Ensin kauheesti halusin tulla raskaaks, mut en tiedä kävikö se sitten vähä liian nopeasti kun heti tokalla kerralla tärppäs? Olen iloinen raskaudestani, mutta silti useammin ajattelen kaikkia "kauhu"juttuja, pelkoa ja epävarmuutta on enemmän kun iloa..
Tukena on ystävä jolla 7kk ikäinen poika, äiti on tukena ja paljon muita äitejä ja isejä.
Tuntuu kuitenkin siltä että odotan vain sitä että saan poikaystävältäni täyden tuen, kun hänelle tämä asia ei ollut ihan niin iloinen kuin minulle.
Pelkäsin kauheasti kertoa omille vanhemmilleni, tutuille ja muutamalle ystävälle että olen raskaana ja että aion pitää sen. En tiedä miksi tätä pelkäsin? Kait siksi että hain hyväksyntää? Mutta aivan turhaa pelkäsin, kaikki ovat iloisina ottaneet uutisen vastaan!=)
Mutta poikaystäväni kaverit ovat kaikki vaan tyyliin hymähtäneet että "vai ni" tai jotain sen suuntaista ja vanhemmilleen ja muille sukulaisilleen hän ei uskalla kertoa "vielä"!
En haluaisi koko raskautta elää epävarmuudessa:( Olin muutenkin niin ihmeissään siitä minkälaisia ihmiset ovat kun sinulle tapahtuu jotain suurta ja ihanaa, miten ne ihmiset käyttäytyvät tai reagoivat, aliarvioivat sinut, ne ihmiset jotka luulit tuntevasi edes jotenkuten!? -Nämä edellä mainitut ihmiset ovat itse nuoria ja heillä on lapsi tai lapsia. Tuntuu kuin he ajattelisivat että "just joo, mitenkhän toikin äidiks soveltuu" Tuntuu pahalta.
Meni ehk hiukka asian vierestä kun innostuin purkamaan "pahaaoloani" tänne, mutta oisko äitejä jotka ois tunten jotain samoin?
Tukena on ystävä jolla 7kk ikäinen poika, äiti on tukena ja paljon muita äitejä ja isejä.
Tuntuu kuitenkin siltä että odotan vain sitä että saan poikaystävältäni täyden tuen, kun hänelle tämä asia ei ollut ihan niin iloinen kuin minulle.
Pelkäsin kauheasti kertoa omille vanhemmilleni, tutuille ja muutamalle ystävälle että olen raskaana ja että aion pitää sen. En tiedä miksi tätä pelkäsin? Kait siksi että hain hyväksyntää? Mutta aivan turhaa pelkäsin, kaikki ovat iloisina ottaneet uutisen vastaan!=)
Mutta poikaystäväni kaverit ovat kaikki vaan tyyliin hymähtäneet että "vai ni" tai jotain sen suuntaista ja vanhemmilleen ja muille sukulaisilleen hän ei uskalla kertoa "vielä"!
En haluaisi koko raskautta elää epävarmuudessa:( Olin muutenkin niin ihmeissään siitä minkälaisia ihmiset ovat kun sinulle tapahtuu jotain suurta ja ihanaa, miten ne ihmiset käyttäytyvät tai reagoivat, aliarvioivat sinut, ne ihmiset jotka luulit tuntevasi edes jotenkuten!? -Nämä edellä mainitut ihmiset ovat itse nuoria ja heillä on lapsi tai lapsia. Tuntuu kuin he ajattelisivat että "just joo, mitenkhän toikin äidiks soveltuu" Tuntuu pahalta.
Meni ehk hiukka asian vierestä kun innostuin purkamaan "pahaaoloani" tänne, mutta oisko äitejä jotka ois tunten jotain samoin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, että olet aika nuori..?
En yhtään ihmettele epävarmaa oloasi, varsinkaan jos et ollut keskustellut poikaystäväsi kanssa lapsen "hankinnasta" niin vakavissaan että olisit jo ennen raskautta saanut täyden tuen raskauden sattuessa kohdalle.
Luulen että tuskin kukaan koskaan on niin "valmis" raskauteen, sehän on todella suuri elämän muutos ja vaikuttaa koko loppu elämään, ja sen vuoksi onkin normaalia että tunteet ovat ristiriitaisia, onneksi raskaus kestää 9kk jonka aikana kerkeää ajatukseen tottua ja valmistua hieman siihen mitä edessä on.
Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa että keskusteltuamme avopuolisoni kanssa päätimme yrittää raskautta ja kuinka sattuikaan, raskauduin heti ensimmäisellä kierrolla.. Testin tehtyä, ensimmäinen ajatus olikin; kuinka ihmeessä tulemme pärjäämään?! Kuinka tämä jo näin äkkiä tapahtui?!!
Kun tunteet tasottuivat, tajusin että vaikka kuinka lasta suunniteltaisiin ja asiasta keskusteltaisiin, tuettaisiin puolin ja toisin, on raskaus niin suuri "shokki" vaikka hyväkin sellainen, ettei epäröiviltä ajatuksilta voi välttyä!
toivottavasti poikaystäväsikin kasvaa pikkuhiljaa ajatukseen lapsesta :) Onnea teille!
mulla oli sama tilanne kun tulin raskaaks..oltiin tosin milemmat ilosia mut mies ei kertonu omille vanhemmilleen ja sisaruksilleen ennenku jotai viidennel kuulla, nähdään niin harvoin ettei ne voineet siitäkään päätellä.koko raskaus oli sitte sitä että mies viikonloput huitelemas ja mä yksin kotona itkien..paikalla ollessaan tosi huomaavainen kyllä samoin synnytyksessä ihan mukana. ja siitä se se sit lähti ylöspäin ku poitsu sai syliinsä pienen tytön. molemmathan siinä itki onnesta ihan vollottamalla. ja siitä hunsvotista tuli mitä parhain ja huolehtivaisin isi=) anna miehellesi aikaa koska mulle mies jälkeenpäin kertoi että sitä pelotti ihan sikana et onko siitä isäksi ja käyttäytyi siksi niin.
Juu sanoin kyllä että mulle ei oo mitään välii millo kertoo omillensa täst meijän tilanteesta. Sanoin kanssa et mun on parempi olla, kun ei tartte omiltansa salata sitä ja kun niistä apua tulee mulle kuitenkin olemaan.
Toivottavasti tää ylenpalttinen pelkääminen tasottuu jossakin vaiheessa! Mutta aina kun poikaystäväni puhuu mun kanssa vaikka ihan jonnin joutavia juttuja liittyen tulevaan vauvaan, niin tulen aina iloiseksi ja oloni tulee aina pikkiriikkisen paremmaksi=)