Minun velijeni sai epilepsia kohtauksen reilu kuukausi sitten ja on vieläkin tajuttomana.Lääkärit eivät ole antaneet toivoa, koska kohtaus oli niin pitkä, että se ehti tuhota aivotoiminnot.Minulla on niin ikävä...tämä on syvältä!
surullista
läheiseni
121210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
todella pahoillani! Itsekin olen pikkuveljeni kooman käynyt läpi. Elämä on joskus (tai useinmiten) kovaa.
Voimia sinulle ja veljellesi.
sanoja en löydä,koska näin traaginen tilanne vetää hiljaiseksi. Voimia sinulle ja veljellesi.
Itse olen joskus miettinyt, että helpommalla pääsisin tästä kaikesta paskasta, jos kuolisin kohtaukseen.
Nyt kohtaukset hiljalleen nakertavat muistia, ajattelukykyä yms...
Paljon voimia vaikeassa elämäntilanteessasi. Useinkaan ei ymmärrä miksi?
Lohdutusta ikävääsi!
Jaksatko vai tarvitsisitko keskusteluapua? Kysy vaikka terveyskeskuksestasi.
ja syvältä tämä on.
Toivottavasti veljesi nukahtaa
rauhalliseen uneen.
tajuttomuudessa
ja toivon kuitenkin,, tiekenkin ihme parantumista.
Pää särkee usein julmasti että ajattelen
väistämättä että kohta ollaan tuossa samassa tilassa tai verisuoni katkeaa pästä.
hyvää yötä.
Tsemppiä teille.
mites on päivät menny,mulla romuja kerätes,tosin kytkin meni autosta sököksi,pitää katsastaa toine,et pääsee liikkeelle
tulin juuri veljeni luota...tämä tuska on kauheaa!Haluaisin niin että hän heräisi, mutta aivovaurio saattaa sitten olla jo sitä luokkaa, että...Mä olen ihan varma että hän tuntee läsnäoloni,tai toivon...Rakastan isoveikkaa niin kovasti!Elämä on kovaa, ja raakaa. Kiitos teille kaikille, kiva että joku joka ymmärtää.
Sä et saa silti menettää kokonaan toivoasi. Koska ihmeitä tapahtuu, oikeassakin elämämässä,muista vaan kuiskutella sun veljes korvaan kuinka rakas se on sulle ja kuinka sen täytyy tulla takasin, koska sinä ja ketä teitä nyt onkin ette pysty elää ilman sitä.
6.3 mun äitini piti tulla minua "hoitamaan", klo:9:00 aamulla. Olin ollut edellisenä pvnä eeg:ssä ja tuppaan saada kohtauksia putkeen semmosten päivien jälkeen. Kun äitiä ei kuulunut ajattelin ensin, et se on vaan niin väsynysy ku se on hoitanu mua tai et sen puhelin ei taas taas soi vaik se hälyttääki (vanha pommi).
Lopulta olin niin hermoraunio, et soitin mun veljelle, joka asuu siinä vieressä. sieltähän se löyty omista oksennunksista ja ulosteisteista... (miks kijottamisenkin pitää laukasta nää niilin virrat :(.. )
Koska tää viesti poistetaan jos mä haukun jotain sairaalaa , ni jätän sanomatta, mut, jos ambulanlanssimiehetki( kerranki oikeessa) minä nään kouristuksista et nyt mennään aivoissa MIKS seisotaan 4 h sisätauti polilla sit onki jo kaikki kammiot täynnä verta ja painetta, kun oltiin vantaalla ni tuli niin hemmetinmoinen kiire Töölöön ja leikkaus saliin ja pidettiinn ihan varmana ettei äiti selviä ees huomiseen...
Siinä oliki sit kaks elämäni pisintä päivää, mut itsepintaisesti mä 3vk äitini korvaan teholla kuiskailin. Kuinka rakas se mulle, kuinka mä en vaa vielä voi elää ilmän sitä.
Sitten se pääsi osastolle oli siellä viikon ja sai aivo infarktin. Silloin äitin toipumisessa tuli niin niin pahasti takapakakkia, että tunsin itsekkin romahtavani ihan täysin. Nyt on oltu sairaalassa 9 viikkoa ja välillä on tietysti hetkiä, kun sekoillaan, mut IHANAA,että se vanha äiti on yhä useemmin ja useemmin ollut siinä pinnassa.
Jaksamista sulle! Muista kuiskutella. Äläkä unohda, että ihmeitä tapapahtuu.....
Lämmin kiitos teille kaikille!Tämä tuntuu niin lopulliselta...ei enää hymyä eikä puhetta.Lääkäri sanoi tänään, että maksa vauriotkin ovat huomattavat, ja näin ollen lääkitys rajoittuu. Toivon teille kaikille aurinkoista kesää. Yritän jaksaa huomiseen.
Elämä ei aina ole oikeudenmukainen! Voimia sinulle!!!!