Lääkityskö vaikuttanee

Vahvojen kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena etenkin nukahtamisvaiheet ovat varsinaista Holby Citya.
Hoitohenkilökuntaa on ilman lääkitystäkin pyörinyt ympärillä ettei tolkun määrää.
Näillä on hyvä ja rauhoittava vaikutus ikäänkuin turvallisuusmielessä.

Eilen illallakin kaksi naislääkäriä siirsi peittoni syrjään.
Vasemmalla puolella jalkopäässä oleva lääkäri tarttui nilkkaani ja nosti sen ylös.
He keskustelivat vaimeasti ilmeisesti terveydentilaani koskevista seikoista.

Samat manooverit oikean raajan kohdalla.

He peittelivät ja poistuivat äänettömästi kuin olivat tulleetkin.

Eivät nämä ns. valveunet kuulu varsinaisiin unitapahtumiin.
Mummo ja veljeni näkivät päivätorkuilla merkittäviä, tulkittavia univiestejä.

Tällaisia olen myös joskus nähnyt. Vierailulle tullut sisaren lapsi toi sanoman: Kaikki OK!
Hän vieraili jo ns. 'tuonilmaisista' käsin.
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos tämä oli uni, niin se antaisi sinulle vihjeen siitä, että vaikka on kysymys omasta kehostasi
annat muiden (lääkärien ja hoitajien)päättää puolestasi hoitotoimenpiteet. Osallistu hoitoosi aktiivisemmin.
Kysele ja mieti miten voit itse siihen vaikuttaa. Aktiivinen osallistuminen ja halu parantua edesauttaa paranemista. Tee jo jotain kivoja tulevaisuudensuunnitelmia ja näe itsesi niissä paremmassa kunnossa kuin tänä päivänä.

Jos tämä oli valveuni, niin siihen en osaa sanoa mitään muuta kuin "elämmekö unessa?".
Itse en ole koskaan nähnyt valveunia, mutta olen leikkauksen jälkeen kahden eri kipulääkityksen sekoittamana irtautunut kehostani ja tarkastellut itseäni metrin korkeammalta. Samaan aikaan kävelin fysioterapiaan. Siis minä olin minä
ja samalla leijailin kuin narunpäässä oleva ilmapallo kehoni ulkopuolella. Tätä ei kukaan usko ellei itse koe.

Voimia jaksamiseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


swartz kirjoitti:

Vahvojen kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena etenkin nukahtamisvaiheet ovat varsinaista Holby Citya.
Hoitohenkilökuntaa on ilman lääkitystäkin pyörinyt ympärillä ettei tolkun määrää.
Näillä on hyvä ja rauhoittava vaikutus ikäänkuin turvallisuusmielessä.

Eilen illallakin kaksi naislääkäriä siirsi peittoni syrjään.
Vasemmalla puolella jalkopäässä oleva lääkäri tarttui nilkkaani ja nosti sen ylös.
He keskustelivat vaimeasti ilmeisesti terveydentilaani koskevista seikoista.

Samat manooverit oikean raajan kohdalla.

He peittelivät ja poistuivat äänettömästi kuin olivat tulleetkin.

Eivät nämä ns. valveunet kuulu varsinaisiin unitapahtumiin.
Mummo ja veljeni näkivät päivätorkuilla merkittäviä, tulkittavia univiestejä.

Tällaisia olen myös joskus nähnyt. Vierailulle tullut sisaren lapsi toi sanoman: Kaikki OK!
Hän vieraili jo ns. 'tuonilmaisista' käsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu