Liikkeistä

Heip!
olen tuntenut vauvan liikket parisen viikkoa. Aluksi oli pientä kuplintaa, mutta liikkeet voimistuivat aika nopeasti. Viimeisen viikon aikana on tullut jo ihan kunnon potkuja! Minua huolestuttaa kuitenkin liikkeiden äkillinen väheneminen. Pariin viime päivään en ole tuntenut kun pari hentoa töytäisyä. Onko normaalia? Miten teillä muilla? Voihan tietysti olla, että vauvalla on aktiivisempia jaksoja, mutta ehdin jo tottua siihen jokapäiväiseen mylläämiseen..
2406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla alkoi tänään rv 20.Viime sunnuntaista lähtien olen tuntenut kunnolla vauvan liikkeitä.Nyt pari päivää on ollut hiljaiseloa ja en ole tuntenut mitään "herättelyn jälkeenkään".Veikkaan että minulla ainakin vauva on istukan takana ja alhaalla etten tunne liikkeitä.Eilen kävin neuvolassa ja sydän sykki ihan normaalisti sielä.Jos huolestuttaa käy varmuudeksi neuvolassa,veikkaan kuitenkin että vaaveli on vain vaihtanut asentoa ja siksi tunnet vain hentoja hipasuja.

Äänestä
  • Minulla on menossa vasta rv 18, mutta välillä tuntui potkut mahan läpi käteen asti, välillä on ollut pari hiljaisempaa päivää. Yhden hiljaisen päivän jälkeen kävin kuunteluttamassa sydänäänet neuvolassa, ja kaikki oli hyvin. Kuulemma jos vauva potkii välillä selkään päin tai vasten istukkaa, sitä ei tunnu. Ja suurimmaksi osaksi se nukkuu vielä jaksaakseen kasvaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rv20 kirjoitti:

Heip!
olen tuntenut vauvan liikket parisen viikkoa. Aluksi oli pientä kuplintaa, mutta liikkeet voimistuivat aika nopeasti. Viimeisen viikon aikana on tullut jo ihan kunnon potkuja! Minua huolestuttaa kuitenkin liikkeiden äkillinen väheneminen. Pariin viime päivään en ole tuntenut kun pari hentoa töytäisyä. Onko normaalia? Miten teillä muilla? Voihan tietysti olla, että vauvalla on aktiivisempia jaksoja, mutta ehdin jo tottua siihen jokapäiväiseen mylläämiseen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu