Eräässä pohjakerroksen työtilasa oli hometta, kivinen kellarihuoneisto joka oli homehtunut kun sulamisvedet pääsi kellariin. Kellari remontoitiin täysin, home poistettiin seinistä ja maalattiin ja tehtiin ilmastointityöt. Lisäksi oli tehty mittaukset rempan jälkeen ja hometta ei löytynyt.
Tulin töihin tähän paikkaan ja alkoi heti allergiset oireet, silmätulehduksia ja allergiaa. Kurkussa tuntui kuin olisi niellyt lankoja ja sellainen kitkerä maku/haju aistimus.
Olen ollut aiemminkin allerginen mutta silmätulehduksia ei aiemmin. Työ loppui ja silmätulehdukset hävisi, toki allergisia oireita on koska olen ollut allerginen vuosikausia.
KÄvin huvikseen "kylässä" tuossa ex-paikassa ja tuli silmäoireita, en tiedä oliko sitten sattumaa kun on tuo katupölykausikin.
Mietin vaan sitä lähteekö home kokonaan pois remppaamalla homepaikka. Vai voiko home jotenkin imeytyä rakenteisiin eli vaikka remppa olisi tehtykin niin "jotain" olisi kuitenkin rakenteissa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
joten ei se home ainakaan helposti poistu, jos rakenteita ei ole pystytty poistamaan.
Sikäli ikävää, että paikat näyttävät usein tosi hyvin remontoiduilta, siisteiltä ja laadukkailta. Mikään ei haise nenään, ei näytä mitenkään siltä että mitään ongelmaa tilassa voisi olla.
Ja olo on kun happoa hengittelisi. Kuumeilu, päänsärky yms. alkaa nopeasti ja koko olotila menee taas siihen ääri sairaaseen. Sieltä sitten noustaan hitaasti, mutta varmasti parempaan suuntaan.
Itse mietin, että olen toipunut ihan kohtuulliseen kuntoon ja pari kertaa. Joka kerran menee kuukausia toipumiseen, mutta toipuu kyllä. Nyt en vielä ole ihan kunnossa, mutta paremmassa kuin hetki sitten. Menossa töihin tiloihin, jossa uskon pärjääväni jos minulle puhutaan totta. Joidenkin mielestä riski, mutta toisaalta se kannattaa ottaa, onnistuakin voi, jos siis kaikki ovat rehellisiä.
Ja kun olen toipunut kaksi kertaa, miksen toipuisi kolmattakin kertaa.
niin eräällä työntekijällä oli siinä samassa paikassa keuhkokuumekierre. Vielä työn loppumisen jälkeenkin pari antibioottikuuria. Nyt on kunnossa.