..."siltä,joka osaa nauraa itselleen,ei tule elämässä hupia puuttumaan."
On ihmisiä,jotka nauravat ja pilailevat muitten kustannuksella,mutta kun itselle kohdistuu vastaava isku,sitä ei kestäkään,vaan suuttuu ja loukkaantuu.
Myönnän,että olen hyvä "vinoilija",yritän pysyä kuitenkin hyvän maun rajoissa.
Itselleni osaan vilpittömästi nauraa.
En tiedä onko minulla mitenkään vahva itsetunto,mutta tässä kohdin olen tasoissa itseni kanssa.
Miten sinä?
On ihmisiä,jotka nauravat ja pilailevat muitten kustannuksella,mutta kun itselle kohdistuu vastaava isku,sitä ei kestäkään,vaan suuttuu ja loukkaantuu.
Myönnän,että olen hyvä "vinoilija",yritän pysyä kuitenkin hyvän maun rajoissa.
Itselleni osaan vilpittömästi nauraa.
En tiedä onko minulla mitenkään vahva itsetunto,mutta tässä kohdin olen tasoissa itseni kanssa.
Miten sinä?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sukulaiseni on usein ivallinen ja nälviväinen. Hän jaksaa vitsailla toisen hölmöilyistä vuosikausia, nuorempiaan hän irvailee ulkonäön perusteella.
Hän on myös kova pelamaan erilaisia pelejä niin kauan kuin on voitolla.
Mutta jos pilkka sattuu omaan nilkkaan, kun nuoret osaavat veistellä takaisin, tai hän häviää pelin, saa hän päänsärkykohtauksen ja häntä pitää hoitaa lääkkein ja täydellisellä hiljaisuudella.
Hän on kuitenkin yli 50-vuotias, ja on ammatiltaan opettaja. Ilmeisesti opettaja on niin kunkku, ettei kestä vastaväitteitä.
taitaa olla ihminen vähän väärässä virassa.
Huumorintaju on kyllä avuksi nuorten kanssa toimiessa ja nimenomaan itselle nauraessa,rakentava pikku naljailu ei ole pahasta,sehän on porukassa nuorten kieltä,mutta nolaaminen toisten kuullen on huonompi juttu,saatikka sitten jos nuoret huomaavat aikuisen menettävän otteensa loukkaantuessaan...
Itse myös työskentelen nuorten parissa.
KYLLÄHÄN SE NIIN ON ETTÄ ITTENSÄ KANS SAA PARAHAT NAURUT,EI SEMMOISTA PÄIVÄÄ ETTEI JOTAIN SATTUIS.OLEN NÄILLE PALSTOILLE JOSKUS LAITTANUT RUNOMUODOSSA KÄMMEJÄNI MUTTA SHERIFFI ON POISTANUT.
Sitä se mielestäni on, synnynnäistä. Se on kuin karisma jossain ihmisessä, sitä ei voi opetella, se vain on.
Mutta huumorintajuakin on niin monenlaista. Ja tuosta itselleen nauramisesta tulee mieleeni eräs entinen työtoverini, joka teki itsestään pellen.
Hänen itseensä kohdistuva ironia oli monta kertaa pelkkiä itse keksittyjä tarinoita, huomiota saadakseen hän sen teki.
Joka aamu alkoi hänen kertomuksillaan kommelluksilla, joita hänelle oli sattunut.
Lopulta, aikamme ihmeteltyämme hänen vaiherikasta elämäänsä, saimme selville, että kaksi kolmesta jutusta oli silkkaa potaskaa, mielikuvituksen tuotetta.
eroat tästä työtoveristasi. Eikö myös sinun juttusi ole pelkkää potaskaa.
käsitän,että huumorintaju on synnynnäinen.
Ja kai hyvä huumorintaju on sitä,ettei tahallaan loukkaa toista?
Itsensä narriksi tekeminen on epävarmuutta itsestään,oletan.Halua,että toiset hvyäksyvät hänet?
(Tässä nyt huomautan,että en tarkoita itse olevani jotenkin yläpuolella heikkouksien,en pyhimys=kuten jotkut haluavat nähdä,tai kokevat juttuni sellaiseksi).
Ei pelkkä nauru ja arvostelun kestäminen ole mitään huumorintajua.
Tilannekomiikka on osa itseäni.Vitsejä en osaa kertoa.
tiukille, tuo itselle nauraminen.
Pahinta on kun mokaan jotakin ja on tunne, että voisin potkaista itseäni persuuksille, tulee siihen sitten joku vielä vitsiä vääntämään.
Onneksi tällaisia ei tapahdu usein ja muutoin voinkin naurahdella kömmähdyksilleni kutakuinkin vapaasti.
Käsityöihmisenä olen värkännyt nuo käyttämäni pipot sen verran väljiksi, että hupia riittää, puoleen jos toiseenkin.
Hymyä huuleen kaikille, viikonloppu, viisut ja äitienpäivä, siis jokaiselle jotakin!
ovat mukavia,pyörivät päässä kun tuulee.
Kaikkea hyvää sinullekin!!!Kauniita unia!
pyörii, on se varsin käytännöllistä, mutta mitä meille silloin tapahtuu, kun sukatkin alkaa pyörimään?
Aurinkoiset terveiset sinne Suomeen, meillä hellerajat ylittyvät reilusti :o)
Kokemukseni mukaan on usein käynyt juuri noin, kuten kirjoitat eli että kirjoittaja sanoo itsellään olevan hyvän itsetunnon ja kyvyn nauraa itselleen, mutta vakavissani uskon (kun olen sen elämässä nähnyt) että sellaista ihmistä ei ole syntynyt vielä, joka ei arvostelusta loukkaantuisi, jos ja kun se arvostelu on sattuvaa. Ja niitä sattuvia me osaamme kyllä toisillemme olla. Ts. kun arvostelu menee alueelle, jota itse ei halua itsessään nähdä, se kirpaisee ja syvältä.
Itselleen voi toki silti nauraa, mutta oikeasti kaiken itseensä kohdistuvan arvostelun sietäminen on sellainen taitolaji, että siinä toistaiseksi ei ole kukaan tuntemani ja tietämäni pärjännyt erityisen hyvin. Että sorry nyt vaan, en usko sinunkaan olevan pyhimys.
Osaan nauraa itselleni enkä tuttujen mukaan ole itsetunnoltani heikoimpia. Ja tunnustan rehellisesti, että suutun, kun kohtaan joko liian kipeää tai täysin epäoikeudenmukaista arvostelua. Huumorintaju on jo isompi asia. Oman kokemukseni mukaan uskon, että synnyinlahja se ei ole, mutta kytköksissä kyllä vähintään kasvuympäristöön ja kasvatukseen. Ikäisillämme myös elämänkokemukseen - mitä se sitten lieneekään.
huomasitko,jos tarkkaan luit,että kirjoitin"en tiedä onko minulla vahva itsetunto".....
Osaan nauraa itselleni,se on totta,mutta tietenkin olisi pitänyt tähdentää,että en loukkauksia,jotka tahallaan kohdistetaan henkilökohtaisuuksiin,ole valmis nielemään,siinä on vissi ero huumorintajun kanssa.Osaan pitää myös puoleni.
Pystyn nauramaan omille mokilleni ja niitä on paljon,tosin on ollut aikoja,jolloin minua ei ole mikään naurattanut;(
En tarkoittanut keskustelun avausta itseni kehumiseksi ja pyhimykseksi olen liian maallinen:..että näin!