hej kaikki...
mä en kestä enään. olen tänään tasan 33rv,ja kaikki periaatteessa hyvin.
olen "yksinodottaja",eli en seurustele lapsen isän kanssa,mutta en kyllä tiedä että mitä helvettiä me oikein tehdään.ollaan joka päivä yhteydessä,nähdään aina kun mahdollista...hän asuu tilapäisesti eri paikkakunnalla työn takia,se vaikeuttaa asioita. tulin yllätysraskaaksi yhden illan jälkeen,tuskin tunsimme toisemme. hän oli alussa todella vihainen,mutta on nyt jo iloinen vauvasta.
meidän välit paranevat koko ajan,ja koska olen todella rakastunut häneen haluaisin seurustella hänen kanssa.hän on kyllä jotenkin tietoinen asiasta,mutta en ole suoraan asnonut miten asiat on. en halua pakoittaa tai painostaa häntä suhteeseesn kanssani.ollaan melko nuoria,minä 21 ja hän pikkasen vanhempi.
asun yksin hienossa asunnossa,minulla on ystäviä,ihana perhe,rahaasiat kunnossa.eli kaiken pitäisi olla hyvin.mutta en yksinkertaisesti JAKSA enään.
olen niin yksinäinen ja surullinen.pelkään että jään ikuisesti yksin.kaipaan läheisyyttä ja rakkautta.luulin olevani tarpeeksi vahva hoitamaan tämän asian yksin,mutta en ole.rakastan mun pikku masuvauvaa,mutta en näe enään mitään iloa odotuksessa tai elämässä.
kaipaan kovasti lapsen isää,vaikka näin sen viisi päivää sitten.hän ei vaan taida ymmärtää kuinka huonosti voin.ja mun huono vointi johtaa sitten siihen että nalkutan hänelle joka asiasta.
miten saan itseni kasaan,koska pelkään että masennun vakavasti kohta.äitiyslomakin alkaa kahden viikon päästä,sitten olen vieläkin yksinäisempi.
itken joka päivä,eikä kukaan taida oikein ymmärtää minua.enkä kyllä oikein näytäkkään sitä muille.
mitä minun pitäisi tehdä?auttakaa
mä en kestä enään. olen tänään tasan 33rv,ja kaikki periaatteessa hyvin.
olen "yksinodottaja",eli en seurustele lapsen isän kanssa,mutta en kyllä tiedä että mitä helvettiä me oikein tehdään.ollaan joka päivä yhteydessä,nähdään aina kun mahdollista...hän asuu tilapäisesti eri paikkakunnalla työn takia,se vaikeuttaa asioita. tulin yllätysraskaaksi yhden illan jälkeen,tuskin tunsimme toisemme. hän oli alussa todella vihainen,mutta on nyt jo iloinen vauvasta.
meidän välit paranevat koko ajan,ja koska olen todella rakastunut häneen haluaisin seurustella hänen kanssa.hän on kyllä jotenkin tietoinen asiasta,mutta en ole suoraan asnonut miten asiat on. en halua pakoittaa tai painostaa häntä suhteeseesn kanssani.ollaan melko nuoria,minä 21 ja hän pikkasen vanhempi.
asun yksin hienossa asunnossa,minulla on ystäviä,ihana perhe,rahaasiat kunnossa.eli kaiken pitäisi olla hyvin.mutta en yksinkertaisesti JAKSA enään.
olen niin yksinäinen ja surullinen.pelkään että jään ikuisesti yksin.kaipaan läheisyyttä ja rakkautta.luulin olevani tarpeeksi vahva hoitamaan tämän asian yksin,mutta en ole.rakastan mun pikku masuvauvaa,mutta en näe enään mitään iloa odotuksessa tai elämässä.
kaipaan kovasti lapsen isää,vaikka näin sen viisi päivää sitten.hän ei vaan taida ymmärtää kuinka huonosti voin.ja mun huono vointi johtaa sitten siihen että nalkutan hänelle joka asiasta.
miten saan itseni kasaan,koska pelkään että masennun vakavasti kohta.äitiyslomakin alkaa kahden viikon päästä,sitten olen vieläkin yksinäisempi.
itken joka päivä,eikä kukaan taida oikein ymmärtää minua.enkä kyllä oikein näytäkkään sitä muille.
mitä minun pitäisi tehdä?auttakaa
Vastaukset 3
Vanhimmat
Masennus ja tulevaisuudenpelko ovat tavallaan raskauden "oireita". Kaikilla on noita samoja fiiliksiä, vaikka vakaassa parisuhteessa olisikin. Tunteet vaan ovat enemmän pinnalla.
Sitten toiseksi. Olo helpottaa kun vauva syntyy. Ja ole onnellinen, että sinulla on hyvä tukiverkko. Et suinkaan ole yksin! On myös paljon odottajia, jotka odottavat TÄYSIN yksin.
Ehkä sinun kannattaisi kysellä lapsesi isältä onko hänellä minkäänlaista ajatusta teidän yhteisestä tulevaisuudesta? Saisitpa sitten ajatuksesi jonnekin muualle, josko hän on eri mieltä. Toisekseen sinun "rakkautesi" häntä kohtaan voi olla vaan sitä, että kuvittelet sen olevan sellainen juttu minkä "kuuluu" tapahtua ja olla...
Ota nyt ihan rauhassa vaan. Lapsesi sinua tarvitsee eikä mikään ukko...
Hae apua.
Vaikuttaisi siltä että sairastat masennusta. Se on pakko hoidattaa sekä sinun että vauvasi terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi.
Soita lääkärille ja varaa sieltä aikaa, ja selitä että haluat lähetteen psykiatriselle polille tai psykologille/perheneuvolaan jossa saisit juteltua asioista.
Yksin jääminen ei ole mikään ratkaisu!
Olen itse tietoinen riskeistä joita masennus raskauden aikana/ sen jälkeen aiheuttaa sillä sairastuin niin vakavasti esikoiseni synnyttyä että oli pakko mennä sairaalahoitoon; diagnoosi oli tietysti masennus, ja psykoosi. Ei tarvitse tuollaiseen alistua, jokaisella on oikeus onneen!
Ja mitä tulee siihen mieheen, ei hän olekaan mikään ajatustenlukija, joten sinullek antaisinkin nyt neuvona ensitilassa tämän avunhakemisen yhteydessä kertoa myös lapsesi tulevalle isälle tilanteesta... ! Ennen kuin on liian myöhäistä? Hänen on velvollisuus olla sinun tukenasi, sillä hän on saattanut sinut raskaaksi. Ei hänellä ole oikeuksia tuosta noin vain lähteä ja jättää sinua, sillä Hänellä on isän velvollisuudet & oikeudet!!....
Toivottavasti tästä oli jotain apua? Jos haluat alkaa kirjoittelemaan lähetä e-mailia minulle osoitteeseeni: [email protected]
Ps. Itse olen 24v ja odotan toista lastani (esikoinen on nyt 5v)
En osaa oikeastaan sua mitenkään neuvoa, kertoa vaan omaa tarinaani, tai osaa siitä.
Oon raskausviikolla 33, ei enää niin kovin pitkä aika edessä. Mammaloma alkais reilun viikon päästä mut jouduin jo jäämään sairaslomalle raskaan työn vuoksi. Sosiaalinen ympäristö hävisin sen siliän tien kun jäin töistä pois. Ystäviä on kyllä mut kaikki niin eri elämäntilanteissa kuin itse oon et hetkittäin ollaan voimakkaasti törmäyskurssilla.
Lapseni isän kanssa ei periaatteessa olla tekemisissä. Tai perheeni ja tukiverkkoni ajattelee niin. Joskus hän muistaa minua viestillä ja kyselee lapsen vointia ja siinä samalla kysyy kuinka jaksan. Tilanteemme on erilainen ainakin siinä suhteessa että sinulla ja lapsesi isällä on ainakin teoreettinen mahdollisuus olla yhdessä, meillä sitä ei ole. Rakastan lapseni isää edelleen ja kai hänelläkin joitain tunteita on.
Välillä pelkään et oon "tuomittu" olemaan yksin ilman kumppania koko lopun ikääni. Toisinaan taas tuntuu etten edes kaipaa ketään (siis toista aikuista) sotkemaan yhden aikuisen arkeani. Lastani rakastan enemmän kuin sanat voivat kertoa enkä kadu että päätin pikku enkelini yksin kasvattaa.
On taas melkosen sekavaa tekstiä.. Kai halusin vain sanoa että pärjäät kyllä, onhan sulla tukiverkkosi ja ystäviä. Tsemmpiä ihan hirvittävästi loppu odotukseen ja jaksamista elämässä muutenkin =)