Ylppärit ilman

Nuori itse on raitis ja sanoo pommac ja kahvi/tee riittää. Anoppi loukkaantuu ja sanoo, että ei sellaiset juhlat ole mitkään juhlat, joissa ei edes kunnon tervetuliaismaljaa ole. Mielestäni nämä ovat nuoren juhlat ja hän päättää mitä tehdään, mutta voimakastahtoisen ihmisen kanssa yhteenotto hirvittää. Pienistä etikettiasioista on saatu aikaan kinaa ennenkin. Mitä teen?
183141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

....niinkuin juhlakalu toivoo, jos abi on sitä mieltä, ettei alkoholia kaivata, niin olkoon.
Ja näin sanot anopillekin.
Itse on abi juhlansa ansainnut suorittamalla kirjoitukset hyväksytysti, hänellä on siis päätnätävaltakin.

Äänestä
  • Mutta kuten kysyjä on huomannut, niin delikaatti-juttu tämä on. Juhlittavahan on näissä siirtymäriiteissä yleensä vain juhlan KOHDE. Mitä nuorempi juhlan kohdehenkilö on kyseessä, sitä enemmän on kyse juhlittavan sosiaalistamisesta kyseisen piirin tapoihin.

    Perhejuhlat ovat yleensä suvulle ja ystäväpiirille tärkeitä tapahtumia. Juhlat ja niiden järjestelyt muistetaan pitkään. Ei siis kannata noin vain järjestää riitaa ja pahaa mieltä juhlien tiimoilta "ikiajoiksi".

    Mielestäni juhlakalu saa ilman muuta valita sen mitä on hänen omassa lasissaan. Jokaisen omaa valintaa alkoholittomuuden(kin) suhteen on kunniotettava ilman mitään kyseenalaistamista. Juhlan kohteenhan on skoolailtava ja kohotettava maljaa monta kertaa siinä iltapäivän mittaan, joten Pommac on oikein hyvä juoma siihen.

    Jos suvun edustajien mielestä shampanjalasilliset alkuskoolauksessa ovat THE juttu, niin saakoon he sen. Ei siitä kukaan pilaannu eikä edes humallu. Mutta ei sinne ylioppilas-juhliin kannata enempiä alkoholijuomia haalia. Etenkin kun juhlan kohde ei sitä alkoholia juhliin halua.

    Kompromissi on useimmiten hyvä ratkaisu ihmisten välisiin ristiriitoihin.

    Äänestä

  • maksajan kirjoitti:

    Mutta kuten kysyjä on huomannut, niin delikaatti-juttu tämä on. Juhlittavahan on näissä siirtymäriiteissä yleensä vain juhlan KOHDE. Mitä nuorempi juhlan kohdehenkilö on kyseessä, sitä enemmän on kyse juhlittavan sosiaalistamisesta kyseisen piirin tapoihin.

    Perhejuhlat ovat yleensä suvulle ja ystäväpiirille tärkeitä tapahtumia. Juhlat ja niiden järjestelyt muistetaan pitkään. Ei siis kannata noin vain järjestää riitaa ja pahaa mieltä juhlien tiimoilta "ikiajoiksi".

    Mielestäni juhlakalu saa ilman muuta valita sen mitä on hänen omassa lasissaan. Jokaisen omaa valintaa alkoholittomuuden(kin) suhteen on kunniotettava ilman mitään kyseenalaistamista. Juhlan kohteenhan on skoolailtava ja kohotettava maljaa monta kertaa siinä iltapäivän mittaan, joten Pommac on oikein hyvä juoma siihen.

    Jos suvun edustajien mielestä shampanjalasilliset alkuskoolauksessa ovat THE juttu, niin saakoon he sen. Ei siitä kukaan pilaannu eikä edes humallu. Mutta ei sinne ylioppilas-juhliin kannata enempiä alkoholijuomia haalia. Etenkin kun juhlan kohde ei sitä alkoholia juhliin halua.

    Kompromissi on useimmiten hyvä ratkaisu ihmisten välisiin ristiriitoihin.

    Jos maksaja ja juhlakalu ovat eri henkilöitä, he sopivat keskenään siitä, mitä tarjotaan, eikä vierailla ole siihen mitään sanomista. Minusta maksajan pitää kunnioittaa juhlakalun vakaumusta tällaisessa asiassa. Jos juhlakalu esittäisi toivomuksia, joihin maksajalla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia, voisi maksaja kieltäytyä niistä, mutta tässä alkoholittomuudessa ei voi olla siitä kysymys, koska alkoholijuomat ovat kalliimpia kuin se Pommac.

    Itse olen käynyt monissa alkoholittomissa YO-juhlissa, ja hyviä juhlia ovat olleet, vaikka sitä tervetuliaismaljaa ei kohotettukaan.

    Äänestä

"joissa ei edes kunnon tervetuliaismaljaa ole" Kyllä POMMAC on ihan hyvä malja! Siitä mitään numeroa tarvi tehä!
Anopin mielipidettä ei tarvitse kuunnella,jos SINÄ ne juhlat järjestät. Se ei hänelle kuulu millään muotoa. Ja jos juhlija ei halua,pitää sitäkin kunnioittaa. Nuoret ovat herkkiä, ja jos jättää kunnioittamatta tätä nyt, niin minkä kuvan lapsellesi annat "sillä mitään väliä ole mitä sinä ajattelet" on viesti jos sitä alkoholia sinne juhliin rahtaat...pettymystäpettymystä tuotat jos et nyt kuuntele ylioppilaasi sanoja.
Mummo pysykään kotonaan samppnajapullonsa kanssa jos ei kelpaa.
Hoida sinä järjestelyt kuten nuoresi haluaa.'
Mummolle sanot että asia ei sinulle kuulu,meidän juhlat! Loppuunkäsitelty,piste.
Se joka vetää perunan nenäänsä moisesta saa kotona pysyäkkin.

Äänestä

ensisijaisesti kuohuviini. Hedelmämehu ei todellakaan ole juhlavaa vieraiden mielestä ja antaa vähän lattean kuvan koko juhlista. Mutta sen enempää a-tarjoilua ei todellakaan kannata järjestää varsinkaan jos juhlittava ei halua.

Olin kerran alkoholittomissa häissä joissa ei ollut edes (mehu) onnittelumaljaa... juhlavuus hieman kärsi.

Äänestä
  • Ei siihen lasiin laiteta kuitenkaan kuin n. 1dl sitä kuohuvaa, mistä ei kukaan juuri humaltumaan pääse...

    Äänestä

  • absolutisti,alkoholia ei tarjota vieraillekaan!
    JA miksi se mehu /pommac on huono,kupliihan pommac siinä mis muutkin kuohuvat,samaa tavaraa ilman alkoholia!

    Äänestä

  • tai maasta pois sanoo suomalainen sananlasku!! jokaisella on VELVOLLISUUS laittaa omanlaisensa juhlan kunhan se on sovinnaisuuden rajoissa, ei tule riitoja, kun ei kysele.ONNEA KAIKILLE YLIOPPILAILLE

    Äänestä

  • Hedelmämehun ainakin itse käsittäisin esim. appelsiinimehuksi jota en ainakaan samppanjalaseista tarjoaisi mutta Pommac-vaihtoehtona on aivan eri asia ! Ja uskoisin että monille se menisi täydestä (kuohuviinistä )tai jos joku on epävarma, niin tuskinpa sitä rupeaa kyseleen, kun ei halua tietämättömyyttään paljastaa. Juhlan järjestäjä saa tarjota mitä haluaa ja vieraiden on epäkohteliasta sitä ruveta utelemaan, mitä lasissa on ,jollei halua varmistaa alkoholittomuuden tai allergian takia.

    Ja hyvänen aika sentään...ei kai joka ikisessä ylioppilasjuhlassa pidä olla samanlaiset tarjoamiset...sehän on meidän rikkaus järjestää omanlaiset juhlat...eikä kankeita, ahdistavia kaavaansakangistuneita juhlia, jotka kahlataan läpi odottaen niiden loppumista !!

    Olkaa ylpeitä perheistänne ja järjestäkää ikimuistoiset juhlat !!

    Äänestä

  • Kuplivaa... kirjoitti:

    Hedelmämehun ainakin itse käsittäisin esim. appelsiinimehuksi jota en ainakaan samppanjalaseista tarjoaisi mutta Pommac-vaihtoehtona on aivan eri asia ! Ja uskoisin että monille se menisi täydestä (kuohuviinistä )tai jos joku on epävarma, niin tuskinpa sitä rupeaa kyseleen, kun ei halua tietämättömyyttään paljastaa. Juhlan järjestäjä saa tarjota mitä haluaa ja vieraiden on epäkohteliasta sitä ruveta utelemaan, mitä lasissa on ,jollei halua varmistaa alkoholittomuuden tai allergian takia.

    Ja hyvänen aika sentään...ei kai joka ikisessä ylioppilasjuhlassa pidä olla samanlaiset tarjoamiset...sehän on meidän rikkaus järjestää omanlaiset juhlat...eikä kankeita, ahdistavia kaavaansakangistuneita juhlia, jotka kahlataan läpi odottaen niiden loppumista !!

    Olkaa ylpeitä perheistänne ja järjestäkää ikimuistoiset juhlat !!

    Pommac-maljat juotiin, ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kaikkien lasten yo-juhlissa oli näin ja yksikään ei jättänyt saapumatta, vaikka tiesivät etukäteen jo edellisistä juhlista. Mikä pakko se on olla shampanjaa? Maljan voi keksiä itsekin ja se voi olla alkoholitonta. Ihanat ja ikimuistettavat juhlat.

    Äänestä

tartte olla! Kunnioita itse nuoren toivomusta, nämä juhlat ovat hänen, ei anopin tai kenenkään muun. Nuori näyttää tosi fiksua esimerkkiä!! Eihän muuten ole kiellettyä, että anopille sitten vaikka vaivihkaa kahvin kanssa laittaa pienen konjakkipaukun tai kermaliköörin (jos itse juhlakalu ei tästä pahastu ja muutkin pöytäseurueessa olevat huomioidaan). Anoppi voi sit juhlien jälkeen mennä ryyppäämään kunnolla ;) Ja jos teette jonkin hienon, näyttävän, kuplivan tervetulomaljan, kukaan tuskin edes huomaa, ettei siinä alkoholia olekaan, varsinkin, jos nautitte ne kuoharilaseista!

Äänestä
  • Päädyimme siihen, että tarjoamme pommacia ja teemme alkoholittoman boolin. Ei kerrota, jos kukaan ei kysy, että on alkoholitonta. Yleensä kuskit kyllä kysyvät ja osa allergisista kysyy mitä niissä on. Anopille sanomme, että jonkinlainen booli ja jonkinlainen malja nostetaan - silloin ei edes valehdella. Nuori itse keksi tämän.

    Äänestä

esikoisella oli lakkiaisjuhlat viime keväänä ja hänen toivomuksestaan ei onnittelumaljoja tarjottu lainkaan.
Hänestä seisominen lasi kädessä jokaisen eri aikaan tulleen vieraan kanssa oli teennäistä ja kiusallista, hän mieluummin kierteli juttelemassa vieraiden kanssa juhlan aikana.

Kuopus todennäköisesti haluaa omiin lakkiaisjuhliinsa kuohuvaa ja tottakai sitä tarjotaan.
Minusta siis juhlakalun toiveiden mukaan edetään.

Äänestä

Yo-juhlapäivä on meidän abien oma juhlapäivä, jolloin juhlistetaan takana olevaa luku- ja koeurakkaa sekä tulevaisuutta. Mielestäni siis juhlasankarin mielipiteitä tulee kunnioittaa.

Olen itsekin miettinyt maljoissa tarjottavan alkoholitonta boolia, mutta saatan vielä päätyä perinteiseen kuohuvaankin. Joka tapauksessa alkoholia ei juhlissani tulla tarjoilemaan muutoin kuin korkeintaan alkumaljoissa.

Minusta on ikävää ajatella, etteivät jotkut voi juhlia ilman alkoholia. Mikä siitä alkoholista tekee niin juhlavan? Jos tavoite ei ole humaltua tai rentoutua lasillisen avulla, miksei vaikkapa pommac tai muu kupliva, hyvänmakuinen juoma voisi olla yhtä juhlava?

Ylppärit ovat minun juhlani ja jos joku vieras ei siellä viihdy ilman pientä piristystä alkoholista, hän menköön toisiin juhliin.

ONNEA vielä teidän perheen abille ja mukavaa juhlapäivää! :)

Äänestä

Hän päättää!

Äänestä

Omat yo-juhlat on tänä keväänä, enkä tarjoa alkoholia juhlissani. Puolet vieraista tulee kuitenkin autolla ja alkoholia en muutenkaan kannata.

Pommacia maljoihin.

Äänestä

onnittelumaljoissa alkoholitonta kuohuviiniä ja pommacia, siis kaksi vaihotehtoa.

Äänestä

alkoholia, mutta vanhempien mielestä pitää olla edes se "juhlamalja". Miksei sitä voi tehdä limpparilla?!? Ja kun suurinosa tulee vielä autoilla, niin ei siinä mielestäni ole mitään järkeä! Itse en haluisi olleenkaan mitään alkoholipitoista, koska en mm. itse juo ja yhdellä läheiselläni on juomaongelma. Vituttaa suoraansanottuna, kun vanhemmat käy ostamassa skumpat. Ehkä ehdin kääntää niiden päät vielä.

Olisi se kiva että ne kuuntelis mua, koska mun juhlathan ne on... .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkoholia kirjoitti:

Nuori itse on raitis ja sanoo pommac ja kahvi/tee riittää. Anoppi loukkaantuu ja sanoo, että ei sellaiset juhlat ole mitkään juhlat, joissa ei edes kunnon tervetuliaismaljaa ole. Mielestäni nämä ovat nuoren juhlat ja hän päättää mitä tehdään, mutta voimakastahtoisen ihmisen kanssa yhteenotto hirvittää. Pienistä etikettiasioista on saatu aikaan kinaa ennenkin. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu