Rakkaat kanssasiskot,
tämä on nyt tässä. Neljä vuotta on yritetty
luomulla vauvaa, mutta turhaan. Perustutkimusten
mukaan molemmilla on kaikki kunnossa.
Ikää mittarissa on 35, miehelläni 40.Kyyneleitä
on vuodatettu, milloin katkeruudesta ja
kateudesta muitten lapsionnea ajatellen, milloin
itsesäälistä ja tyhjän olon tunteesta.
Hoitoja en ole vakavasti ajatellut ollenkaan.
Nyt tämä koko lapsijuttu saa riittää.
Hyväksyn ajatuksen, että olemme lapseton
pariskunta. Piste.
Tässä vaiheessa jo selvennettäköön, että kirjoitan
tätä tavallaan hyvillä mielin ja päättäväisenä.
Aion totta todellakin selvitä tästä järkipäisenä.
Haluan säilyttää iloisuuteni ja elämänmyöntei-
syyteni, haluan, että pystyn kohtaamaan lapsi-
perheitä ja "lapsellisia" ystäviäni ilman
suurta katkeruutta. Siksi kaiken tämän
haaveilun tilalle täytyy saada jotakin muuta.
Heitänkin pallon teille samassa tilanteessa
oleville, ja kysyn, miten te olette saaneet
elämäänne tasapainon ja hyvänolontunteen
lapsettomuudesta huolimatta?
En nyt tarkoita tyyliä "Unohda vauvajutut
hetkeksi, keksi tekemistä". Unohdan vauvajutut
nimittäin nyt kokonaan. Aion etsiä elämälleni
kokonaan uuden suunnan sillä saralla. Ikääkin
kun alkaa olla sen verran, että vauvahaaveista
on hyvä alkaa irrottautumaan.
Tekemistä kyllä on, käyn töissä, ja omakotitalossa
riittää puuhaa. Tarvitsen vain jotakin uutta, jossa
mieli pysyy vireänä. Harrastusmahdollisuuksia
täällä ei kovin ole, ystäviin olen alkanut
pitää enemmän yhteyttä. Parhaimmat heistä
ovat satojen kilometrien päässä, emmekä näe
kovin usein, mutta kännykkä on ollut viime
aikoina useammin käytössä. Uskon jopa, että
perinteinen kirjeenvaihto elpyy meikäläisellä!
Mieheni kanssa pystymme puhumaan kaikista
asioista, onneksi. Terveyttä on toistaiseksi
riittänyt, mistä täytyisi olla joka päivä
kiitollinen. Sinänsä kaikki elämän perusasiat
ovat siis kunnossa. Haluan vain vaihtaa teidän
kanssa ajatuksia siitä, mitä elämä ilman
lasta/lapsia voi iloisimmillaan olla. Haluan
löytää sen arjen ilon nyt: täksi päiväksi, huomiseksi
ja koko loppuelämäkseni.
Te, jotka olette samassa tilanteessa, kertokaahan:
Miten te olette selvinneet?
Oikeastaan
tällä hetkellä tunnen voittaneeni jotakin.
Olen selvinnyt lapsettomuudesta, vaikka en
lasta ole saanutkaan. Haluan NAUTTIA ELÄMÄSTÄ:)
tämä on nyt tässä. Neljä vuotta on yritetty
luomulla vauvaa, mutta turhaan. Perustutkimusten
mukaan molemmilla on kaikki kunnossa.
Ikää mittarissa on 35, miehelläni 40.Kyyneleitä
on vuodatettu, milloin katkeruudesta ja
kateudesta muitten lapsionnea ajatellen, milloin
itsesäälistä ja tyhjän olon tunteesta.
Hoitoja en ole vakavasti ajatellut ollenkaan.
Nyt tämä koko lapsijuttu saa riittää.
Hyväksyn ajatuksen, että olemme lapseton
pariskunta. Piste.
Tässä vaiheessa jo selvennettäköön, että kirjoitan
tätä tavallaan hyvillä mielin ja päättäväisenä.
Aion totta todellakin selvitä tästä järkipäisenä.
Haluan säilyttää iloisuuteni ja elämänmyöntei-
syyteni, haluan, että pystyn kohtaamaan lapsi-
perheitä ja "lapsellisia" ystäviäni ilman
suurta katkeruutta. Siksi kaiken tämän
haaveilun tilalle täytyy saada jotakin muuta.
Heitänkin pallon teille samassa tilanteessa
oleville, ja kysyn, miten te olette saaneet
elämäänne tasapainon ja hyvänolontunteen
lapsettomuudesta huolimatta?
En nyt tarkoita tyyliä "Unohda vauvajutut
hetkeksi, keksi tekemistä". Unohdan vauvajutut
nimittäin nyt kokonaan. Aion etsiä elämälleni
kokonaan uuden suunnan sillä saralla. Ikääkin
kun alkaa olla sen verran, että vauvahaaveista
on hyvä alkaa irrottautumaan.
Tekemistä kyllä on, käyn töissä, ja omakotitalossa
riittää puuhaa. Tarvitsen vain jotakin uutta, jossa
mieli pysyy vireänä. Harrastusmahdollisuuksia
täällä ei kovin ole, ystäviin olen alkanut
pitää enemmän yhteyttä. Parhaimmat heistä
ovat satojen kilometrien päässä, emmekä näe
kovin usein, mutta kännykkä on ollut viime
aikoina useammin käytössä. Uskon jopa, että
perinteinen kirjeenvaihto elpyy meikäläisellä!
Mieheni kanssa pystymme puhumaan kaikista
asioista, onneksi. Terveyttä on toistaiseksi
riittänyt, mistä täytyisi olla joka päivä
kiitollinen. Sinänsä kaikki elämän perusasiat
ovat siis kunnossa. Haluan vain vaihtaa teidän
kanssa ajatuksia siitä, mitä elämä ilman
lasta/lapsia voi iloisimmillaan olla. Haluan
löytää sen arjen ilon nyt: täksi päiväksi, huomiseksi
ja koko loppuelämäkseni.
Te, jotka olette samassa tilanteessa, kertokaahan:
Miten te olette selvinneet?
Oikeastaan
tällä hetkellä tunnen voittaneeni jotakin.
Olen selvinnyt lapsettomuudesta, vaikka en
lasta ole saanutkaan. Haluan NAUTTIA ELÄMÄSTÄ:)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minä olen 46 v. En voi saada biolasta, koska kohtuni on poistettu, en voi saada adoptiolasta, koska olen sairastanut syövän.
Emme saa sijoituslasta , koska miehelläni oli pari vuotta sitten työuupumus!!!!!!!
Tätä on lapsettomuus!!!
Mitä meillä on? Meillä on toisemme. Meillä on vapaaehtoistyö ( joka antaa tunteen että olemme tärkeitä).Meillä on mielekkäät ammatit.
Silti, suru ei koskaan poistu!
avartaa.Puutarhatyössä näkyy tulokset pian.
Muitten auttaminen antaa hyvän mielen.
meillä on muutama kääpiörotuinen koira. ovat aivan ihania seura-neitejä ja syli-vayvoja. harrastusmahdollisuuksiakin koirien kanssa on: monet pienirotuisetkin soveltuvat hyvin esim. tokoon ja agilityyn, niin ja onhan koiranäyttelyt ja kasvatustoiminta. eräänä hyvin oppivaisena, seurallisena ja erittäin uskollisena rotuna mainitsisin kääpiöpystykorvat ( kleinspiz, mittelpitz, volpino italiano ja japanin pystykorva), pienestä koostaan huolimatta ovat myös mainoiota ja väsymättömiä lenkkikavereita. rotu on jonkin verran haukkuherkkä, kodin pieni vartija. se ei liene ongelma, koska asutte omakotitalossa. suosittelen lämpimästi.
Kirjoituksestasi päättelen,että olette nyt vahvoilla. Löytäneet sen sisäisen vahvuuden ja voiman joka sieltä aallon pohjien jälkeen lopulta yleensä löytyy.
Itsellä sikäli samanlaisia ajatuksia,että olin jo useamman vuoden ehtinyt elää päättäväisenä ja hyvässä tasapainossa lapsettomana ja onnellisena silti. Olin sinut asian kanssa eikä se edes noussut mieleeni mitenkään mustana välillä,kun joku alkoi kysymään lapsista.
Ilmoitin asiasta ihan normaalisti kuin mistä muustakin asiasta mitä minulla ei ole ja miksi ei ole.Enemmän kysyjät aina hämmentyivät ja perääntyivät. Yllätin kaiketi murtumattomalla luontevalla tavalla heidät ilmoittaessani olevani lapseton.
Nyt kuitenkin miehen kanssa yhteistuumin viime vuonna alettiin miettiä,lääkärin kehoituksesta,että oltasko kuitenkin lapsia vailla. Ja istuttiin ja juteltiin.
Pikkuhiljaa siitä puhuttiin kerta toisn jälkeen enemmän ja oikein pohdittiin mitä se tarkoittaa jos niitä lapsia koitetaan saada ja jos niitä sitten syntyykin!
Hymyä,vakavia naamoja,naurua ja hullunkurisia kuviteltuja tilanteita,pelkoa jos ei kaikki onnistukkaan,mitähän sukulaiset siihen tuumaavat jos meneekin niin tai näin jne. Kaikenlaisia ajatuksia käytiin läpi ja käydään toki vielläkin.
Sitten päätettiin et laitetaan "anomus" menemään jotta päästään lääkärin juttusille josko tutkisvat meidät kun ei luomu vuosien saatossa olla saatu raskautta aikaiseksi. Kumpasessakin on häikkää...Munasolut liian pieniä ja irtoovat miten tykkäävät ja miehellä simpoissa valtaosa rakenteeltaan viallisia ja kehnosti liikkuviakin aika paljon.
Nyt onkin sitten ehtinyt tapahtua jo kaikenlaista noista mietteistä tähän päivään. On tultu raskaaksi ja todettu sen olevan kohdun ulkoinen ja munanjohtimessa. Munanjohdin ja raskaus (10 2) poistettu vasta tällä viikolla.
Mutta syksyllä silti aikomus jatkaa hoitoja,joita jatketaan linjalla puregon pregnyl ja luomu yritystä kotona kunnes ja jos ei tärppää niin ivf sitten viimesenä konstina hihassa.Sitten jos ei nekään asiat meille vauvaa tuo,niin olemme jo asiasta puhuneet ja päättäneet et jatkamme muiden haaveiden toteuttamista ja nautimme kahden aikuisen tietyllä tapaa vapaammasta elämästä kaikesta huolimatta.
Olemme olleet nämäkin vuodet onnellisia yhdessä,joten ei anneta lapsettomuuden ottaa meiltä tätä yhteistä iloa ja onnea pois.Se olisi liian iso pala menetettäväksi,nyt tähän yhteiseloon on jo vakaasti asettunut ja tottunut ja halunnut.
Toivottelen Eeva_Leenalle hyvää elämää ja onnellista parisuhdetta,yhdessä saatte varmasti nauttia viellä monista ihanista hetkistä!!!Elämän ei tarvitse loppua lapsettomuuteen, se on hyvä oivallus. =)
Joka päivä ajattelen millaista olisi elää kokonaan ilman lapsia -> ilman ainaisia huolia, jotka liittyvät jaksamiseen ja taloudellisiin ongelmiin. Ei niistä lapsista pelkkää iloa ole, toiset tietysti olisivat onnekkaampia ja jaksavampia saadessaan lapsia ja toki olen onnellinen kun näen lapseni aurinkoisen hymyn, ei siinä kukaan voi olla heltymättä.
Mutta en ole onnekas, elämäni on suurten pettymysten sarja perheasioissa. Lasteni isät ovat erit, jälkimmäisen isä on muuten hieno ystävä, mutta parantumaton sosiaalipummi ja alkoholisti. Ensimmäisen isä oli tasapainoton kylillä ja naisissa juoksija, joka ei pystynyt ensimmäiseenkään kotityöhön. Olen itse rakentanut kaiken sen mitä olen saanut tällä hetkellä eli olen tehnyt hirveästi töitä kaiken vähänkin eteen, katkera olen kaikista menetyksistäkin useasti, kun kyseessä ei ole mitään pikku juttuja eikä summia. Vanhemmasta lapsestani on tullut alkoholisti jo 12-vuotiaana, vaikka hän ei ole tätä mallia kotoaan saanut, vaan kavereiltaan. Lisäksi hän käyttää kaiken ylimääräisen rahan taloudessani, maksaahan kännäily ja kaduilla kavereiden kanssa kuljeskelu paljon. Lapset ovat usein manipulaation mestareita, helppo on heittää tänne asiat näin, mutta paljon vaikeampaa kaikki on tosielämässä. Kuulkaa, olkaa onnellisia että ootte terveitä ja teillä on toisenne. Ja teillä on kaikki hyvin. Minulla on lapsia, eikä mene päivääkään etten ajattele sitä, miten olisi toisin, kun olen uupunut ja yksinäinen, kädet sidottu pakollisiin töihin, kotitöihin ja rahattomuuteen, huoliin kaiken tämän vastuun kantamisesta. Omaa aikaa ei ole. Ei siinä ole kahdehdittavaa. Olisin iloinen jos joku kaltaisenne joskus ottaisi yhteyttä ja sanoisi että voimme olla sijaisperheenne ja pitää pienemmästänne huolta välillä kuin omasta lapsesta, viedä häntä vaikka jonnekin ja ottaa joskus yökylään. Saisipa joskus hengähtää.
ei millään pahalla, mutta olet juuri sellainen varoittava esimerkki, josta jokainen äiti lastaan varoittaa. vai koititko hoivata renttu-miehiäsi kunnon kansalaisiksi, lasten kustannuksella? onko lähisuvussasi, kenties lapsuuden perheessäsi alkoholi,ym.ongelmia? ja niitä koitat "hoitaa" ja pelastaa maailman. itselläni hyvä mies (enpä ensimmäistä vastaantulijaa ottanutkaan!!) ja kolme ihanaa lasta. kärsimme aikanaan miehestäni johtuvasta lapsettomuudesta, se lujitti entisestään suhdettamme- kiinalainen viisaus: elämän koetellessa sinua kiehuvan veden lailla, ole kuin peruna joka pehmenee kypsyessään, älä kuin kananmuna, joka kovenee kypsyessään.
Ei kaikkien tarvitse saada lapsia ja elämä voi olla todella onnellista ilman lapsiakin. Elämä on niin värikäs ja monikerroksinen asia, ettei sitä voi kuvata yhdellä tai kahdella vaihtoehdolla.
Ole todellakin onnellinen kun sinulla on asiat niin hyvin, vaikka lasta ei olisikaan. Siinä on jo melkoinen onni mukana.
Minun silmääni pisti vain ikävästi tuo, ettette ole käyneet läpi hoitoja ja silti olette olleet "lapsellisille" ihmisille kateellisia ja lapsettomuus on tuntunut hyvin vaikealta. Minusta ei ole oikeutta valittaa ja kadehtia, ellei itse tee asialleen jotain. Ymmärrän kyllä, jos esim. oma terveys on sellainen, ettei lapsettomuushoidot tule kyseeseen tai jo alusta asti tiedetään, etteivät ne tule ongelmaa parantamaan.
Tiedän ihmisiä, jotka valittavat omaa tilannettaan koko ajan, vaikka eivät tee sitten ongelmalleen mitään tai kaikkea mitä sille voisi tehdä. Ei edes silloin, jos heille olisi apua tarjolla monelta taholta. Halutaan vaan jäädä tilanteeseen valittamaan loppuiäksi eli tavallaan ongelman vangiksi omasta tahdosta. Tietysti tässä ei ole kyse teistä sikäli, että olette hyväksyneet lapsettomuuden ja nähneet kaikki muut hyvät asiat ympärillänne, joka on hieno suhtautumistapa sinänsä. (Mietin vain miksi, ette halunneet kokeilla hoitoja?) Joillekin olisi saattanut jäädä tilanteessanne erilainen suhtautumistapa eli juuri tuo yllä kuvailemani: valitetaan vain eikä tehdä asialle kaikkea mitä voidaan tehdä eikä oteta apua vastaan.
Noin yleisesti sanoisin, että älkää ihmiset lyökö hanskoja tiskiin ongelmienne takia, mikäli laillisin ja realistisin keinoin ongelmat voidaan ratkaista. Kannattaa taistella ja sitten jos tulosta ei synny niin sopeutua tilanteeseen ja löytää elämästä ne hyvät ja ihanat asiat kuten tämän ketjun aloittaja on tehnyt.
Terveisin, elämästään ja raskaudestaan nauttiva ihanan miehen kanssa elämää ja tulevaisuutta valoisasti katsova vaikeita asioita elämässään lapikäynyt nainen.
että kaikkien moraali ja/tai muu ymmärrys/vakaumus ei välttämättä hyväksy noita lapsettomuushoitoja. kolikolla on kaksi puolta aina. Silloin voi siis olla katkera tai muuten pahoillaan jos ei luomuna tärppää.
Minä en ole tuon ap tekstinkirjoittaja vaan ulkopuolinen lukija tässä vaan
Kyllä olen tietoinen siitäkin "syystä". Joskus vain olen huomannut elämässäni, että on uskovaisia ihmisiä, jotka ovat onnellisia uskossaan ja nauttivat elämästä Jumala mukanaan täysin rinnoin. Usko ei estä heitä eikä kahlitse. He voivat tanssia, seurustella, juoda viiniä, meikata tms. joka ahdasmielisissä uskonnoissa tai suuntauksissa ei olisi mitenkään sallittua. Olen myös tavannut miehen, joka uskoon tultuaan alkoi elää erittäin ahdasmielisesti.
En tarkoita, että ihmisen täytyisi elää reihakkaasti ja moraalittomasti, mutta joskus uskonto kahlitsee ihmisen elämään ja myös hänen läheistensä elämään niin paljon, että uskosta tuleekin vankila eikä hieno ja ihana asia. Sellaisissa tapauksissa minua säälittää todella paljon.
Lapsettomuushoidot eivät mielestäni ole sen sinänsä kummempia kuin muutkaan elämää synnyttävät tai ylläpitävät hoidot. Mikäli joku ei hyväksy lapsettomuushoitoja niin hyväksyykö hän sitten esim. sydämensiirrot tai esim. antibioottikuurit, joilla saadaan elämä pelastettua. Tiedän kyllä, että eräs uskontoryhmä ei hyväksy esim. verensiirtoja. Kyllähän Jumala on varmaan hyväksynyt monet lääketieteen kehitysaskeleet, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus parempaan elämään ja elämän säilyttämiseen. Miksi pitäisi ripotella tuhkaa päälle ja elää kärsimyksessä kun usko voi olla hyvä ja ihana asia eikä vankila.
Itse en ole uskovainen, mutta uskon johdatukseen ja korkeampaan voimaan. En myöskään tuomitse kenenkään vakaumusta niin kauan kun se ei mene älyttömyyksiin ja järjettömyyksiin.
tyylillään. Uskon asioista en lähde väittelemään, koska se ei päättyisi koskaan.
fundamentalistista uskoa sisältäpäin kokeneena, että uskonnollinen yhteisö voi todellakin kahlita ihmistä toteuttamasta ja tunnistamastakaan syvimpiä tarpeitaan.
Usein juuri seksuaalisuus on tarkan kontrollin alla, koska sillä on helppo sitoa ja syyllistää ihmiset.
Yhteisön elämää kapeuttavat säädökset huomaa vasta saatuaan etäisyyttä ja irtauduttuaan yhteisöstä, jos sittenkään.
Tähän vielä menee tavallisesti useita vuosia ja on sitä vaikeampaa mitä nuorempana on kyseisiin kuvioihin ajautunut.
Mielestäni terve usko vahvistaa ihmisen tunne-elämää,tahtoa ja koko minuutta.Siihen kuuluu myös erillaisuuden hyväksyminen.
Elämään saa sisältöä ulkomaan matkoilta lenkeiltä, kirjoista mitä nyt ikinä kukakin haluaa tehdä. Jokaisella on omat kompastuskivensä elämän aikana.Kellä se on mikäkin ja missäkin elämän vaiheessa.Minulla 4lasta ja olen kyllä heistä todella onnellinen ja saan olla kiitollinen että ovat terveitä. Joskus minäkin hetkeksi sorrun miettimään mitä tekisin jos ei olisi lapsia..En tiedä..omaa aikaa olisi ehkä liikaa..ehkä tekisin kahta työtä jotta saisin rahaa kerättyä ulkomaan matkoihin joita olen kyllä onneksi päässyt toteuttamaan muutamia vaikka on lapsiakin mutta silloin se olisi helpompaa tehdä töitä ja matkustella aina eripaikkoihn.Se se olis varmaan sitten minun lapseton elämä.Voimia teille ,kyllä se varmaan sävel löytyy vielä koska olet jo noinkin pitkällä.T:onnelinen ihminen
Kiitos teille kaikille ajatuksistanne,
mielelläni niitä lisääkin lueskelen.
Joku tuossa edellä ihmetteli, miksi en ole
ajatellut lapsettomuushoitoja vakavasti.
Niin, hyvä kysymys. Syynä ei ole vakaumus
tai muuten uskonnolliset asiat.
Lapsettomuushoidot ovat hieno asia, saahan
moni niistä avun. Mutta en tiedä, olisiko
minusta niihin. Kuulostaa varmasti tosi
itsekkäältä, mutta en vain ole ollut valmis
sellaiseen elämään, jossa minun tarvii laskea
tarkasti päiviä, käydä säännöllisesti tut-
kimuksissa, ottaa pistoksia, jännittää...se ei ole minua.
Olen aina ajatellut niin, että lapset tulevat
jos ovat tullakseen, ei minkään kovien
"kuurien" kautta. Clomifenit toki minäkin olen
kokeillut, mutta siihen "hoidot" ovatkin jääneet.
En tarkoita, ettenkö olisi valmis lääketieteel-
lisiin tutkimuksiin, jos minulla todettaisiin
jokin sairaus. Mutta lapsensaanti on minulle
eri asia. Koen, että se pitää olla minulle
luonnollista, Luojan meille suomaa.
Usein lapsettomuutta miettiessäni olen
todennut, että ehkä meille ei jostakin
tietystä syystä lasta suoda, mikä se syy sitten
onkin. Joskus olen ystävälleni sanonutkin,
että ehkä meillä kaikki muut asiat ovat oikeasti
niin hyvin, että kaikkea ei vain yksinkertaisesti
voi saada. Toisin sanoen: meidän elämämme on
ehkä suunniteltu menevän näin. Tämä ajatustapa
ei silti ole onnistunut aina täysin poistamaan
omaa katkeruudentuntoani
tai kateutta "lapsellisia" ystäviäni
kohtaan, mutta ihminenhän minäkin vain olen,
ja koen, että nämä tunnot ovat ihan inhimillisiä.
On ollut hienoa lukea myös äitien viestejä.
Ehkä muotoilin omat sanani hieman väärin, kyllähän
tässä maailmassa tietenkin muutakin onnea
on kuin lapset. Sitä kun vaan on vuosia toivonut
omaa lasta, onnen merkityskin on jotenkin muut-
tunut. Ymmärrän myös äitiä, joka yksin huolehtii
neljästä lapsestaan ja haluaa omaakin aikaa.
Oikein minussa jokin "hätkähti", kun luin
haavettasi: että joku joskus huolehtisi lapsistasi
ja pitäisi kuin omaansa, ottaisi yökylään.
Tuli sellainen olo, että ihminen on nykyään
tässä maailmassa niin yksin. Emme näe - tai emme
halua nähdä - asioita tai ihmisiä, jotka tarvit-
sevat apua. Toivon sydämestäni, että löydät
ihmisiä, jotka joskus hoitavat lapsiasi
kuin omiaan ja saat itse elää itsellesikin.
Jaki Karhu, kiitos myös Sinulle sanoistasi.
Olet käynyt läpi monenlaisia asioita. Olet
valmis jälleen yrittämään lasta, ja vaikka
miten kävisi, olet jo kuitenkin tyytyväinen.
Miten upeaa!!!!!
Mielelläni jatkan ajatusten vaihtoa.
Niin, tämä ei varsinaiseen aiheeseen liity, mutta yksi pointtini oli tämä minkä koit jollakin tapaa herättelevänä, että joskus voisi joku hoitaa niidenkin lapsia, joilla ei ole muita hoitajia kuin äiti. Toisin sanoen lapset tuovat esille yhteiskunnan asetelmat. Se, miten heitä hoidetaan yhteiskunnassa ja minne he sijoittuvat vanhempiensa kanssa. Meidän yhteiskuntamme erittelee ihmisiä tässä seikassa. Meidät lokeroidaan alusta asti eri paikkoihin iän ja vaikkapa sukupuolen mukaan. Lapset lastentarhaan, vanhukset vanhustenkotiin. Olemme useimmat suomalaiset verisukulaisia toisillemme kun katsoo historiaa taaksepäin - ja silti kohtelemme toisiamme useimmiten kuin ilmaa, mikä on loppujen lopuksi kummallinen käyttäytymistapa jos ajatellaan sitä, mitä hyvää tällaisessa käyttäytymisessä menettää. Pienempien lasten vilpittömästä ja maailmaa syleilevästä elämänasenteesta on meillä aikuisilla tosiaankin opittavaa.
Vanhimman lapsen kohdalla olen kokea hienon asian, kun hän sai olla "isovanhempiensa" ainut, lapsenlapsi. Verisukulaisuudesta ei siis ollut kyse. Hänestä tuli silti hyvin rakas "sukulainen" tässä suhteessa ja kun hän varttui, pystyi hän auttamaan paljon monissa töissä heitä. Syntyi todenmukaisen oloinen suhde kahden sukupolven välillä.
Ehkä järjestäytyminen järjestötoiminnalla olisikin hyvä ja toivottava konsti monella paikkakunnalla, jos kysyntä ja tarjonta ei kohtaa. Mutta silloin ollaan parhaimmillaan, kun pystytään solmimaan hyviä suhteita eri sukupolvien välillä ilman verisukulaisuutta ja ilman vaateita, hyvässä yhteishengessä.
Tämmöistä pika-aatosta tässä.
Itse en ole tullut raskaaksi, ja ennen sitä murehdin paljon...Tutkimukset käyty ym, että syy on selvillä, vaikka eihän se tarkoita että asiat olisi jotenkin jees kun tietää missä on vika..mutta joo.
Siis, en jaksa miettiä enää vauvoja ja niitten persikka-poskia ja muuta paskaa, ja nimenomaan sitä paskaahan sitten riittäisi. Mietin asian niin, että minulle on maailmassa jokin muu tarkoitus kuin olla vain äiti.
Aion menestyä elämässä ja nauttia joka päivästä. Tehdä asioita jotka olisivat mahdottomia jos joku pentu rääkyisi tuossa vieressä.
AIOIN OLLA ONNELLINEN :)