EteläSuomesta.Aurinkoinen päivä näyttää tulevan.
Huomenta
päivää
291334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Nyt täällä Keski-Pohjanmaalla sataa ja lämpöä 3 astetta. Missähän se kasvihuoneilmiö on ?
jo 9,mutta siihen paistaa aurinko.Uskomanonta kuinka vihreää.ja kaunista on.
Huomenta, aurinkoista ja kauniin vihreää myös,etelä-suomi. Menen katsomaan tänään isääni sairaalaan hämeeseen. Taas aamupäivällä yksi tutkimus,gammakameralla! Rankkaa on ja tuntuu että saa odotella aina tutkimuksiin pääsyä. Odottelu inhottavaa! No mutta otetaan auringosta energiaa ja toivotaan ja luotetaan taas tähän päivään! Kaikkea hyvää tähän päivään kaikille!
luokse Hämeeseen.Odottelu on kurjaa,mutta siitä se lähtee kun tutkimuksiin pääsee.Kaikkea hyvää teillekkin.
Juu odottamista on riittänyt. Tuntee itsensä jo ihan odotusammattilaiseksi. Viime kesänä odotettiin vuoroa hoitokoneelle, odotettiin Oulun asemalla junaa, odotettiin että hoidot loppuisivat ja sitten odotettiin kontrolleja ja nyt edelleen odotellaan seurava kontrollia vajaan kolmen viikon päästä. Koskahan tämä odottaminen loppuu vai loppuuko koskaan ?
Toisaalta sitä on tottunut odottelemaan vaimoa milloin missäkin että kyllä tämä jo sujuu :-)
on kerrakseen.Ensin tutkimuksiin,diaknoosiin,leikkaukseen,hoitoihin,sitten kontrolleihin.Odottamista odottamisen perään.Alkaisikohan odottamaan lottovoittoa ? heh
kaikille,lämmin on päivä tänäänkin. Juu,onhan tämää elämä sellaista odottelua ja jännittämistä meillä kaikilla.Siihenkin sopeutuu,kun aikaa menee. Mulakin ooteltiin kaikkee ensin miehen,sitten siskojen sitten minun hoidoissa. on tulleet tutuiksi ne syöpäklinikan odotushuoneet.Silloin alkuun eksyttiin sinne käytäviin ja sinisiä ja punasia viivoja seurattiin silmä tarkkana,vaan nyt taitas jo osailla siellä liikkua vaik silmät kiinni.Millastahan meidän kaikien tänne kirjoittelevien elämä oli näinä aikoina,jos ei olis sairastuttu? Pakerrettas duunis,ja valiteltas että aijai kun kolottaa selkää ja vääntää vatsaa,,ja vettä sataa tai on niin kuuma ilma,,,hirveesti kirjoitus virheitä taas vaan en ala korjailemaan,menis sekasi koko kirje,kun en oikein osaa korjatakaa,siinäkin vois Raspikurkku vielä ohjeita antaa,älkääs mun tytölle kertoko,ett tulee virheitä,sanoin sille,et kyl äitee jo osaa korjata,ja ihan itse osasin kirjautua sisään,,muuten sinne ei voinu ä.kirjainta laittaa,muutuin muumiaitiksi!
Tervehdys Turusta. Herätys oli klo. 04.25 ja nyt vois jo mennä päikkäreille. Meillä tuo kissa hoitaa nämä herätyskellon tehtävät heti ensimmäisen linnunlaulun kohdalla, joten ei tällä saikkarilla pääse pitkistä aamu-unista nauttimaan.
Kiva, kun muumiäiti on taas terhakkaana linjoilla. Mukava lukea sinun "kirjoitusvirheitä". Vapauduin eilen viimeisestäkin haavatreenistä ja olo on vapaa kuin taivaan tirpoilla. Aamusuihkukin onnistui ilman henkilökohtaista pukijaa, eikä tarvii koko ajan miettiä mihin naulakkoon tai koukkuun on itsensä milloinkin ripustanut. Huomenna lähtee haavateipit ja seuraava etappi on Helatorstain sauna- ja uimalupa.
Leikkauksesta on toivuttu ennätysvauhtia ja eilen kävin parin tunnin keikan töissä. Aurinkoista päivää kaikille!
kuulla,että noin nopeasti toivut! Sinut kissa herättelee varhain,meillä tämä koira nyt milloinpa mihinkin aikaan tulee nuoleksimaan naamaa,että ylös ja ulos,, niin,kuulostaahan näämä minun kirjoitukset aika terhakkailta, mitä sitten täällää sielun puolella,vähän eri juttu vielä.mutta mulle on ilo jos jokukin teistä tykkää näitä lukea,, olen kyllä jo paljonkin seesteisempi,kuin talvella,terapia tehoaa, nyt olen ulos menossa,koira jo oven edessä odottaa,ja välillä käy katsomassa,että eikö se emäntä jo malta lopettaa tuota outoa naputus touhuaan.
koira pissille ja nauti auringonpaisteesta. Mä taidan rueta imuroimaan ja harjoittelemaan sitä keppijumppaa tolla lattiamopilla.
Elämä jatkuu päivän kerrallaan ja hyvä niin. Sulla on ollut kova rääkki oman ja perheen sairauden kanssa, mutta ajattele vaikka niin, että kun on tarpeeksi alhaalla, niin on vain yksi suunta ja se on ylöspäin.
Mulla taitaa olla päässä jotakin vikaa, kun en ymmärrä surra tai olla ylettömän huolissani tästä syövästä. Olo on ihan ok, mitä noi teipit nyt vähän kiristää, mutta ompahan tullut viikon harjoiteltua ryhtiliikettä, kun on pitänyt keksiä kiertoteitä kumarruksiin ym.
Menen tänään vastaanottamaan sairaalasta kotiutettavaa keuhkoahtaumatautia sairastavaa äitiäni (asutaan samassa talossa), joten hänen vaikeuksien rinnalla tämä mun juttu tuntuu olevan "pikku juttu ja pintahaava". Hänellä kun näitä osastohoitojaksoja on vuodessa enemmän, kuin kotona pärjäämisaikoja.
tuntui,että eihän tässä mitään.Sitä toipui nopeasti.Kun hoidot alkoivat kaikkine sivuoireineen alkoi mieliala laskea,mutta eteenpäin etsivän mieli.
eteenpäin ja murehditaan asia kerrallaan. Mulle ei ilmeisesti tarvitse antaa mitään jatkohoitoja, kun solumuutos oli paikallinen (ei edes varsinaista kasvia) ja imusolmukkeet puhtaat. Jälkitarkastus on 23.5. ja siellä sitten kertovat patologin tulokset.
Voisihan tätä tietenkin rueta vainoharhaisesti pelkäämään, eli "jos kuitenkin on livahtanut muualle", mutta enpä omaa niin suurta mielikuvitusta.
Toivotan tsemppiä ja kärsivällisyyttä kuitenkin kaikille teille hoitoputkessa oleville. Vaikka on nyt raskasta, niin takaahan se paranemismahdollisuuden ja se muutama kuukausi kärvistelyä on lopulta pieni aika ihmiselämässä.
kasvainta,eikä tule hoitoja.Minulla on levinnyt kainaloonkin,ja tässä sitä kärvistellään eteenpäin.
koran kans pitkällä retkellä metsässä,palasimme just kotiin. oli vettä mukana koiralle. juu,kyllä mies jo aamutuimaan käytti ekaa kertaa koiraa lenkillä,minua ei niin aikaseen saada ylös. Kiitos kannustuksesta,kyllä ylös päin yrittävän mieli,vsi miten sitä sanotaan. se vain peikkona mielessä,että jos miehen syöpä uusii tai vaikkapa maksaan,keuhkoiin,,näinhän hänen veljelleen kävi.oli silloin pahapaikka sairaalassa katsella hänen riutumnen loppuun asti,samoin mieheni serkku,alle 50v.molemmat,,, ei ,nyt täytyy elää tättäpäivää ja hetkeä,niin kuin Ihme Sopa olet minulle neuvonut. Hei,Ihme Sopa,missä olett,ei ole tänään näkynyt! Sinua kaivataan täällä taas!jaa,olis taas opella punanen kynä heilumassa mun virheissä...
Parempi elää tätä päivää, sillä eilinen ei palaa ja huominen pitää huolen itsestään. Syöpätutkimus ja hoidot kehittyy koko ajan, joten ei sun miehellä tarvii olla sama kohtalo, kun veljillään. Jos koko ajan pelkää ja "jossittelee", niin kiikkustuolissa sitten huomaa, että "hittokka, tämä elämä taisi livahtaa ohi ihan elämättä".
Voimia sulle!
sitä mukaa,luulen,kun toivun masennuksesta,osaan olla pelkäämättä pahinta,jos olisin jo miehen sairauden aikana hakenut psykiatrista apua ahdistukseeni,ehkä olisin selvinnyt helpommalla.sitä vain sinnitteli ja kätki kaiken sieluunsa,,nythän niitä läpikäydään,että se möykky sielussa vähitellen sulaisi. tässä vaiheessa on vielä vällä vaikea olla vaipumatta pelkotiloihin,mutta täysillä yritän! ja nautin,että tässä hän on,ja jospa vielä vahuksina kököttelemme toisiimme nojaten kävelyllä,kun on yhes oltu parikymppisistä lähtien,,,mut meidän koira,hän taitaa silloin olla jo taivaassa,ja jos taivas on olemassa,mä haluun,että se on semmonen paikka,että nämä ihanat lemmikitkin sinne samaan paikkaan pääsee..no,nythän menee,alan jo koirani tulevaa,vielä 10.v. päästä tapahtuvaa ehkä vanhuuteen kuolemaa murehtia..nyt lopetan valitusvirret taas,jos joku keksii piristävän aiheen,kuinka hassun vaa,olen valmis mukaan! tuli viel mieleenne dreenit,kun roikkui,mulla ne oli kahteen kertaan. oli kotona aina ihmeissään,milloinpa mihinkin jäi niissä roikkumaan.sit sain semmosen pussukan,vyötärölle kiinni ja sinne survoin ne pois tieltä roikkumasta. jokohan mun kirjoitus kiintiö on tälle päivälle täyttynyt,vai uskallanko vielä muutaman sanan ees,,jossain välisssä??? ettei tuu valitus,et onko tää muumiäitin iki oma pallsta muka,,,
Sama täällä olisi jo alusta lähtien pitänyt hakea apua.No 2 viikkoa niin sitten lääkäri.Sitä vaan yritti,että kyllä se tästä menee päivä kerrallaan,ja kyllähän se niin meneekin.Kaikenlaiset ajatuksen tunkee mieleen,pelkokin uusiintumisesta,mutta eihän se suremalla parane.Onko muumiäiti teidän ympäristössänne paljon jäniksiä.Olen kiinnittänyt huomion,kun joka päivä metsälenkillä törmään jänikseen.
hoitojen loppua, 10 sädettä jäljellä
loikkii jäniksiä,vai rusakoiksiko niitä tähän vuoden aikaan sanotaan.Välttelen jo koiran kas sellasia paikkoja,missä niitä on loikkimassa,ettei koira unohda,että ei metsällä olla. ei koiramme kyllä metsästys koira ole,mutta kaikki pakoon juokseva kiinnostaa,,
aluksi, siis leikkauksen (osapoisto, helmikuun alussa) jälkeen, että "siinä kaikki, muuta jatkohoitoa ei tarvita", mutta jälkitarkastuskäynnillä mulle kerrottiinkin, että 25 kertaa sädehoitoo. Mun syöpä oli myös paikallinen, hyvin pieni, sellanen esi-aste, mutta gradus 3 eli sitä pahinta lajia. Ja sädehoito kuulema annetaan ihan varmuuden vuoksi.
Ja nyt on enää viisi kertaa jäljellä. Nopeesti se aika menee.
Kirjoittele ihmeessä Muumiäiti! Mukava lukea sun juttujasi. Myös kaikkien muiden. Eihän niitä ole pakko lukea, jos joku ei halua. ANNA PALAA! KIRJOITA USEIN JA PALJON!
Mun mielestäodottaminen on kivaa.... ei tarvii tehdä mitää .... odottaa vaa kaikessa rauhassa..
unohdinkin,sory.Kokkola kaunis kaupunki varsinkin kesällä.
ajatuksetkin sekoittaa ?Toivottavasti huomenna selkeämpi päivä ajatuksissa.Hyvät illan jatkot kaikille.
Isää kävin katsomassa, jäi hyvä mieli. Isä oli pirteällä mielin olosuhteisiin nähden, tutkimus oli mennyt hyvin, ei ollut onneksi yskittänyt kuvauksen aikana. Isä oli saannut paljon kortteja, joissa toivotettiin voimia ja paranemisia. Oli niistä mielissään ja tullut vuoroin itku vuoroin nauru niitä lukiessa. Mieli on hyvä kun tietää että rakkaat ja ystävät tukevat ja ovat rinnalla kulkemassa. Hyviä öitä ja voimia kaikille!
on tukijoita rinnalla,ja isäsi hyvillä mielin.Hyvät yöt sinullekkin.
Minä osaan ainoastaan kirjoitella köykäistä jonninjoutavaa tekstiä. Kun pitäisi oikeasti lohduttaa tai rohkaista en keksi mitään sanottavaa.
Teitä on täällä paljon ihmisiä jotka ansaitsisivat mitalin urhoollisuudestanne .
Hyviä öitä kaikille yöpuulle vetäytyville.
hyvä asia.Niin sinäkin ansaitset mitalin.Hyvät yöt sinullekkin.
tuli minunkin vähä seurattua toisella silmällä jääkiekkoo ja jopa innostuin loppuvaiheessa. niin Raspikurkku,minulla kävi siin sun murrejutus Pori mieles,mut se Oulu siinä sekotti. Mun mies on syntyjään ruotsinkieliseltä rannikolta ja mä keskisuomalaisia,muuttanut maailmalle 14.vuotiaana.
Toivotan hyvät yöt kaikille,huomenna on meillä kaikilla hyvä päivä,eikös niin ?!