mentiin Azoreille

vappuaattona

Joo, Azorien reissu on tehty. Ja pakko kehua, paikka on aivan upea. Paljon vihreitä vuoria,joilla lehmät laiduntavat.Kukkia joka paikassa, alkaen lentokentältä. Hispanian oppaat osaavia, meillä ei ainakaan mitään valittamista ollut, ei retkistä eikä mistään muustakaan. Oltiin Acores Atlantico hotellissa. Sataman rakennustyöt kuuluivat ja näkyivät, mut ei häirinnyt koska oltiin henkisesti siihen varauduttu. Ja oli kiva katella paikallista työtahtia, kolme miestä siirsi yhtä betonilaattaa, yksi traktorin kopissa ja kaksi "piällysmiehenä".
Ehdoton kohokohta reissulle oli katella parvekkeelta delfiinejä aallonmurtajan takana. eikä maksanut mitään. Ja tähdistä kiinnostuneille tiedoksi,etelän taivas avautui suoraan parvekkeelta.mm Korpin ja Maljan tähdistöt näkyivät. Nämähän näkyy huonosti, jos ollenkaan suomesta. Joten jos tähtitaivas kiinnostaa, ota eteläisen taivaan kartta mukaan. Joten hyvää lomaa niille joilla reissu on vielä edessäpäin!

7

1470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Azoreilla

      Oltiin myös Azoreilla. Ihan pakko kehua saarta, maaseutu on vallan ihastuttava kauniine maisemineen ja esimerkiksi näköalapaikat olivat hienosti kivetyt. Itse pääkaupunki Ponta Delgada ihastutti hyvine ostospaikkoineen (kun ne ensin oli löytänyt) . Liikenne siellä tosin paikoin näytti kauhistuttavalta ja se vauhti kapeilla kaduilla, mutta ihmeellisesti ne autot siellä puikkelehtivat.
      Esim. Katu saattaa olla 3 m leveä, silti siihen mahtuu pysäköidyt autot, jalankulku ja ohittavat autot. Tosin joissain paikoissa jalankulkija joutui kulkemaan sivuttain tai ainakin koko ajan taakseen katsoen - millainen hurjastelija sieltä taas on tulossa. Kävelimme paljon kaupungilla ja aina tuo sama juttu. Ja sitten ne kaupat - en olisi ikinä uskonut, että tuollaisella saarella on niin moderni uusi ostoskeskus kuin mitä tuo Atlantico oli - 120 pikkuliikettä, elokuvateattereita, elintarvikeliike ja ruokapaikkoja ties miten monta. Enkä huomannut yhtään tyhjää liiketilaa ! Tosin hinnat olivat Suomen tasoa, joten ei siellä paljon tullut osteltua. Azoreille menijöille tiedoksi - liikennen maaseudulla on rauhallista, joten autonvuokraus kannattaa (vastaan saattaa tulla paikallinen karjanomistaja kuljettaen maitotonkkia hevosen selässä ratsastaen). Lehmiä saarella nimittäin on paljon.

      • On ilo lukea sitä positiivista palautetta, jota Azoreilla käyneiltä suomalaisilta matkailijoilta näille palstoille tulee.

        Pienen kommentin haluaisin antaa Azorien ja ylipäätään Portugalin hintatasosta. Portugalissa valmistetut tuotteet ovat edullisia ja yleensä huomattavasti edullisempia kuin Suomessa. Tuontitavarat, mm. teknokemian kansainväliset merkkituotteet(hammastahna, shampoot, geelit, deodorantit) maksavat täällä saman verran kuin Suomessa, joku yksittäinen tuote voi maksaa enemmänkin. Sama pätenee kansainvälisten vaatekauppakejujen hinnoitteluun, jossa saattaa olla vain pieni hintaero Portugalilaisen kuluttajan hyväksi.

        Azoreilla ja Portugalissa tuotettu ruoka maksaa ehkä keskimäärin puolet siitä mitä Suomessa, esim. eurolla saa ihan ison kunnon paikallisen leivän, jopa sekaleivän. Täällä tuotetut hedelmät ovat mehukkaita ja edullisia. Kokeilkaapa esim. vesimelonia tai ananasta. Suositan jälleen Ponta Delgadan torihallia, Mercado da Gracaa ostospaikaksi. Supermarkettien vihannekset ja hedelmät eivät välttämättä ole paikallisia, sillä ne tulevat usein Portugalin mantereelta tai jopa Espanjasta. Sitä paitsi ne maksavat marketeissa keskimäärin enemmän ja laatu on huonompi. Maistakaa myös tomaatteja Ponta Delgadan torihallista, osa niistä kypsyy nyt nimittäin ulkona ja ne ovat maukkaita.

        Vaatealennusmyynnit alkavat 15.7. (niiden alkamisen ja loppumisen määrää laki/asetus) Ponta Delgadan keskustasta löytyy runsaasti perinteisiä pikkuputiikeja ja siellä on myös muutama merkkitavaramyymälä. Parque Atlântico on moderni shopping mall, jossa on runsaasti moderneja pikaruokapaikkoja (food court -tyyliin) niitä kaipaaville.

        Azorilaisen keskimääräinen kuukausipalkka on jonkin verran alle 1000 e. Hintatason täytyy olla jossakin suhteessa siihen. Minimipalkka Portugalissa on hieman yli 400 e/kk.

        Turismin hintatasoa korottava on vielä olematon.


    • Azoreille

      Kertokaas pitääkö hype turistien puutteesta paikkansa? Tai siis: paljonko turisteja Sao Miguelilla on? Moniko heistä on skandinaaveja?

      • ....

        tanskalaisia sielä on hemmetisti keväisin, maalis-huhtikuussa.


    • delfiino

      Hei,
      olen varannut matkan heinäkuussa Azoreille ja nimenomaan Acores Atlantico-hotelliin. En ottanut huonetta meren puolelta, kun ajattelin, että alla kulkevan ajotien liikenteen melu ja satamatyöt eivät olisi lisäeurojen väärti, mutta nyt mietityttää, olisiko sittenkin pitänyt ottaa parveke meren puolelta? Oliko hotellin aamiainen runsas, löytääkö kasvissyöjäkin sieltä täytettä kupuunsa tulevaa päivää varten?

      • ...täällä asuvana voin vain kertoa oman mielikuvani asiasta.

        Rakennustöistä aiheutuva melu haitannee eniten meren puolella alemmissa kerroksissa asuvia. Työt päättyvät klo 17/17.30. Ne ovat käynnissä myös lauantaina, mutta saattavat loppua hieman aikaisemmin.

        Liikenne on pahin aamulla klo 8.00-9.00 ja iltapäivällä klo 17-18. Toki Ponta Delgada on pikkukaupunki, joten ei tämä ruuhka vedä vertoja suurkaupungin tungokselle.

        Matkailija viettänee aikaa päivällä aika paljon ulkona. Hotellissa on varmasti ilmastointi, joten ikkunan voi sulkea ja siten pienentää mahdollista meluhaittaa. Ikkunnat saattavat olla myös kaksinkertaiset, sillä hotelli on suhteellisen uusi.

        Hotellin mantereen puoleisista ikkunoista avautuu kaupunki- ja maaseutunäkymä, ja riippuen sieltä voi näkyä lehmiä, vihreää kumpuilevaa laidunmaata joka tapauksessa.

        Portugali ei varsinaisesti ole mikään kasvissyöjän paratiisi, sillä täällä syödään lihaa ja muutenkin pitkälle perinteistä ruokaa. Hotelli on kyllä hyvätasoinen (sitä pyörittää yksi Azorien merkittävimmistä firmoista, Grupo Bensaude), joten sieltä löytynee mm. hedelmiä. Toki leipää on aina saataville, kysymerkki on, onko se pelkkää vaikoista, vai tarjotaanko myös sekaleipää. Hotellissa yöpyy paljon turisteja Pohjoismaista, minkä uskoisi vaikuttaneen myös siihen, mitä tarjotaan.

        Lähellä hotellia on sijaitsevassa SolMar-kauppakeskuksessa on mm. Vitaminas-niminen ravintola, josta saa ainakin erilaisia hedelmäannoksia. Uudemmat trendipaikat (SolMar, Parque Atlantico) tarjonnevat jonkin verran kasvissyöjälle (vegetaari, lacto-/ovovegetaari) sopivaa ruokaa.


      • niin kerrotaan

        Me oltiin hiljattain tuossa hotellissa, meidän huone oli viistolla merinäköalalla elikkä nähtiin kaupungille ja merelle. Uskon tämän olleen parempi vaihtoehto kuin suoran merinäköalan, ainakin kuulimme, että siellä toisella puolella rakennustyöt olivat haittaavia. Meitä ne ei haitannut, ei paljon näkynytkään riippuen siitä mihin kohtaa parveketta tuolinsa asetteli:)
        Meidän mielestä aamiainen oli runsas. Tarjolla oli sämpylöitä (kolmea eri lajia), paahtoleipää, juustoa, makkaraa, kurkkua, tomaattia, hedelmäsalaattia, munakasta, pekonia, jogurttia, croissantteja, jotain kahvipullaa... Tuossa ainakin jotain lueteltu. Kannattaa tosiaan täyttää se kupunsa aamiaisella, kaupungilta on vaikeampi löytää vegesapuskaa pizzan, pastan ja patonkien lisäksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1203
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1146
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe