Jos nyt käy niin, että ruukku on lopullisesti lyöty kiveen, täällä saattaa vilkastua.
Nyt olisi sopiva hetki löytää tuore sheriffi, jolla olisi energiaa ja näkemystä.
Kaikki asiasta kiinnostuneet väkertämään hakemusta. Sieltä etusivulta jostain löytyy näppylät.
Jos nyt käy niin
3
627
Vastaukset 3
- teutatess
Että kirves on lyöty kiveen, niin kaikki vain tekemään uutta. Ei voi antaa periksi siellä eikä täällä vaan kaikki tarmo on pistettävä siihen että ei anneta periksi pahoille voimille ellei muu auta on lähdettävä siitä että ei ole helppoa niilläkään jotka tän on saanut aikaan .
- Leeviläinen
"Nyt olisi sopiva hetki löytää tuore sheriffi, jolla olisi energiaa ja näkemystä."
Mikä vimma nykysheriffillä on luopua tähdestään? Ei kait sinua väkisin virkaan asetettu? Valintasi lienee aikanaan perustunut vapaaehtoisuuteen? Näkemystä omaavaa sheriffiä tämä palsta kaipaakin, ei puusilmäistä sensuroijaa! Jatka vaan virassasi, delete-näpppäin on vallanmerkki..!- sitä
että olet jaksanut näin kauan olla täällä. Uskon että monet kiittävät palstojen sefuja hiljaa mielessään. Vaikka kaikki ei aina osaa sanoa asioita ääneen.
Liian harvoin tulee kiitettyä näistä asioista. Mutta annas olla jos seriffi lähtee, niin kyllä silloin viimiestään huomaa sen puutteen. Ja yleensä palsta huononee sen jälkeen, jos palsta jää ilman seriffiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497
