Lueskelin tuossa erästä kysymyspalstaa ja vastaan tuli useampi kirjoitus, jossa epileptikko on yleislääkärin hoidossa ja potilas miettii esim. lääkeannostuksen nostoa kohtaustunteita saatuaan muttei saa enää lähetettä erikoissairaanhoitoon. Jos jutut olivat totta niin tämä tuli minulle yllätyksenä.
Vaikeahoitoisilla epiläisillä oletettavasti on oma neurologi mutta miten on ns. tavallisilla tapauksilla/harvakseltaan kohtailevilla, joilla lääkitystä kuitenkin jatketaan? Pudotetaanko sellaiset tapaukset terveyskeskusten piiriin yhden/kahden neurokerran jälkeen vai miten asia etenee?
Tiedoista kiitollinen.
Vaikeahoitoisilla epiläisillä oletettavasti on oma neurologi mutta miten on ns. tavallisilla tapauksilla/harvakseltaan kohtailevilla, joilla lääkitystä kuitenkin jatketaan? Pudotetaanko sellaiset tapaukset terveyskeskusten piiriin yhden/kahden neurokerran jälkeen vai miten asia etenee?
Tiedoista kiitollinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
terveyskeskuksen lääkäreihin
epilepsiaa koskevissa asioissa
tuli nyt maanantaina niin pahoja
oireita että menin ambulanssilla
ensin tk:hon siellä lääkäri vain
sano että suoraan neuron vuodeosastolle
ei hoideta epi potilaita täällä.
Olen sairastanut epilepsiaa 27- vuotta. Kun sain ensimmäisen kohtauksen jouduin käymään terveyskeskuksessa. Muuten olen käynyt kokoajan neurologisella polilla. Silloin kun epilepsiani on ollut tasapainossa, käyn vuoro vuosina neurologilla ja vuorovuosina sairaanhoitajalla. Samalla käyn aina labrassa. Sairaanhoitaja laittaa resptin lääkärille uusittavaksi, saan resptin sitten kotiini. Pari kertaa on lääkitystä jouduttu muuttamaan, silloin olen käynyt neurologilla. Nyt kun minulla oli parin viimevuoden aikana enemmän kohtauksia kävin pelkästään neurologilla. Tänä syksynä menen sairaanhoitajalle, koska kohtauksia ei ole ollut. Jos kohtauksia on kuitenkin ollut, sairaanhoitaja konsultoi siitä neurologille. Luonnollisesti saan aina soittaa neurologiselle, jos koen siihen olevan tarvetta.
Jotain tämän tapaista olin mielessäni ajatellutkin. Siksi säpsähdin niistä lukemistani jutuista. Vaikka toisaalta, en nykyään hämmästyisi enää mistään...:)
Sairastuin epiin 21 vuotta sitten, alkuun jouduin tk:een, kun ei tiedetty mitä oli vikana. Kolmannan gm-kohtauksen jälkeen passitettiin erikoislääkärille, ja hän sitten osasikin kertoa heti kättelyssä että missä mennään.
Sen jälkeen olen käynyt vuosittain verikokeessa ja yksityisneurologin vastaanotolla. Terveyskeskukseen en mene, ellei sitten kohtauksen saatuani viedä. Tosin kohtaukset ovat pysyneet poissa, yritän elää niin etten provosoi tautiani. En valvo myöhään, en juuri käytä alkoholia, en polta ja vietän muutenkin hyvin tasaista elämää. Jonkun mielestä varmaan tylsää, mutta näin epini pysyy kurissa tietenkin lääkitys, arvostan liikaa sitä mitä minulla korvieni välissä, enkä tahdo että se tuhoutuu kohtauksen aikana.
aina ja jos kohtauksia ei tulisi
aikoihin ja pärjäisin tuolla
työelämässä niin mut varmaan
siirrettäisiin terv.aseman
lääkärille johon en kyllä suostuisi.
Vaatisin kerran vuodessa käynnit
neurologilla kuten olen ennenkin
käynyt, kun vointini on ollut parempi.
5 vuoden kohtauksettomuuden jälkeen tippuvat terveyskeskukseen ja kontrollit neurologille on vain siinä tapauksessa että kohtauksia alkaa taas tulemaan tai lääkettä aletaan purkaamaan.
Mies oli 2 vuotta Tk:n hoidettava eihän niiden kohtauksettomille potilaille tarvi mitään muuta tehdä kuin uusia reseptit ja ottaa verikokokeet.
Käyn joka pelkästään neurologian poliklinikalla, mitä nyt verikokeet otetaan omalla terveysasemalla. Mutta poliklinikallakin joka kerta eri lääkäri. Puhuvathan he hieman ristiin toisinaan mutta epilepsiani on sen verran lievä (kai?) että olen heidän kanssaan hyvin pärjännyt.
Olen alusta asti ollut neurologin asiakas.
Minulle sanottiin, että jos olen kohtaukseton, minut siirretään parin vuoden kuluttua tk-lääkärin potilaaksi. No, eipä ole pelkoa tälläisella oirehdinnalla...