Rakkaat arvon naiset, tuoreet äidit tai pian äidiksi tulevat. Olen silmät ihmetyksestä ymmyrkäisinä kuunnellut äitien kauhukertomuksia synnytyksestä, pelkotiloja ja lukenut tältä palstalta valituksia. En pysty ymmärtämään, mitä te ODOTATTE lähtiessänne SYNNYTTÄMÄÄN? Synnyttämisenhän pitäisi olla naiselle maailman luonnollisin tapahtuma. Lisäksi joka ainoassa suomalaisessa sairaalassa on asiantunteva henkilökunta, jotka neuvovat koko ajan synnytyksen edetessä, kuinka täytyy toimia. Ei ne synnärit silti mitään hiltonhotelleja ole, eikä kai ole tarkoituskaan?!? Eikä kukaan voi SUUNNITELLA omaa synnytystään etukäteen, mm. haluaako epiduraalin tai missä asennossa haluaa synnyttää, kun kukaan ei voi synnytyksen kulkua etukäteen ennustaa. Ainoastaan on varmaa, että yksikään lapsi ei ole mahaan jäänyt ja aivan varmasti jokainen äiti saa synnärillä kaiken tarvitsemansa avun, eikä yhdenkään äidin tarvitse itse TIETÄÄ kaikkea synnyttämisestä. Menkää rohekasti vaan virran mukana, rakkaat naiset, eihän se synnyttäminen ole kuin pieni, ohivilahtava hetki kenenkään elämästä. Ja jälkikäteen ajateltuna se on varmasti yksi jokaisen äidin elämän kauneimmista kokemuksista. Miettikää vaikka sitä kipuakin niin, että tämä on kohta ohi, tämä ei jatku kuin hetken. Ja niille jotka miettivät, mistä tietää kun täytyy lähteä synnyttämään, voin kertoa, että kyllä sen sitten tietää :o) aivan takuulla, ei sitäkään kannata etukäteen murehtia.
Itse en olisi lääkärien mielestä saanut edes yrittää alatiesynnytystä oman sairauteni takia, mutta halusin kuitenkin kokea senkin tapahtuman elämässäni ja kerroin heille haluavani edes yrittää. Sairaudestani johtuen synnytykseni pitkittyi, mutta siitä jäi minulle kaunis muisto, lapsi syntyi terveenä eikä omaan palautumiseenkaan kulunut pitkää aikaa vaan pääsin pian kotiin hoitamaan vauvelia.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Itse en olisi lääkärien mielestä saanut edes yrittää alatiesynnytystä oman sairauteni takia, mutta halusin kuitenkin kokea senkin tapahtuman elämässäni ja kerroin heille haluavani edes yrittää. Sairaudestani johtuen synnytykseni pitkittyi, mutta siitä jäi minulle kaunis muisto, lapsi syntyi terveenä eikä omaan palautumiseenkaan kulunut pitkää aikaa vaan pääsin pian kotiin hoitamaan vauvelia.
Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
Vastaukset 45
Vanhimmat
Voisitko kertoa minulle?
Sektiokin on vain yksi pieni, ohivilahtava hetki elämästä.
Onnea kaikille äideille, ja muistakaa, että aikuinen ihminen pystyy tekemään itseään koskevat päätökset (lääkärin tuella ja) ihan omalla järjen käytöllä.
Juu, äitienpäivää vaan sullekin! Ja voin kokemuksella kertoa, että synnytys ei aina todellakaan ole kaunis, ohivilahtava hetki. Minun synnytys käynnistelttiin etuajassa; kesti 19 tuntia (käynnistettiin väkisin) ja lapsi oli melkein kuollut, jäi kehityksessä jälkeen ja minäkin melkein kuolin, enkä ole unohtanut sitä kauhukokemusta tänäkään päivänä, vaikka tapahtumasta on kulunut 12 vuotta. Kaksi olen synnyttänyt normaalilla kivulla ilman lääkityksiä ja ne ovat olleet normaaliaikaisia, synntykset siedettävän kestoisia ja kipu myös loppui kun lapsi syntyi, hienoja kokemuksia, mutta ÄLÄ VÄHÄTTELE TOISTEN KOKEMUKSIA. Ei se aina niin mene, että kipu unohtuu. Kun kipu kestää vielä viikon synnytyksen jälkeen ja aiheuttaa kaikkea huolta ja tuskaa koko synnytys, en kuolemaksenikaan voi sanoa, että alatiesynnytys olisi ollut sen arvoista.
Tarkoitukseni ei todellakaan ollut vähätellä kenenkään kokemuksia, anteeksi vain. Ihmetyttää ainoastaan, miksi luonnollisesta asiasta tehdään niin suuri haloo. Oma synnytykseni kesti 35 tuntia ja rapiat, mutta silti se on pelkkä silmänräpäys verrattuna ihmiselämän pituuteen. Oletkos koskaan tullut ajatelleeksi, että jotkut elävät sen sietämättömän kivun kanssa päivittäin, elämänsä loppuun saakka? Silloin sitä vaan on onnellinen, että on SAANUT synnyttää, ja synnytyksen aiheuttama kipu on kuitenkin ohimenevää, kesti se sitten päivän, viikon tai kuukauden.
Oikein aurinkoista kevättä! :o)
pois jos synnytykseen ottaa kivunlievitystä tai vaikka päätyisi omasta tai lääkärin valinnasta sektioon.
Minä en edes oikeastaan käsitä, miksi olisi niin hienoa ja kunnioitettavaa kärsiä, jos on olemassa tehokkaita kivunlievityksiä?
Kukin taaplaa tyylillään. Ne jotka kokevat olevansa parempia äitejä, kun ovat kivulla ja tuskalla lapsensa tehneet, niin hyvä. Toisaalta uskon, että voi olla hyvä äiti kokematta tuota kovaa kipuakin.
Onnellista äitienpäivää!
muisto mistään synnytyksistä. Minulle ne oli elämäni kivuliaimpia hetkiä, vaikka lapsi oli sen kivun "palkinto". Mutta jos sulle se oli hauskaa, niin et voi silti odottaa että se muille sitä olisi. Meitä on erilaisia ihmisiä, ja jokainen kokee synnyttämisen eri tavoin.
Jote ei pidä yleistää ja ihmetellä jos muilla se on yhtä tuskaa. Kipua ei pidä vähätellä ja peitellä, se ei tee meistä kenestäkään sen parempaa ihmistä.
Onko sulla kivulias pitkäaikaissairaus? Ja jos on niin,mikä?
Terv. reumaatikko
Melkein asiaa, paitsi tuo suunnittelu. Kyllä sen voi etukäteen päättää haluaako epiduraalia vai ei. Ja asennostakin voi olla toive. Itse en halunnut epiduraalia koska ajatuskin selän sorkkimisesta, sängyllä makaamisesta, mahdollisesta jalkojen tunnottomuudesta ja liikunnakyvyn menemisestä oli paljon kamalampi ajatus kuin luonnollinen synnytyskipu.
Mutta ehkä näille palstoille päätyy pääasiassa ne kauhukuvat ja kertomukset, toisaalta kylläpä tuota oikeassa elämässäkin sai jo alkuraskaudesta lähtien kuulla sitä miten kamalaa ja hirveää se synnytys onkaan, naisten suurin tuska. Ja pah! Miljoonat naiset ovat kautta aikojen synnyttäneet, siinä ei ole mitään kummallista. Kai se sattuu ja on ihan kamalaa, kun pelotellaan koko raskausaika ja mennään ihan paniikissa synnyttämään ja pikkasenkin kun kirpasee, niin maailma kaatuu siihen (eikä minullakaan ollut kivuton synnytys, jossain vaiheessa tuli itkettyäkin supistusten kanssa mutta silti monet asiat ovat paljon kivuliaampia)
yhden synnytyksen läpikäynyt, et voi kylläkään yleistää ja kertoa, että on pahempaakin kipua. Jos synnytys on vaikea ja paha, pahempaa kipua ei todellakaan ole. Tiedän muitakin yhden synnyttäneitä, jotka ovat olleet niin sissejä mielestään, mutta sitten on voinut toisen kohdalla olla helvetti irti- joten ÄLKÄÄ KIITOS YLEISTÄKÖ ja VÄHÄTELKÖ toisten kertomuksia. Ei niitä kukaan liioittele ja KAIKKI varmasti haluaisi tulla synnytyksestä kertomaan, miten ihana kokemus se oli.
Olen synnyttänyt neljä lasta ja yksi vetää verrat kaikelle elämässäni kokemalleni kärsimykselle YHTEENSÄ. Muiden jälkeen kävelin ja sain nauttia vauvastani heti. Onneksi en ole koskaan vähätellytkään muiden kokemuksia.
"pikkasenkin kun kirpasee, niin maailma kaatuu siihen"
Tähän on kyllä pakko kommentoida. Mistä oikeasti tiedät että se on pieni kirpaisu? Se sinun mielestä pieni kirpaisu voi olla jollekkin muulle jotain ihan kauheaa kipua. Eikö mistään kivusta saisi sitten valittaa/purkautua? Ei kaikki halua tai jaksa olla sissejä tai kestä kipua. Jos nyt oikein käsitin niin oliko pointtisi se että porukka valittaa niin vähästä?
Synnytyksestä olen sitä mieltä että sen voi suunnitella, mutta harvalla se toteutuu. Synnytysasennot ei onnistu, epiduraalia ei saa vaikka haluaa, ei jaksa synnyttää tai alatiesynnytys muuttuukin sektioksi. Tai kesken kaiken tulee paniikkihäiriö (minulle tuli juuri ennen ponnistusvaihetta, koska en olisi enää kestänyt supistuksia pitempään vaan olisin pyörtynyt kivusta, ONNEKSI sain ponnistusluvan ja alkoi henki kulkea.)Ei todellakaan mennyt niikuin suunnittelin, mutta kokonaisuudessaan pääsin kai aika vähällä.
Vaikka synnyttäminen on niin yleistä ja miljoonat naiset ovat kautta aikojen synnyttäneet, niin jokainen synnytys on kyllä suuri ihme. Mielestäni synnytys on asia mistä ei pitäisi väheksyä ketään tai kenenkään tuntoja, se on varmaan henkilökohtaisin ja herkin asia mitä naisella voi olla.
täällä tunnutaan unohtavan sellainenkin seikka, että eri ihmisillä on erilaiset kipukynnyksetkin. Monikaan esimerkiksi omista tuttavistani ei ole kokenut synnytystä erikoisen kivuliaana, omien puheittensa mukaan vauva on vaan tulla lumpsahtanut ulos ja se siitä. Jotkut taas ovat kokeneet niin kovaa kipua, että joko lapsiluku on jäänyt yhteen tai seuraavia tehdessään on päätyneet sektioon/panikoineet ja pelänneet koko raskauden ajan.
Itse olen synnyttänyt kolme lasta, ja ainoastaan keskimmäisen synnytystä voi sanoa helpohkoksi, kaksi muuta ovat olleet sellaisia, ettei samanlaista kipuhelvettiä milloinkaan muulloin elämässään varmasti tule kokemaan.(jaa no, olen taas raskaana...)
Olen samaa mieltä kanssasi, että ei kenenkään kertomuksia ja kipuja tule vähätellä.
kipukynnyksiäkin on erilaisia ja jotkuthan vetoavat siihen, että ovat niin vahvoja, ettei "tunnu missään". Ne, jotka kertovat että synnytys oli hirveä, ovat sitten herkkiä tms. MUTTA; olen synnyttänyt itse neljä lasta ja ekan synnytettyäni kätilö (kolmas työvuorossa synnytykseni aikana) sanoi, että ihan normaali ensisynnytys. Jokseenkin sitkeänä ihmisenä jäin ihmettelemään, että olenko NÄIN HEIKKO, että pidän kuolettavimpana helvettinä kokemaami. Sitten vasta seuraavan ja seuraavan lapsen synnytettyäni ymmärsin, että se kätilö EI TIENNYT MISTÄ PUHUI, koska ei ollut ehkä itse kokenut pahaa synnytystä eikä ollut nähnyt minun synntytyksestäni kuin osan. En todellakaan ollut heikko, koska synnytin seuraavat lapseni ilman kipulääkettä ja tuskat olivat tuolloinkin kovat, mutta luonnolliset, oletan. Täsmennän, että itkin ja huusin myös muiden lasteni synnytyksessä pahimpien parien viimeisten tuntien aikana, mutta kipu TODELLA loppui ja unohtui kun lapsi oli sylissä. Se, mitä koin ensisynnytyksessä oli niin helvetillistä, etten enää kestäisi sitä. Enkä olisi silloinkaan kestänyt, mutta koska olin ensisynnyttäjä, minua ei uskottu. Nyt TIEDÄN, että kipu jota koin, oli pahinta mahdollista ja kiikuin tiedottomuuden rajamailla. Ärsyynnyn suunnattomasti siitä, että ihmiset tulevat KERTOMAAN, miten HE OVAT SELVIYTYNEET samanalaisesta kokemuksesta hienosti eivätkä valita. En minäkään kivuliaita normaalisynnytyksiä valita, mutta rääkki, kituminen, todellinen helvetti on asioita, joista saakin valittaa eikä kukaan voi sanoa toiselle, että minäkin synnytin, mutta eihän se niin kamalaa ollut kuin kerroit. Minun ensisynnytyksessä ei tuntunut enää "missään" edes se, että välilihani leikattiin puuduttamatta saksilla (minulla ei ollut mitään puudutusta eikä kipulääkettä) kiireisesti, koska lapsi piti vetää imukupilla kanavasta pois. Ponnistusvaihe kipuineen kaikkineen kesti kaksi tuntia. Enempää en halua kertoa siitä, mitä siellä tapahtui, mutta vieläkin painotan; eivät synntyskertomukset ole mitään fantasiamaailmaa. On synnytelty maailman sivun, mutta muistelkaapa, että naisia on menehtynyt synnytyksiin ennen aikoihin useinkin. On sanottu, että synnytyskipu on sen kaltaista, että mies ei kestäisi sitä, vaan pyörtyisi.
Ja näin on ollut; olen kuullut parilta naiselta yhden jälkeen, kuinka he rempseästi synnyttelivät eivätkä ymmärrä, miksi toiset tekevät niin ison numeron siitä. Sitten kun ovat hakeneet toista, on voinut ollakin rajua ja kyllä on ollut toinen ääni kellossa. Uskokaa mitä ihminen puhuu, oli se sitten joku sairaus tai synnytys tai ihan mikä asiaa vain. Se, ettette usko toisen kertomaa kuvastaa sitä, että narsisti sinussa uskoo sinun tietävän toisen asiat paremmin!
Sanoinko tosiaan jossain kohtaa, että "rempseästi synnyttelin".. Kyllähän se sattui ja teki kipeää, mutta en tajua miksi ihmeessä sitä pitää jäädä märehtimään vielä synnytyksenkin jälkeen ja kertoilla kauhutarinoita muille raskaana olijoille. Mua ei oikeasti tippaakaan kiinnostanut ekan raskauden aikana kuulla, kuinka synnytykseni kuulemma jonkun mielestä tulee menemään/tai ei tule, ja miten se on niiiiiiiin kamalaa ettei osaa kuvitellakaan. Onko naisilla realisimin puute niin suuri, etteivät he osaa oikeasti kuvitella että se sattuu. Kun tietää, että se sattuu niin ei sitä sitten tartte alkaa paniikissa pyöriä että voi kamala, kamala, kyllä tähän nyt kuolee. Sattuipa kuinka paljon tahansa, niin yksikään täälläkään palstalla kivustaan kertova ei mitä ilmeisimmin ole siihen kipuun kuollut.
Kaikkipa ei sille mitään mahda että pelkää tai menee paniikkiin. Kyllähän sen jokainen tietää että se koskee, mutta kipu voi yllättää kovuudellaan.
tulee kerrottua niitä kauhutarinoita raskaana olijoille kun nämä itse haluavat niistä hyvinkin usein tietää ja kuulla. Ei tietysti kaikki, mutta kyllä hyvin moni on utelias kuulemaan mitä erilaisempia synnytystarinoita, koska se on itselläkin edessä.
Ja mitä tuohon jälkeenpäin märehtimiseen tulee, niin kyllä se lapsen synnyttäminen ja syntyminen on niiiin iso asia ja kokemus elämässä, että ei se mielestä koskaan unohdu.Poikkeuksiakin tietysti on...
Ei se realismin puutetta ole, jos ei osaa kuvitella miltä synnytyskivut voivat tuntua, jos ei ole siitä kokemusta. Vai tiesitkö tai osasitko itse kuvitella miltä synnytyskipu voi tuntua ennenkuin itse koit sen? Tuskinpa. Jokainen varmasti tietää, että synnytys sattuu kovasti, mutta kuinka kovasti, sen tietää vasta paikan päällä, ja hyvinkin monen se kipu voi yllättää. Eikä niitä tuntemuksia voi kenellekään etukäteen kuvailla.
..oikein hyvin kuvitella miltä synnytyskipu tuntuu, ei vaadi kovin vilkasta mielikuvistusta..!
Synnytyksiä "märehditään" monestakin syystä. Se on monessa tapauksessa ollut hyvin traumaattinen kokemus ja sen läpikäyminen auttaa siitä toipumiseen. Jos sinua ei aihe kiinnosta, niin ole lukematta. Keskustelupalstat ovat sitä varten, että niillä voidaan keskustella. Myös niistä aiheista, jotka sinun mielestäsi ovat turhia.
Inhottavaa kirjoitella, että koska MINÄ en lukenut toisten kertomuksia, ei toisetkaan niitä saa kirjoittaa. Ja koska MINUN synnytys meni normaalisti eikä kaipaa märehtimistä, kenenkään muunkaan ei ole oikeus sitä märhetiä. Etkö edelleenkään ymmärrä, että synnytyksiä voi samallakin naisella olla todella erilaisia? Kipua on kaikilla, joten et ole yhtään sen sitkeämpi kuin kukaan muukaan. Kukapa täällä NORMAALIsynnytyksestä olisi valittanutkaan? Ehkäpä Jihuu saa seuraavan lapsensa traumaattisen synnytyksen kautta. Silloin kasvaa ainakin ymmärrys muita kohtaan.
Minä minä ja minä!!
harvinaisesta kyvystäsi, jos osasit kuvitella kivun jo etukäteen. Meitä vaan taitaa olla enemmän, jotka tietävät, että synnytys sattuu, mutta kivun laatua ja kovuutta ei tiedä ennenkuin sen kokee.
En sanonutkaan tienneeni miltä se tuntuu, mutta osasin kuvitella (ja kuvitelma osui nappiin). Tiesin kyllä, että se sattuu ja näin ollen ei päässyt tulemaan yllätyksenä. Tiesin myös, että se synnytys kestää maksimissa ehkä vuorokauden tai pari eli kipu tulee loppumaan. Näillä tiedoilla se oli hyvin kestettävissä.
Se helvetillinen kipu olikin oire hyvin vakavasta tilasta, mikään ei siihen auttanut (kyllä, lääkitystä sain hyvin paljon ja monenlaista). Eli kuolinsyyksi ei olisi tullut kipu, mutta lopputulos on hyvin samanlainen. Juuri tuollaisen asenteen omaava kätilö oli hyvin lähellä tappaa meidät molemmat, kun ei uskonut kivun olevan niin pahaa. Ei sitten viitsinyt edes selvittää onko jokin oikeasti pahasti pielessä. Onneksi noillakin vaihtuu vuorot aikanaa, ja hyviäkin kätilöitä on. Kyseessä oli toinen synnytykseni, luulin myös edellisen yrityksen ollut hirveä, vuorokauden yrityksen jälkeen onneksi pääsin sektioon silloinkin.
ihan oikeasti olemassa. Kipu voi myös viedä synnyttäjän voimat, niin ettei hänestä ole enää ponnistamaan, kun se aika koittaa. Synnytyskipu on sinänsä tarkoituksenmukaista, mutta sen kärsiminen ei tee kenestäkään parempaa ihmistä.
johan sinä itse suunnittelet synnytystäsi, jos sanot halauavasi alatiesynnytyksen. Miksi ihmeessä ei voisi suunnitella, että haluaa esim. synnyttää luonnollisesti, vaikka pystyssä ja ilman epiduraalia? Vaikka sitten todellisuudessa kävisi toisin, niin no, siksi suunnitelmat ovat suunnitelmia eivätkä toteutuksia.
Mitä ihmeteltävää on toisten pelkojen ja kauhutarinoiden lukemisessa? On totuus, että synnytyksissä naisille tulee joskus vakavia komplikaatioita ja he saattavat jopa kuolla tai ainakin menettää lapsensa. Sitäkö sitten ei saisi pelätä? Ihmiset pelkäävät jopa ihan olemattomia asioita. Tämä ei selkeästikään ole olemattoman pelkoa. Kukaan ei voi tietää tulevaisuutta etukäteen, muutenhan kukaan ei pelkäisi. Erkoinenhan sellainen ihminen on, joka ei pelkäisi terveytensä puolesta.
Huomauttaisin, että asiantuntemuksesta huolimatta monessa tapauksessa juurikin sairaalan henkilökunta on tehnyt naiselle synnytyksestä niin kamalan kokemuksen, etteivät he halua enää synnyttää. Onko tässä jotain vaikeaa ymmärtää? Onhan meillä hyväterveydenhuolto, mutta maallikoiden luotto siihen on usein liiankin suuri ja sinisilmäinen. Lapsen saanti on iso ja herkkä asia, jossa on helposti jomman kumman henki tai terveys kyseessä. Ei siihen voi suhtauta kuin vessassa käyntiin.
PS. olet muuten väärässä siinä, ettei yksikään lapsi ole jäänyt mahaan. Lapsen juuttuminen synnytyskanavaan on yleinen synnytyksestä johtuva kuolinsyy esim. joissain afrikan maissa.
Jokaisella naisella on oikeus tuntea! Jos synnytys oli pahinta kipua ja traumatisoiva kokemus, täytyyhän se saada purkaa. Ei mielestäni ole kovin hyvä vaihtoehto tukahduttaa niitä tunteita. Sitäpaitsi, jokainen ihminen käsittelee asioita eritavalla, ja kokee henkiset fyysiset asiat eritavalla.
Mietikkää vaikka niin että sama kuin sanosin paniikkihäiriöiselle tyypille että rauhotu nyt, mitä sinä siinä panikoit. Ja olettaisin että se kohtaus loppuu siihen. Siis on tunteita ja asioita mille ei mahda mitään.
kirjoituksesi oli hyvä ja asiallinen, nyt on vain niin että täällä kirjoittelevat keskimäärin traumatisoituneet ja keskenkasvuiset äidit (ja nuoret), ja heillä on lupa kirjoittaa kuinka negatiivisesti vaan. Heillä on niin vähän ymmärrystä, että levittäisivät positiivisia asioita, ja hyvää mieltä, mutta ei.
Sääliksi monasti heitä käy kun lukee juttuja, ja eiväthän ne usein vastaamisen arvoisia olekkaan.
Odotukset kuin prinsessoilla, niin helppohan sieltä on alas kolisten tulla. Maailma ei ollutkaan kipupiikin käskettävissä. Yllätys vaan.
Paljon on hiljaisia normaaleja äitejä jotka vain hymähtäen käyvät lukemassa näitä surkimuksien kirjoituksia. He vain eivät yhdy kirjoitteluun ilman asiaa.
, joten se kuvastaa myös älysi tasoa. Älä puhu asioista, joista et tiedä yhtään mitään. Kommenttisi oli aivan turha.
kun tuo viestin aloittaja ei kertonut, että mikä on hyvä hyssykkä?
Katso peiliin niin sieltä taitaa katsoa takaisin yksi.
tosin älyä vastaava.
kuin kutsuttuna. Juuri tälläisiä tarkoitin.
Halusin alkuperäisessä kirjoituksessani ainoastaan kertoa kerrankin positiiviset kokemukseni synnytyksestä, kun tosiaan tuntuu, että odottaville äideille tuputetaan ainoastaan kauhukokemuksia.
Lisäksi haluan oikaista muutaman selkeän väärinkäsityksen: 1. Myös minun synnytykseni sattui. Mutta eikö synnytyksen myös ole tarkoitus sattua? Oletteko koskaan miettineet, kuinka paljon se sattuu syntyvään lapseenne? 2. Synnytykseni ei ollut "mukava kokemus" sillä hetkellä kun se oli meneillään, mutta eihän sen ole tarkoituskaan olla, vai? Tätä asiaa kannattaisi pohtia jo siinä vaiheessa kun alkaa pohtia haluavansa kenties tulla äidiksi. Silti lapsen saaminen on ollut elämäni paras ja kaunein asia, vaikka se sattuisi tai kestäisi miten kauan. 3. Käytin kivunlievitystä. En vain suunnitellut sitä etukäteen. Uskoin synnärihenkilökunnan olevan näistä asioista perillä minua paremmin ja luotin heidän opastukseensa. Hehän ovat sentään opiskelleet vuosikausia ammattiaan varten, ja luultavasti heillä on myös jonkinlainen kutsumus päätyä synnytyssaliin kiroilevin mammojen potkittaviksi. Kaikki kunnia heille! :o) 4. Synnytykseni kesti tosiaan yli 35 tuntia, mutta silti se on ohivilahtava hetki minun (toivottavasti pitkässä) elämässäni, ja olisin vaikka heti valmis ottamaan sen uusiksi, minulla ei vain valitettavasti ole siihen enää koskaan mahdollisuutta. Minulle merkitsi paljon se, että SAIN synnyttää, vaikka sairauteni takia kaikki suosittelivat sektiota. En lähde yhteenkään leikkaukseen, jos ei ole aivan pakko, olen joutunut niihin muutenkin jo aivan liikaa. 5. Kivun kokeminen varmasti on yksilöllistä, sitä en halua kiistää, mutta oletteko tulleet ajatelleeksi, että me olemme täällä maailmassa kokeaksemme erilaisia asioita? Olisin valmis oman lapseni puolesta vaikka kaivamaan sydämen paljain käsin rinnastani jos se jotenkin edistäisi hänen elämäänsä. Uskoakseni tämä on meitä äitejä yhdistävä piirre, vai kuinka?
Kiitos kaikille vastanneille. En halua pahoitella aiheuttamaani (aiheetonta) kohua, vaan ainoastaan olen tyytyväinen, jos olen onnistunut herättelemään ajatuksia teissä rakkaat kanssasisaret. :o)
Mukavia keväisiä päiviä jokaiselle!
Mitä ajatuksia haluat herätellä? Suurin osa synnytyksistä sujuu varmaan ihan hyvin. Kaikki eivät suju. Minullakin on kolme ihan erilaista synnytystä, yksi aivan ihana, yksi kohtuullisen kivulias, mutta kuitenkin positiivinen kokemus. Esikoisen synnytys taas oli aivan kauhea. Kauheimmaksi sen teki varmaan kätilö, joka koko yön kävi lähinnä tiuskimassa minulle ja häipyi aina melkein saman tien. Jännitin fyysisesti itseäni ihan hirveästi, mikä vaikeutti synnytystä ja teki siitä entistä kivuliaamman. Koko yö oli kuin musta aukko elämässäni. Kätilö pyysi aamulla käytöstään anteeksi, oli kuulemma väsynyt monen valvotun yön jäljiltä. Siitä huolimatta tuo kokemus vaikutti minuun syvästi ja haluan edelleen puhua siitä, kuten huomaat, en ymmärrä miksi en saisi. Niin ja se siitä osaavasta ja luotettavasta henkilökunnastakin. Samainen kätilö hankki yön aikana minulle kipulääkityksen kipulääkityksen jälkeen, eikä mikään oikein edes auttanut, spinaali lopulta ihan loppuvaiheessa. Olisi vaikka ollut hetken empaattisesti ohjaamassa minua eikä tiuskinut, että älä nyt jännitä itseäsi ja häipynyt taas huoneesta, niin olisi varmaan auttanut enemmän kuin yksikään lääke. Rauhoittelin sitten vielä epätietoista miestänikin...
Vaikka se vauva/ lapsi on ihana ja ties mitä, ei se tarkoita etteikö äidillä tai tämän kokemuksilla olisi enää mitään merkitystä. Päin vastoin, synnytys pitää ruotia pois painamasta mieltään, että voi täysillä paneutua siihen vauvaan.
Sinun synnytyksesi on sinun synnytyksesi, ja minun on minun. Kummankaan ei kai tarvitse puuttua toistensa asioihin vai pitäisikö?
Olenko jotenkin puuttunut asioihisi? Käsittääkseni tämä on mielipidepalsta johon on jopa toivottavaa kirjoittaa omia mielipiteitään asioista. Olen esittänyt oman mielipiteeni, siinä kaikki. En ole käskenyt ketään olemaan kertomatta omia mielipiteitään, päinvastoin. Olen ainoastaan heittänyt ilmaan keskustelunavauksen ja yrittänyt saada teidä kamalan synnytyksen kokeneita naisia näkemään omat kauheudet hieman toiselta kantilta.
Edelliselle kirjoittajalle haluaisin sanoa ainoastaan, että aivan, kuten omassa kirjoituksessasi itse sanoitkin, oma suhtautuminen asiaan kuin asiaan vaikuttaa kokemuksen laatuun suuresti. Tarkoitukseni ei ole tosiaankaan vähätellä kenenkään kokemuksia, jos jollekin synnytys on hänen elämänsä kamalin kokemus, niin olkoon niin. Mutta valitettavasti vain elämä tuo tullessaan vielä kamalampiakin asioita, ihan varmasti, jokaisen polulle. Kaikki on suhteellista. Kivun laatukin riippuu siitä, mihin sitä vertaa.
Elämä opettaa. Nyt poistun takavasemmalle. Kiitos myös sille yhdelle ainokaiselle kirjoittajalle, joka oli kanssani samoilla linjoilla! :o) Ehkäpä paikkani on jossakin aivan muualla, kuin tällaisella palstalla, jossa katkeroituneet naiset haluavat saada tappelun aikaan ihan kenen kanssa tahansa. Onnea elämässänne teille kaikille! AJATTELU AVARTAA! Kokeilkaa vaikka. :o)
"Mutta valitettavasti vain elämä tuo tullessaan vielä kamalampiakin asioita, ihan varmasti, jokaisen polulle."
Noin ajatteleva äiti-ihminen on kyllä tosi itsekäs! Jos noin negatiivisesti näet elämän, niin varaudupa siihen, että joku päivä jälkikasvusi kysyy, että äiti, miksi v*tussa teit minut tällaiseen maailmaan.
Eli niitä omia argumentteja kannattaisi pikkuisen punnita ja harkita, ennen kuin ne päästää ilmoille.
Toivottavasti et aivopese lapsiasi tuollaiseen suhtautumistapaan elämää kohtaan. Elämä on suuri ja kaunis ihme!
Minusta sinä haastat sitä riitaa, josta muita syytät. Enkä ole lainkaan varma, että jokaisen elämässä tulee kamalampia asioita kuin erittäin paha synnytyskokemus. Ei ainakaan kivuliaampia kokemuksia, tai mitä sitten kamalalla ikinä tarkoitatkaan. Miten voit saada toiset näkemään jonkin asian toiselta kantilta, kun et tiedä mitä he ovat kokeneet!!!!! Luuletko olevasi joku ylijumala, joka tietää kaiken?
Että ihan ihmettelet muita, kun sinä ihan synnytit lapsesi alateitse, vaikka lääkäri ei niin suositellut!!! Kuuleppas, vaikka sinä niin teitkin ja olet mielestäsi sankari, niin älä yhtään vähättele muita. En minä ainkaan tunne minkäänlaista syyllisyyttä siitä, että olen pelännyt kaikkia synnytyksiäni! Turha leikkiä vahvempaa kuin on. Jälkiviisaas aina voi olla, ja kauhistella kaikkea, mutta minusta se on tosi tyhmää.
Kai sitä nyt suunnitella saa, vaikka ne suunnitelmat ei yleensä pidä.
Minä ainakin sunnittelin luomusynnytystä....ja taisin kokeilla kaikkia tarjolla olevia kivunlievityksiä :)
Ja toisille se virran mukana meneminen on todella vaikeaa.
Joten suotakoon heille se sunnittelu ja analysointi, sitähän varten nämä palstat on, kai?
Kerrankin postitiivinen ja ajatuksia herättävä synnytyskokemus. Kiitos siitä!
Mulla ei mennyt! En suunnitellut hommaa yhtään etukäteen, vaan luotin siihen että kätilö kertoo mitä tapahtuu ja mitä vaihtoehtoja mulla esim. kivunlievityksen suhteen on. Hyvä etten suunnitellut, koska vituiksi olis mennyt joka tapauksessa. Synnytys käynnistettiin (lue: sattuu ihan sairaasti), kivunlievitykseen tarjottiin ilokaasua, joka ei auttanut kipuihin, mutta pilvessä olin ja oksensin. Kerroin ettei se auta, mutta olin liian heikko huutamaan tai edes itkemään, joten minua ei otettu vakavasti. Kun vihdoin sain sen epiduraalin, avautui kohdunsuu tunnissa 5 cm. Mitä jos olisin sen saanut heti? Olisiko vuorokauden kipuhelvetti jäänyt väliin? En tiedä, tiedän vain ettei koskaan enää! Jos jotain tekisin raskaana ollessa toisin, kirjoittaisin miehelleni muistiinpanot kivunlievitysmenetelmistä ja käskisin pitää huolen, että minulle tarjottaisiin niistä joka ikistä, nyt ei kukaan maininnut sanallakaan esim. PCP:tä, jonka lääkäri olisi voinut laittaa samalla kun puhkaisi kalvot ja aloitti helvettini. ottakaa selvää ja laatikaa listoja, selittäkää ne tukihenkilöille ja käskekää heidän toimia teidän äänitorvinanne. Sitä varten se tukihenkilö siellä on. Minulle jäi niin paha mieli, vaikka etukäteen en pelännytkään, etten enää ikinä samaan aio uudestaan ryhtyä. Jos vahinko sattuu, hankin abortin tai tapan itseni.
kuten vastauksista huomasit, mielipiteet ovat kuin persreikä -jokaisella on sellainen ja jokaisen mielestä se oma persreikä on se ainoa oikea eivätkä he edes halua kuulla mistään muusta.
Noh, totuus kuitenkin on, että jokaisen persreikä on erilainen ja niin ovat mielipiteetkin ja jokaisella on oikeus niihin -sekä erilaisiin mielipiteisiin että persreikiin.
eiks se oo niin että jokainen synnytys on erilainen, jokainen kokee synnytyksen omalla tavallaan. mulla jäi kauniit muistot, ja haluan synnyttää uudelleen jos se mahdollisuus mulle vielä suodaan.
päätin etukäteen että haluan epiduraalin ja haluan synnyttää puoli-istuvassa asennossa. joten kyllä suunnittelin aika pitkälle oman tapani synnyttää. menin tarpeeksi ajoissa sairaalaan, jotta sain epiduraalin, itseasiassa sain puudutuksen 2 kertaa. en tuntenut sen jälkeen mitään kipua.
synnytys meni mukavasti (supistusten loppumista lukuunottamatta, mutta siihenkin löytyi ratkaisu)ja ainoat kivut joita mulle tuli oli sit ku puudutus loppui. ja ne kivut kesti melkein viikon.. mutta pystyin kuitenkin elämään sen kanssa.
synnytys on ihana kokemus, eikä se mun mielestä ole vain pieni vilhdus elämässä. synnytyksestä sulle jää kuitenkin pieni nyytti joka muistuttaa sinua siitä, minkä "työn" olet tehnyt, että olet saanut maailman suloisimman lapsen syliisi.
Minun mielestäni on hyvä tietää, että syynytys on oikeasti kauheinta mitä terveelle ihmiselle voi elinaikana tapahtua. Liian moni elää vaaleanpunaisissa pilvilinnoissa, että synnytys on samanlaista kuin telkkarissa. Sitten karu totuus kohtaa, kun oman synnytyksen aika on.
Parasta valmistautumista on se, että on henkisesti (ja fyysisesti) varautunut elämän luultavasti hirveimpään ja raskaimpaan kokemukseen, jolloin mikään ei kenties yllätä, ja turhalta paniikiltakin voi välttyä.
Itse en ole synnyttänyt, mutta tiedän kyllä ystävieni ja sukulaisteni kertomuksista, että synnytys on jotakin niin kamalaa, että sitä ei pysty edes sanoin kuvaamaan. Se on maanpäällinen helvetti, luulee kuolevansa. Tietenkin synnytyksen jäljeen on sitä ylpeämpi itsestään ja vauvasta, kun on kestänyt niin hirvittävän kokemuksen hengissä ja tervejärkisenä.
Siksi kukaan ei ikinä saisi vähätellä synnytystä, mielestäni se on pahin loukkaus, mitä voi naista kohtaan tehdä.
ei se nyt niiiin kamalaa ole...Vaikka minuakin sattui paljon tai sanoisko ihan saatanasti, niin ei se nyt ihan maanpäälinen helvetti ole, vaikka en kenenkään kokemuksia vähättele!!
Ja onhan aina olemassa kipulääkkeet :)
mutta kun ne kipulääkkeetkään ei aina toimi. Minulla on tainnut olla ilokaasu ainoa, joka on auttanut edes pikkiriikkisen verran, vaikka on epiduraalit sun muut konstit kokeiltu. Minuun ei taida puudutteet tehota :(
Seuraavaan mahdolliseen synnytykseen taidan pyytää nuijanukutuksen :D