Selailin uutta Suomelaa ja silmiin sattui juttu ILP:tuomista säästöistä kolmen OK-talon osalta.Ottamatta enempää kantaa kyseisen aviisin tasoon,vuoden seurantatulokset olivat mielenkiintoisia.
Kaksi taloahan oli sähkölämmitteisiä,toinen oli vanhempi ja toinen tehty -02.Lisäksi oli uudehko öljylämmitystalo.
Öljylämmitteisen talon osalta tulos olikin odotettu:Ei säästöä,vaan rahallista kulua oli tullut lisää,kesäisen jäähdytyksen muodossa.
Sähklämmitteisten talojen osalta säätöt olivat 300€ kahta puolen.Molemmissa oli käytetty myös jäähdytystä kesällä.Siinä suuremmassa ja vahemmassa talossahan oli kaksi ILP:tä ja säästö myös suurempi,reilu 300€/vuosi.
Kaikki olivat tyytyväisiä laitteisiin.Perusteluina oli parantunut sisäilman laatu.Myös tässä -02 valmistuneessa talossa perusteltiin tyytyväisyyttä samalla asialla.Olisin kyllä odottanut noin nuoressa torpassa olevan hyvän sisäilman jo luonnostaan,sillä voisi olettaa LTO:n olevan jo vakiona.
Siis kuinka huonoa ilma onkaan nykytaloissa koneellisista ilmanvaihdoista huolimatta?Vai onko nyt kyseessä itsepetos,jolla hankintaa perustellaan?
Minkälaisia rahallisia säästöjä eri nimimerkkit palstalla ovat saaneet aikaan vuositasolla?
Kaksi taloahan oli sähkölämmitteisiä,toinen oli vanhempi ja toinen tehty -02.Lisäksi oli uudehko öljylämmitystalo.
Öljylämmitteisen talon osalta tulos olikin odotettu:Ei säästöä,vaan rahallista kulua oli tullut lisää,kesäisen jäähdytyksen muodossa.
Sähklämmitteisten talojen osalta säätöt olivat 300€ kahta puolen.Molemmissa oli käytetty myös jäähdytystä kesällä.Siinä suuremmassa ja vahemmassa talossahan oli kaksi ILP:tä ja säästö myös suurempi,reilu 300€/vuosi.
Kaikki olivat tyytyväisiä laitteisiin.Perusteluina oli parantunut sisäilman laatu.Myös tässä -02 valmistuneessa talossa perusteltiin tyytyväisyyttä samalla asialla.Olisin kyllä odottanut noin nuoressa torpassa olevan hyvän sisäilman jo luonnostaan,sillä voisi olettaa LTO:n olevan jo vakiona.
Siis kuinka huonoa ilma onkaan nykytaloissa koneellisista ilmanvaihdoista huolimatta?Vai onko nyt kyseessä itsepetos,jolla hankintaa perustellaan?
Minkälaisia rahallisia säästöjä eri nimimerkkit palstalla ovat saaneet aikaan vuositasolla?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lyönpä vetoa ettei öljylämpötalossa osattu laskea lämpökäyrää ILP:piä varten. Eli lämmitettiin lämmityksen päälle.
"Eli lämmitettiin lämmityksen päälle"
Tämä tulee aina esiin. Siksi kysynkin miksei asukkaille tullut kuuma?
Ei esim. asteen erolla vielä kuuma tule mutta energiaa menee se 5% enemmän kuin muuten. Lisäksi ILP luo paikallisen "hot spotin" taloon, tuskimpa sen ylilämpö on makuuhuoneita lämmittänyt.
Arvailua vaan, mutta yleensä näitä vehekeitä ei haluta käyttää parhaalla mahdollisella tavalla, koska joutuu pikkuriikkisen tinkimään mukavuudesta.
"Öljylämmitystalossa ei koskettu lämmityksen säätöihin"
Sisälämpötila 24-25...eli ILP:ä ei osattu/halluttu käyttää oikein.
Sairaita kulutuksia 8000kWh taloussähköön, 2600 litraa öljyä tjms.
Sähkölämmitystalossakin oli mennyt aikaisemmin 26000 kWh sähköä...tällä palstalla menee 400m2 sähkölämmitystalossa vain puolet tuosta :)
Ei todellakaan tavallinen, hyvin rakennettu 400 m2 pinta-alainen omakotitalo selviä koko vuotta 13 MWh kulutuksella.
Aivan tavallinen kulutuslukema huoneistoalaltaan 130 m2 kokoiselle talolle on 18 MWh/a.
Näillä palstoilla on vain jatkuvasti niitä, jotka kulutusmittaria vahtivat. Ja polttavat kuutiokaupalla puuta päivittäin. Ja sitten kehuvat "aivan ylivoimaisen hyvää" taloaan ja lämmitysjärjestelmäänsä.
Itselläni menee tuo 18 MWh kaukolämpöä vuodessa ja maksan siitä 500 euroa ilolla. Enkä turaa klapien kanssa.
Öljylämmitystalossa asuu ilmeisesti joko vähän tyhmät tai sitten vähän rikkaat ihmiset.
Herää vaan kysymys miksi koko ILPpiä oli pidetty talvella päällä?
"Minkälaisia rahallisia säästöjä eri nimimerkkit palstalla ovat saaneet aikaan vuositasolla?"
Kysyin uteliaisuuttani moista asiaa aloitusviestissä,koska monella täällä kirjoittavista tuntuu moinen laite olevan.
Kuitenkaan yhtäkään euromäärää ei näytä vastauksissa olevan,spekuloidaan ainoastaan kuinka ILP:tä käytetään öljylämmityksen kanssa.
Ovatko ne euromääräiset säästöt niin pieniä,ettei niitä ilkeä esille laittaa?
Ihmetyttää hiljaisuus!
Meillä on ollut Ultimatemarketin Basic 13 viime vuoden lokakuusta lähtien. Varaava puulämmitystakka on ja asunnon pinta-ala on 70m2 siis mökki vain. Pumpussa on alusta pitäen ollut energiankulutusmittari joka näyttää nyt 158,75€ toteutunutta kulutusta , aika on 5176 tuntia. Lämpötila on säädetty 24 C, koska sisäyks. on lähellä kattoa. Kuutena päivänä (-20C --34C)viime talvena käytimme tavallisia sähköpattereita lisänä noille. Mielestäni aika hyvin.
säästöstä, kun pumppu laitettiin heti rakennusvaiheessa uuteen taloon eli ei ole vertailukohtaa.
Sähköä menee suorasähkötalossa ILPin kanssa n. 13 000 KWH, asuinpinta-ala 120m².
Lisänä varaava takka ja puulämmitteinen kiuas saunassa.
Vaikea heittää mitään tarkkaa arvoa mitä on säästänyt kun on kulutus heitellyt 24000-7000kWh välillä ennen pumppua :-) nyt näyttäs kuluvan 10000kWh vuodessa kun on ILP. Tän vuoden kulutus pumpulla on ollut noin 3500kWh 4/5 päivänä on uuni lämmitetty. Lämmitettävää pinta-alaa ei ole kun 70m2 mutta ne onkin sitäkin hatarammin rakennettu.Tän päivän pumput antaa etelässä vuositasolla vähintään COP 2 eli puolet säästyy kulutuksessa.Eli luokkaa 350e on säästynyt vuodessa kolme vuotta on pyörinyt eli 1050e edestä pyöreesti.Asennuksineen pummpu makso 1100e (tein itse pukin,läpiviennit ja koneiden asennuksen kylmä kundi veti vaan putket ja nykäs tyhjiöön)
Eli nyt on suunnilleen hintansa tienannut tosin sisäyksikön puhallin alkaa olla sökö eli jos en itse saa vaihdettua laakereita niin saa taas vuoden pyöritellä että kone tienaa hintansa on meinaa suolasen hintanen puhallin. Tuolta kannattaa katella jos asia enemmän kiinostaa
www.lampopumput.info
Jos meinaa pitää esim:lattialämmitystä päällä että on mukavampi tassutella jne niin ILP:n ostamisen voi unohtaa jos meinaa säästöjä saada viilennykseen se on toki mukava sillonkin.Viilennykseen menevä kulutus on suomessa kyllä yleensä aika marginaalista eli voi sillä pumpulla huoletta viilennellä sen pari viikkoa mitä Suomessa tarvii niin se ei kokonais kulutuksessa näyttele mitään (riippuu tietenkin kämpästä ja onko asukas ihan lisko tasolla ettei kestä ollenkaan lämpötilan vaihtelua)
"Öljylämmitteisen talon osalta tulos olikin odotettu:Ei säästöä,vaan rahallista kulua oli tullut lisää,kesäisen jäähdytyksen muodossa."
En ymmärrä, mistä tämä odotus syntyy. Säästöä saadaan pumpulla sekä sähkö- että öljylämmitteiseen taloon.
Nämä öljytalon asukkaat eivät näytä ymmärtävän, mistä on kysymys tai sitten eivät ymmärrä rahan päällekään. Aluksi heillä oli tavoitteena vähentää öljyn kulutusta ja lopuksi kun se ei onnistunut, olivat tyytyväisiä????
Säästö on yleensä ok-talossa 200-400 euroa/vuosi.