Pennun näykkiminen/sen lopettaminen?

apua kaivataan

Eli talossa koiran pentu 10vk. Hampaita pitää testata joka paikkaan ja näykkii ja puree kaikkea. Olen sanonut topakasti aina ei (varsinkin kun ihmistä puree) ja ottanut vähän kiinni niskasta/ravistanut tai antanut hellän luunapin jonka jälkeen antanut luun tms. jota saa syödä Mutta ei, pentu vain yltyy ja yltyy jonka jälkeen saattaa murista ja oikein hyökätä kiinni. Tällöin olen pentua hetkellisesti selättänyt/alistanut, eli siis sanonut vielä topakammin EI ja laittanut hetkeksi selälleen. (tämäkin joskus yllyttää vaan) Onko jotain kikkoja mitkä olette huomanneet hyviksi?

Ymmärrän että pentu on pentu ja kaikkea täytyykin kokeilla, ja ajan kanssa vähenee tuo näykkiminenkin, mutta ei ole kiva kun esim. yöllä menet vessaan ja pentu on heti kiinni pohkeessa tai muualla. Tuntuu aika dominoivalta pennulta, ja pitäs saada se johtajuus kuitenkin tänne omistajalle, kun koirasta kasvaa iso ja saattapi olla myöhemmin isompiakin ongelmia tämän puremisen/näykkimisen kanss!

19

24501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turinaa

      Oletko hoitanut selätyksen loppuun asti? Eli, pentu rauhoittuu tuohon otteeseen, eikä rimpuile enää vastaan. Itse olen selättänyt niin monta kertaa peräkkäin kuin tarve on vaatinut. Aika hyvin on hallintaan saatu...Lisäksi pennulla on omia pehmoleluja, joidenka kanssa leikitään ja se saa purkaa taisteluhimonsa niihin..
      Toinen keino on eristää, eli laita toiseen huoneeseen hetkeksi yksin jos ei sana mene perille.

      Siinä olet oikeassa, pureminen ja näykkiminen pitää kitkeä kokonaan pois.

      • apua kaivataan

        Kyllä ollaan, mutta se rauhottuminen ei kauan kestä :D tabascoa laitoin tänään käteen kun kamalasti taas yritti purra, auttoi! katsoi sen jälkeen kummissaan et "hyi tuo maistukin aaaivan kamalalta" ja sit antoi rauhassa rapsutella yms, ilman kamalaa näykkimista. Joskus olen kuullut myös että jos laittaa suihke pulloon vettä ja suihkasee kun syö jotankin, onko kokemuksia kellään?

      • järjestänyt
        apua kaivataan kirjoitti:

        koiruudellesi "älypeliä" opeta jotain missä joutuu käyttämään päätään, se väsyttää ja rauhoittaa. Saako olla tarpeeksi ulkona...jospa sitä energiaa on liikaa varastossa.

        Vaikeahan toista on neuvoa, pentusi on kovin nuori, tosin onhan pureminen silloinkin kiellettyä. Oletko kokeillut laittaa jonkun oman lelun "korvikkeeksi" suuhun kun alkaa näykkiä. Ikäänkuin näyttää mitä saa purra...Meillä tepsi alussa tuo kun pentu oli noin nuori.

    • näin...

      Meillä on 8 vkoa vanha pentu, jolla sama ongelma. Hampaita löytyy ja juuri käsiä yrittää koko ajan näykkiä, kun vähänkin yritän silittää tms. Kokeilin ensin saada loppumaan "pahalla" eli niskasta kiinni ja napakka kielto, mutta sama homma, eli pentu vaan yltyy puremaan lisää. Pari tuntia sitten välähti, että mitä jos kokeilisin "hyvällä". Järkeilin näin, että pentuhan ei välttämättä ymmärrä muuta kuin purra, eli kokeilin opettaa sille namien avulla kuinka kättä tulee "kohdella" muuten kuin puremalla.

      Eli tein näin, kun pentu oli hieman väsähtänyt muista leikeistään, otin namia toiseen käteen istutin pennun eteeni ja aloin silitellä koiraa. Kiinnitin samalla pennun huomion toisessa kädessä olevaan namiin. Kun pentu nuoli nyrkkiä, jonka sisällä nami oli annoin namin heti pennulle. Jatkoin näin hetken. Aina jos pentu yritti puraista, kielsin ja vein "namikäden" selän taakse piiloon. Vähän ajan päästä vaihdoin namin toiseen käteen ja annoin toisen käden (siis sen jossa nami alunperin oli) haisteltavaksi. Heti kun pentu vain haistoikin kevyesti tai nuolaisi kättäni annoin toisesta kädestä namia. Ja taas näykkäisystä käsi piiloon.

      Meni varmaan 5 minuuttia, kun homma tuotti tulosta. Pentu hoksasi, että sille on kannattavampaa nuolla ja nuuskia kättä kuin purra. Pystyin tällä keinolla käsittelemään koko koiran (tassut, varpaat, hännän kuono ja leuan)Tästä harjoituksesta on nyt n. 3h ja pentu ei ole tämän jälkeen puraissut minua käsistä kertaakaan, vaikka olen sitä rapsutellut ja silitellyt. Namejakaan ei ole tarvinnut tarjota, pelkät kehut ovat toimineet.

      Nyt pitäsi sitten saada pentu ymmärtämään ettei varpaita ja lahkeita saa purra ;).

      • teddykoira

        entä jos pentu yrittää avata nyrkkiä tassulla??

      • Tarkkana

        Näin minäkin tekisin, jos joskus tulisi uusi koiranpentu, ja jos sillä pennulla olisi vähäänkään malttia keskittyä näin. Omani (rottweiler, nyt jo 3v.) oli tässäkin suhteessa haastava jo heti meille tullessa, mutta todelliset tuloksethan (teitkö oikein vai väärin) näkyvät vasta hampaiden vaihduttua, kun puremisen tarve loppuu. Meillä se pureminen loppui kuin seinään 5kk iässä kun kaikki hampaat olivat vaihtuneet. Kokeilin kaikkea mahdollista hyvällä ja pahalla (selättäminen muutaman kerran). Kannattaa yrittää vaihtaa se "pahanteko hyväntekoon", tosin siinäkin on riskinsä, antaako esim. puruluun suuhun kun on tehnyt jotain jäynää. Vaikeita juttuja, ja kannattaa olla tarkkana. Koira oppii hyvin myös sen, että jäynänteosta seuraa jokin kivempi leikki tai namu. Omani "oppi" hyvin nopeasti, kun vaihdoin ei-toivottuja-tavararoita-sen-suussa nameihin - kantoi tämän jälkeen yksi toisensa jälkeen "vaihtareita":). Yritin kans välttää turhaa ei-hokemista korvaten ne jollain äännähdyksellä. Joskus kun meno meni ihan mahdottomaksi, taisin poistua paikalta joksikin aikaa, sillä huomiotahan se koira toki hakee.

        Kaiken kaikkiaan kannattaa antaa koiralle niitä älyhaasteita; esim. lemmikkitarvikeliikkeistä löytyy varmasti sopivia teidänkin koiralle. Paljon kuitenkin kontaktileikkejä omistajan kanssa, mutta silloin kun omistaja päättää milloin on leikin aika.

    • muutama vinkki

      Ensinnäkin lakkaisin itse heti sen EI sanan hokemisen. Pentuhan ei tiedä mitä se tarkoittaa ja jos haluat että sillä sanalla on edes jotain painoa kun se kasvaa isoksi koiraksi niin ei kannata sitä kuluttaa loppuu. Itse käytän pennulla sellaista vihaista murahduksen tapaista hiljaista ärähdystä ja pidän sen jälkeen huolen että se lopettaa sen mitä se on ollut tekemässä.
      Esim jos järsii pöydän jalkaa, ärähdän ensin kauempaa, jos ei lopeta niin menen ja otan pennun pois ja siirrän sen toiseen paikkaan. Jos ryntää samantien tekemään samaa uudelleen vien sen portin taakse hetkeksi. Ei ole tähän mennessä ikinä tuon jälkeen jatkanut sitä puuhaa. Olen myös laittanut valkopippuri sellaisiin kohtiin joita se on jo järsinyt ettei innostu sitten yksin ollessaan niitä nakertamaan.

      Hoitotoimenpiteitä meillä harjoitellaan makupalojen avulla mutta muuten jos pentu puree liian kovaa, ärähdän sille ja jos ei lopu se menee portin taakse. Pentu on todella herkkä joten sitä ei voi lähteä selättämään tai sitä ei voi edes näpsäistä.

      Toinen koirani pentuna sai hieman kovempaa kohtelua sillä oli ja on edelleenkin kova koira.
      Selättänyt en ole mutta syliin otin monesti ja rauhoitin siinä.

      Johtajuushan on sitä että nyt alusta asti käsittelet pentua johdonmukaisesti ja varmasti. Eli kun leikkaat kynnet teet sen varmasti ja loppuun asti vaikka pentu kuinka rääkyisi. Kun se puree, rangaistus on aina sama. Ilmeisesti teillä ei toimi tuo kielto ja ravistus eli kokeile vaikka sitä että otat pennun ja laitat sen toiseen huoneeseen tai poistut itse toiseen huoneeseen ja laitat oven kiinni. Voit myös mielestäni ihan huoletta ärähtää sille todella vihaisesti ja todella kovaa ennen sitä. Jos se että kosket pentuun riehuttaa sitä liikaa niin lopeta se. Sinä vain haastat sitä käyttäytymään edelleen samalla tavalla.

      Kun koulutat sitä, vaadit aina sen pyydetyn asian loppuun asti. Esim jos olet kutsunut sitä luokse ja se ei tule, marssit sen luokse, pidät puhuttelun ja kutsut uudelleen. Jos ei tule edelleenkään niin puhuttelusi on ollut liian kiltti. Älä lyö missään tapauksessa mutta näytä että olet tyytymätön. Ja kaikki sen koiran kovuuden mukaan. Jos on herkkä koira niin sitten puhutellaan niin että koira sen kestää.
      Näin koira oppii että sinä olet se auktoriteetti ja sinua totellaan. sillä itsellä ei ole päätösvaltaa.

      • apua kaivataan

        Kiitos vinkeistä. Tuosta selättämisestä vielä, niin ainakin eilen kun oli taas ihan mahdoton niin kun selätti, anto sen rauhottua siihen niin osasi taas olla kunnolla --> ja sai hirmuiset kehut. Ehkä se siitä kun kasvaa :) kyllähän se on ymmärrettävä että pentu on pentu ja "ikeniä kutittaa" kun hampaat kasvaa ja sitten jossain vaiheessa rupeaa sitten vaihtumaankin.

        Muuten kyllä tuntuu älykkäältä pennulta, kun kolmen päivän harjoittelun (päivässä 2x 5-10min opetettu) jälkeen osaa jo istuutua. Tosin tulee välilä ihan automaattisesti kun ottaa raksun käteen vie kasvojen lähelle niin pylly tippuu alas :)

      • En kestä enää

        pureminen nimittäin. Jonkun aikaa oli poissa, että ei purrut niin hirveesti ja nyt saattaa yhen äken hyökätä kimppuun puremaan jos istun sohvalla. Nytkin selätin monta kertaa ja pidin paikallaan, ei vaan tehoa hyökkää heti kimppuun kun laskee irti. En jaksa ton elukan kans. Saksanseisoja ja narttu vasta juoksuaika oli sillon oli rauhallisempi. Ja ajattelinkin, että nyt se rauhottu lopullisesti. Kädet täynnä puremajälkijä, puree nimittäin luuhun asti ja kovaa. Joudun menemään toiseen huoneeseen, että koira rauhottuu. Saattaa hyvällä mäihällä, kun monta kertaa selättää niin älyää lopettaa meuhaamisen silloinkin, mutta harvassa ne kerrat. Neuvoja!

      • vaatii
        En kestä enää kirjoitti:

        ja paljon....On ilmeisesti jo vähän vanhempi pentu, joten on vaikeampaa. Selätä niiiiin kauan, että koira tylsistyy siihen (ehkä jopa vähän vinkuu tylsyyttään) ja jos hyökkää taas heti uudelleen, sama operaatio uudelleen, siis niin monta kertaa peräkkäin, että menee jakeluun. Jos päästät irti kun koiralla on vielä rähinä päällä, selätys ei tehoa. Meillä on kovapäinen koira, tosin ihan pentu vielä, mutta tokenee kyllä tuolla menettelyllä. Toinen tapa on eristää ei-toivotun käytöksen jälkeen.

      • Maarita
        vaatii kirjoitti:

        Meidän 12 vko mäykkyneiti on tosi kova puremaan/näykkimään ja neljän viikon harjoittelun jälkeen ollaan saatu kynsien leikkuu puremavapaaksi tilanteeksi. Jee! Mutta muuten kyllä vaatii vielä työtä. Aina olisi kädessä kiinni jos hiukankin menen lähelle. Leikkiähän se on mutta silti pitää sitä kitkeä pois. Sylissä käden jäytäminen tietää välitöntä poistumista sylistä sekä minun/miehen poistumista. Kieltokin puree tietyissä tilanteissa ja eristäminen. Kai se pikkuhiljaa vähenee, tuntuu vaan eka koiran kanssa että tätä tämä on loppuelämä...ei vaineskaan. Joka päivä opitaan jotain uutta.

    • alfaemo

      Kuulostaa siltä, että aloittajan koira hakee puremisellaan huomiota, ja ei se tietenkään tajua muuttaa käytöstään, jos se sitä sillä saa. Kovaluonteiselle koiranpennulle, joka vain innostuu rajuista leikeistä, ei selättelyt tai EI:t tai ravistelut auta: koira ymmärtää omistajan vain yhtyvän rajuun leikkiin. Kuvitelkaa, että antaisitte namin aina kun koira alkaa puremaan: riehuminen ja ravistelu on huomiohakuiselle koiralle aivan sama asia kuin nami! Että ei missään nimessä minkäänlaista huomiota, ei positiivista eikä negatiivista. Jos alkaa kovin jalkaa kivistää pureva pentu, niin raahaat/kannat sen sitä silmiin katsomatta yksikseen toiseen huoneeseen. Sitten kun tekee vielä niin, että kun koira vaikka makaa joskus rauhassa lattialla, niin välillä käydä silittämässä sitä -> Koira oppii nopeasti, että huomiota saa tietyllä käytöksellä ja huomio menee pois toisella.

      Jos koira puree kiellettyjä paikkoja, niin kiellossa täytyy olla ovelampi. Koira voi katsos näinkin hakea huomiota: on niin ihanaa, kun omistaja sanoo EIII ja vetää pois! Jos aikoo vesisuihkua käyttää, niin tulee kävellä ohi ja koiraa katsomatta sumuttaa naamaan. Paras taktiikka ois heittää jotain tosi kovaäänisesti rämähtävää koiran viereen tai taakse lattialle, jolloin koira ei kovin herkästi samaan tilanteeseen hakeudu lattialle.

      • mittelinpentu^^

        VOI KUULE. MEILLÄ OLI SAMA ONGELMA JA TUNTUI ETTÄ EI MILLÄÄN OPI, JATKUVASTI SORMISSA KIINNI. PENTU ON NYT 5,5 KK VANHA JA NÄYKKII VÄHÄN VAIN JA SILLOIN VAIN KUN TULLAAN KOTIIN JA PENTU ON INNOSTUNUT.
        pennnulle se näykkiminen on leikkimistä jota se harrastaa myös muiden pentujen kanssa. se vain ei itse sitä ymmärrä. itse otin aina kuonosta kiinni ja sanoin EI PURE.pentuna se aina innostui vaan lisää ,mutta nyt se lopettaa puremisen kun sanoo EI PURE...

      • luupään omistaja
        mittelinpentu^^ kirjoitti:

        Meillä ei auttanut muu kuin hiuslakka. suihkautin nenän eteen aina kun aloitti puremaan, sitten ei tarvinut enää kuin näyttää sitä ja sanoa sihisevä ääni. koirani on tosi luupää, olen kokeillut ihan kaikki konstit mitä näillä nettipalstoilla on kerrottu ja se vain innostui puremaan enemmän. Kädet ja jalat ovat pieniä arpia täynnä, joten viimein konsti oli tosiaan tuo lakkapurkki. tosin yhden purkin se puri rikki raivopäissään. Odottelen nyt että pureminen loppuu, kuten ennustettu on.

      • ghjklkj
        luupään omistaja kirjoitti:

        En olisi huolissani vielä tuollaisen 10 viikkoisen puremavimmasta. Sun pitää leikkiä sen pennun kanssa leluilla ja heti jos alkaa purra sinua lelujen sijaan, lähde pois. Sen jälkeen jos koira yrittää hakea huomiota, älä huomioi sitä vaikka se tekisi mitä, vaan odota että se kyllästyy ja lähtee pois. Sen jälkeen kutsu sitä ja silittele, juttele ja leiki.
        Toista niin monta kertaa että pentu oppii.
        Se ei opi kerrasta vaan vaatii toistoa, toistoa ja toistoa
        toiset tarvii sitä toistoa tosi pitkään. Koiran kanssa pitää olla kärsivällinen ja jos et sitä ole, se vaistoaa sen ja muuttuu aina vaan hankalammaksi.
        Stressi nähkääs.

      • ei pure!
        ghjklkj kirjoitti:

        Yksi keino on ilmaista koirien tavoin, että pureminen sattuu. Kiljaise niin kovaa kuin kurkusta lähtee ja poistu paikalta/ käänny vähintäänkin pois päin. Näin pentu tajuaa, että pureminen sattuu. Kiljuuhan se pentukin mm. selättäessä. Sama toimii myös varpaille tallomiseen. Toki voi olla sen verran inhimillinen, että antaa pennulle sallittua purtavaa, jos ikeniä kutittaa.

        Myös tervehdyspuremisen saa vähenemään näin. Lisäksi auttaa, jos kotia tullessa (myös kun vieraita saapuu) ei välitä koirasta ollenkaan vaan riisuu rauhassa vaatteet, käy vaikka vessassa, juomassa, juttelemassa muille talossa oleville. Vasta kun koira on rauhoittunut, voit pyytää sitä luokse sanomaan päivää. Silloinkaan ei toki kannata villiinnyttää koiraa liiaksi, vaan muutama rapsutus ja tervehdys, sitten jätät sen taas huomioitta. Näin koirasta ei tule villiä aina kun joku tulee taloon.

        Vanhemmalle koiralle (tutun rotikka 3v.) pentumaiseen puremiseen auttoi lopulta vain alaleuasta kiinnipitäminen. Eli kun koira tuli "puremalla" tervehtimään laitoin käden niin, että se laittoi suunsa peukalon ja etusormen välistä käden päällä. Sitten kiersin sormet sen alaleuanympäri, siten että alaleuka jäi juuri nalkkiin. Sanoin topakasti EI PURE, päästin irti kun sekin avasi suutaan enemmän. Oppi vajaassa viikossa, ettei saa purra! Toki ei kannata tätä yrittää agressiiviselle tai taisteluhaluiselle, ellei ole ihan varma mitä tekee.

    • varmasti!

      Eli jos pentu puree kiljaiskaa, siis ei mitään EI:tä tai AI:ta vaan niinkuin koiratkin tekevät kun niihin sattuu. Sitten viette koiran aitaukseen tai toiseen huoneeseen tai muualle vähän rauhoittumaan.

      Jos tämä ei toimi lisätkää kiljaisuun pieni nipistys esim. niskasta (siis sellainen että hieman tuntuu) je nipistäkää niin kauvan kun pentu rimpuilee.

      Jos tämäkään ei auta teidän täytyy purra (siis ihan oikeasti) koiraa esim. korvasta. Meillä on käynyt koiran kasvatuksen ammattilainen ja häneltä on tämä opittu.

      Käytös perustuu koiroen hierrakiin jossa korkeampialaumanjäseniä ei saa purra tai käy huonosti.

      Muttä yleensä pureminen loppuu kun koira on n 1v. ikäinen.

    • Jihaps

      Moi!

      Mä en tiedä yhtään onko tästä oikeasti apua, mut satuinpa vilkasee tuon nelosen It's me or the dog ohjelman tossa joku aika sitten, ja siinä se naikkonen (Victoria?) aina vingahti, kun koira puri tai näykki tai edes kävi vaatteille. Se selitti sen jotenkin niin, että pentuhan oppii pienestä pitäen sisaruksiltaan ja mammaltaan tapoja. Jos pentu käy heitä satuttamaan, he vingahtavat korkealla äänellä. Pentu tunnistaa jo tämän kipua tarkoittavan äänähdyksen, joten miksi ei käyttää sitä hyväkseen. Sama kun tuolla joku oli sanonutkin murahtavansa vihaisesti koiralleen kielletyistä asioista, musta se kuulosti hyvältä ja toimivalta jutulta. Niin joo, ja vingahtaessa pitäisi samalla kääntyä pois ja tönäistä koira esim alas jos itse istut sohvalla ym, jotta se ymmärtää varmasti että nyt sattui, liian kovaa leikkiä.

      Voisit testata ainakin tämmöistä? En tosiaan tiedä toimiiko se, mutta näin mun korvaan se kuulosti fiksulta ajatukselta.
      Itellänihän ei koiraa enää ole, enkä ikinä ole moista itse joutunut kouluttamaan, mutta kissa löytyy ja ainakin tähän meidän kattiin tepsii perus äitikissalta opittu sähähtäminen, kun tuo pentu tekee jotain kiellettyä.
      Luulisi että se koiriinkin siis tepsii, varsinkin kun koirat tuppaavat oppia helpommin?

      Siitä en sitten tiedä, millä saat lopetettua tavaroiden pureskelun, mutta aloitetaan nyt ihmisistä ainakin, ennen kuin käy mitään pahaa.

      Jaa ihmeessä meillekin sitten, mikä kikka näistä kaikista toimii ja mikä ei!

      • Jihaps

        Olis taas toki voinut lukea loppuun asti nää viestit, kertaan kivasti näköjään samaa kun ylläolevat kaksi :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4174
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4062
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3884
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2697
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2465
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2064
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2062
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1930
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1599
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe