Hei.
Luokanopen työ on toisinaan rankkaa. Varsinkin näin keväällä, kun oppilaat ovat jo toinen jalka kesälomalla ja opettajakin vuodesta väsynyt. Tekemistä vielä pilvin pimein ja lukuvuosi pitäisi saada kunnialla "pulkkaan" näiden viimeisten kokonaisten viikkojen aikana.
Oppilaat vievät joskus voimani täysin.
Toisinaan saavun kotiin ja tunnen epäonnistuneeni joissain asioissa. Mietin, kuinka olisin jonkin asian voinut hoitaa tahdikkaammin tai ammattitaitoisemmin. Joskus seuraan luokassa lapsia, ja mietin, kuinka he kantavat kasvatukseni ja opetukseni hedelmää - mutta minkälaista sellaista?
Matkaan mahtuu hyviä ja huonoja päiviä. Miten selvitä huonommista päivistä tai hetkistä, jotka mietityttävät vielä aikojenkin päästä?
Onko teillä muilla opettajilla joitain selviytymiskeinoja ja -vinkkejä, joita haluaisitte jakaa esimerkiksi minulle tai muille samojen asioiden kanssa painiville opeille?
Luokanopen työ on toisinaan rankkaa. Varsinkin näin keväällä, kun oppilaat ovat jo toinen jalka kesälomalla ja opettajakin vuodesta väsynyt. Tekemistä vielä pilvin pimein ja lukuvuosi pitäisi saada kunnialla "pulkkaan" näiden viimeisten kokonaisten viikkojen aikana.
Oppilaat vievät joskus voimani täysin.
Toisinaan saavun kotiin ja tunnen epäonnistuneeni joissain asioissa. Mietin, kuinka olisin jonkin asian voinut hoitaa tahdikkaammin tai ammattitaitoisemmin. Joskus seuraan luokassa lapsia, ja mietin, kuinka he kantavat kasvatukseni ja opetukseni hedelmää - mutta minkälaista sellaista?
Matkaan mahtuu hyviä ja huonoja päiviä. Miten selvitä huonommista päivistä tai hetkistä, jotka mietityttävät vielä aikojenkin päästä?
Onko teillä muilla opettajilla joitain selviytymiskeinoja ja -vinkkejä, joita haluaisitte jakaa esimerkiksi minulle tai muille samojen asioiden kanssa painiville opeille?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itselläni on jossain määrin samanlainen tunnollisen opettajan taakka harteillani. Pienetkin asiat näyttäytyvät merkityksellisinä ja omaa osuuttaan lapsen elämään pohtii paljon.
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen olen kuitenkin oppinut relaamaan ja huomaan, että ihan hyviä tyyppejä niistä lapsista on kasvanut, jotka aloittivat opintietään kanssani silloin taannoin. Kaupan kalatiskillä näkyy reipas nuori mies, johon tutustuin silloin kun hän oli kymmenen tai telkkarin nuorisohjelman juontajana toimiva entinen oppilaani on sittenkin löytänyt selkeää ulosantia.
Kyllä he pärjäävät, vaikka joitakin asioita tuli opettettua väärin, joku juttu jäi kokonaan opettamatta ja vaikka olin epäoikeudenmukainen, jossain tietyssä tilanteessa. Onneksi en ole heidän elämänsä ainoa aikuinen, vaikka joidenkin kohdalla olenkin se ainoa täysipäinen.
Pistä kesällä aivot vähäksi aikaa narikkaan ja nautiskele lomasta. Sitten sitä jaksaa taas syksyllä huolehtia lasten asioista uudestaan :-)
laita negatiiviset ajatukset taka-alalle. Jos jokin juttu on mennyt aivan penkin alle, niin prosessoi se kuitenkin mielessäsi ensin läpi, kirjaa vaikka paperille esim. ajatuskarttamuodossa, mikä nimenomaan meni pieleen, miten se olisi voitu estää, oliko syy ainoastaan sinussa vai oliko syynä myös esim. ryhmässä tapahtunut hälinä tms. Itsekin olen monesti potenut huonoa omaatuntoa: mun olisi pitänyt tehdä tää asia näin eikä näin, miksi tää homma ei toiminutkaan tän ryhmän kanssa, olinko nyt tosi törkeä jotain oppilasta kohtaan jne. Silloin on vaan pakko hyväksyä itsensä erehtyväisenä olentona ja hyväksyä se tosiasia, että kaikkeen en pysty, kaikkea en ehdi, kaikkea en voi opettaa, kaikkien kanssa en ole samalla aaltopituudella. Kun antaa itselleen anteeksi mokansa ja ottaa niistä opiksi, on mun mielestä hyvä ope. Jos asioita jää vatvomaan päivä- tai yökausiksi, pilaa opettajan uransa.
Joskus olen todennut sen, että jos olen jonkin asian jättänyt opettamatta ja se harmittaa, oppilaista ei sen fiksumpia kokonaisuudessaan olisi tullut. Kukaan ei tulevaa opiskelu- tai työpaikkaa ole sen takia missannut. Opettipa kurssin millä tahansa tavalla, sillä parhaalla katsomallaankin tavalla, aina olisi parannettavaa ja sitten vielä parannettavaa ja sittenkin vielä parannettavaa. Itse olen tämän viimeisen kurssin aikana yrittänyt tosiaankin parhaani opettajana ja olen suunnitellut tunnit tarkkaan etukäteen ja tehnyt kaikkea mahdollista oppilaitten oppimisen eteen niin, etten enempää olisi voinut tehdä, ja silti nyt tuntuu, että vaikka mitä olisi pitänyt tehdä toisin ja opettaa vieläkin enemmän ja paremmin. Sitten otan järjen käteen ja taon päähäni, että se nelkytviisminuuttinen ei riitä kaikkeen ja että ne oppilaat eivät ole koko ajan skarpisti mukana kuitenkaan. Olen tehnyt voitavani ja enempään en pysty, niin paljon kuin se minua itseäni kismittääkin. Olen vain ope, en mikään kaikkitietävä tai -osaava henkiolento! Samoin oppilaat ovat ihan oikeasti eläviä normaaleja lapsia, joten yhteistyö luokassa ei aina ole ihan mutkatonta ja tuntisuunnitelmat muuttuvat jatkuvasti.
Jos mua oikein pännii työpäivän jälkeen, meen vaikka nettiin tai annan itselleni luvan ottaa pienen paukun - järkevintä tietysti olisi lähteä happihyppelylle ulos tai urheilemaan... Selaile vaikka hömppälehtiä, pölise joutavia puhelimessa tai tanssi omassa yksinäisyydessäsi musiikki täysillä tai jotain, mikä vie sut pois huonoista ajatuksista ja "tyhjentää" sun pään! Sitten on taas helpompi jatkaa seuraavan työpäivän suunnittelua, kokeitten korjaamista tms. Anna itsellesi anteeksi, koska et voi olla täydellinen. Ai niin, itse otan monesti työpäivän jälkeen myös päiväunet!! Auttaa muuten kummasti.
Kiitän teitä molempia minulle ripeästi vastanneita.
On totta, että opettaja on vain yksi aikuinen lasten elämässä. Opettaja on myös vain ihminen, ei sen enempää. Yhtä lailla hän tekee esimerkiksi arviointivirheitä tai toimii tilanteissa tunnekuohun vallassa ja jälkeenpäin miettii, josko asian olisi voinut hoitaa eri tavalla. Nuo ovat kyllä tärkeitä asioita tunnustaa itselleni hankalissa tilanteissa.
Olen henkilö työurani alussa. Autenttisessa kouluympäristössä luokan päänä ja vastuuhenkilönä toimiminen on aivan erilaista kuin opiskeluaikana. Luotan kuitenkin siihen, että työ tekijäänsä opettaa. Omat, henkilökohtaiset opetusmetodit ja kasvatukselliset aspektit ovat vasta löytymässä.
"Nollaaminen" esimerkiksi työpäivän jälkeen on myös tärkeä havainto. Itse olen jokseenkin perfektionisti, ja märehdin mietityttävissä asioissa pitkään ja pyörittelen tapahtuneita ympäri ja ämpäri. Minun olisi varmasti syytä opetella käsittelemään asioita mielessä rivakasti ja asian käsiteltyäni siirtyä eteenpäin.
Joskus vain mustuttaa mielensä pohtimalla omaa itseä ehkä liian kriittisesti.
Mukavaa kesän odotusta teille kollegoille ja jaksetaan tärkeässä työssämme!
Kirjoituksesi herätti miettimään opetustilanteen osatekijöitä. Luin juuri erään kasvatustieteen tohtorin arvioin, siitä että 65% oppimisesta riippuu oppijan ominaisuuksista. Siis heidän henkilökohtainen taitotasonsa aiheen sisällöstä sekä heidän oppimaan oppimisensa taidot tai vaikka se sen hetkinen panostus, jonka he oppimiselleen antavat.
20% on oppimisympäristön vaikutusta eli vaikka luokkatilan ilmanlaatu tai ulkopuoliset häiriötekijät tai vaikka luokkakoko.
Tuo loppu 15% jää opettajan vastuulle, joten aika pieniä tekijöitä me olemme tuon ajatuksen mukaan.
Itse tosin antaisin opettajan työlle suuremman roolin, mutta ei se varmaan kaikkinensa kovin korkeaksi nouse. Silti teemme älyttömän tärkeää työtä!
tosi lohdulliselta jollain tavalla. Olen purkanut joitakin kurssipalautteita, ja yksi sanoi, että opetukseni tasosta kertoo paljon se, että oppii enemmän aineesta koulun ulkopuolella kuin tunneillani. Tietysti ilman mitään perusteluja tai parannusehdotuksia. Tuo kyllä veti mielen matalaksi, varsinkin, kun samalla luokalla toinen oppilas on kuluneen kurssin aikana useaan otteeseen sanonut, etten opeta mitään. Joka tapauksessa olen yrittänyt parhaani ja suunnitellut tunnit hyvin jne., mutta tuntuu, etten kai sitten osaa huomioida kaikkien oppimistarpeita tarpeeksi. Onneksi suurimmassa osassa palautteissa sanotaan, että opetan hyvin, eli en voi ruveta kylpemään itsesäälissä, vaan yritän tulevaisuudessa miettiä, miten tehostaa opetustani, mutta kai mun pitää olla tyytyväinen myös tämänhetkiseen opetustaitooni, koska suurin osa on tyytyväisiä. Olenkin oppilaille yrittänyt sanoa, että opettaja antaa työkalut, vastuu itse oppimisesta jää teille oppilaille. Jos joku on päättänyt, ettei osaa eikä edes halua oppia, opettajan opetuksella ei varmaan ole kovin suurta painoarvoa. Toisaalta, jos oppilas ei ymmärrä opettajan opetusta, mutta haluaa oppia, hän opettelee asiat itse kotona.
Olen osittain samaa mieltä kanssasi, mutta muutamasta jutusta mielipiteeni poikkeaa sinun ajatuksistasi.
"Jos joku on päättänyt, ettei osaa eikä edes halua oppia, opettajan opetuksella ei varmaan ole kovin suurta painoarvoa."
Osittain näin, mutta sitten näen, että opettajan velvollisuutena on myös jollakin tavoin (henkilökohtainen keskustelu, opetustapojen muuttaminen ...) pyrkiä vaikuttamaan oppilaan asenteeseen ja parantaa sillä tavoin oppilaan mahdollisuuksia oppia.
"Toisaalta, jos oppilas ei ymmärrä opettajan opetusta, mutta haluaa oppia, hän opettelee asiat itse kotona."
Opettajan täytyy mielestäni puhua sellaista kieltä, jota oppilas ymmärtää. Jos opettaja huomaa opettavansa liian vaikeasti, on hänen velvollisuutensa muuttaa toimintaansa. Eihän hänen tehtävänsä ole tietyn opetushetken läpivetäminen vaan oppilaiden oppimaan saattaminen. Jos oppilas ei kykene saamaan tolkkua normaalista puheesta, niin silloin hänellä ei ole oletettavasti kykyä itsenäiseen opiskeluunkaan.
Olen itse yläkoulun erityisluokanopettaja ja siksi joudun painiskelemaan tämän teeman kanssa päivittäin. Kyllä minun täytyy katsoa peiliin jos oppilaani eivät opi.
olen minäkin kanssasi! Tottakai minun velvollisuuteni opettajana on motivoida kaikkia oppilaita, kyllä, ja vaikuttamaan heidän asenteisiinsa jne. Aina vaan se ei riitä. Jotkut "heikommat" oppilaat olen saanutkin innostumaan aineestani, he tosiaan yrittävät ja saan heidät motivoitua, mutta ikävä kyllä en voi sanoa, että voin enää vaikuttaa muutamiin oppilaisiini. Pari heistä on oikeasti päättänyt, etteivät osaa eivätkä opi, eivät halua tukiopetukseen, eivät uusia nelosia, jotka ovat saaneet sanakokeista jne. He haluavat vain erityisopettajalle, mutta hänellä ei riitä tunteja omasta aineestani. Nyt katson, että olen voitavani tehnyt enkä jaksa enää tänä keväänä vetää kiviriippaa mukanani sen enempää kuin on pakko.
Ja toki puhun sellaista kieltä, että kaikki ymmärtävät. Jos asia ei mene perille, selitän asian toisin. Kerron ja selitän asiat havainnollistaen usealla eri tavalla, eri sanoin, eri näkökulmista. Lopputulos: ne, ketkä asian ovat ensimmäisellä kerralla tajunneet, ovat varmasti asian oppineet ja kyllästyneet matkan varrella monta kertaa, ne, ketkä asiaa eivät heti ole ymmärtäneet, eivät ymmärrä asiaa täysin vieläkään. Tunnit eivät vaan enää riitä saman asian jankkaamiseen.
Jos ja kun oppilaat eivät ole oppineet, olen katsonut peiliin. Se vaan ei aina riitä. Luokassa on niin ysin ja kympin oppilaita kuin niitä nelosen ja vitosenkin oppilaita. Kellä on vaikeaa lukivaikeutta, kellä keskittymisongelmia, kellä ylivilkkautta, kellä ei minkäännäköistä motivaatiota koulua kohtaan. Jonkun kanssa minulla ei kertakaikkiaan synkkaa, vaikka kaikille olen oikeudenmukainen ja yritän auttaa kaikkia tasavertaisesti tunnilla (mikä ei ole aina ihan ongelmatonta, koska yksi 45-minuuttinen on hyvinkin lyhyt aika) enkä anna kenenkään "pärstäkertoimen" vaikuttaa kohteluun. Omasta mielestäni opetan selkeästi, monet ovatkin sanoneet, että osaan selittää asiat selkeästi, mutta sitten muutamien mielestä en opeta tunneilla lainkaan. Peiliinhän siinä tilanteessa on katsominen, mutta vastaavasti näiden palautteiden kirjoittajilla voisi olla hieman peiliin katsomista! Eli voisivatko he tehostaa omaa oppimistaan tai asennettaan, käyttää oppitunnit hyödykseen eikä lorvailuuun...
Minun käsitykseni mukaan oppimisympäristö on paljon muutakin, kuin vain luokkakoko, sisäilman laatu ym. enemmänkin fyysiset tekijät.
Kyllä oppimisympäristöä ovat voimakkaasti myös luokan yleinen henkinen oppimis- ja yhdessä-elämisilmapiiri. Ja tähän opettaja VOI vaikuttaa, ja pitääkin mielestäni. Eikös oikeastaan tärkeintä ole opettajana yrittää luoda luokkaan positiivista yhdessä tekemisen ja oppimisen ilmapiiriä? Itse olen töissä alkuopetuksessa, jossa kuvittelisin sen ehkä olevan luontevampaa kuin yläasteella. Mutta kuvittelisin murkuille sen olevan vähintään yhtä oleellista oppimisen ja innostumisen kannalta..
Tsemppiä!
Kirjoituksia lukiessa herään miettimään näitä opettajien paineita - olen itse sairaslomalla väsymyksen takia. Luokkani ala-asteella on todela vaikea, monenlaista oppimisvaikeutta ja emotionaalista ongelmaa, ennustaisin joillakin jopa muutaman vuoden sisällä puhkeavia vakavia mielenterveysongelmia. Itse yritin myös tehdä parhaani, ottaa kaikki huomioon ja saada jotakin opetetuksikin oppilaiden kaoottisen tunne-elämän keskellä. Välillä se sujuikin, kunnes jollakin oppilaalla iski taas seuraava kriisi ja draama, ja tarvittiin monenlaista toimenpidettä. Tämä oli kuitenkin ns. "normaaliopetukseen" kuuluva luokka, eli avustajia ei ollut eikä juuri muutakaan tukitoimea.
Sairaslomani aikana olen kovasti miettinyt sitä, kuinka harvassa työssä vaaditaan henkisesti yhtä paljon - kaiken mahdolisen huomioonottamista, jatkuvaa osaamista, skarppina olemista ja 100%:n panosta! Monenlaisissa töissä aiemmin olleena muistan, kuin väsyneinä päivinä oli ihan ok tehdä työs hieman vajaalla teholla, ja skarpata taas seuraavana päivänä. Opettajana tämä ei ole mahdollista, jos ryhmät ovat vaikeita, ja tilanne kostautuu heti. Itse harkitsenkin jo vakavasti uranvaihtoa, johonkin inhimillisempään toimeen..
toivotan ihan sydämeni pohjasta. Itse olen kanssa aika uupunut tällä hetkellä, en siksi, että luokkani olisivat olleet erityisen vaikeita tai muuta, mutta töitä on todella tullut tehtyä tänä vuonna eikä sekään ole riittänyt. Tunnit vaan menevät ja tuntuu, ettei kaikkea suunniteltua keretä tekemään saatika oppimaan. Varsinkin ysien kanssa poden huonoa omatuntoa siitä, ettei keritty käymään sitä ja tätä ja tuota asiaa läpi... Yritän vaan muistuttaa itselleni olla anteeksiantavainen itseä kohtaan - parhaani yritin tänä vuonna, aika vaan ei riittänyt kaikkeen ja kaikki vaan eivät oppineet kaikkea, sille en enää mahda mitään.
Itsekin kaipaisin paljon enemmän "tukitoimia" kuten erityisopetusta, tukiopetusta, tasoryhmiä ennenkaikkea!! Ja ehkä VESOja tai muuta ohjausta ihan henkiseen jaksamiseen tai jotain "ryhmäterapiaa" tai sellaista, missä voisi saada vähän perspektiiviä omille jaksamista mietityttäville asioille.
Lepäile sairaslomasi aikana ja nauti kesästä, ehkä syksyllä asiat lähtevät rullaamaan paremmin. Jaksamista ja voimia!
Nyt on taas helppo jaksaa työssä. Enää kolme päivää ja sitten se on ohi! Loppurutistus on kyllä aika tiukka esiintymisten kenraaleineen ja lopullisine esityksineen ja arvosanojakin pitää vielä miettiä, mutta kyllä se tästä.
Juhannuksena olen jo lomalla.
alkaa vissiin stressi tai jokin purkautua vasta nyt, kun varsinaisia kouluhommia ei enää ole... sen sijaa kotona odottaa tuhannet tekemättömät kotityöt, joihin en ole viime aikoina jaksanut panostaa, samoin kansioiden järjesteleminen jne. jne. Eli kotihommaa hirveesti ja se alkaa nyt stressata. No, pitää vaan yrittää nauttia siitä kohta koittavasta lomasta ja jättää taka-alalle ne kouluasiat, jotka ainakin vielä pyörivät hulluna päässä: miksi en käynyt sen ja sen luokan kanssa sitä ja sitä asiaa, annoinko numerot nyt varmasti oikeudenmukaisesti... yms.
No, hyvää ja rentouttavaa lomaa kaikille :)