Tuossa joulun alla kolme päivää ennen omia häitäni kolautin pääni aika pahasti. Seuraavana päivänä olo oli aivan omituinen ja meinasin pyörtyä. Kävin mangneetti kuvissa. Minulle sanottiin että päässäni oli pieni verenvuoto, että jos neurologilla vielä kävisin. Erittäin kokenut neurologi tutki minut ja yhtyi röntgenlääkärin mielipiteeseen. Käski elelemään vain rauhallisesti ja välttämään turhaa toimintaa joka voisi nostaa aivopaineeni. Tämä oli kaksi päivää ennen omia häitäni. No selvisin häät kunnialla läpi. Tämä kaikki kuitenkin laukaisi minussa paniikkikohtaukset. Niiden kanssa taistellessani kävin uudestaan ct-kuvissa kuukautta myöhemmin. Sama valkoinen parin sentin kokoinen(luonnossa) kudosmuutos löytyi täysin samanlaisena uusissa kuvissa. Tällä kertaa röntgen lääkäri sanoi että voin unohtaa koko jutun jos ei ole oireita. Kyseinen röntgen lääkäri näytti kuvia varmuuden vuoksi myös neuroradiologille. Neuroradiologi oli sitä mieltä että vielä varmuudeksi voisi muutaman kuukauden päästä ottaa uudet kuvat varjoaineen kanssa. Varmistaa että kyseessä ei ole kasvain. Minä taistelin edelleen paniikki oireideni kanssa(käytännössä samat kuin aivokasvain oireet).
Äitini joka on neuropsykiatri pitää minua ihan selvänä psyykkisenä tapauksena.
Kuukauden päästä edellisistä magneettikuvista oivalsin että minulta löytyy valtava määrä kuvia aivoistani, koska minulta tähän mennessä poistettu kolme kystaa poskionteloistani. Kaivoin esiin vuoden vanhan sinus ct:n. Löysin temporaalilohkostani täysin saman mutoksen aivokudoksessani kuin mikä oli tuoreemmissa kuvissani. Isäni joka on lääkäri toimitti nämä kuvat joillekin aivotohtoreille. Kuulema monta radioneurologia kokoontui ihmittelemään kuviani ja ovat tulleet siihen tulokseen, että kyseessä ei voi olla muu kuin kohdussa syntynyt kudosmuutos tai vanha kontuusio. En keksi mitään muuta mistä olisin sen kontuusion voinut saada kuin siitä kolme päivää häitäni edeltävästä kolhusta. Mutta se ei tietenkään voi pitää paikkaansa, koska silloinhan valkoinen alue aivoissa olisi muuttunut jollakin tavalla kahden kuvauskerran välissä. Nykyisin tunnen paineen tunnetta päässäni jatkuvasti ja kaikenlaisia epämääräisiä oireita, kuten silmissä välkehdintää, ei pahaa kuitenkaan. Paniikintunnetta en enää niin paljoa tunne. Mietin tässä vaan että onko mulla sitten oikeasti vikaa aivoissa vai psyykkeessäni. Kenenkään oikean aivolääkärin kanssa en ole asiasta puhunut, ainoastaan kuullut välikädenkautta vanhemmiltani tietoa. Julkista terveydenhuoltoa en ole käyttänänyt, koska lähipiirissäni on ihmisiä jotka suuromistajia eräässä yksityisessä lääkärifirmassa, eikä minun ole tarvinnut siitä maksaa. Mangneetti kuviin en kuinkaan enää pääse, koska radioneurologit viimeisimmässä tapaamisessaan ovat tulleet siihen tulokseen. Vaimolleni en viitsi vaivoistani valittaa. Vanhemmilleni ei kannata niistä valittaa, koska he eivät usko minua. Terapiaan pääsisin vasta syksyllä. Pointti on kuitenkin se että voisiko joku oikeista aivo-ongelmista kärsivä sanoa, että kannattaako minun olla pää koppani fyysistä puolesta huolestunut. Ainoat oireet ovat todellakin paineen tunne päässä jatkuvasti, rentonakin ja sitten yksi kerta kun välkkyi silmissä. Loput oireeni minäkni myönnän psyykkeeni keksimiksi.
Äitini joka on neuropsykiatri pitää minua ihan selvänä psyykkisenä tapauksena.
Kuukauden päästä edellisistä magneettikuvista oivalsin että minulta löytyy valtava määrä kuvia aivoistani, koska minulta tähän mennessä poistettu kolme kystaa poskionteloistani. Kaivoin esiin vuoden vanhan sinus ct:n. Löysin temporaalilohkostani täysin saman mutoksen aivokudoksessani kuin mikä oli tuoreemmissa kuvissani. Isäni joka on lääkäri toimitti nämä kuvat joillekin aivotohtoreille. Kuulema monta radioneurologia kokoontui ihmittelemään kuviani ja ovat tulleet siihen tulokseen, että kyseessä ei voi olla muu kuin kohdussa syntynyt kudosmuutos tai vanha kontuusio. En keksi mitään muuta mistä olisin sen kontuusion voinut saada kuin siitä kolme päivää häitäni edeltävästä kolhusta. Mutta se ei tietenkään voi pitää paikkaansa, koska silloinhan valkoinen alue aivoissa olisi muuttunut jollakin tavalla kahden kuvauskerran välissä. Nykyisin tunnen paineen tunnetta päässäni jatkuvasti ja kaikenlaisia epämääräisiä oireita, kuten silmissä välkehdintää, ei pahaa kuitenkaan. Paniikintunnetta en enää niin paljoa tunne. Mietin tässä vaan että onko mulla sitten oikeasti vikaa aivoissa vai psyykkeessäni. Kenenkään oikean aivolääkärin kanssa en ole asiasta puhunut, ainoastaan kuullut välikädenkautta vanhemmiltani tietoa. Julkista terveydenhuoltoa en ole käyttänänyt, koska lähipiirissäni on ihmisiä jotka suuromistajia eräässä yksityisessä lääkärifirmassa, eikä minun ole tarvinnut siitä maksaa. Mangneetti kuviin en kuinkaan enää pääse, koska radioneurologit viimeisimmässä tapaamisessaan ovat tulleet siihen tulokseen. Vaimolleni en viitsi vaivoistani valittaa. Vanhemmilleni ei kannata niistä valittaa, koska he eivät usko minua. Terapiaan pääsisin vasta syksyllä. Pointti on kuitenkin se että voisiko joku oikeista aivo-ongelmista kärsivä sanoa, että kannattaako minun olla pää koppani fyysistä puolesta huolestunut. Ainoat oireet ovat todellakin paineen tunne päässä jatkuvasti, rentonakin ja sitten yksi kerta kun välkkyi silmissä. Loput oireeni minäkni myönnän psyykkeeni keksimiksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sulla on sen verran vahvaa taustavoimaa vanhemmissasi ja ympäristössäsi, etten olisi huolissani , minä ainakaan.
Voihan olla niin, että oireilet juuri sen takia, kun joudut olemaan tekemisissä alan ihmisten kanssa.
Meitä mahtuu moneen junaan ja kaikki junat menee samaan suuntaan.
ILO IRTI JA TÄYSILLÄ ETEENPÄIN!