Itsemurhako itsekästä?

Kukaan ei ole myöskään perustellut sitä että miksi itsari
ei olisi hyvä vaihtoehto. Tai sitä, että mikä ihmisen toiminta
nyt ei olisi itsekästä?

Kun sanot nimen paavo pesusieni, kukaan ei ota viestiä vakavissaan. Toisaalta ihmiset kyllä muistavat sinut sen kautta varsin hyvin, mutta minkäänlaista uskottavuutta se ei luo. Ei varsinaisesti muuta sanottavaa, kuin että tyhmää koko touhu, siis itsarin teko ja angstaaminen. Angstaahan kaikki joskus vaikkei myönnä, mutta itsari on kyllä suurin moka minkä ihminen voi itselleen tehdä. Ajattele syöpää sairastavia ihmisiä jotka makaavat kuolinvuoteellaan elossa vimeiset sekunnit ajatellen että "kunpa saisin elää". Sitten hyppää joku olli hokkanen kehiin ja sanoo ett"ei kukaan tykkää musta joo moro, tapan itteni vaik voisin elää ties kuin monta vuotta."

Oikeesti -.- keksi sille elämälles käyttöä niin ei oo niin tylsää, muuta vaikka las vegasiin köyhtymään miljoonaveloille kun täytät 18 jne. Mutta itsarin teko, ajatus siitä että "olen oikeutettu hirttämään itteni", on pelkkää angstauksen ja masennuksen luomaa mielikuvaa. Jostain syystä teitä vaan riittää. Sitä tekemistä jos vaan saisit niin et noin ajattelis... eli... miks tehä itsari ku voi hankkii sitä perhanan tekemistä ja nauttii elämästään. Ne ihmiset joilla on hauskaa keskenään ja käy kännää, naisissa jne. niiden ylpeys ja elämänilo riippuu niin pienessä loppuenlopuksi, se on kaikki menny ku jotain tapahtuu.

Tee jotain niin alkaa elämä kukoistamaan eikä käy ittesä lenkittäminen edes mielessä enää. Teet jotain mikä saa sut iloseks. Ei naisia tarvitse että voi olla ilonen. Niillä tyydytät halus, kattelet kuutamoa ja tähtiä "oo oo nii hienoo jeejee" ja sit hakeudut taas yksinäisyyteen jotta saat ajateltua asioita. Mieti järjellä hyvä ihminen ja puhu muiden ihmisten kanssa joille puhua (koulu psykologi esim?), mikäli haluat että joku antaa sulle ajateltavaa.

En ois vaivautunu kirjottaa näin älyttömän pitkää romaania sulle, jos en oikeesti haluis että saat elämäs kuntoon. Haluun toki että muutkin saavat.

Mun äiti on koht 42 ja seki tykkää paavo pesusienest :D ja itsari on itsekäst, koska sä jätä ihmisiä jotka välittää susta itkee sun perää ja miettiimää mitä ne teki väärin ja syyttämää itteään. Mäki oon harkinnu joskus itsarii mut en koskaa vakavissani angstiahan se on, ku asiat on oikeest hyvin vaikka isäni tappelee uuden vaimonsa kanssa ja pitää mykkäkoulua usein mutta muuten asiat menee hyvin ku en onnekseni asu isäni luona

Itsemurha on itsekästä. Ajattele sun läheisiäs, entä äitisi, isovanhemmat, kummit, koulusi? Kyllä varmasti sua jäähään kaipaamaan ja suremaan. Jos et puhu kotona tai muualla asioista, niin ei niitä voi kukaan arvaillakaan. Itsemurhasi jälkeen kaikki ihmettelevät sitten, mikä sillä oli vialla, miksi se teki noin, olenko minä syypää? Satutat monia, eniten itseäsi, jos niin teet. :( Asioista pitää puhua, eikä luovuttaa.

Tosin itsemurhan teko vaatii paljon rohkeutta. Kuka oikeasti uskaltaa hypätä sillalta alas tietäen, että kohta ei enään ole mahdollista edes korjata asioita. Niin kauan kuin elät, sinulla on mahdollisuus vaikka mihin! Pidä siitä kiinni, eläkä luovuta. Luovuttaminen on kaikkein huonoin vaihtoehto, minkä voit valita.

ei tuu ikävä

Karu totuus mutta se on itsekäs teko,jos sä välittäisit läheisistäs sä et tekisi sitä. Sä ajattelet pelkästään itsees,sähän helpolla pääset,lähdet karkuun. Mikä mä tässä neuvomaan kun itsellä samat ajatukset mutta mieti toisen kerran mitä aiot tehdä.

Itsemurha on itsekästä, koska tuotat tuskaa niin monelle. Esimerkiksi äidillesi. Ajattele kuinka monta haavaa teet hänen sieluunsa, nekään eivät arpeudu. Useat sukulaiset ovat tulleet lähestulkoon hulluiksi, kun heidän läheisensä on yrittänyt itsemurhaa. Siksi, siksi itsemurha on itsekästä. Silloin tappaa niin monen muun sielun kuoreen. ;(

Itsemurha on ihan laillista. Jos kerran uskot että uut eivät voi vaikuttaa asioihisi, ja olet niin varma, niin mikset sitten tekisi sitä?

No ei. Opettele elämään ja nauttimaan elämästä, itsemurha on luusereille.

tossa se on hyvin sanottu

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000199&posting=22000000026178146

mä oon miettiny tota samaa itsekkyysjuttuu koska oon miettiny itsarii usein itekkin, en ikinä niin että kuitenkaan olisin yrittäny. mut toi yhdessä viestissä mainittu henkinen kuolema ja apatia on ollu ihan tuttuu. monta vuotta, jotka nyt alkaa tuntuu vähitellen jo kaukaisilta, vaikka angsti herää joskus nykyäänki, ku on suht hyvä olo ( omituista mutta totta ).

sen verran voin kertoo omista sielun arvista, et mun vanhemmat ei oikein tullu juttuun koskaan, vaikka ihan raittiita molemmat niin ei päivääkään menny ettei ois riidelty ja huudettu, meidän lasten nähden ja usein mut vielä vedettii siihen mukaan. mä olin aina syyllinen muka kaikkiin isän ongelmiin ja jouduin kuunteleen ku äitiä haukuttii ja en säästynyt haukkumisilt itsekkään. itse asiassa sitä sai joka päivä olla varuillaan ettei ois tehny jotain "väärin", eikä mikään riittänyt kuitenkaan.

mun itsetunto on tuon kaiken kylmän lapsuuden ja muidenkin ongelmien takia ollu aivan mullan alla jo valmiiks. ja oon itse asiassa sanonu monesti vanhemmilleni suoraan päin naamaa, että jonain päivänä teen itsarin. voit arvata, että juuri tuota itsekkyysjuttua oon vastaukseksi saanu. heti heittäydytään marttyyreiksi, että " oon tehny sun eteen niin paljon, ja sinä kiittämätön kakara tuollaisia puhut. sietäisit hävetä jne.."

oon aina ollu sen verran individualisti, et tollaset puheet ei oo vakuuttanu mua, vaan ne on todellakin vaan hataria tekosyitä. se oli itse asiassa ensimmäinen askel mun oman olon helpottumiseen, kun huomasin yhtäkkiä niin selvästi, miten itsekästä/sekavaa tuollaset itsekkyyspuheet ovat. jos vanhempi on antanut lapselle ruoan, asunnon, vaatteet yms. aineelliset hyvinvoinnin perusasiat, mutta henkisesti perhe-elämä on ollu kylmää ja yhtä helvettiä yhtä aikaa, niin ei se sillon ole tehny kaikkea oikein, ja jos tiedät sen itse, niin olet itse askeleen oikealla tiellä.

marttyyrivanhemmat ei näe omia virheitään, syyllistävät sitten lapset jos nämä valittaa, ja oikeaa lämmintä suhdetta lapseen ei ole olemassa. tämän jos itse ymmärtää niin se helpottaa omaa oloa. mun omilla vanhemmilla on ollut ongelmii vanhempiensa kanssa
( alkoholisteja ) joten oon myös oppinu sen, että aikaisemmat sukupolvet ovat vaikuttaneet omiin ongelmiimme. niinku sun-tsu sanoo siinä sodankäynnin oppaassa: ymmärrä vihollisesi. se on ensimmäinen askel niskan päälle pääsemiseen. se on avain ulos tilanteesta kuin tilanteesta.

en tiedä minkä ikäinen olet, mutta elämä helpottaa huomattavasti ajan kanssa, kun saa etäisyyttä ongelman lähteeseen. esim. jos lähdet opiskelemaan tai viimeistään kun joskus sitten muutat omaan kämppään. musta tuntuu et sä saatat tuntea sisimmässäs, että olet liian haavoittunut elämään, ikäänkuin "elinkelvoton". niin mä ainakin tunsin ja joskus, ihan vähän, silloin tällöin nykyäänkin. se on itsevihaa, ja siihen voi olla monia, lukemattomia syitä. mulla ainakin oli, ja edelleen kun olen kotona vanhempieni kanssa, vanhat tuntemukset nousee pintaan ja saatan huomata olevani aivan maassa jälleen.

tässä tulee nyt mun pointti jonka haluan sun kans jakaa: jossain vaiheessa ihmisen elämää tulee vaihe, jossa henkisesti eriytyy omaksi identiteetikseen. silloin tärkein asia, jonka voi oppia ymmärtämään, on se, että muiden ihmisten teot, tunteet ja elämä ovat omistasi erillisiä, eikä niillä enää ole vaikutusta sinun päätöksiisi ja valintoihisi. tässä tullaan taas siihen valinnan kysymykseen.

Jos tiedät tämän Dr.Philin, niin hänellä on mun mielestä terve ja vahva asenne elämään. Ja sattumoisin muuten, kasvoi itsekin alkoholisti-isän kanssa, joten hänellä on aiheesta paljon omakohtaista sanottavaa. Philin lähtökohta on se, että ihminen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Et voi muuttaa läheisiäsi, ainoa jonka VOIT muuttaa, on sinä itse. Jos haluat hyvän elämän, valitse hyvä elämä. Kuolemanhalu on usein elämänpelkoa. kaikilla ihmisillä on kuitenkin avaimet onnistua.

Lähtökohta hyvän elämän valitsemiseen on se, että päätät itse, millaisen asenteen otat.

Olethan huomannut, että kun asenteesi on " vihaan itseäni, kukaan ei voi ikinä rakastaa minua, olen liian haavoittunut elämään" niin se on sun vanhempien syy, että sä tunnet niin. ei kukaan synny tuntien noin. eli ne on käyttäneet valtaansa ja vanhemmuuttaan väärin, ja saaneet sut vihaan ittees. no, pointti tässä on, että kuinka kauan sä annat TOISILLE ihmisille valtaa sun oman hyvinvoinnin ja mielialan suhteen. mietipä. annatko sä todellakin muiden määrittää sen, mille susta tuntuu, ja pilata sun myöhemmän elämän sillä tavalla? se on väärin eikä sun tarvi hyväksyä sitä. sä olet erillinen arvokas ihminen, eikä sun tarvi hyväksyä kokemaasi vääryyttä antamalla muille valta sun elämään.

Jos haluat niin voit hakee kirjastosta Phil McGrawn "Huolehdi Itsestäsi". Se on ihan oikeesti älyttömän hyvä kirja alusta loppuun ja sillä saa kaipaamansa potkun persuksiin ihan positiivisessa mielessä :) siinä on mun mielestä todellakin avaimet arpien paranemiseen ja se on nimenomaan meille, jotka ollaan haavoittuneita, ja tarvitaan jelppiä paranemiseen.

nonnii tulipa pitkästi viestiä mutta kuule, paljon paljon tsemiä sulle ja ota aurinkoinen asenne kun on kesäkin tulossa, eiks juu :)
kerrohan kun oot lueskellu kirjan että mitä tykkäsit, jookos ?