Mites saisi sanottua isovanhemmille heitä loukkaamatta, että nyt omitte lasta ja perhettä liikaa. Tai mikä täs oikein on takana? Ihme mustasukkaisuutta ainoasta lapsenlapsesta. Osaako muut isovanhemmat sanoa?
Isän puolen isovanhemmat eivät anna muiden hoitaa arvokasta lapsenlastaan, mutta eivät itse ole halukkaita tätä hoitamaan, tai muutenkaan perhettä auttamaan (paitsi rahallisesti auttavat avokätisesti). Voivat kyllä käydä kylässä tuhkatiheään, mutta eivät tee mitään tai edes katso hetkeä lapsen perään. Määräilevät kuitenkin kaikesta, lähtien aina olohuoneen verhoista lapsen käyttämiin vaatteisiin (mitä värejä tulisi vaatteissa käyttää ja mitä ei). Eli tunkevat nokkaansa toisten asioihin niin, ettei lapsen vanhemmilla ole sananvaltaa. Anoppi on se pahempi osapuoli.
Olen tytölle täti (äiti on siskoni) ja joka kerta kun olen käynyt kylässä joko hoitamassa tyttöä tai auttamassa muuten vain (esim. siivoan ja laitan ruokaa), ovat he tulleet paikalle ja kirjaimellisesti ajaneet minut ulos "heidän" keittiöstään tai sanoneet että "heidän" kodissaan vieraat eivät siivoa. Eivät kyllä sitten itse laita ruokaa tai siivoa.
Ongelma on siinä, että heidän mielestään minä en kuulu sukuun. Ainoastaan sukulaiset saavat olla tekemisissä HEIDÄN lapsenlapsensa kanssa. Ja sukulaisilla he tarkoittavat vain lapsen isän sukua. Isän suvusta olevat kummit eivät edes pidä lapseen yhteyttä, ei edes sen vertaa että jouluna tai syntymäpäivänä lähettäisivät korttia, vaikka asuvat samassa kaupungissa.
En kelvannut kummiksikaan sen takia etten ole sukua. Se suretti sekä minua että siskoani, sillä olimme luvanneet jo ajat sitten, että ollaan toistemme lapsille kummeja. Ollaan aina muutenkin oltu todella läheisiä, ja asuntojemme ovet ovat aina olleet auki toiselle. Sitäkin he pitävät epänormaalina, sillä eihän sisarusten kuulu pitää toisiinsa yhteyttä lapsuusajan jälkeen. Heidän suvussaan tämä pitääkin paikkansa.
Tilanne käy kaikkien hermoille. Siskoni on jo harkitsemassa avioeroa vain siksi että pääsisi eroon anopistaan ja saisi jälleen määräysvallan kodissaan. Mieskään ei uskalla sanoa äidilleen vastaan. Minä en jaksa enää käydä siskollani kylässä kun kuitenkin joudun vastakkain appivanhempien kanssa. Onko tähän mitään keinoa? Muutto toiselle paikkakunnalle ei käy. Lähestymiskielto isovanhemmille kenties?
Isän puolen isovanhemmat eivät anna muiden hoitaa arvokasta lapsenlastaan, mutta eivät itse ole halukkaita tätä hoitamaan, tai muutenkaan perhettä auttamaan (paitsi rahallisesti auttavat avokätisesti). Voivat kyllä käydä kylässä tuhkatiheään, mutta eivät tee mitään tai edes katso hetkeä lapsen perään. Määräilevät kuitenkin kaikesta, lähtien aina olohuoneen verhoista lapsen käyttämiin vaatteisiin (mitä värejä tulisi vaatteissa käyttää ja mitä ei). Eli tunkevat nokkaansa toisten asioihin niin, ettei lapsen vanhemmilla ole sananvaltaa. Anoppi on se pahempi osapuoli.
Olen tytölle täti (äiti on siskoni) ja joka kerta kun olen käynyt kylässä joko hoitamassa tyttöä tai auttamassa muuten vain (esim. siivoan ja laitan ruokaa), ovat he tulleet paikalle ja kirjaimellisesti ajaneet minut ulos "heidän" keittiöstään tai sanoneet että "heidän" kodissaan vieraat eivät siivoa. Eivät kyllä sitten itse laita ruokaa tai siivoa.
Ongelma on siinä, että heidän mielestään minä en kuulu sukuun. Ainoastaan sukulaiset saavat olla tekemisissä HEIDÄN lapsenlapsensa kanssa. Ja sukulaisilla he tarkoittavat vain lapsen isän sukua. Isän suvusta olevat kummit eivät edes pidä lapseen yhteyttä, ei edes sen vertaa että jouluna tai syntymäpäivänä lähettäisivät korttia, vaikka asuvat samassa kaupungissa.
En kelvannut kummiksikaan sen takia etten ole sukua. Se suretti sekä minua että siskoani, sillä olimme luvanneet jo ajat sitten, että ollaan toistemme lapsille kummeja. Ollaan aina muutenkin oltu todella läheisiä, ja asuntojemme ovet ovat aina olleet auki toiselle. Sitäkin he pitävät epänormaalina, sillä eihän sisarusten kuulu pitää toisiinsa yhteyttä lapsuusajan jälkeen. Heidän suvussaan tämä pitääkin paikkansa.
Tilanne käy kaikkien hermoille. Siskoni on jo harkitsemassa avioeroa vain siksi että pääsisi eroon anopistaan ja saisi jälleen määräysvallan kodissaan. Mieskään ei uskalla sanoa äidilleen vastaan. Minä en jaksa enää käydä siskollani kylässä kun kuitenkin joudun vastakkain appivanhempien kanssa. Onko tähän mitään keinoa? Muutto toiselle paikkakunnalle ei käy. Lähestymiskielto isovanhemmille kenties?
Vastaukset 20
Vanhimmat
hyväksyykö hän vanhempiensa tossunalla olon?
Yritä saada sitä kautta tilanteeseen muutos.
Tai sitten vain jokukerta kun olet siskollasi ja hänen appivanhempansa tulevat määräilemään, yhdessä siskosi kanssa laitatte heille " luun kurkkuun " ja sanotte suorat sanat.
Ihan yhtäpaljonhan sinä olet siskollesi sukua kuin he pojalleen.
kutsu sinä siskosi ja tämän lapsi vaikka omaan kotiisi kylään, ja pääsy kielletty vanhuksilta.
Minulle tuli ajatus, että olette ehkä siskosi kanssa liian riippuvaisia toisistaan, ja sinä olet siskollesi liian tärkeä, ja siskoltasi puuttuu sitä omaa tahtoa.
On ihan ok auttaa joskus pienen lapsen äitiä, mutta äidin jatkuva ja säännöllinen avuntarve on huolestuttavaa. Jokapäivä kuuluu sanottavan nykyään, että nuoria perheitä pitää auttaa, mutta rajansa kaikella.
Pientenlasten perheitä autetaan normaalisti vain satummaisesti ja vain harvoin yllättävissä vaikeuksissa tai sairauksissa. Jatkuva ja säännöllinen apu vaatii sosiaalihuollon perhetyöntekijän puuttumista. Jotain on silloin äidillä ongelmaa, jos muut hoitaa hänen lastaan ja hänen asioitaan.
Anoppi yrittää auttaa tavallaan, ja katsoo liikaa auttamisen vain passivoivan. Tämä voi olla yleinen käsitys 40-50 luvulla syntyneillä naisilla. Siis kodin käytännön asiat tulee aikuisen naisen osata itse hoitaa, mutta rahaa voidaan toki antaa jos sitä ei ole!
Läheisriippuvuus ja lämpimät , toistaan tukevat ja auttavat välit sisarusten, ystävysten tai vaikka lapsen ja vanhempien välillä eivät, ole sama asia, vaikka nykyään kovin monet niin kuvittelevatkin.
"Läheisriippuvuus-käsite tulee engl. kielen sanasta "co-dependency" joka sananmukaisemmin käännettynä tarkoittaa "kanssariippuvuutta". Läheisriippuvuus on sana, joka _usein ymmärretään väärin_. Käsitetään sen tarkoittavan toisen ihmisen tarvitsemista. Tästä ei kuitenkaan ole kysymys: toisen ihmisen (erityisesti läheisien, lyhennettynä) tarvitseminen on luonnollinen tarve.-- Se on tervettä tarvitsemista.
Läheisriippuvuus sen sijaan sitoo vaikeasta riippuvuudesta (huom: esim. alkoholismi, pelihimo, työnarkomania, seksi-, ostos-, muut aine- ja syömisriippuvuudet) kärsivän ihmisen läheisen tai jokun muun vierelläkulkijan kanssariippuvuuteen ja saa heidätkin sairastumaan. Silloinen ko. addiktio hallitsee kohtuuttomalla tavalla koko perheen tai muun yhteisön elämää."
Yllä oleva selostus on kirjasta:
"Petri Välimäki: Riippuvuuksien siteistä elämän vapauteen" (Kuva ja sana, 2003)
(luku Läheisriippuvuudesta, s. 78)
Jos sisar tai veli tai kaveri tai vaikka isä käy hoitamassa lapsia aina välillä tai vaikka väsyneempinä aikoina päivittäinkin, auttaa siivous- tai keittiötöissä tai muuta vastaavaa, niin moisen leimaaminen läheisriippuvuudeksi menee kyllä pahasti metsään.
Jollain lailla se kuitenkin on ajan kuvaa.
Nykyään monet pitävät ”normaalina” mallia, jossa eristäydytään suvusta ja sisaruksista jopa ”vain sukujuhlissa tavataan –asteelle ja kuvitellaan että yhteiskunta lastensuojelun tai vaikka yksinäisyysterapian muodossa on se ”oikea” malli vapaaehtoisia ihmissuhteita korvaamaan. Jälkimmäisen tulisi noista kahdesta nimenomaan olla se ”satunnainen ja normaalisti vain satunnaisesti ja vain harvoin yllättävissä vaikeuksissa tai sairauksissa” käytettävä apu.
Mitä tulee alkuperäistekstiin niin siinä yksi erityisesti silmäänsärähtävä juttu oli tuo kummius. Miksi kummin pitäisi olla sukua? Toki saa olla, mutta eihän se millään lailla ole tärkeä ominaisuus. Sen sijaan lapsesta välittäminen ja hänen elämässään aktiivisesti läsnäolo on.
Kaunista päivää kaikille keskustelijoille.
Onpas sinulla julma maailmankatsomus. Ja mistä ihmeestä sinä sait päähäsi että äidin avuntarve olisi jatkuvaa säännöllistä ja siksi huolestuttavaa? Sitä en missään vaiheessa sanonut, sillä sellaista se ei ole. Viime vuonnakin oli vain 2 kertaa tarve minun hoitaa hetkellisesti kotitöitä, ja silloinkin oli "todellinen" syy. Mutta kummallakin kerralla anoppi tuli ajamaan ulos ja kotityöt jäi hoitamatta. Lasta olen hoitanut useamman kerran, jotta äiti pääsisi käymään lääkärissä tai edes jossain vähän tuulettumassa (enkä tarkoita mitään biletystä vaan ihan esim. kirjastossa, uimahallissa ja vaatekaupassa käyntiä). Aivan normaalia.
Vai että rajansa kaikella, avun antamisellakin? Taitaa sinua ärsyttää kun joku saa apua ja toiset (sinä) ei. On eri asia osata hoitaa kodin käytännön asiat kuin se ettei tilapäisesti siihen kykene (esim. leikkaus ja siitä toipuminen). On aivan luonnollista että lähisukulainen tulee avuksi kun apua tarvitaan. Kukas muukaan niin tekisi?
Vai yrittää anoppi auttaa omalla tavallaan. Sitähän se anoppikin jatkuvasti hokee. Mutta mitä auttamista se on, että kun toinen on käynyt kaupassa ostamassa uuden maton kotiinsa, tulee anoppi heti tarkistamaan ostoksen, toteaa vääränlaiseksi, vie sen pois ja ostaa itse uuden tilalle. Eli työntää nokkansa toisen asioihin joihin hänellä ei olisi mitään sananvaltaa. Tai kerran perheen ollessa kaupassa olivat nämä auttavaiset isovanhemmat tulleet sisään omilla avaimillaan ja porailleet seiniin reikiä ja ripustaneet sinne omia taulujaan. Kyllähän rahallinen apu on ihan okei, mutta se ei tarkoita että auttaja omistaisi tämän jälkeen koko perheen.
Siinä kyllä olet oikeassa, että läheisriippuvuus voi tulla kyseeseen, ainakin kun mietitään isoäidin suhdetta omaan aikuiseen poikaansa.
Hyvä että on muitakin jotka ajattelee samoin, että ajan kuvaan kuuluu eristäytyminen ja omillaan pärjääminen. Ja jos apua tarvitaan, niin hommataan se jostain viralliselta taholta. Mihin on unohtunut se aikaisemmin normaalina pidetty sukulaisapu ja naapuriapu? Eihän sen pitäisi olla epänormaalia että auttaa toista kotitöissä jos raaja on paketissa, tai että kun on suuret juhlat tulossa, niin auttaa vähän leipomishommissa. Vai pitäisikö sitä tilata siivousfirma ja pitopalvelu hoitamaan nämä asiat? Tai mikä ettei joskus voi auttaa ihan ilman mitään suurempaakaan syytä.
Meidän mummu kertoi, miten silloin kun hän oli lapsi, tuli naapurit auttamaan hänen äitiään aina kun tämä sai uuden lapsen ja joku lapseton sukulaistäti oli muuttanut heille hetkeksi asumaan kun oli avuntarve ollut suurin. Ja sitä oli pidetty ihan luonnollisena, ei se ollut mikään heikkouden osoitus.
Sanoinkohan epäselvästi tuosta kummiudesta kun et oikein sitä käsittänyt. Minähän OLEN sukua (äidin sisko), enkä myöskään sanonut että luulisin että vain sukulaiset saavat olla kummina. Mutta pointti oli siinä, ettei lapsen vanhemmat saaneet päättää itse lapsensa kummeista, vaan sen tekivät isovanhemmat. Ja heidän mielestään vain sukulaisten tulee toimia kummina heidän lapsenlapselleen, ja sukulaisia ovat vain heidän suvun edustajat. Eivät äidin sukulaiset. Kummallinen ajatus minustakin.
miten sisaresi appivanhemmat voi käyttäytyä noin? Asutaanko siinä maalaistalossa yhteistaloutta, vai mistä tuossa jutussa on kysymys?
Sisaresi miehen tulisi tehdä itse vanhempiinsa pesäero. Jos kysymys on maatalosta, ja sisaresi mies on jo saanut isännyyden talossa, appivanhemmat muuttakoot tilalta pois. Jos näin ei tapahdu, kannatan tilalta poismuuttoa, hankkikoon mies vaikka uuden ammatin itselleen.
Kyseessä ei ole maalaistalo, vaan appivanhemmat vaan asuvat siinä lähellä. Erilliset kodit kyllä on kyseessä, mutta appivanhemmat ovat antaneet aika paljon rahallista apua tähän sisareni ja hänen miehensä asuntoon, siis auttoivat sen maksamisessa. Ei heillä muuten olisi ollut siihen varaa. Siitä kai se omiminen johtuu.
Siskoni mies on aivan tossun alla mitä tulee vanhempiinsa. On se yrittänyt panna vastaan, mutta ei siitä mitään tule. Siskoni on pontevammin vastustellut heitä, mutta aina he vetoavat siihen että heillä on oikeus kun ovat rahoittaneet asunnon. Paha tilanne.
miksi nuo isovanhemmat ovat sitä mieltä, että kummin on oltava sukua (kun sinä et jostain syystä heidän mielestään muka ole sukua). en kyllä sitä ymmärrä, miten isovanhemmat ovat voineet valita kummit..? Kyllähän se on vanhempien tehtävä. tuon siskosi miehen asia on laittaa vanhempansa "kuriin" tuollaisissa asioissa, onko mies jotenkin tossu?
maksaa tuota lainaa pois? Jos kyseessä siis oli lahja eikä laina. jos tuota taloudellista riippuvaisuutta ei lopeta, niin tuskin nuo isovanhemmat hellittävät. sen lauluja laulat kenen leipää syöt.
Kyllä se nyt on sinulla se nokka toisen asioissa.
sisarusrakkaudeksi.
Eikä pidetä pahana.
Muualla ehkä toisin.
voisi vaikka myydä sen asunnon ja maksaa isovanhemmille velat pois.
Tuommoinen käytös on alistamista, irrottukaa nuoret , ja eläkää oman perheen elämää, johon isovanhemmat voivat kuulua lähinnä lasten kanssa olemalla, mutta kyllä jokaisen aikuisen pitää saada hoitaa omat ja perheensä asiat.
Jos se asunto on asia jolla perhettä vedätetään, siitä pois ja vuokra-asuntoja löytyy joka pitäjästä.
Pitäisi pysyä jokaisen omillaan, ettei jäisi kenenkään alistettavaksi ja kiusattavaksi.
Kumpi on parempi, anoppi vai vanhapiikatäti? Kumpikin tietää hyvin, miten lapsia hoidetaan.
Pitäisiköhän siskosi ja hänen miehensä kenties kertoa että haluavat itse päättää asioistaan!!
Kyllä siskosikin täytyy olla aika umppelo (anteeksi vaan) jos ei pysty anopilleen sanomaan että haluaa miehensä kanssa valita kummit lapsilleen ym.
sisarukset?
mutta hiukan eri tavalla. Myös meillä miehen vanhemmat ottavat kovasti kantaa lapsiemme hoitoon. Ja kummeihinkin yrittivät ottaa kantaa ja kaiken lisäksi lasten nimet on ihan väärät, kun eivät ole ne anopin ehdottamat... Lisäksi vain anoppi kelpaa lapsiemme hoitajaksi, ja jos pyydän vaikka omaa äitiäni tai siskoani niin anoppi mököttää kaksi viikkoa.
Jos minulla on tarve käydä vaikka lääkärissä, käynti veisi matkoineen 40 minuuttia. Anoppi ei ole ikinä tullut hoitamaan lapsia meille siksi ajaksi, mutta ottaa kyllä lapset, jos vien heidät anoppilaan. Se vaan, että sitten mun täytyy ajaa ensin 50 km heille, 50 takaisin lääkäriin, 50 km hakemaan lapset ja 50 km takaisin kotiin... Ei ihan viisasta mun mielestä... Mutta olen tajunnut tämän johtuvan siitä, että näin anoppi saa olla tuntikausia lasten kanssa ilman että minä olen paikalla...?
No, tästä saa sen kuvan nyt, että pienestä valitan, mutta en nyt jaksa enkä viitsi tähän kirjoitella kaikkea, mitä anoppi on minulle sanonut tai tehnyt. Enkä muuten laista sitä, etteikö hän olisi aika hyvä isoäitinä, anoppina vaan joku on mennyt tosi pahasti pieleen. Mutta siis...
Minunkaan miehestäni ei ole sanomaan mitään äidilleen, vaan päinvastoin, puolustelee äitinsä käyttäytymistä joka kerta, jos jotain sanomista olisi.
Ongelma ei teilläkään ole siskosi appivanhemmat vaan siskosi mies, joka ei taida pystyä pitämään oman perheensä puolia.
Miksi anopin pitäisi ajaa sinun luo. En minä ainakaan lähtisi noin kauas hoitamaan. Matka maksaisi minulle varmaan bussilla 20 € ja ajassa se tekisi yli kaksi tuntia ja tietysti hoitoaika päälle. Eikö olisi helpompi kysyä MLL:n apua lähempää. Sinulle 20 € voi tuntua vähältä, mutta minulle se on todella suuri raha, eli asiaa kannatta miettiä vähän toiseltakin kantilta.
Olen ihan samaa mieltä, mielestäni jos lapsia hoitaa joku muu niin siitä on järjestettävä mahdollisimman vähän vaivaa hoitajalle, eli lapset viedään sinne tms. Miten voit edes olettaa että se apu aina rientää teille? Tai hae sitten se hoitaja itse teille ja vie hoitamisen jälkeen takaisin. Toinen sentään tulee vahtimaan lapsiasi kun et itse pysty!
ennen kuin alkaa tuomita.
Kirjoitin:
"Lisäksi vain anoppi kelpaa lapsiemme hoitajaksi, ja jos pyydän vaikka omaa äitiäni tai siskoani niin anoppi mököttää kaksi viikkoa."
Eli en missään nimessä pakota anoppia lapsia hoitamaan, vaan hän haluaa sitä! Mutta vain hänen ehdoillaan eli toisin sanoen niin, että minä ajelen satoja kilsoja puolen tunnin hoitotarpeen vuoksi... ? Toisia hoitajia siis on, ja vieläpä sellaisia, jotka osaavat ottaa huomioon pikkulapsiperheen rytmin ja tarpeet. Mutta näitä jos pyytää, niin auta armias mikä loukkaus anoppia kohtaan. Koska minun puolen sukuni ei saisi olla lasten kanssa missään tekemisissä. Eli puhuin siitä omimisesta, se oli pointti vaikka esimerkki oli ehkä huono.
Mutta se siitä.