työtä

Ihan mielenkiinnosta alan utelemaan, miten ihmisten työssäkäynti sujuu epin kaa. Itse olen ollut saikulla koko kevään ja ensi syksyn töihin paluu pelottaa jo etukäteen. VÄSYTTÄÄ jo kaupassakäyntikin...miten te ihmiset selviätte arjesta.

t vasta-alkaja
5510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mielenkiintoinen työ ja kivat työkaverit! =)

Äänestä

mennyt töihin raahautuminen hammasta purren, koska en halua antaa periksi. Pelkään, että jos jään kotiin masennun lopullisesti. Toisaalta jos olen töissä väsytän itseni kuoliaaksi :/

Ystävät ovat minua kehoittaneet jäämään sairaslomalle, mutta itsepäinen kun olen en ole vielä sitä tehnyt. Tällä menolla se on kyllä kohta väistämätöntä. On niin paljon muitakin ongelmia/huolia, että oikeastaan tuo töissä käyminen on sivuseikka.

Nyt kun on tuo ajokielto (mikä nyt on tietysti ymmärrettävää) pelkään saavani kohtauksen jossain julkisessa kulkuvälineessä :/ sitä kun ei vielä ole tapahtunut ja jostain syystä iskee toisinaan älytön paniikki, kun menee töihin vaikkapa täpötäydessä ruuhkabussissa. Välillä tekisi mieleni kävellä, kun paniikki iskee.
Hölmöä, mutta ei voi mitään.

Eli lyhyesti, haluan käydä töissä vaikka en jaksa, koska olen hölmö ;)

Äänestä

raskasta mun päälle eli musta on tullut
stressi herkkä ja lääkkeet väsyttävät
niin viimeisen päälle, joten
Työkokeiluni meni ihan toisin kuin
suunnittelin.
Alussa olin älyttömän väsynyt ja
hyvä, kun jaksoin 4h/pv sitten
lisättiin kuukauden päästä 6h/pv
jota tein pari viikkoa ja siihen
en pystynyt joten oli pakko pudottaa
työtunnit takaisin 4h/pv.
Kamala stressi oli ollut päällä jo
2vk ja öitä en saanut kunnolla
nukutuksi, kun kaikki pyöri päässä
jne... ,
joten päätin ottaa s-lomaa ja
lopetin kesken koko työkokeilun.

Seuraava työkokeilu on sitten joskus
loppu vuodesta.
Eläkkeelle en pääse, kun olen liian
nuori.

Äänestä

Kyllä mulla työ sujui, kuten ennenkin. Sairastumisen jälkeen olin 4kk saikulla, mutta sitten palasin normaaleihin tehtäviini (järjestelmäasiantuntija eli IT-hommia) ja siinä se sujui, kuten ennenkin. Nyt ole kuitenkin taas omasta halustani opiskelija. =D

Äänestä
  • tekijä se on hyvä muistaa.
    Ikäsi ja se kuinka kauan olet sairastanut.
    Mitä lääkkeitä olet syönyt.
    Minkälaisia kohtauksia jne....

    Kun mulle tarjottiin jo 30v.
    eläkepapereita en huolinut niitä.
    Sen jälkeen olen töissä ollut monta
    vuotta ja opiskellut jne...

    Vieläkään en periksi antaisi,
    mutta huomaan kyllä muutokseni
    nyt selvemmin kuin aiemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sekka kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta alan utelemaan, miten ihmisten työssäkäynti sujuu epin kaa. Itse olen ollut saikulla koko kevään ja ensi syksyn töihin paluu pelottaa jo etukäteen. VÄSYTTÄÄ jo kaupassakäyntikin...miten te ihmiset selviätte arjesta.

t vasta-alkaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu