voisi olla! Likainen, halpa pintamateriaali, rikkinäiset ikkunat, kävelytien laatat palasina, seinistä pursuu home ja villat eerikinkadun puolella. Käsittämätöntä ja ihan ydin keskustassa!
Toivottavasti myös suunniteltu 2 kerroksinen koko sisäpihan kattava lasikattoinen kauppapiha toteutetaan kortteliin. Näin saadaan lisää liiketilaa viihtyisyyttä keskustaan. Parkkitilaa ei toriparkin muodossa ainakaan tarvita. Louhesta suorempi kävely-yhteys uuteen tavarataloon olisi suotavaa. Jos lisää tarvitaan niin sisäpihalla entisen anttilan kiinteistön kohdalla on tilaa nykyisen anttilan parkkitalon kokoiselle parkkitilalle. Mutta kuten tiedossa, yli 70% keskustaan ostoksille tulevista tulee muulla kulkuneuvolla kuin omalla autolla!
Hansa on Turun seudulla nyt ykkönen! Wiklundista voisi tulla hyvä kilpailija ja ainakin keskusta saisi lisää jalansijaa automarketteihin verrattuna.
wiklunin Remppa!
3
579
Vastaukset
- .Punisher
Koko Kauppiaskadun puoleisen osan torin vierestä saisi purkaa ja rakentaa vanhaan kuosiin takaisin. Siinä olisi kerrankin kulttuuriteko vailla vertaa.
- hfhfhj
Harmi vaan, että Kauppiaskadun puoleinen julkisivu jää entisen näköiseksi. Olisivat voineet edes korottaa matalaa osaa.
hfhfhj kirjoitti:
Harmi vaan, että Kauppiaskadun puoleinen julkisivu jää entisen näköiseksi. Olisivat voineet edes korottaa matalaa osaa.
Jollen väärin nähnyt (paljon) niin myös kauppiakadun sivu uusitaan ja korotetaan 1 (2?) kerroksen verran.
Se on TOK itse joka remonttia on jarruttanut koska haluttiin ja halutaan edelleen toriparkki johon kokoomus ja demarit ovat jo ystävällisesti suostuneet. Vastalahjana TOK avustaa ed. mainittuja puolueita sitten kunnallisvaaaleissa kohtuullisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03540- 413089
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv552847Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv342735- 162648
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452530- 432165
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262035- 421915
- 401686