Ilkeät ihmiset

5531
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

varmasti pitkään.

Vaikka tutkinta rajattaisiin ainoastaan koskemaan suom24 palstoja.Huom vain suomi24/yleisesti nähtäville asetetut.


Seuraava ei liity suoranaisesti asiaan,mutta kylläkin kunniaan,kunniallisuuteen ja kunnianloukkaukseen ja siitä seuraavaan rangaistukseen sekä tapahtumien jälkeiseen elämään.

Palvelin varusmiesaikoinani erikoiskoulutusosastossa joka joutui erään toisen osaston päällystöä edustavan upseerin kanssa jatkuvasti erityisen silmälläpidon sekä jatkuvan simputuksen uhriksi.

Erityisesti ruokailu tuotti vaikeuksia koska osastomme oli tavallista tarkemman silmälläpidon alla ruokalan esimiehen taholta.
Mikäli hän löysi jotain huomautettavaa ryhmastämme oli välitön reaktio, ruokailu keskeytyy,------ylös ja ulos.

Asia ei alussa liiemmin vaivannut,mutta pidemmänpäälle kiinnostus käyttäytymiseen heräsi.

Historia käyttäytymiseen selvisi.
Syynä oli kyseisen esimiehen menneisyydessä kokema traumaattinen kokemus josta hän ei ollut täysin selvinnyt vaan kantoi kaunaa joukko-osastoamme kohtaan.

Hänen tyttärensä oli tullut raskaaksi ja vahva epäilys kohdistui tietyyn ikäluokkaan kuuluvaan varusmieheen jota ei kuitenkaan pystynyt yksilöimään.

Kyseinen upseeri oli toiminut kuten kunnon isän tuleekin ja päätti selvittää asian.
Päivystävänä upseerina toimiessan hän oli tullut ruokalaan ja keskeyttänyt ruokailun jolloin noin 600 henkilöä oli hiljentynyt.

Hän oli esittänyt kuuluvalla äänellä kysymyksensä jotta kaikki varmasti ymmärtäisivät mistä oli kyse.
"Se (joukko-osasto)vanhempaan ikäluokkaan kuuluva varusmies joka on saattanut hänen tyttärensä siunattuun tilaan,NOUSKOON YLÖS !!!

Ruokalaan laskeutui syvä hiljaisuus.....

Hetken päästä kaikki n.50 kyseisen ikäluokan varusmiestä nousivat ylös.........

jolloin kysyjä oli menettänyt itsehillintänsä,ottanut aseen ja ampunut ruokalan kattoon ja menetti teon seurauksena arvomerkkinsä sekä sai siirron uuteen tehtävään.


Sitä en tiedä mikä oli totuus itse asian suhteen ja tyydyttikö lopputulos ketään,mutta vastaukset voivat olla joskus epämieluisia.

Äänestä

Kommentoin muutamaan otteeseen noita Kurosta vastaan suunnattuja törkyryöppyjä ennustaen, että Eniro joutuu asiassa liemeen, jos se sallii ihan mitä tahansa.

Näin siinä kävi.

Jännä seurata miten kirjoittajille käy, koska heidät poliisi penkoo nyt esiin.

Joukossa tuskin on muita kuin 1-2 todellista kunnianloukkaajaa, mutta on se huvittavaa, että aika monen muunkin soppaan ajattelemattaan osallistuneen housut saattavat nyt tutista joka kerta kun ovikello soi.

Äänestä
  • Keriksen törkeätäkin törkeämpiä räävimisiä presidentti Halosesta ja ulkoministeri Tuomiojasta et kommentoinut mitenkään paheksuvasti. Itsekin olet syyllistynyt sellaiseen.

    Ovatko muut keskustelijat täällä jotenkin arvottomampia kuin Susan Kuronen? Missä tuomitsevat kommenttisi siitä, kun keris herjasi ja herjaa edelleen törkeästi Korhosta ja muitakin keskustelijoita. Entä kommenttisi muiden keskustelijoiden kepilireppanoiksi ja luuseridemareiksi nimittelystä? Kukahan sellaiseen syyllistyy?

    Olet ällöttävän tekopyhä tyyppi. Etkö vieläkään ymmärrä, miten inhottavalta tuollainen sinun suustasi kuulostaa? Pthyi, liero!

    Äänestä

  • eräitä muita kirjoitti:

    Keriksen törkeätäkin törkeämpiä räävimisiä presidentti Halosesta ja ulkoministeri Tuomiojasta et kommentoinut mitenkään paheksuvasti. Itsekin olet syyllistynyt sellaiseen.

    Ovatko muut keskustelijat täällä jotenkin arvottomampia kuin Susan Kuronen? Missä tuomitsevat kommenttisi siitä, kun keris herjasi ja herjaa edelleen törkeästi Korhosta ja muitakin keskustelijoita. Entä kommenttisi muiden keskustelijoiden kepilireppanoiksi ja luuseridemareiksi nimittelystä? Kukahan sellaiseen syyllistyy?

    Olet ällöttävän tekopyhä tyyppi. Etkö vieläkään ymmärrä, miten inhottavalta tuollainen sinun suustasi kuulostaa? Pthyi, liero!

    Mitätöit yhdet kommentit sen perusteella, etten ole kommentoinut kaikkea mahdollista? Aika outoa.

    Kurosen kohdalla tilanne oli minusta niin törkeää, kun hän ei mitenkään liity keskustan politiikkaan, vaan pelkästään Vanhasen yksityiselämään.

    Vastaavalla tavalla olen kommentoinut myös Vanhaseen itseensä, hänen isäänsä, Tatu Vanhaseen ja Karpelaan/Saarelaan kohdistneita törkyilyjä.

    Halosta nimitelleet panin omaan arvoonsa jo vuonna 1999 silloisilla kokoomuksen ja keskustan palstoilla (joukossa oli myös Raimo Ilaskivi, mistä Emeritus usein muistuttaa), ennen 2000 presidentinvaalia, mutta en ole enää jaksanut juurikaan puuttua näihin lesbosetamyymiämmä jorinoihin, kun ei se mitään auta.

    Kerimäen ja Korhosen keskinäiseen mittelöön olen uuttunut yhden kerran, mtta sain kummatkin silmilleni enkä toista samaa virhettä uudelleen.

    Ainoat, poliitikot, joiden suhteen en ole reagoinut ovat kokoomuslaisia, Jaskari, Vapaavuori ja Tujunen. Se, että heidän tekemisiään repostellaan näillä palstoilla niin kuin on tehty, on varmaan sopivaa terapiaa kirjoittajille, mitä en ole halunnut ottaa heiltä pois.

    Jos tässä on sinusta tekopyhää, niin keksi omalle kirjoittelullesi vastaava nimitys. minä en viitsi enkä haluakaan, koska se nimtys ei ole kovin miehekäs.

    Äänestä

eipä kuule pelota yhtään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sandra.s kirjoitti:

mites nyt suu pannaan? Auuuts!


http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1366032

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu