Yksilöllä on oikeus vartaloonsa ja tätä oikeutta loukkaa pahoinpitely, mikäli joku toinen yksilö loukkaa tätä oikeutta on hän velvollinen rahalliseen vahingonkorvaukseen. Niin kuin yksilöillä on myös valtioilla tiettyjä oikeuksia. Esim. Suomen valtiolla on oikeus terveisiin ja tuottaviin kansalaisiin, mistä seuraa että yksilö vahingoittaessaan itseänsä esim. käyttämällä huumeita, loukkaa tätä oikeutta ja on velvollinen rahalliseen korvaukseen valtiolle sakkojen muodossa.
Päihdepolitiikkamme on johdonmukaista
Uber Hegel
221350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
jokainen ryyppäävä kansalainen on velvollinen maksamaan sakkoja.
humalainen ei ole tuottava vaan suoraan kuluja aiheuttava.
sama koskekoon tupakoivia, roskaruualla ja karkeilla itsensä lihottaneita.
television katselu on myös hyvin passivoivaa että eiköhän lätkäistä siitäkin sakot.
ihme fasisti >valtiolla on oikeus kansalaisiin<
valtiolla on velvollisuus olla puuttumatta mun yksityis elämääni.
Tupakoitsijat ja alkoholin käyttäjät maksavat haittavaeroina sen minkä huumeiden käyttäjät satunnaisina sakkoina. Valtiolla olisi kieltämättä oikeus rangaista muitakin itsensä vahingoittajia, mutta ei mitään valvollisuutta tehdä niin.
Valtion oikeuksista puhuminen kullostaa ehkä fasistiselta, mutta sitä se ei ole. Yleisemmin käytetty termi on kansalaisvelvollisuus, mikä tarkoittaa ihan samaa asiaa koska yhden velvollisuus on toisen oikeus.
Kannatta muistaa, että huumeiden käyttäjä voi käydä töissä ja elää talvallista keskiluokkaista elämää. Hän voi olla tuottava siinä kuin raitiskin. Miksi häntä pitäisi silloin rangaista? Samalla tavalla ihminen voi olla alkoholisti ja käydä normaalisti töissä ja tuottaa, tuottaa, ihanasti yhteistä hyvää tuottaa. Anteeksi. Mikä on rangaistuksen peruste? Se että tuhoaa itseään? Vai mahdollisuus, että vahingoittaa itseään tai muita? Vai vain yleinen asenne, että tapauksessa x on vain rangaistava, koska se on yleisesti ajateltu olevan hyvä juttu.
on kertoa valtiolle mikä on pielessä ja mitä pitää tehdä sen korjaamiseksi.
meille on sallittu vain alkoholi päihteeksi vaikka on miedompikin vaihtoehto.
viina on suurin poliisin, vankiloiden ja terveydenhuollon työllistäjä.
nämä kaikki maksavat meille veroina enemmän kuin viinasta saadaan veroja.
aineena viina on todella vaarallista päihdekeskustelun lääkärit olivat sitä mieltä että jos viina keksittäisi nyt se kiellettäisiin erittäin vaarallisena.
kuitenkin ihmisten tarvetta päihtymiseen ei voida kieltää tai ainakaan se ei tule onnistumaan.
siksi täytyy pienempi haittaisen päihteen olla sallittu.
kannabis on kuitenkin päihde joka ei aiheuta niin suurta tuhoa ihmiselle itselleen tai ympäristölleen kuin viina.
tietysti sitäkin voi ottaa liian usein.
laillisesti myytävästä kannabiksesta saisi tietysti vielä verotuloja.
samalla poliisi voisi keskittyä koviin huumeisiin.
oikeusruuhkat pienenisivät(ei enää käyttörikosta)
valtio on katsos meitä kansalaisia varten eikä kansa sitä valtiota varten.
käsitä se niin tajuat myös sen, ettei minun yksityis elämäni kuulu valtiolle ellen aiheuta
häiriötä.
"Tupakoitsijat ja alkoholin käyttäjät maksavat haittavaeroina"
Eivät maksa. Esim. alkoholin verokertymä, n. 1,3 miljardia euroa - ei riitä edes alkoholin aiheuttamien terveyshaittojen hoitamiseen terveydenhuollossa. Saati sitten poliisien ja sosiaali yms. huollon toimintaan.
Tätä maata johtaa yksiselitteisesti hallitus joka toimii kansalaisten enemmistö-mandaatilla joka on esittämäsi asian vastainen. Muutenhan alkoholin haittavero kattaisi siitä aiheutuneet ongelmat, eli alkoholivero olisi noin 3 kertainen nykyiseen verrattuna. (tai kenties hiukan alempi jos alkoholin kalleus vähentäisi alkoholiongelmia).
Itseasiassa tästä on tiettyjä tapauksia jotka osoittavat että myös huumeidenkäyttäjät toteuttavat oikeasti vapaata tahtoaan valtion puuttumatta asiaan millään muulla kuin tiukasti rikoslakia tulkitsemalla. Huumeidenkäyttäjää ei voida laittaa pakkohoitoon koska huumeidenkäyttö on vapaan ihmisen vapaa valinta eikä sitä voida määritellä mielenterveydelliseksi ongelmaksi jos kriteeristö ei täyty. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä että kansalaisella on oikeus vahingoittaa itseään; raja kulkee aina siinä mikä on mielenterveydellisen kriteeristön mukaan järkevää - tervettä - toimintaa ja mikä ei. Itsemurhaa "ei saa tehdä" koska itsetuhoisuus on mielenterveydellisen kriteeristön selkeä indikaattori - ei suinkaan siksi etteikö kansalaisella olisi vapautta tehdä niin.
Valtio on käytännössä kokoelma niitä käytäntöjä ja mielipiteitä jotka miellyttävät - tai joita - enemmistö - sietää ja kokee edes jokseenkin omakseen. Ei suinkaan mikään ihmeellinen "kone" joka omistaa jäsenensä ja jonka hyvinvoinnin tai ideologisen perustan kautta kaikki käsitellään. Usko pois, me olemme aivan liian surkeita ja huonoja että meillä olisi jokin oikea ideologia nykyisen valtiomme takana. Tai kenties se ideologia on "demokratia" joka käytännössä voidaan sanoa myös "miellyttävää paskaa".
Mallia kuvailemastasi yhteiskunnasta voit etsiä Aldous Huxleyn kirjasta Uusi uljas maailma. Me emme ole lähelläkään.
" Eivät maksa. Esim. alkoholin verokertymä, n. 1,3 miljardia euroa - ei riitä edes alkoholin aiheuttamien terveyshaittojen hoitamiseen terveydenhuollossa. Saati sitten poliisien ja sosiaali yms. huollon toimintaan. "
Pointti oli että yksilö vahingoittaessaan itseänsä on korvausvelvollinen valtiolle joko sakkojen tai haittaveron muodossa. Rikoslaki todistaa väitteeni oikeaksi. Laissa on määritelty oikeudet ja velvollisuudet eikä siellä ole mitään oikeutta huumeiden käyttöön, vaikka siitä ei pakkohoitoon voidakaan määrätä.
" Valtio on käytännössä kokoelma niitä käytäntöjä ja mielipiteitä jotka miellyttävät - tai joita - enemmistö - sietää ja kokee edes jokseenkin omakseen. Ei suinkaan mikään ihmeellinen "kone" joka omistaa jäsenensä ja jonka hyvinvoinnin tai ideologisen perustan kautta kaikki käsitellään. ”
Kansan tahto on että valtiolla on ”keskeisen toimijan” rooli yhteiskunnassa, ei meillä muuten olisi näin vahvaa valtiota jolla olisi näinkin laajat oikeudet kansalaisiinsa.
” Usko pois, me olemme aivan liian surkeita ja huonoja että meillä olisi jokin oikea ideologia nykyisen valtiomme takana. Tai kenties se ideologia on "demokratia" joka käytännössä voidaan sanoa myös "miellyttävää paskaa". "
Valtioideologiamme on kansallisfilosofimme Snellmannin oppeihin perustuvaa.
"" Eivät maksa. Esim. alkoholin verokertymä, n. 1,3 miljardia euroa - ei riitä edes alkoholin aiheuttamien terveyshaittojen hoitamiseen terveydenhuollossa. Saati sitten poliisien ja sosiaali yms. huollon toimintaan. "
Pointti oli että yksilö vahingoittaessaan itseänsä on korvausvelvollinen valtiolle joko sakkojen tai haittaveron muodossa. Rikoslaki todistaa väitteeni oikeaksi."
Ja se että alkoholin & tupakan haittavaikutuksia eivät käyttäjät korjaa eikä valtio pyri rajoittamaan käytännössä noita haittoja riittävällä toimivalla tavalla todistaa täysin päinvastaista. Veron riittämättämyys ongelmien rahoittamiseksi puolestaan osoittaa että haittavero ei voi pitää paikkaansa.
Turha poimia vain omaa ajatusta tukevat ilmiöt, sinun on pakko kohdata myös ristiriidat.
"Kansan tahto on että valtiolla on ”keskeisen toimijan” rooli yhteiskunnassa, ei meillä muuten olisi näin vahvaa valtiota jolla olisi näinkin laajat oikeudet kansalaisiinsa."
Kansan tahto on myös että isoveli ei valvo kaikkea. Siksi kirje ja viestintäsalaisuus jota ei voi loukata kuin törkeissä rikoksissa/törkeiden rikosten epäilyssä. Näin esimerkkinä.
Virkavallalle annetut perusoikeudet ovat pragamaattista yhteiskunnan ylläpitoa, eivät mikään itseoikeutettu järjestelmä (joka tosin nykyään alkaa olla kyseenalaista, lakikoneisto tuntuu osittain tulleen itseoikeutetuksi toimijaksi kansanvallan ulkopuolella...). Ne eivät ole indikaatio "yksilö on yhteiskuntaa varten" asetelmasta, vaan yksinkertainen välttämättömyys ettemme me vetele toisiamme hengiltä vesureilla. Luonnollisen lain jatke, ei ideologia.
"Valtioideologiamme on kansallisfilosofimme Snellmannin oppeihin perustuvaa."
Tai ainakin se väittää olevansa. Teoria on eri asia kuin käytäntö.
Eivät päättäjämme mieti "Mitäs Snellu tässä tilanteessa tekisi?" vaan kyllä ne miettii vahvasti "Kuinkahan tämä vaikuttaa puolueemme imagoon?". Se siitä ideologiasta. Tämä on vallan hapattumista joka tapahtuu kaikilla yhteiskuntamuodoilla väistämättä, yksinkertaisesti siksi että ihminen on ihminen.
Tämä Suomi jossa eläme on ihmisten oikkuisa yhteiskunta, ei aatteen yhteiskunta.
>pointti oli että vahingoittaessa itsensä on korvausvelvollinen valtiolle<
sanoin jo aiemmin että tämänhän pitää koskea myös viinaa, sitä otettuaan yksilö loukkaa usein itseään ja muita.
pitäisikö tuo itsensä loukkaaminen ulottaa onnettomuuksiin ja syyllistää yksilö niistäkin.
tässä alkaa epäilemään että vänkäät vain vänkäämisen takia.
mitään perusteltua et pysty/osaa sanoa mutta silti jankkaat valtion oikeutta kansalaiseen.
tajua jo valtio muodostuu kansalaisista yksilö on lopulta kaiken summa.
jos yksilö häiriköi se voidaan eristää ja näin myös tehdään mutta onko hampun päihdekäyttö todellakin syy tuomita?
Suosittelen lukemaan ajatuksella läpi suomen "drug czarin" kirjoituksen "huumeministeri".
http://www2.eduskunta.fi/fakta/edustaja/265/Huumeministeri.pdf
"Yksilöllä on oikeus vartaloonsa ja tätä oikeutta loukkaa pahoinpitely, mikäli joku toinen yksilö loukkaa tätä oikeutta on hän velvollinen rahalliseen vahingonkorvaukseen."
Kirjoitit noin.
Eli valtion tulisi olla korvausvelvollinen yksilöille, koska se pahoinpitelee kansalaisiaan.
Pakottamalla ihmiset lainvoimalla, käyttämään solumyrkky alkoholia päihteenä sekä kuolemaa aiheuttavaa tupakkaa, sallimatta terveellisempiä päihdevalintoja.
Tällä politiikalla valtio tappaa 4000 ihmistä vuodessa alkoholiin ja 6000 ihmistä tupakkaan.
Sairastuttaa 300 000 ihmistä mielenterveyssairauksiin ja sydän ja verisuonisairauksiin etc... Mitä nämä valtion toimesta pakotetut päihteet aiheuttavat.
Joten yksilön vapauden nimissä valtion tulisi sallia kannabis, koska se ei ole taoppanut ketään ikinä vielä koko maailmassa aineena.
Samaten sen ei ole todettu aiheuttavan mitään vakavia fyysissiä sairauksia.
Valtion tulisi maksaa tukirahaa jokaiselle joka huolehtii terveydestään hylkäämällä alkoholin ja tupakan sekä muuta vaaralliset huumeet.
"Eli valtion tulisi olla korvausvelvollinen yksilöille, koska se pahoinpitelee kansalaisiaan."
Valtio tuossa vain toteuttaa omistusoikeuttaan teurastamalla ja sairastuttamalla tuhansia kansalaisiaan vuodessa. Ja jos joku edes yrittää välttyä valtion myrkyttämäksi joutumiselta (tai vaikka ajattelee kukkaruukkua - myös tajunta ja ajatukset ovat valtion omaisuutta), siitä pitää maksaa mojovat sakot.
Muun kuin viranomaisen tekemä pahoinpitely loukkaa valtion oikeutta vartaloihin - tästä syystä poliisit eivät ikinä joudu edesvastuuseen putkapahoinpitelyistä ym.
Yksinkertaisesti: Olet väärässä ja konkretia todistaa sen.
Olet väärässä, niin käytännön tasolla, kuin filosofisestikin. Yksinkertaisesti: Valtio ei omista ihmisiä, eikä omaa oikeutta määritellä kansalaistensa ominaisuuksia. Näin ollen valtiolla ei ole oikeutta "terveisiin ja tuottaviin kansalaisiin", eikä oikeutta rankaista kansalaisia itsensä tahallisesta, tai tahattomasta vahingoittamisesta.
Kansalaisvelvollisuuden ovat asia erikseen. Niistä ei seuraa sitä, että valtiolla olisi oikeuksia kansalaisiin nähden, ainakaan väittämälläsi tasolla.
Väitteesi ei yksinkertaisesti ole tosi. Jos omistaisit itsesi kokonaan kuinka voisit samalla olla korvausvelvollinen jollekin toiselle vahingoittaessasi vain itseäsi? Kansalaiset ovat yhteiskuntasopimuksessa luovuttaneet "osuuden itsestään" valtiolle, tai "yhteisomistukseen" kauniimmin sanottuna, koska he omistavat myös valtion. Tästä kansa hyötyy, muutenhan sopimusta ei olisi solmittu.
"Jos omistaisit itsesi kokonaan kuinka voisit samalla olla korvausvelvollinen jollekin toiselle vahingoittaessasi vain itseäsi?"
Koska lakiin asia on kirjattu niin. Miksi lakiin on kirjattu niin? Koska huumehysteeriset ihmiset ovat kirjanneet lakiin niin koska pelkäävät että hampunpolttelija tulee fileroimaan heidät ruosteisella lusikalla.
Siksi. Ei siksi että yhteiskunta "omistaa meidät".
Ajatellaampa myös valtion velvollisuuksia meitä kohtaan. Perustuslakiin - joka on rikoslakia arvokkaampi, olennaisempi - on kirjattu mm. oikeus terveyteen - eli valtion tämän mukaan tulisi edistää kansalaitensa terveyttä mahdollisuuksien mukaan.
Kannabis on lääke, se on kiistaton tosiasia. Kuitenkaan se ei ole lääke suomessa - syy tähän ei voi olla siinä että kannabis on huumekäyttöinen aine; niin ovat kymmenet muutkin lääkkeet. Miksi siis valtio kieltäytyy käyttämästä tuota lääkettä kansalaisten terveyttä ylläpitääkseen vaikka perustuslain mukaan siitäkin on tehty yhteiskuntasopimus? Miksi silmänpainetautiset, MS-potilaat, neuropaattisesta kivusta kärsivät tai syövän radikaaleja hoitomuotoja saavat eivät saa heille sopivaa lääkitystä - joka edistäisi parantumista ja siten myös yhteiskuntakoneen tehokkuutta?
- Koska meitä ei johda ideologia, koska yhteiskunta ei toimi kuten ideologia vaatisi. Yhteiskunta ei toimi edes omien antamisena lupausten mukaan.
Toinen esimerkki perustuslaista: Kaksoisrangaistus. Jos sinut testataan ratista ja elimistöstäsi löytyy kannabiksen HAJOAMISTUOTTEITA vaikka itseasiassa et ole päihtynyt - vaan olet ollut päihtynyt aikaisemmin - saat kuitenkin rangaistuksen sekä rattipäihteilystä että huumeen käyttörikoksesta. Tämä kaksoisrangaistus on väärä; rattipäihtymystä ei ole tapahtunut. Lain edessä kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia yhteiskuntasopimuksemme mukaan ja tuomio tulla todellisesta rikoksesta. Tätä kuitenkaan ei realisoida kaksoisrangaistustapauksissa eikä ketään kiinnosta se ideologinen ristiriita. Tätä maata ei johda ideologia, vaan halu läpsiä hippiä välittämättä perustuslain ideologisista velvoitteista.
Ja vielä yksi:
Missä vaiheessa mielestäsi yhteiskuntamme on muuttunut täksi "yhteiskunta omistaa jäsenensä" tyyppiseksi? Toivottavasti ihan lähiaikoina. Sillä tuossa muutamia vuosikymmeniä sitten homous oli laitonta. Se laillistettiin 1971.
Eli, mikä on syynä tuohon laillistamiseen jos yhteiskunta omistaa jäsenensä? Kerroppa se. Miksi on tarpeen luopua laillisesta kontrollista? Mikä voima muuttaa lakia ja yhteiskunnan kontrollia?
Ja ennenkaikkea: voivatko asiat muuttua edelleen, jos ne voivat niin miksi ei voida olettaa että huumeidenkäyttö tulee olemaan joskus laillista - aivan kuin homoudestakin tuli laillista. Valtio on siis tehnyt virheen jonka se joutui korjaamaan? Noh. Sama virhe toistuu joko huumausaineissa tai laillisissa päihteissä. Koska molemmat vahingoittaa yksilöä mutta toiset on sallittuja ja toiset kiellettyjä.
Se ei ole johdonmukaista vaan indikaatio moraalisesta erittäin yksisilmäisestä kannanotosta.
Valtio siivotkoon ensin omat järjettömyytensä. Katsotaan sitten sitä kansalaisten osuutta.
Kerrot vain kuinka tuo laki syntyi ja minkä eturyhmän toimesta. Se ei kumoa alkuperäistä väitettä, että tuollaisen lain laatiminen ja toimeenpaneminen edellyttää omistusoikeutta. Oikeus rangaista omaisuutta vaikka se vahingoittaa vain itseänsä on nimenomaan omistusoikeuteen kuuluva oikeus. Esim. jos omistat eläimen saat rangaista tätä kun se vahingoittaa vain itseänsä, mutta naapurin eläintä et saa koska et omista sitä. "Huumehysteeikot" vain käyttävät hyväkseen sitä oikeutta joka valtiolla on kansalaisiinsa toteuttaakseen omia intressejään.
sitä syntyy sattumalta johonkin ja sillä perusteella tulee tehtyä sopimus ties minkälaisista hommista.
ei tuu kuule onnistuun, minä en kumarra fasisteja.
en missään muodossa.
" Missä vaiheessa mielestäsi yhteiskuntamme on muuttunut täksi "yhteiskunta omistaa jäsenensä" tyyppiseksi? Toivottavasti ihan lähiaikoina. Sillä tuossa muutamia vuosikymmeniä sitten homous oli laitonta. Se laillistettiin 1971. "
Jo feodaaliruhtinailla oli osittainen omistusoikeus talonpoikiin, joka sitten siirtyi modernille valtiolle, ja myös osittain yksilölle. Mutta kokonaan ihminen omistaa itsensä vasta kun hänellä on oikeus elää elämäänsä niin kuin itse haluaa kunhan ei vahingoita muita. Tälläinen äkillinen hyppäys olisi kuitenkin vaarallinen eivätkä ihmiset halua edes ottaa sitä. He ovat tyytyväisiä siihen että valtio omistaa heistä osuuden ja he vielpä saavat itse vaikuttaa siihen ketkä tekeveät päätöksiä tätä osuutta koskien.
Sinunkin kritiikki kohdistuu siihen että valtio käyttää oikeuksiansa huonosti ja vasten kansan etua, ei valtion oikeuksiin sinänsä.
mä annan valtion huolehtia veroista ja niiden käytöstä.
mä annan valtion myös huolehtia lain säädöstä ja valvonnasta.
sitä en ymmärrä miksi puututaan harmittomaan toimintaan, se on resurssien haaskausta ja aiheuttaa vain lain yleisen kunnioituksen katoamista.
hyvä esimerkki on omaan käyttöön kasvattava kotipuutarhuri.
onko järkevää poliisin jahdata näitä helppoja ja vaarattomia hampuuseja kun voisivat priorisoida
työnsä kovien huumeiden levittäjiin.
" Mutta kokonaan ihminen omistaa itsensä vasta kun hänellä on oikeus elää elämäänsä niin kuin itse haluaa kunhan ei vahingoita muita. Tälläinen äkillinen hyppäys olisi kuitenkin vaarallinen eivätkä ihmiset halua edes ottaa sitä."
No, kertokaa ihmiset, haluaisitteko ottaa vastuun itsestänne ja tekemisistänne? Minä ainakin, en tarvitse lakeja ollakseni kunnon kansalainen. Eivät ne tälläkään hetkellä vaikuta tekemisiini. En kohtele muita parhaan kykyni mukaan minkään lain takia, vaan siksi, että koen sen olevan minulle hyväksi.
Käytökseni tuskin juurikaan muuttuisi jos ei olisi pelkoa rangaistuksista. Kävelisin ehkä joskus punaista päin.
Lapsia pitäisi mielestäni kasvattaa rankaisemisen sijaan niin, että he huomaavat tekojensa seuraukset itsessä, muissa ja ympäristössä. Ihannemaailmassa lait ovat tarpeettomia.
Ihmiset yleensä heijastavat vanhempiaan ja lapsuuden olosuhteita yhteiskuntaan. Kieltoihin, sääntöihin ja rangaistuksiin tottunut ihminen kokee luonnollisena että aikuisenakin on joku joka määrittelee mitä saa tehdä ja mitä ei. Näin ei tarvisisi olla.
Harvinaisen sokeaa putkiajattelua taas.
"Yksilöllä on oikeus vartaloonsa ja tätä oikeutta loukkaa pahoinpitely, mikäli joku toinen yksilö loukkaa tätä oikeutta on hän velvollinen rahalliseen vahingonkorvaukseen."
Sitä loukkaa myös jokainen laki, mikä koettaa säätää tai määrätä, mitä keholles teet. Tietenkin.
"Esim. Suomen valtiolla on oikeus terveisiin ja tuottaviin kansalaisiin, mistä seuraa että yksilö vahingoittaessaan itseänsä esim. käyttämällä huumeita, loukkaa tätä oikeutta ja on velvollinen rahalliseen korvaukseen valtiolle sakkojen muodossa."
Terveisiin tuottaviin kansalaisiin? Nämä sinun 'tuottavat' kansalaiset, 36% naisista ja 25% miehistä kärsii ahdistuksesta ja univaikeuksista työpaikan, eli tuotantolaitoksen takia. Tuo sinun esittämä malli on ollut kyllä käytössä. Sen aloittivan portugalilaiset samalla kun alkoivat viljellä uutta huippumenestynyttä huumetta, sokeria. Ostivat työntekijät tietysti Afrikasta.
Suomessa kaikkien laittomien päihteiden käyttäjista yhteensä pienempi prosentti on väärinkäyttäjiä, kuin laillisten päihteiden käyttäjistä. Samalla kun suurin osa laittomista päihteistä, mm. psilosybiini, kannabis, LSD, LSA, psilosiini, meskaliini ja ekstaasi ovat kaikki tuntuvasti haitattomampia kuin tupakka, alkoholi tai kofeiini.
Samalla on syytä muistaa, että kasvava tuotanto ja talouskasvu eivät tietenkään missään nimessä ole niitä seikkoja, jotka ruokkivat itseään.
Opiskeleppa vähän seuraavasta:
http://youtube.com/watch?v=bIMQcdDmrY4
Samalla suosittelen sinulle edes yrityksiä löytää sielu ja ihmisarvo jollain tapaa.