LOPUSSA

Puolen vuoden sisällä
on elämässäni tapahtunut näin:

-siskoni kuoli auto-onnettomuudessa
-menetin 20v parhaana kaverina olleen ystäväni
-jouduin muuttamaan paikkakuntaa
-minulla oli kyhmy rinnassa
-koirani jouduttiin lopettamaan

Miten paljon on liikaa? Tuntuu että en jaksa keskityä enää mihinkään,oksettaa ja huimaa ja on vaikeaa olla töissä. En haluaisi tavata ketään ihmisiä, olen vain väsynyt ja ajattelen että haluaisin itsekin kuolla.
3980
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

***

Äänestä

Liika on liikaa silloin kun sinä sen niin sanot.JOten jos et jaksa kunnioita tunnettasi ja lähde hakemaan apua ihan jo yleislääkäriltä esim. sairasloman muodossa.

Joskus on kaikkein vaikeinta myöntää itselleen, ettei jaksa ja ainoa joka sinua voi nyt auttaa on sinä itse. Sinä olet se, joka kertoo muille missä on jaksamisesi raja ja jos et ota itseäsi vakavasti ei kukaan muukaan ota. Muista, etteivät ihmiset ole ajatusten lukijoita ja kukaan ei täysin tiedä miten jaksat, jonka vuoksi kukaan ei osaa tulla auttamaankaan sinua.

Oletko muistanut puhua läheisillesi miltä olosi tuntuu? SEkin helpottaa, jos saat turvallisen ihmisverkoston ympärillesi.

Äänestä

Neuvoisin sinua hakemaan apua itsellesi.Esim. terveyskeskuksen lääkärin kautta.

On parempi käydä juttelemassa, kuin pyöritellä itsekseen noin rankkoja asioita,itsekin olen hakenut aikoinaan keskustelu/kuuntelu apua sekä sairaslomaa voimieni palutumiseen, jotten itse olisi sairastunut ihan työkyvyttömäski.

Sainkin apua,nyt elämä maistuu ja rulla ihan hyvin eteenpäin,jaksan taas tehdä töitäkin täysillä -ja hoitaa sairaitten lähimmäistenikin asiat sekä oman perheeni,kodin ja jaksanpa helliä miestänikin. :)

Voimia sinulle sekä aurinkoista kesää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sofiak kirjoitti:

Puolen vuoden sisällä
on elämässäni tapahtunut näin:

-siskoni kuoli auto-onnettomuudessa
-menetin 20v parhaana kaverina olleen ystäväni
-jouduin muuttamaan paikkakuntaa
-minulla oli kyhmy rinnassa
-koirani jouduttiin lopettamaan

Miten paljon on liikaa? Tuntuu että en jaksa keskityä enää mihinkään,oksettaa ja huimaa ja on vaikeaa olla töissä. En haluaisi tavata ketään ihmisiä, olen vain väsynyt ja ajattelen että haluaisin itsekin kuolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu