Laestadius ja

Eihän Laestadiuskaan opettanut, että ehtoollisessa ei saisi syntejä anteeksi? Jos hän olisi alkanut opettaa sakramenteista oman mielensä mukaan, hän olisi pitänyt Lutherin ja luterilaisuuden sakramenttioppia vääränä.


On huomattava, että nykyinen vl-oppi poikkeaa Laestadiuksenkin opeista aika paljon. Tuskimpa Laestadius piti hyvänä alka tuomita ihmisiä kadotukseen sen mukaan, minkä nimisessä herätysliikkeessä tai muussa ihmiset ovat. Ei hän uskonut jonkun tietyn ryhmän nimeen vaan Herraamme.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vl-liike ei juuri kunnioita Laestadiuksen saarnoja ja oppeja. NeoOvat hiukan kiusallisia nyky veeälläläisille. Ja jos Laestadiusta siteerataankin, se tehdään tiukasti valikoiden. Laestadiuksen hieman omitusiet saarnat on hyvä selittää pois sillä, että ne L. piti ennen parannustaan.
Sama pätee Lutheriin. Vähä ja Iso Katekiskumslen lestadiolaiselle liikkeellle hiukan kiusalliset sakramenttikäsitykset voi selittää pois arvelemalla, että ne Luther kirjoitti ennen parannustaan.
Veeälläläiset ova sujuvasanaisia valehdellessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehtoollinen kirjoitti:

Eihän Laestadiuskaan opettanut, että ehtoollisessa ei saisi syntejä anteeksi? Jos hän olisi alkanut opettaa sakramenteista oman mielensä mukaan, hän olisi pitänyt Lutherin ja luterilaisuuden sakramenttioppia vääränä.


On huomattava, että nykyinen vl-oppi poikkeaa Laestadiuksenkin opeista aika paljon. Tuskimpa Laestadius piti hyvänä alka tuomita ihmisiä kadotukseen sen mukaan, minkä nimisessä herätysliikkeessä tai muussa ihmiset ovat. Ei hän uskonut jonkun tietyn ryhmän nimeen vaan Herraamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu