tästä oli jonkin aikaa sitten puhetta,kun joku hieman ylipainoinen oli huolissaan ettei painoa ollut tullut lisää ollenkaan,joku sitten hänelle kirjoitti että kyllä painon on tultava lisää joka tapauksessa.no,minulla oli eka neuvolakäynti äsken ja olen itse ylipainoinen. (170cm 90kg) hoitaja sanoi ettei painoa tarvitse tulla grammaakaan lisää..joten sille joka oli huollissaan kun ei painoa tullut lisää,ei tarvitse olla.niin kauan kun syö kuitenkin oikein ja on hyvä olla!!
ylipainojen
painonnousu
14849
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Moi,
Minulla on myös ylipainoa, hieman enemmän kuin sinulla. Mulla oli eka neuvola ja ei mulle siellä ihan noin sanottu. Mulle sanottiin, että kannattaa syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Painoa ei alkuun tarvitsisi tulla ollenkaan lisää, loppua kohden ehkä tulee jonkin verran. Myös kesällä voi kertyä turvotusta.
Toki pyrin siihen, ettei paino paljoa tai ollenkaan nousisi. Mutta syön jo valmiiksi todella vähän ja terveellisesti, joten siitä ei juuri voi vähentää. Täytyy varmaan yrittää lisätä vielä liikuntaa. Ja periaatteessa, eihän painon pitäisi nousta, jos ei syö yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Turvotusta voi tietty tulla.
No, ehkä olemme kaikki hieman viisaampia puolen vuoden tai vuoden päästä...
:)
olen 170cm ja painan 105 kg,ja sanoi jämäkästi että painoa ei sitten SAA tulla lisää!
kukaan sanoo noin,että painoa ei saa yhtään tulla lisää!sairasta puhetta,jos raskaana,niin pitäis kuijottaa niin,että paino varmasti ei nouse!toisilla paino ei laske,vaikka normaali olosuhteissa syö normaalisti ja liikkuu,riippuu energian kulutuksesta,joka yksilöllistä,ja monesta muusta,joten ei kyllä terveydenalan ihminen noin voi sanoa,tai sitten ei kaikki ole kotona...
Jos normaalisyömisillään on tietyn painoinen ja syö edelleen vaan sen verran, niin raskauden tekemä kulutuksen liäsys jää sitten miinuksen puolelle ja paino laskee.
Ei tietenkään oo helppoa, mutta vielä vaikeempaa on sitten jos syö mitä vaan, paino nousee ja saa vaikkapa raskausdibeteksen tai pahoja selkäkipuja tms. Sitten se onkin jo pakko olla syömättä vaikka itkettäisi...
mitä neuvolatäti sulle sanoi,tai sitten ei ole neuvolatätillä kaikki kohdallaan...ei sitä painoa heti tarvitse tullakkaan lisää,aluks paino joillakin laskee,mutta 20-25 raskausviikon jälkeen vähitellen pitäis painon ruveta nouseen viimestään,jos syö normaalisti,oli ylipainoa tai ei,koska ihminen laihtuu vain,jos syö vähemmän kun kuluttaa,oli lihava tai laiha,ja vaavi tarvitsee kasvaakseen energiaa...ja jos sulla ei raskauden aikana paino nouse ollenkaan,laihdut n.9-12kg raskausaikana,ja saat sit ruveta miettimään,onkohan vauva saanut tarpeeksi monipuolista ravintoa,että aivot ja muut kehittyy normaalisti...vaikka vauvan paino nousisikin normaalisti...seuraukset voi näkyä vasta kouluiässä..joten kysyhän neuvolatätiltä uudestaan...laihdutus ei ole suotavaa raskausaikana,ellei ole sairalloisen lihava,ja silloinkin lääkärin opastuksella,ja jos paino ei raskausaikana yhtään nouse,se on laihduttamista!!oon itsekkin tutustunut aiheeseen,ja jutellut sekä neuvolassa,että lääkärillä asiasta!
ymmärtänyt.miten sen voisi ymmärtää väärin,kun hän sanoi että " painoa ei sitten tarvitse koko raskuden aikana tulla grammaakaan lisää,kun on sen verran jo varastossa".kunhan muistaa syödä ja liikkua näin hän sanoi.kyllähän minä itse ymmärrän että se vauvakin kasvaa,mutta tähän ylipainoon on tultu syömällä pitsaa hampurilaisia yms..joten nyt kun se loppu ja syön vain terveellisesti,on mahdollista ettei painoa tule lisää.
serkkuni lihoi raskauden aikana 1,3kg ja vauva painoi 4,300kg..
tulla lisää,enempää,kun mitä vauva,istukka,jne..painaa.itselläni tuli, 6kg lisää,söin terveellisesti ja liikuin päivittäin tunnin lenkin.
ne mitä syönyt ennen raskautta,ei vaikuta asiaan,koska ne ovat jo kertyneet kiloiksi,ja syömällä normaalisti sen minkä kuluttaa,niin paino pysyy siinä,mihin sen on saanut syömällä tai muuten saanut nousemaan.se putoaa vain,laihduttamalla,eli syömällä vähemän kuin kuluttaa,ja jos jatkaa samaa rataa,esim.syömällä paljo rasvasta tai makeaa,paino vaan nousee.aluksi voi paino raskaana laskea,mutta loppuaikana energian kulutus kasvaa,ja jos syö normaalisti,silloin pitäisi painon vähän alkaa nousta,jos et syö normaalisti,vaan liian vähän,niin paino ei nouse,tai laskee,..vauva ottaa ensiksi ravinnon siitä mitä syöt,mutta jos se ei ole tarpeeksi monipuolista,se vaikuttaa aivojen kehitykseen,luustoon,jne..ja jos et syö tarpeeksi,ei jää sulle ja vauvalle tarvittava energiamärää normaaliin elämään.
vaikka serkkusi vauva painoi yli 4kg,jos se ei ole syönyt tarpeeksi,et tiedä miten se vaikuttanut aivojen kehitykseen,ja muuhun,kun vasta isompana.
mun siskolla anorexia,paino ei yhtään noussut raskausaikana,vauva silti oli 3500g,ja sisko oli loppuraskauden sairaalassa,terve tyttö ainakin päällisin puolin 2v,mitä nyt
allergiaa epäillään,mutta ei tiedä,jos isompana selviää jotain,siskoa harmittaa se todella paljon...alkoholistikin voi saada terveen lapsen,jne..mutta kannattaako riskeerata raskausaikana,itse ainakin laihdutan raskauden jälkeen,niinkuin jopari kertaa,jolloin olen onnistunut pudottaan 15-20kgvuoden aikana,eikä ole tarttenut peltä,vauvan terveyden puolesta..kilot tulleet takaisin,kun masennukseen söin,kun ex-miehen kanssa oli vaikeaa.onneks uusi mieheni täys vastakohta...jokainenhan saa tehdä niinkuin tykkää,omahan on lapsi,joka syntyy,ja itse joutuu sen kasvattamaan..ja itse virheensä kantaan,jos tekee vääriä päätöksiä..
Mullakin on tuota painoa ja viikkoja 9 3 ja itse lääkäri sanoi että painoa ei saisi oikeastaan tulla yhtään.
minullekni sanottiin ettei saisi painoa tulla ollenkaan lisää esikoisen kanssa,eikä tullutkaan.poika painoi 3,800kg ja voi oikein hyvin.saahan siinä kunnon,hyvät ruokaohjeet,jotta söisi tarpeekis ja oikein,jos niin tekee ja myös liikkuu säännöllisesti,edes vähän,niin kyllä sen painon voi estä nousemasta!
ruokaohjeita,ja syö tarpeeksi monipuolisesti,mutta silti vauvan,istukan,jne.pitää nousta.jos aluksi paino laskee,niin silloin voi olla,että kun se rupeaa nouseen taas,rvkon 20 jälk.ei juurikaan ylitä alkupainoa,jos laskenut aluksi reippaammasti,joillakin voi laskea 5kg:kin..pitää kumminkin muistaa,vaikka vauva normaalipainonen,niin oli siskollanikin tyttö 3500g,jolla anorexia,ja paino ei noussut yhtään raskauden aikana,sen takia oli loppuraskauden sairaalassa,tyttö nyt 2v,normaali,mitä nyt allergiaa epäillään,mutta aivojen ja muun kehitykseen onko vaikuttanut liian vähäinen syönti,näkee vasta kouluiässä.sen tähden ei saisi myöskään raskausaikana laihduttaa.kun voi vaikuttaa esim.aivoihin...ja pitäisi syödä monipuolisesti,ja tarpeeksi.kannattaako riskeerata,jokaisen oma asia.niinhän alkoholistikin voi synnyttää normaalin lapsen,ja voi vasta kouluiässä oireilla,tai sitten ei..tuuri peliä.itse en riskeerais,kyllä joutaa pudottaan painoa synnytyksen jälkeen,ku reippailee vauvan kanssa ulkona.mulle ainakin lapseni kaikki kaikessa,etten pelleilis niiden terveyden kustannuksella,oman painoni takia.
kertaan eri kohtaan,kun tää kone sekoilee...
taas täällä väitellään samasta asiasta...
kyllä minäkin vaan luotan siihen, että jos syöt terveellisesti ja liikut etkä liho, ei mikään ole siinä väärin!
onhan se hienoa jos mitat on 170cm/50kg kun raskaaksi tulee. kyllähän sitä on varaa lihoa!
itse painoin 81kg/161cm kun tulin raskaaksi. pahoinvointia kesti kuitenkin n.rv20 asti. tai on sitä vieläkin (nyt 29 4), mutta jokapäiväistä oksentelua kesti ehkä noille viikoille... no sen johdosta paino laski n.5kg. alkoi sitten hiljalleen nousta vasta rv22 ja nyt on se 81kg. tosin lomamatkalla tuli herkuteltua vähän, joten sen takia paino nousi vähän reippaammin. nyt taas pysynyt viikon samassa...
kuntoilemaan en pahemmin pysty, kun alkaa heti supistelemaan. kilometrin hidas kävely on jo liikaa. silti välillä kävelen, jottei kunto ihan rapistu.
vaikka paino alussa laskikin reippaasti, eivät olleet neuvolassa huolissaan, koska painoa oli silti "varastossa" ja jotain sain joskus pysymään sisällä.
itse aloin katsomaan mitä syön kun tulin raskaaksi, jäi herkuttelut vähemmälle!
EN TARVITSE kenenkään diagnoosia tästä tilanteestani, kiitos vaan, luotan alan ammattilaisiin jotka raskauttani seuraavat.
halusin vain kertoa oman tilanteeni ja mielipiteeni.
Mullekin sanottiin että kuhan syöt terveellisesti ja liikut niin eipä haittaa vaikkei painoa juuri kertyisi.
Ravitsemusterapeutista (vai mikä se olikaan) oli myös puhe. Ei ole kenenkään etu lihoa jo valmiin ylipainon päälle.
Kyllä minäkin uskon neuvolan neuvoja!!
Iloista odotusta =)
Itsellani lähti alussa muutama kilo ja nyt rv 24 painan kiloa alle aloituspainon. Sokerirasitukseen menossa..
Älä ota kirjaimellisesti kaikkea, mitä täällä sanotaan. Mulla oli raskauden alussa yli 20 kiloa ylipainoa ja ensimmäinen neuvolatäti varoitteli painonnoususta. Hän jäi sittemmin pois ja tilalle tuli nuorempi. Hän ottaa paljon rennommin. Neuvolatäti sanoi, että syöt sen, mikä hyvältä tuntuu, kunhan on suht terveellistä. Ja liikuntaa pitää olla. Olen muuttanut niin paljon ruokailutottumuksiani ajasta, jolloin en vielä ollut raskaana, että olen laihtunut. Mulle on tullu alle kilo lisää painoa alusta saakka, vaikka olen jo yli puolenvälin. Kyllähän joillekin ylipainoisista tulee lisää painoa raskauden aikana vaikka mitä tekis, mut jos terkkari sanoo, että vauva kyllä ottaa osansa, niin miksen sitä uskoisi? Voihan olla, että oman painon putoamisen on aiheuttanut erityisen paljon vilkastunut aineenvaihdunta tai sitten ne reilusti muuttuneet ruokailutottumukset. Mä en ole huolissani yhtään, ennen kuin terkkari tai lääkäri sanoo, et pitäis saada painoa nousemaan. Tietenkin alipainoisella tai normaalipainoisellakin on paljon vähemmän, mitä menettää, joten niissä tapauksissa on enemmän syytä tarkkailla vauvan ravinnonsaantia.