Neljän seinän sisällä on hyvä olla. Muttei koko
ajan. Viihdyn kotona ja kotiaskareitten parissa,
elämä ei tylsäksi käy. Haaveilenkin
kotiäitiydestä. Kaipaan kyllä ihmisiä ympärilleni,
kavereita, mutta taas saan huomata viettäneeni
viikot yksin kotona, huomaan etten olekaan
soitellut jollekin tutulle aikoihin. Ja kun sen
huomaa, on vaan entistä vaikeampaa ottaa yhteyttä
ja saa huomata että on kulunutkin jo kuukausia. Ja
kun tämä toistuu, toinen osapuoli herkästi
kyllästyy. Tai sitten ei edes saa otettua
yhteyttä. Ajattelee etten ole kiinnostunut. Mutta
minun on vain paha olla. Töissä käyntikin on
vaikeaa, sen verran sinne kykenee, on pakko kyetä
että saa elantonsa. Aamulla herätessä kun lähtö
olisi edessä alkaa itkettää ja menen takaisin
sänkyyn. En pysty lähtemään. En tiedä mikä on.
Masentaa. Tämä. Olen kyllä onnellisesti
kihloissa, mutta elämä takana on tuskaa. Minulle
ei ole sieltä jäänyt mitään. En kestä
peilikuvaani. Itken ja vihaan ulkonäköäni, en voi
tällaisena elää. En kestä tämän kaiken keskellä
jos en voi kulkea bikineissä. Kuulostaa todella
tyhmältä, lapselliselta että murehtii jotain
tuollaista asiaa tässä maailmassa mutta ehkä joku
ymmärtää. Kun näkee noita vähäpukeisia
cheerleadereita (jos olette MM-matseja katselleet)
niin en tunne itseäni naiseksi laisinkaan. Mieheni
kyllä jopa ylistää kauneuttani ja rakastaa. Mutta
minun on silti paha olla. Psykologilla käynti ei
auta, minulla ei ole hänelle enempää murheita
kerrottavana kuin mitä tähän olen kirjoittanut.
Hoitoa kuitenkin yritän parhaillaan hankkia.
Lääkitystä? En tiedä. Mikä auttaisi. Helpottaisi
jos joku olisi kokenut jotain samaa niin p*skaa
kun tämä onkin..
ajan. Viihdyn kotona ja kotiaskareitten parissa,
elämä ei tylsäksi käy. Haaveilenkin
kotiäitiydestä. Kaipaan kyllä ihmisiä ympärilleni,
kavereita, mutta taas saan huomata viettäneeni
viikot yksin kotona, huomaan etten olekaan
soitellut jollekin tutulle aikoihin. Ja kun sen
huomaa, on vaan entistä vaikeampaa ottaa yhteyttä
ja saa huomata että on kulunutkin jo kuukausia. Ja
kun tämä toistuu, toinen osapuoli herkästi
kyllästyy. Tai sitten ei edes saa otettua
yhteyttä. Ajattelee etten ole kiinnostunut. Mutta
minun on vain paha olla. Töissä käyntikin on
vaikeaa, sen verran sinne kykenee, on pakko kyetä
että saa elantonsa. Aamulla herätessä kun lähtö
olisi edessä alkaa itkettää ja menen takaisin
sänkyyn. En pysty lähtemään. En tiedä mikä on.
Masentaa. Tämä. Olen kyllä onnellisesti
kihloissa, mutta elämä takana on tuskaa. Minulle
ei ole sieltä jäänyt mitään. En kestä
peilikuvaani. Itken ja vihaan ulkonäköäni, en voi
tällaisena elää. En kestä tämän kaiken keskellä
jos en voi kulkea bikineissä. Kuulostaa todella
tyhmältä, lapselliselta että murehtii jotain
tuollaista asiaa tässä maailmassa mutta ehkä joku
ymmärtää. Kun näkee noita vähäpukeisia
cheerleadereita (jos olette MM-matseja katselleet)
niin en tunne itseäni naiseksi laisinkaan. Mieheni
kyllä jopa ylistää kauneuttani ja rakastaa. Mutta
minun on silti paha olla. Psykologilla käynti ei
auta, minulla ei ole hänelle enempää murheita
kerrottavana kuin mitä tähän olen kirjoittanut.
Hoitoa kuitenkin yritän parhaillaan hankkia.
Lääkitystä? En tiedä. Mikä auttaisi. Helpottaisi
jos joku olisi kokenut jotain samaa niin p*skaa
kun tämä onkin..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lapsen teko saattaisi sinua auttaa ongelmissasi
kun saisit jotain uutta ajateltavaa lapsen myötä.
Uuden ihmisen johon panostaa kaikkesi.
Tuntuu että elämäsi pyörii nyt liikaa oman napasi
ympärillä ja kaipaat saada asioille uudet
mittasuhteet !
Mutta toisaalta, lapsi ei saisi tulla täyttämään
elämäsi tyhjiötä, vaan sinun täytyisi aloittaa se
elämäsi rakentaminen omasta itsestäsi - ja
tutustua uusiin ihmisiin !
Saavutat varmasti paljon paremman tasapainon
elämässäsi kun saisit muutaman hyvän ystävän jolle
purkaa huoliasi ja joiden kanssa vaihtaa
ajatuksiasi. Tai edes yhden hyvän uskotun ihmisen,
jonka kanssa viettää aikaa.
Panosta omaan itseesi, ota itsellesi vaikka
lemmikkieläin, koira, joka vie sinua
säännöllisesti ulos ja jonka myötä tapaat uusia
ihmisiä uusissa harrastuksissa.
Jos rupeat täyttämään elämäsi tyhjiötä vain lapsen
teon avulla, niin epäilempä että poltat itsesi
loppuun ennemmin tai myöhemmin. Toisaalta
äitys/vanhemmuus kyllä muuttaisi arvomaailmaasi.
kotiäitiys on henkisesti ja fyysisesti helevetin
rankkaa hommaa, joka vieläpä usein (tunnekuohut
yms) nostaa esiin piileviä sairauksia mielestä.
Tiedät kai kuinka yleistä esim.
synnytyksenjälkeinen masennus on. Kotiäidiksi ei
MISSÄÄN TAPAUKSESSA siksi, että saisi jäädä pois
yhteisöistä eikä tarttis nähdä ihmisiä, onhan
eristäytyminen lapsellekin tosi väärin. Hoida ittes
ensin kuntoon ja muksuja vasta sitten! Silloin
vasta kusessa oletkin jos sairautesi pahenee lapsen
ollessa pieni. Hus, mielenterveystoimistoon
puhumaan erikoislääkärille ongelmistasi ja
suunnitelmistasi!! Aurinkoisempaa kevättä!
ns.onnellisuuspillerit,ehdottomasti.
Minullekos tuo oli tarkoitettu??? En ole
nimittäin missään vaiheessa sanonut että tahtoisin
kotiäidiksi siksi, että voisin eristäytyä. Kyllä
minä lasteni kanssa haluan ulkona liikuskella ja
paljon.
Joopajoo. Kyllä varmaan lapsenteko auttaa
ongelmiin, koska raskauden aikana mielialaan
vaikuttavien välittäjäaineiden tuotanto kasvaa.
Syntymän jälkeen lapsi tuottaa mielihyvää
vielä henkisesti. Että kaikki naiset vaan lapsia
hankkimaan oikein sarjatuotannolla niin saadaan
masennustilastot kerralla uuteen uskoon.
Noh, mulla on kans vastaavanlainen ongelma
kun mun mies käy vain viikonloppusin
töissä ja viikot vapaata sen ajan se
käyttää ryyppäämiseen. Siis musta ainaki tuntuu
siltä että mä oon henkisesti todella masentunu
ja sisältä paha olla sen takia et, hän käy vaan
kavereittein kanssa ryyppäämäässä ja jättää mut
ihan yksin.......oman onnen nojaan, ja sit se on
myöski henkistä väkivaltaa jättää toinen yksin
kotiin joka ei tunnu kivalta. Toinen juttu olisi
et, mitä asialle vois tehdä? Siis rahathan siinä
menee.............eikä mun mielestä kannata
tuhlata elämäänsä alkoholiin.
.. tuotako sinä elämältä haluat? En halua hirveän
kylmältä kuulostaa, mutta mitenkäs olisi miehen
vaihto, kun tekstisi perusteella sinulla ei edes
oikeastaan ole sellaista..?