Mihin ihmeeseen on Suomesta runoilijat kadonneet kun täältäkään ei löydä yhtään ainoaa RUNOA. Ovatko he kuolleet jo kaikki, eikä jälkipolvi enää tiedä mikä runo on.
Missä runot, Joukahainen
Väinämöinen.
261259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jo on mahtajat kaonneet
mennehet manan majoille
tuonen tummille tuville
jättäneet kantelon jälelle
laulut suuret lapsillensa.
Vaan ei ole laulajata
laulajata taitajata
nuorisossa nousevassa
kansassa kasuavassa.
Mistä nousisi inehmo
uros uusi ja väkevä
takois meille uuen sammon
kirjokannen kilkuttaisi,
uuen kantelon tekisi
hauin suuren leukaluusta?
Saisi ihmiset iloita
lauleskella lapset kaikki!
Kuten huomaat minulta tuo nelipolvinen trokee sujuu ainakin välttävästi. Kokeilkaa te muutkin. Kalevalainen runonlaulu ja laulujen laadinta on suomalaiselle yhtä luonnollista kuin hengittäminen.
Lisähaaste
**********
Tuuppas tänne Tumpeloinen
kera wanhan Wäinämöisen.
Ottamahan otsan määrää
keritsemään sanan jäärää.
Suohon laulan Joukahaisen
polultani kiekuvaisen.
Laulan kaulaan asti syvään
ojennusta erehtyvään.
Laulan laulus lintusille
harakoille hankalille.
Naurettavaks aitoseipään
leivottavaks kiveks leipään
Väinämöisen tieltä väistä
mittäämasta meitä päistä.
Kiekumasta urhon eessä
ukko urhoin kutu veessä.
Jos on sulla suuta siihen
poltaa multa aivoriihen.
Taikka jos on oivallusta
tilanteessa pelastusta.
Neuvo olis oiva mulla
älä anna kaiken tulla.
Sanan rieskas leivon puuksi
työnnän tukon kurkun luuksi.
Etpä löyä Joukamoista
näiltä Väinölän ahoilta
Kalevalan kankahilta,
suloisesta Suomen maasta,
kaunihista Karjalasta
kuin kävis kilvan laulamahan
rupeisi ikirunolle
loitsimaan luvut väkevät.
Ei ole enää miestä meillä
eikä laulajaurosta.
Suistuivat päin sulahan
upposivat untamoiset
hiihtäessä hiien hirven
kyntäessä kyisen pellon
ajaessa aarnitulta.
Minä ainut akkaraiska
olen laulajist jälellä
tämän ilman kannen alla
koko herjass heimosessa.
Kasvattelin lasta monta
tuuittelin tietäjiksi
liikuttelin laulajiksi
syöttelin sulalla voilla
ruokin ikiruokasella
parahimmilla sanoilla.
Vaan eivät ryhtyneet runolle
opastuneet tietäjiksi
taikka laulunlaatijoiksi.
Karkasivat maailmalle
unohtivat maamon mannut
maammon mannut,maammon laulut,
tuiki tuhmasti sanoivat:
"Hyvä on emoni tieto,
isoni sitä`i parempi,
oma tietoni ylinnä!"
Lapsen tieto, naisen muisti, ei ole partasuu-urohon!
Huhu liikkuu Joukahaisen
että tiellä kiekuvaisen.
Pikainen ois eessä loppu
pakotielle tulis hoppu.
Suihki suutas sovinnolla
järjen tahdin poljennolla.
Älä väännä Wäinämöistä
herättele menneen öistä.
Liity joukkoon liukkaan kielen
yhdy yhteen urhoin mielen.
Ole niin kuin kodissasi
urhoin neuvot muistissasi.
Paina pääsi sisikuntaan
näkemättä valveuntaan.
Että sulla mittaa riittää
sanan säilän viljaa siittää.
Ole aito oppilainen
pieni naper kulliainen.
Siitä sitten pikku hiljaa
niittämähän Wäinön viljaa.
Älä tunge tupaan suurten
sekaan Wäinön sukujuurten.
Siel on sulla kuuma oolla
ukko urhoin tunkiolla...
voi sie veikkonen velinen
mihin mennehet olisivatten
luulenpa kyliltä kirkolle
tupasistaan toriaukioille
laulujaan lurittelemahan
kivikylillä kirkon kupeilla
pilvin pimein väkeä tuhansin
tuopposia kilistellen
uusia viisuja viritellen
jo vain riekkuvat yötä myöten
heti aamusesta vauhtia ottaen
päivätorkkuja visusti karttaen
viikonloputkin rymytä röhjystäen
ja samaa soittoa sovitellen
viritellen vireinä viikoillakin
runoniekkoina sieppoina
näin on menot mentäviksi
uudet kujeet kulkeviksi
ihan vain omiksi iloiksi
voi sitä umpeloista
kera törpön tampeloisen
taisi ottaa ohranen leipä
jääden keritsemättä sanansäilä
vaan vajoisiko sittenkään
polkuja polun perästä
lauluja kurkusta karahtamatta
kaulojaan ojentelematta
niinkuin vain lintuset laulaa
tipitipuset tipsuttelee
napsivat kaiken löytämänsä
nauravat makiat naurut
tönkkösuolaan upottavat
voi umpeloista tumpeloista
joko on viekkuen vajoamassa
kieppuen kompuroimassa
suut suuret kuplia täynnä
vai joko herkeät horjumasta
poroksi pihahtamasta
joko naksuen niskoja nakaten
päräyttäen päreet tuhannen säleeks
tai ehkä sittenkin liikaa
yht´äkkistä oivallusta
uudenlaista yllätystä
kestämätöntä kehitystä
eipä taida sittenkään
pellonperiltä savisilta
ahoilta mansikkakankahilta
näiltä mannuilta kotoisilta
lintusten luritukset loppua
jorinoiksiko joutaisivat
kultakurkkujen kurinat
niinkö ois tuleen tupsahtaneet
turpeesehen mättään alle
nuukahtaen jokiuomaan
kuivantomuiseen tokkuraan
vai joko tuoksuu savuvana
kumottaen kuumeneeko
vieläkö kytenä mielessä
kiireinen vauhdin hurma
joko tuoksuu savuvana
kumottaen kuumeneeko
joko kynnelle kykenisi
voisiko jo veikkonenkin
umpeloinentampeloinen
niin kuin vain lintuset
laulaa
?
Viihdy vielä pieni retki
poluillasi vietä hetki.
Sitten ehkä eväät siihen
polttaa Wäinön mahtiriihen.
Opi ensi ojennusta
hahmottele aivoitusta.
Liukkaammasti joka kertaan
sanan mahti ui sun mertaan.
Juokse juokse Joukahainen
kartanollas vainolainen.
Valloittaa sun lietes tilaa
keitokses se kaiken pilaa.
Älä katso taakses harhaan
risteyksessä polun parhaan.
Karikossa elon virtaan
pyörteet nousee piri pirtaan.
Elon virtaan Joukahainen
sukeltaa jo katuvainen.
Väistää virran pyörtehissä
Wäinämöisen kivi missä.
Ettei siihen päätä, pahkaa
rypyttäisi otsanahkaa.
Ettei tarttis turhaan juosta
pyörtehistä Wäinön suosta.
edes sanat oikein. Oletkohan sinä tuo sama, mikä tuonne Runot -sivulle kirjoitti kirjoitelman: MINÄ OLEN, nimittäin yhtä virheellistä tekstiä näyttää olevan.
Nykysuomen Kalevalaa
*********************
Täs-son sammon takojaiset
Wanhan Wäinämöisen työstä.
Tekstiviestin mieli naiset
kalevalan kansan yöstä.
Täs-son susi kuulemiset
pantu mukaan mullin mallin.
EU:n uhkan luulemiset
syöttöneet on närhen pallin.
Täs-son kalmon koski eessä
Sammon takojaisiin tulla.
Aisat poikki kalareessä
sanat viety suusta sulla.
En uskaltanut nukahtaa
varjoni maisema nauroi
itkin uneni varjossa
en silittänyt
hahmoniko nääntyy
en pelkää
silitithän uneni polkua
silti heräsin
jotta näkisin hymysi
Tapiosta laulan laulun
Mielikille sukutaulun.
Laulan seppä Ilmarisen
suohon laulan Joukahaisen.
Pohjan akkaa piikarukkaa
Lemminkäisen kultatukkaa.
Lainaisinko lemmen maasta
lemmentöitten kultahaasta.
Ampuisinko sotkan sieltä
Tuonenvirran tuonen tieltä.
Vangitsenko Joutsenoisen
saaliiksi jos saan mä moisen.
Maistaisinko muuta marjaa
Mielikkimme metsän karjaa.
Ilmarisen ahjon työssä
Tuonenvirran kuolon yössä.
voi-voi-oi sinnuu kuitennii!
niinkö parhaan parvestaan
antaisiko kuitenkaan edes
kynnysportailles istuksimaan
veräjät vierahat kassapäälle
kaunokaiselle kelpaisiko
virittelehän viell´ paremmaksi
jousittele jäntevämmäksi
arvelehan jo viisaammasti
arvuuttele peltojen periltä
lykippä tekstiä tulemaan
sirkutukset leivon lailla
lentoon liiteleiksemähän
karauttelemahan merta myöten
mieli jo aaltojen ajeltaviksi
kulkuriks keralle tuulisen vihurin
jo vain uros aaltojen varassa!
Älkää nyt toisianne suohon laula.
Mainitsenko maahisille
toivomuksen jumalille.
Josko vetten Ahdin perään
Seireenille saaliin kerään.
Pedot paankin maahisille
pois ne uhraan jumalille.
Pelottamaan tuonen karjan
elämälle metsän marjan.
Ilmarisen ilman palkeet
Ahjon kuumat raudan alkeet.
Jylisemään syöjän tiellä
syöstämään ne syrjään siellä.
Siitä aukee maiset mannat
jos sen tapahtua annat.
Uhraan sulle uhrin suuren
Wäinämöisen sukujuuren.
jo vain aikapäiviä ennenkin ammuttihin
äijäenergiat pesihin karautettihin
joko täällä taas joko taas vain suuta
suuremmalla eilistäkin uhoa isommalla
niin tuppaa tuuli nyt pohjoisesta
ujutellen ulvoen maasta ulommasta
vaan luulenpa jo tietäväni arvaavani
ajatukset apposeen aukaisevani
taitaa urho olla hiekkakasana hajallansa
ei ole viell´ riimit paikoillansa
eipä oo luritukset väljillä vesillä
sirkutusta saati ulapoita nähneetkänä
yhä on sanat kitkerät kuin kaskenkatkut
eivät valmiita kuin leppeät elomajaset
saati tontilla kotikoivua kasuamassa
ei kuulu ei edes katumaasturin jyrinää
näinkö tyhjää saadaan jo pyytämättä
vielä on teillä tietymättömillä
viimaisten tuulten tieltä asettumatta
Pohjanperille kotikonnuille palaamatta
Kaikkihan tietää sen sanasiepponen
aina laulaen tulee ja menee mennäkseen
ja laulaa luikauttaen tulee tullakseen
taas iloisena viheltäen kuin kurillaan
tuulennopeana nyt missä lienee
kussa kulkeekaan
ulapoita uiksennellessaan...
Uhraan vielä jumalille
kiitokseksi auttajille.
Parastani tahdon antaa
maistamista niille kantaa.
Mesimarjan maasta maistan
metsän Petran paistit paistan.
Valkoisen syön linnun lihaa
vaanin raudun kutupihaa.
Kulta kehrä aurinkoisen
valju kuu yön kuutamoisen.
Tähtivyö yön taivaan täyttää
kotimatkan mulle näyttää.
Sukujuuren säästän sille
kultakutrin alttarille.
Pohjan akan annan mille
Joukahaisen kulkurille.
Suohon vaivu Joukahainen
kurjan kielen kuvajainen.
Häivy kuusen huojunnalle
pohjan akan hameen alle.
Taltuttele tarpees mukaan
poskipussit suitsiin laita.
Vaik ei susta huoli kukaan
oottaa oksan haara kaita.
Tikan teko tavaralle
juokse suuren kuusen alle.
Etsi sieltä sopivaista
helpotuksen rotunaista.
Huojuttele kuusen larvaa
tekostas ei kukaan arvaa.
Kuusen yksin huojuessa
pihka pallin huoruudessa.
Älä katso taakse harhaan
löytänyt oot kolon parhaan.
Alla oksain katve mekon
pihkaiseen käy siellä tekoon.
Ehkäisystä oisko sulla
ellet anna sisään tulla.
Muutoin syöksen puiset pannat
jos sen tapahtua annat.
Yhdy yhteen luonnon kansa
vältä pohjan akan ansa.
Tikkuinen on tiesi sulla
jos vain annat sisään tulla.
Seuraukset vakavaiset
puisevimmat loitsun naiset.
Luisevimmat neijet häissä
latta rinnat, visa päissä...
Suuntaa suuntaa suitsen lennon
ohjaa ohi reiden rennon.
Päästä pois se maahisille
uhraa metsän jumalille.
Poski pussiin kuusen kylkeen
oravaisen joudut nylkeen.
Nahkan maksuks koloon liimaan
kurjan kielen sanan kiimaan.
Ehkäisystä eipä sulla
jos et anna sisään tulla.
Ole suurta huolen häivää
edessä ei hätä päivää.
Hetkuttelet kuusen larvaa
kutittelet kurren karvaa.
Hypähdellen vaiti yössä
loitsumiesten lemmentyössä...
Jokos loppuivat lorusi
kunne jätit kurjan kielen.
Suohon ulvoitko porusi
humpuukista houkan mielen.
Mikset kuullut Wäinön virttä
ohjastellut ohjaksissa.
Kumartanut kurkihirttä
otsa nahkaa rahkehissa?
Muistin luuta oisit syönyt
päässyt päälle velhon voiman.
Sanan säilää suurta lyönyt
humpuukilta hengen soiman.
Oisin sulle neijen suonut
immen kulta kiehkuraisen.
Veljen maljaa kanssas juonut
turmaks kurjan Joukahaisen.
Pannut seppä Ilmarisen
sanan Sammon sulle lyömään.
Oisit kanssa Wäinämöisen
sanan rieskaa päässyt syömään.
Puisevaa oot sanan miekkaa
karheaa on impes hiekkaa.
Wäinämöisen vällyn alla
sointuu kielet kiehkuralla.
Sukujuuri Wäinön liukuu
kulta kutrin kannel siukuu.
Joukahaisen charmit soissa
Pohjan ämmin haarukoissa.
Ilmarinen takoo, työstää
Juppi Nallen esiin syöstää.
Joukahaisen loitsun voiman
siihen satsaa, haparoiman...
näkyjäkö näen - uskoisinko tätä kuitenkaan:
viimein tähtitarhojako otavaiseen kurkotellakseen
urohot kuusenlatvassa nuo äkkioudot miehenpuolet
taivahista sointuvia sulosäveliä tavoittamassa?
joko miehet tuulten tuppurihin viiletellekselemähän
tiettömille teille kulkemahan veräjille vierahille
sanansäilää takomahan pulmusena pulputtamaan
vieritellen pyöritellen kuin simasuuna herjat heittäen
silmillänsä sirkehillä puhaposkisina paukutellen
reippahina kalkutellen ohranjyvästen voimalla
pajatellen niitänäitä liirumlaarum ti-dit-di-dii
urohot unteloisemmatki jo leyhytellen leukaluita
varret niin hyvän näköiset tuliset tuulentuivertamat
kuin kuusenkerkkinä väännellen säkeniä päättöminä
pyörylöinä pyörteisinä savupilvinä sakehina hattaroina
löyhytellen löylynlyömät tulituiskuna lietsoen
jo on urohot uhoamassa kaikenmaailman lintusille
kuin koskena vesivierteisin voimin harjunkankahilla
kunnahilla isien mailla kurkut suorina laulaen
riekkumassa ahonlaidoilla kilvan kirmailemassa
sielläpä marjamailla korpikuusikossa sienimättähillä
rymyten urohot sammaleisten salometsien polkujen
sankarit miekkamiehet kuuman kesän kynnyksellä
umpisukkeluksissa kannokoissa tikat tikkaa päistikkaa
käkenä kukkua kukuttelevat!
Jopas meni alta lipan
Sakrapeetin siemen lento.
Sukujuuren suuren tipan
kuivahinen järjen ento.
Pistä pistä paremmasti
paina juuri pohjaan asti.
Muutoin ottaa ohra kyrsä
kivi kovan leivän jyrsä...
Taikka anna kaiken olla
ukko urhon tunkiolla.
Sul ei pysy sulka päässä
siitos kukon myrskysäässä.
niin on urohot kuin kyläkoirat
jukuripäiset rakit villahännät
joutavanoloiset vihoittelijat
saunapolkujen räksyttäjät
ei ainakaan näillä eväillä tule
aitasta tupahan kartanolta
kaapsahtaisi mailta mantereen
periltä kuuhuen kumottaessa
tähtivöiden tuikkiessa
eikä edes päivän kultakehrän
pellonpientareelle paistaessa
kivimäelle kesäkiireiden keskelle
siel janoisena rannass´ jokiuoman
jo kuulee impi laulun kultarinnan
näkee oravat orrella istumassa
repolaiset kanasta vaanimassa
oi sie kultakutri kaunokainen
jo siirry sijaltas kauas pakene
ei tästä ainakaan pijot parane
mittelöt miekkojen tuliteräisten
kamanat yhä kapsahtelevat
ei muutu polvi pojasta
mittelöt nuo iänikuiset
kenellä paras on miekka
kuitenki kaikitenki
iskevät sivaltelevat
tantereella tappelevat
kamalasti kalistelevat
iskevät tulisen tuimasti
sanan sieltä toisen täältä
virkkovat kuin mielipuolet
sanansäilää huomisen varalle
Eipä vettä väkevämpää
Scakapeerin siemen linko.
Ilmaakin on keveämpää
ristissä on suksen sinko.
Satsaa riimin loppu lentoon
heltehessä Wäinön kesän.
Haudo kieli siiven entoon
uumenissa sotkan pesän.
Neuvo oiva olis mulla
vaihda kynä sonta kuokkaan.
Varmempaakin olis sulla
luottaa siinä laatu luokkaan.
Tääl on täysi Wäinön haaksi
pussit suuret purjehissa.
Kaarna laivat ainiaaksi
pitää saat sä aatoksissa.
jopasjopasjotakin... viimein
urho veräjähän vierähytti
kassapäiden karkeloihin
tanhuloihin naurusuiden
siinäpä leikit lyödäkseen
kaskimailla tulenpalavilla
kisailut yön iloissa
vierillänsä viekkumassa
kintereillä kaunokaisten
kujasilla taas kulkemassa
eipä huitukan haitukka vähäinen
veitikkainen verevä kuuna päänä
kisakedolla poika poloinen
uros joutilaan oloinen
kuikuttelisiko tosissaan
sanansäiläänsä säkeneväistä
saisiko kainaloisen kanasen
kerallensa tanhujuoksuun
vannoen valat ikiaikaiset
kuusenjuurella tervaskannon
siell´ tuulentupaset huonehitta
makiat naurut viell´ nauramatta
oma maa niin mansikkainen
kirkkain tähti taivahalla
miss´ ikkunat on aina isommat
komiat uuet ukset tähtitarhain
laulumaiden tienohilla
seitsentähtisen selillä
sanasieppojen sijoilla
urosten syntysaloilla
kussa kultalatvakuusosia
tähtösiä pilvinpimein
joko jo sinkauttaisi tuulipurjehet
ouoilta ovilta kotoisammille
joko vieretteleisi venosen
laitumille kesäisille
yhdessä tuulten teille sirkehinä
yläilmoissa viiperrellen
lintusia laulattaen
käkösiä kukutellen
eipä katoaisi kana kainalosta
eipä vierahalle hairahtaisi
kun istuttaa perähän purren
matkalle tuuleen tuppuraiseen
ylitse meren sinisen
Heräjä jo hourehesta
nouse kurjan kielen alta.
Tule juomaan tuohisesta
Wäinämöisen sanan valta.
Pistän sulle sanat suuhun
järjestelen järkeväti.
Isken taidon otsaluuhun
liekuttelen lempeästi.
Annan sulle kuokan kouriin
sonta taikon sommittelen.
Kannan tunkiolle houriin
maku hermon hetkuttelen.
Päästän siitä paineet harhaan
hetkuttelen hempeästi.
Syöksyä saat lanta tarhaan
karjahdellä näyttävästi.
Heitä Joukahaisen kieli
hourulaan se miehen kaataa.
Vältä neijon taijon mieli
toiset torvet siellä raataa.
jos mun vierelläin aiot olla
tällä tunkiolla
jossa myrskyt murjoo vedet velloo
tyventä on harvemmin
jos koskaan
ei kuiskauksia vaan torventoitantaa
oli syksy talvi kevät tahi kesä
sinitaivaan tähtösten tuike
aina välillä yöksi simahtaa
ja värinät onnen
kukaties mikälies
levoton levoton levoton
olo on
mut kainaloos jos mut tunget
niin olo on
tosi onneton
eikö
parempi molempien siis olla
niinkuin kukko tunkiolla
¤
Tämä ylläoleva on yksi runoni viime vuodelta, joka sopii mielestäni tähän lopetukseksi omalta osaltani.
Kiitän Teitä runosieppoja tässä ketjussa!
Tämä oli hauska ketju, ja ilokseni inspiroi minut sukeltamaan taas kerran
Kalevalan riimejä selailemaan, sillä sieltä ammensin sanoja kuin kaivosta.
Tein riimini älyttömän nopeasti, joten raakaa tekstiä heittelin ja hauskaa oli.
Kiitos! Kirjoittamisiin!
Täs on Wäinön jäähyväiset
Sammon suuren etsijälle.
Kiitos virret yksinäiset
ymmärryksen löytäjälle.
Pistän mieron kulkijalle
tuohisehen kanto konttiin.
Joukahaisen orren alle
rahan sammon, pajatonttiin.
Kalevalan kaikki kansa
kirjokansin, kaihomiellä
Heittämässä herjojansa
ruskealla runon kiellä.
Johan otti ohra kyrsä
kivi kova hampaan taittoi.
Naisen suulla leivän jyrsä
natustamaan Upon laittoi.
Kalevalan broilerille
lahjoitan mä lanta tukon.
Lyriikoitten taitajille
savolaisen muikku kukon.
Vielä metsän emännälle
tuohisella mettä keitän.
Hörhöläisten hyminälle
pyllistän, ja vettä heitän...
Täs-son sammon takojaiset
Wanhan Wäinämöisen työstä.
Tekstiviestin mieli naiset
kalevalan kansan yöstä.
Täs-son susi kuulemiset
pantu mukaan mullin mallin.
EU:n uhkan luulemiset
syöttöneet on närhen pallin.
Täs-son kalmon koski eessä
Sammon takojaisiin tulla.
Aisat poikki kalareessä
sanat viety suusta sulla.