Miten läheisesi(perhe,ystävät) ovat suhtautuneet teidän bulimiaan? itselläni kaverit eivät ymmärrä ollenkaan, eivätkä todellakaan ole tukena silloin kun sitä eniten tarvitsisi...
läheisten suhtautuminen
n.e
121081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos apua on yritetty antaa ja sitä ei oteta vastaan vaan höpötetään vaan siitä kuinka tänään taas oksensin ja haetaan sillä huomioo...
Ei sitä paskaa jaksa kukaan kuunnella jos sairastaja ei halua parantua eikä suostu ammattiauttajalla menemään.
Kukaan läheinen ei ole se oikea auttaja, tukija kylläkin silloin kun olet valmis oikeasti paranemaan.
Mä oon ainaki väsyny voivottelemaan. En reagoi siihen enään juurikaan.
huomioo. itelläni on bulimia ollut 10 vuotta ja olen tavannut ihmisiä jotka oikeesti esittää ja vähän niinku leuhkii sillä ot olis bulimia..ei se semmosta oo.
mulla ei ainakaan kaverit tai sukulaiset ole paljoa apuna olleet. Tulee vaan kommenttia, et "älä oksenna" tai "älä syö". Helppo se on sivusta sanoa, jos ei ite oo samaa kokenu.. Se on kuitenkin aika iso kynnys kenellekään edes koko sairautta myöntää ja jos vastaukseksi saa vain et "lopeta se oksentaminen" tai "miten sä voit olla noin tyhmä" ni ei se kauheesti motivoi sitä apua muualtakaan hakemaan..
tyhmä sitä on jos oksentaa... niinpä ku ei se niin helppoo oo. sitä ehtii sen yrjöpaikan pakon eessä mistä vaan. ja sitä on turha selitellä niille jotka sitä ei tajuu, onhan se jo täälläkin luettu et jotka ei sairasta haukkuu vaan..
suksikoot helvettiin täältä palstoilta ne jotka ei sairasta vaan haluu vaa vittuilla! teille itsekkäille paskoille on omat palstat jossaa ihan muual! vittu jos ette ymmärrä ni ei tarvi tulla sanoo omii mielipiteit ku ette tiiä koko helvetin sairaudest mitää!
mitä sairastavalle kaverille sitten pitäisi sanoa? en yritä vittuilla vaan oikeesti haluaisin tietää mitä kaverini haluaa kuulla ku se tulee maireasti hymyillen vessasta. miksi se haluaa tehdä sen niin selväksi että sillä on ongelma? haluaako se apua vai sääliä? vai ihailua? en ihan oikeasti ymmärrä mitä se hakee. vai pitääkö joillekin joka päivä hokea että kyllä sä oot nätti ja urheilullinen? en ole sellaista itse kokenut, joten voisiko joku kertoa mitä hän mahdollisesti voisi ajatella?
Tuli mieleen et tietääkö se kaveri et sä tiiät..? ku jos se hymyillen sielt vessast tulee... JOko esittää et kaikki hyvin tai voi olla että se haluaakin et sä et ajattelis vaivan olevan tosi. Vaikea sanoa kyllä...
Olen itekin kerran hymähtäny vaan vessasta tullessa kun kävin oksentaa (olin sekaisin)... KAduttaa ja hävetti mut ei siin tilantees osannu muuta tehä.. ei viiti itkeekää... En kyl oo oksentanu kaverien samas paikas olles ku kerran ja jää viimesex.... toivon ainaki niin
En tiiä tietääkö mun läheiset. Tai ainoa, jolle oon kertonu on mun veli. Sattu aika pahasti, kun se sano mulle kerran, että toi tommonen oksentelu on noloa. Aloin melki itkee ton kommentin jälkee. Oon veljen kaa kuitenki aika läheine ja ei tuntunu kivalta tollane kommentti. Varsinkin luulin sen ymmärtävän, kun se on ittekki bulimiaa sairastanu.. en tiä oliko se sillä sitten ihan samanlaista ku mulla.
Poikaystävä yrittää olla tukena ja auttaa. Tehdään esim ruokaa yhdessä ja se katsoo, että syön suhteellisen normaalisti ja terveellisesti. Joskus annan sille rahani, jos joudun jäämään yksin, ettei tule lähdettyä ostamaan mässättävää. Ongelmana on kuitenkin se, ettei se ymmärrä miksi teen näin. Ei muka näe mua yhtä lihavana kuin näen itse itseni.
Muilta kamuilta ei ole tullut oikein mitään kommenttia, ketään ei varmaan kiinnosta. Mun perhe ei tiedä tästä vielä. En ole uskaltanut kertoa, koska pelkään niiden reaktiota.
itse en ole vielä kenellekään uskaltanut kertoa. nyt vasta sitä todella tajuun et ei tää oo enää ihan normaalia,kun kolme kertaa päivässä löytää itsensä pöntön ääreltä. ennen ajattelin et voin lopettaa tän ihan milloin haluun,mut taidan olla jo liian syvällä tässä jutussa mukana.
en tiedä kenelle sitä vois/uskaltais kertoa ekana. äiti kun on lääkäri,ni se vois ehkä ymmärtää paremmin. jotenkin ei sitä vaan saa avattua suutansa,vaik sielu huutaa jo apua. miten te ootte kertonu muille täst?
En itsekkään ole kenellekkään kertonut, en tee tätä säälin takia, en edes tiedä miksi ja haluaisin olla jälleen terve. Alan pelätä yksin jäämistä ja syömistä, koska silloin meno karkaa käsistä :( olen miettinyt vanhemmille kertomista, koska tiedän että ne laittais hoitoon tai auttajalle, mutta en pysty..
Muistan joskus kertoneeni ystävälleni kun olin 18 vee. Se suuttui minulle ja lähti menemään. Sitten se oli kertonut asiasta kaikille kavereillemme. Yhdessä ne sitten oli kauhistellut asiaa, mutteivat puhuneet koskaan minulle aiheesta mitään. Kerran erän ystäväni ehdotti, että oksennetaan, kun olimme yhdessä mässäilleet. Mentiin sitten oksentamaan eri vessoihin. Jälkeen päin se kertoi, että se testasi mua sillä, että menenkö heti oksentamaan. Menin todella lankaan, mutta siitäkään asiasta ei puhuttu sen koommin. Huvittavinta on se, että kaikki olettavat minun parantuneen jo kauan sitten sairaudestani. Olen kuitenkin parantunut vasta lähiaikoina.
Kukaan ei ol aiheesta juurikaan kyselleet ja tukea tai apua en ole saanut.
Parannuin myöskin ilman apua. Miksi kertoa kenellekään kuka ei ymmärrä.