Olen 18-vuotias ja minulla on seuraavanlainen
ongelma: oloni tuntuu jatkuvasti epätodelliselta,
tälläkin hetkellä, mutta ei niin pahasti koska
kirjoitan tätä nyt ylös. Ongelmani alkoivat
viitisen kuukautta sitten, kun eräänä iltana olin
masentunut. Pelkäsin tyttöystäväni jättävän
minut, koska hän ei vastannut kun yritin soittaa
hänelle. Viilsin silloin partahöylällä
ranteeseeni, kuusi kertaa. Haavoista ei tullut
kovin syviä, mutta ne näkyvät vieläkin tosi
selvästi ja ne ovat olleet ajoittain
elämäni "keskipiste" ja olen aina vähän väliä
tarkistanut ovatko ne vielä tallella. Ne
masentavat minua. Paljon. Aina kun pidän t-
paitaa, minulla on tunne että kaikki näkevät
minussa vain ne jäljet, ja tietävät heti mistä ne
ovat peräisin. Sisimmässäni tiedän ettei tämä
kuvitelma ole totta. Olen ajatellut ottaa
jonkinlaisen tatuoinnin jälkien päälle, koko
ranteen ympäri.
Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Sosiaalinen
kanssakäyminen tuntuu kauhealta, kun pitää
miettiä ovatko ihmiset totta vai ei. Ja tuntuu
että pitää opetella kaikki elämän perusasiat
pienetkin, uudelleen alusta asti. Kaikki, mikä
tapahtuu tässä ja nyt, tuntuu epätodelliselta ja
masentavalta, mutta esimerkiksi eilinen tuntuu
aivan ihanalta ja todelliselta, näin jälkeenpäin
ajateltuna. Sitte on vielä yksi asia.. Mitenköhän
tämän selittäisi, aika vaikea, mutta yritän..
Ajattelen usein että miten hyvä elämä minulla on
ollut, siis aivan kuin olisin kuolemassa.
Pyydän, että huomaatte tästä tekstistä sen
epätoivon mikä minulla on. Ja toivon, että ette
kirjoita viestejä tyyliin "mene ja tapa itsesi",
koska saattaisin tehdä sen. Auttakaa minua. Edes
huomaanaan että olen olemassa eikä tämän
kirjoittaminen tapahtunut vain unessa.
ongelma: oloni tuntuu jatkuvasti epätodelliselta,
tälläkin hetkellä, mutta ei niin pahasti koska
kirjoitan tätä nyt ylös. Ongelmani alkoivat
viitisen kuukautta sitten, kun eräänä iltana olin
masentunut. Pelkäsin tyttöystäväni jättävän
minut, koska hän ei vastannut kun yritin soittaa
hänelle. Viilsin silloin partahöylällä
ranteeseeni, kuusi kertaa. Haavoista ei tullut
kovin syviä, mutta ne näkyvät vieläkin tosi
selvästi ja ne ovat olleet ajoittain
elämäni "keskipiste" ja olen aina vähän väliä
tarkistanut ovatko ne vielä tallella. Ne
masentavat minua. Paljon. Aina kun pidän t-
paitaa, minulla on tunne että kaikki näkevät
minussa vain ne jäljet, ja tietävät heti mistä ne
ovat peräisin. Sisimmässäni tiedän ettei tämä
kuvitelma ole totta. Olen ajatellut ottaa
jonkinlaisen tatuoinnin jälkien päälle, koko
ranteen ympäri.
Kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Sosiaalinen
kanssakäyminen tuntuu kauhealta, kun pitää
miettiä ovatko ihmiset totta vai ei. Ja tuntuu
että pitää opetella kaikki elämän perusasiat
pienetkin, uudelleen alusta asti. Kaikki, mikä
tapahtuu tässä ja nyt, tuntuu epätodelliselta ja
masentavalta, mutta esimerkiksi eilinen tuntuu
aivan ihanalta ja todelliselta, näin jälkeenpäin
ajateltuna. Sitte on vielä yksi asia.. Mitenköhän
tämän selittäisi, aika vaikea, mutta yritän..
Ajattelen usein että miten hyvä elämä minulla on
ollut, siis aivan kuin olisin kuolemassa.
Pyydän, että huomaatte tästä tekstistä sen
epätoivon mikä minulla on. Ja toivon, että ette
kirjoita viestejä tyyliin "mene ja tapa itsesi",
koska saattaisin tehdä sen. Auttakaa minua. Edes
huomaanaan että olen olemassa eikä tämän
kirjoittaminen tapahtunut vain unessa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tossa allaolevassa viestiketjussa oli muutama
hyvä vastaus. vaikka ei ihan samaa asiaa
koskekkaan.
yyksin taas.......... <------------
Tsemppiä !!! Et ole yksin
Helpottaa huomattavasti tietää ettei ole yksin,
kiitos!
itse sitä ajoittan tunnen ympäristön olevan
epätodellinen. todellisuus tuntuu uskomattoman
epätodelta. itse ole 19-vuotias, ehkä
epätodellisuuden kokemukset johtuvat
masennuksestani jota on jatkunut jo kauan, olen
välinpitämätön ympäristöä kohtaan ja myöhemmin
sen vuoksi kenties mietin mikä on totta mikä ei,
kuvittelinko vai oliko asia kenties niin ja näin.
ongelmia tuottaa myös ihmissuhteet, ahdistun
ihmisten seurassa helposti, jopa ystävien. olen
itse myöskin viiltänyt, olin niin masentunut, että
halusin tuntea olinko elossa vai kuvittelinko,
oloni oli niin turta.
valitettavasti en osaa auttaa sinua eteenpäin kun
itsekin olen samanlaisessa vaiheessa, mutta
ajattelin vain sanoa ettet ole yksin.
jakselemisia!
vaikka et osaakaan auttaa, ainakin tunnen olevani
elossa kun viestiini vastataan.. siitä kiitos.
Kyllä sitä tulee pohdittua itsekin, että onko
elossa vai ei. Ja onko millään loppujen lopuksi
mitään merkitystä. Se, että tätä hetkeä olisi
opittava elämään ja nauttimaan siitä, on ehkä
helpommin sanottu kuin tehty, mutta ajoittain
pystyy myös siihen, jos haluaa. Se auttaa, että
ajattelee kuinka hyvin minun asiani kuitenkin
ovat. Sosiaalinen elämä on joskus vaikeaa, ja
yksinäisyys vaivaa, se ettei muka kuulu
mihinkään. Mutta sitten taas onko sitä sen
kummempi kuin muutkaan. Jos muut pärjäävät miksen
minäkin, mikset sinäkin. Kyllä pärjäät. Huomaa
kaikki kaunis ympärilläsi ja nauti siitä.
Onnellisuutta sinulle!
Turhaan kärjistät asioitasi ja ehkä
luulet olevasi poikkeavampi kuin oletkaan.
Missä on sinun itsetuntosi? Koeta hakea
asioihisi/tilanteeseesi järkevää selitystä.
Älä tuomitse itseäsi liikaa. Muista meitä on
moneen junaan.
Oon parikymppinen jäppinen ja mullakin on ollut
depiksen yhteydessä aika outoja
tuntemuksia.Muunmuassa kaikki mun muistot tuntu
vierailta,tutut paikat tuntu kans aika vierailta
ja kun kahtoin peilistä itteeni,niin en ollu
tuntevani itseäni.Myös samoja tuntemuksia ku
sulla eli tota pohdiskelua et oonks mä oikeesti
olemassa!Depikseni on aika lailla voitettu,mut on
tässä vielä aikamoinen taistelu kohti entistä
niinsanottua normaalia hyvää oloa!Ei muuta ku
voimia, et oo yksin!
Masennukseen liittyy monilla myös aivojen
välittäjäaineiden häiriintynyt
toiminta/puuttuminen.Poissaolon/itsensä
ulkopuolella olemisen tunne liittyy myös petit
mal-epilepsiaan.Suosittelen,että käyt lääkärissä
ja tutkitutat kaiken mahdollisen.Vika ei
välttämättä ole korvien välissä,äläkä suostu
uskomaan helpointa diagnoosia eli juuri sitä että
olisit jotenkin pöpi.Älä luovuta,aina löytyy
syitä pitää elämästä kiinni.