Synnyin Pohjanmaalla 8 henkiseen perheeseen, jonne syntyi vielä 3 lasta minun jälkeeni. Rakkaat pikkusiskoni.
Elämä meillä oli hyvin yksinkertaista, sekä niukkaa. Päivät menivät hyvin samanlailla eteenpäin, seurat olivat se vaihtelu minne sitten lähdettiinkin linja-autolla koko porukka.
Äitini oli vähäpuheinen, ja ei puhunut oikeastaan kun vain jos kysyttiin. Hän ei paljon hymyillyt, olisinkohan kerran nähnyt hänen hymyilevän. Hän antoi samalla perusilmeella piiskaa meille ja samalla perusilmeellä hän teki ruokaa.
Isä oli erilainen, hän paasasi meille uskontoa ja mitä synneistä seuraa. ei ollut väliä minkä ikäisiä kukin oli, samat asiat kuulimme kaikki.
Isä kuritti meitä välillä kovallakin kädellä, mutta hän oli kuitenkin se joka piti meidän huushollin elossa.
Murrosikäisenä katselin poikia, ja ajattelin etä minustakin tulee suurperheen äiti, koska niin kuuluu olla. Mietin miten ihmeessä selviäisin kaikesta.
Tuli aika mennä opiskelemaan. vanhemmat sanoivat että mene kotitalouskouluun. ja en oikeastaan olisi halunnut mennä sinne. mutta kävin kuitenkin sen puolivuotta kotitalouskoulua, jonka jälkeen tein elämäni parhaimman päätöksen. Meni lukioon. Sen jälkeen hain yliopistoon. ainoana päämääränäni oli tohtorin hattu joka onkin kohta minulla :D.
Minulla paloi valtava halu näyttää että minusta on muuhunkin, kuin pyykkiä pesemäään ja lapsia synnyttämään.
Minä valitsin tämän tien ja sillä olen vieläkin.
Mitä enemmän yliopistoa kävin, sitä vähemmän järkevältä kuulosti lestaadiolaisuus uskonto, tai ylipäätään mikään uskonto. Tällä hetkellä en näe mitään todistetta jumalasta, mitään asiaa joka tukisi tätä elämäntyyliä.
Siskollani tai muutamalla kävi huonommin. he valitsivat juuri sen minkä minä vältin juuri ja juuri. Heillä on nyt lapsia jo yhteensä 15 näillä rakkailla pikkusiskoillani. he hoitavat päivästä toiseen lapsiaan. Minä saan tulla käymään heillä vain jos kukaan ei seurakunnasta saa siitä tietää tai heidän miehensä.. Vien heille sinne vaaterahaa, ja ruokaa aina kun käyn.
En usko että heistä kukaan uskoo täysin jumalaan, mutta se ei ole minun asiani alkaa heitä käännyttää. ja parempi kai se tuossa tilanteessa on uskoa. paljon paremmin menee.
Olen ylpeä elämästäni, ei yhtäkään lasta ole minulla vielä, mutta ei ole vielä aviomiestäkään.
Sen verran minulle jäi mieleen että lapset tehdään avioliitossa.
Suhteita minulla on ollut, mutta ei oikeastaan kukaan ole kivunnut minulle tärkeämmäksi kuin omat tavoitteeni. kun niihin olen kohta päässyt, voin alkaa etsimään elämäni miestä tai naista ja jakaa elämäni hänen kanssaan.
Ihanaa elämää teille kaikille, ja muistakaa, aina voi valita sen oikean tien.
Elämä meillä oli hyvin yksinkertaista, sekä niukkaa. Päivät menivät hyvin samanlailla eteenpäin, seurat olivat se vaihtelu minne sitten lähdettiinkin linja-autolla koko porukka.
Äitini oli vähäpuheinen, ja ei puhunut oikeastaan kun vain jos kysyttiin. Hän ei paljon hymyillyt, olisinkohan kerran nähnyt hänen hymyilevän. Hän antoi samalla perusilmeella piiskaa meille ja samalla perusilmeellä hän teki ruokaa.
Isä oli erilainen, hän paasasi meille uskontoa ja mitä synneistä seuraa. ei ollut väliä minkä ikäisiä kukin oli, samat asiat kuulimme kaikki.
Isä kuritti meitä välillä kovallakin kädellä, mutta hän oli kuitenkin se joka piti meidän huushollin elossa.
Murrosikäisenä katselin poikia, ja ajattelin etä minustakin tulee suurperheen äiti, koska niin kuuluu olla. Mietin miten ihmeessä selviäisin kaikesta.
Tuli aika mennä opiskelemaan. vanhemmat sanoivat että mene kotitalouskouluun. ja en oikeastaan olisi halunnut mennä sinne. mutta kävin kuitenkin sen puolivuotta kotitalouskoulua, jonka jälkeen tein elämäni parhaimman päätöksen. Meni lukioon. Sen jälkeen hain yliopistoon. ainoana päämääränäni oli tohtorin hattu joka onkin kohta minulla :D.
Minulla paloi valtava halu näyttää että minusta on muuhunkin, kuin pyykkiä pesemäään ja lapsia synnyttämään.
Minä valitsin tämän tien ja sillä olen vieläkin.
Mitä enemmän yliopistoa kävin, sitä vähemmän järkevältä kuulosti lestaadiolaisuus uskonto, tai ylipäätään mikään uskonto. Tällä hetkellä en näe mitään todistetta jumalasta, mitään asiaa joka tukisi tätä elämäntyyliä.
Siskollani tai muutamalla kävi huonommin. he valitsivat juuri sen minkä minä vältin juuri ja juuri. Heillä on nyt lapsia jo yhteensä 15 näillä rakkailla pikkusiskoillani. he hoitavat päivästä toiseen lapsiaan. Minä saan tulla käymään heillä vain jos kukaan ei seurakunnasta saa siitä tietää tai heidän miehensä.. Vien heille sinne vaaterahaa, ja ruokaa aina kun käyn.
En usko että heistä kukaan uskoo täysin jumalaan, mutta se ei ole minun asiani alkaa heitä käännyttää. ja parempi kai se tuossa tilanteessa on uskoa. paljon paremmin menee.
Olen ylpeä elämästäni, ei yhtäkään lasta ole minulla vielä, mutta ei ole vielä aviomiestäkään.
Sen verran minulle jäi mieleen että lapset tehdään avioliitossa.
Suhteita minulla on ollut, mutta ei oikeastaan kukaan ole kivunnut minulle tärkeämmäksi kuin omat tavoitteeni. kun niihin olen kohta päässyt, voin alkaa etsimään elämäni miestä tai naista ja jakaa elämäni hänen kanssaan.
Ihanaa elämää teille kaikille, ja muistakaa, aina voi valita sen oikean tien.
Vastaukset 126
Vanhimmat
joskus niin viisaaksi, ettei enää Jumalakaan kelpaa, Pojan sovitustyöstä puhumattakaan.. Alkaa usein tulla omain voimainsa tuntoon, mutta minne asti se kantaa?
Ja todennäköisesti harva, joka on käynyt yliopiston, suostuu uskomaan sellaista puppua.
Ja sittten taas teologitkin, he opiskelevat myös tieteenkautta uskontoa. eli uskonto tieteenä. Siinä sen jälkeen kun vielä pitää Uskoa jumalaan, on aika kovapaikka. Jos näitten tosiasioitten jälkeenkin vielä uskoo, niin saavat minun puolesta uskoakkin. Mutta papiksi eivät hakeudu ketkään sellaiset jotka eivät osaa johtaa. Siellä on yleensä ihmisiä jotka haluavat johtaa jotain liikettä. Toimisivat yhtähyvin yrityksessä kun seurakunnassakin.
Inhilimmillisyys toteutuu minun mielestä ateisti piireissä enemmän kun uskovaiset piireissä. Olen nähnyt kummankin puolen.
Oletko ihan varma, että tämä asiayhteydestään irti reväisty raamatunkohta sopii tähän? Muistaakseni myös vl-papit korostavat, että raamattua tulkitessa on tärkeää katsoa kuka puhuu, kenelle ja missä tilanteessa? Konteksti on tärkeä.
"Siellä yliopistossa tahtoo tulla joskus niin viisaaksi, ettei enää Jumalakaan kelpaa."
Mielestäni on turha kenenkään väittää, että yliopisto vie uskon. Ei se kyllä myöskään tuo uskoa kenellekään.
Aloittajan esittämä elämäntarina tuntuu olevan perin kiusallinen vl-uskoisille.
Eihän tuo mitenkään meitä kiusaa eikä pitäisi kiusata ketään muutakaan. Luultavasti tätä avausta onkin kommentoitu vain sen takia, että siinä on niin nolostuttavan tökerö kehyskertomus.
Nimittäin tuosta raamatun mielivaltaisesta tulkitsemisesta. Jumala on varmasti antanut ihmiselle järjen siinä tarkoituksessa, että sitä voi käyttää ja opiskella niin pitkälle kuin huvittaa ja rahkeet riittävät.
Mitä avauksen sisältöön tulee, mielestäni siinä ei ole mitään kiusallista kenellekään, korkeintaan sen mahdollisesti kokeneelle. Varmaankin hän on voinut tälläisen lapsuuden elää, vaikka tuskin monikaan voi hänen kokemuksiinsa samaistua, sen verran omalaatuista tuntuu olevan elämä. Eikä vähiten tuo seikka että kun kysymyksessä on aikuiset ihmiset, joutuisi salaa käymään sisaruksillaan kylässä...? En tässä yhteydessä ala puimaan asiaa, onko avauksen tehneellä kohta tohtorinhattua vai ei, mutta tietenkin tuo väite ilman että teksti mitenkään tukisi tuota asiaa, tekee koko tekstistä epäuskottavan. Mutta "kohta" on suhteellinen käsite. Voihan olla, että kirjoittaja tarkoittaa sitä, että "kohta" hänellä se hattu on kunhan ensin suorittaa lukion...
on ennen kaikkea kiusallinen hänelle itsellleen. Jä itsellle tästä on väärästä valinnasta on kaikista eniten haittaa.
Mutta uskon ennen kaikkea että aloitus on PROVO!
Mitäköhän tollakin kirjoituksella yritetään?
Toi on niin tyypilistä heittoa ilman tosiasioista tietämistä.
Voi voi mistä noita provoilijoita riittää.
sanoi VL- kun sormi meni suuhun.
Teit viisaan ratkaisun, kun otit elämäsi omiin käsiin. Se äitisi ja isäsi luoma rakkaus varmaan ei sinua kantanut, eikä myöskään ne orjaksi jäänyt pikkusiskot, joiden "vankilavierailut) pitää järjestellä, ettei kärähdä.
Käsittämätöntä, kun haukutaan Yliopistoa, ei se ylipoiston vika ole, vaan sielullisesti sairaan lapsuutesi, jossa ei todellakaan ole ollut Jeesusta, Jumala ja saatana, käsi kädessä, joten sen heijastuksen voi kyllä käsittää, roiskuu, kun rapataan.
Jeesuksen siunausta sinulle.
Jossain lähellä näämmä.
selvästikkin uskot jumalaan. toivottavasti olet onnellinen niin :)Jos uskosi on voimasi, silloin olet oikealla tiellä.
Minä taas en usko, ja olen onnellinen näin.
Erilaiset lahkot rajoittavat ihmisen elämää.
Nostan sinulle hattua,Niin pitäkin tehdä ajatella omaa elämää, Kuin moni vl äiti on todella väsynyt!! Säälittää heitä katsoa aivan nääntyvät töihinsä.
niin minäkin koen. katsoessani sisarruksiani, minä näen itseni joskus siinä. Kavahdan ajatustakin. He ovat niin minun näköisiäni, ja tiedän heidän kadehtivan elämääni salaa. He kävivät kotitalouskoulun, mutta jättivät sen jälkeen sen siihen ja tekivät lapset.
Tiedän heidän olevan väsyneitä JO NYT, vaikka aikaa ei ole mennyt kun kahdeksan vuotta..
He ovat täysin ilman niitä nautintoja, joita uskovaisetkin itselleen sallivat.
Mutta ateistina täytyy sanoa että ne kuuluvat ihmiselle. Elämässä on ihania asioita kun ne vain järkeä käyttäen hyödyntää.
Lukiessani tuota avaustasi ja kehuskelujasi piti kysäistä itseltään, missä tämän ihmisen yliopistosivistys näkyy. On nimittäin sellainen tuntuma, että opiskelu yliopistossa herättää joitakin liikahduksia myös henkisessä elämässä silti, vaikka opiskelisikin jotain teknistä alaa, humanistisista tieteistä puhumattakaan. sinun kohdallasi pitää valittaen todeta, ettei ainakaan sydämen sivistystä ole.
Harva noinkin laajasti koulutettu ihminen on noin tietämätön asioista oikeasti sen lisäksi, että on ylentänyt itsensä vanhempiensa ja sisarustensa yläpuolelle mitätöimään heidän elämänarvojaan. Ei opiskelu ja raha takaa elämän onnellisuutta, sen tietää ilman korkeakouluopiskelujakin. Ja toisilla ihmisillä on toisenlaiset elämän nautinnot. Sisaruksesi voivat nauttia omasta tilanteestaan aivan samoin kuin sinä rahoistasi ja tulevasta tohtorinhatustasi. Kaikkia asioita ei todellakaan voi järjellä hyödyntää.
Lukiessani tuota avaustasi ja kehuskelujasi piti kysäistä itseltään, missä tämän ihmisen yliopistosivistys näkyy. On nimittäin sellainen tuntuma, että opiskelu yliopistossa herättää joitakin liikahduksia myös henkisessä elämässä silti, vaikka opiskelisikin jotain teknistä alaa, humanistisista tieteistä puhumattakaan. sinun kohdallasi pitää valittaen todeta, ettei ainakaan sydämen sivistystä ole.
vastaan tähän näin: en ole menettänyt sydämmeni sivistystä, se ei ole tämän asian ydin ollenkaan.
Minä rakastan siskojani erittäin paljon, muihin en valitettavasti ole yhteydessä. Autan heitä mahdollisimman paljon, ja heidän lapsensa on maailman suloisimpia. Isäni ja äitini minut tekivät. Mutta en voi kokea olevani toivottu lapsi, sillä vanhempani tekivät lapsia koko ajan. Ei minua odotettu niinkuin normaaleja lapsia ja toivottu. Minut otettiin ihan itsestään selvyytenä. Äitini oli joskus kuulemma rukoillut että ei saisi enää yhtään lasta. no meitä tuli sen rukouksen jälkeen vielä neljä. minä olin yksi heistä. Kerroin millaista meillä oli kotona.
Minun tarinani koski sitä päätöstä, mitä nainen voi halutessaan tehdä. Hänen ei ole pakko tehdä niitä asioita, mitä häneltä odotetaan.
se olisi ollut katastrofi joutua siihen tilanteeseen ilman omaa tahtoa. SE oli asian ydin.
Toki osa heistä haluaa olla siinä tilanteessa, mutta kun entisenä lestadiolaisena satun tietämään ne syyt mitkä siihen johtaa, niin se on ehkä osa syy miksi en niin kauheasti kaunistellut tuossa.
Minun on vaikea uskoa, että viittä vaille tohtorin arvolla itseään tituuleeraava ei pystyisi tuottamaan tuon parempaa tekstiä, siksi minun on vaikea uskoa kirjoituksen todenperäisyyteen. Tuohon arvoon päästäkseen on pitänyt tuottaa niin paljon tekstiä, että kirjoitus hioutuu väkiselläkin oikeaan muotoon. Esimerkiksi jo ala-asteella opetettiin, että sydämeen ei mahdu kahta ämmää...:) Alkeellisempiin sääntöihin kuuluu, että pisteen jälkeen aloitetaan isolla kirjaimella. Se, jolla nämä asiat tulevat selkärangasta, malttaa kyllä nettikeskustelussakin kirjoittaa niin, että tekstiä on miellyttävä ja helppo lukea.
Sinänsä totta kai kirjoituksesi voi olla omakohtainen kokemuksesi, tuo tohtorisväite meni vaan vähän niinkuin överiksi. Sinulle oli joku jo kirjoittanut, että sivistys ja lestadiolaisuus eivät ole toisensa pois sulkevia asioita. Minulla on yksi ystävä perheenäiti, joka on väitellyt tohtoriksi ja toinen valmistelee väitöstään. Jälkimmäisellä on yhdeksän lasta. Homma tuntuu olevan hanskassa niin kotona kuin työpaikallakin.
Sinun ratkaisusi on omasi, mutta anna toisten tehdä omat valintansa elämänsä suhteen. He eivät välttämättä ole sen onnettomampia kuin sinä itsekään, vaikka elävätkin ulkonaisesti erilaista elämää. Tässä ajassa ei haluta nähdä mitään muuta arvomaailmaa tavoiteltavana kuin ihmisen oman uran luominen ja eteenpäin pyrkiminen. Se käy toisille, mutta ei kaikille. Kaikki eivät tavoittele hienoja titteleitä ja oppiarvoja. Se, että ihminen kykenee suhteellisen tyytyväisenä omaa elämäänsä elämään, riittää.
Kommentoin hieman tuota kirjoituksesi loppuosaa. Siinä nostit esille ison perheen äitejä, jotka ovat päässeet urallaan todella pitkälle. Lisäksi sanot, että hommat on hanskassa kotonakin. En väitä vastaan.
En tiedä, onko se syyllisyyttä vai oman huonouden tuntoa, kun en mielelläni kuuntele tuollaisia kertomuksia.
Ne ovat niin jättimahtavia esimerkkejä siitä, ettei vl-sääntöjen ja tavallisen akateemisen uranaisen elämän yhteensovittaminen olekaan mahdotonta. Minä olen luullut niin. Noilla esimerkeillä se luulo vesittyy.
Silti kuitenkin ajattelen sen olevan meidän useimpien naisten kohdalla erittäin vaikeaa, melkein mahdotonta. Tuo epäilys ei lähde, vaikka kaikki vl-naiset olisivat tohtoreita, ison perheen äitejä ja vielä tyytyväisiä ja onnellisia...
Tosin silloin voisin tunnustaa olevani syvänvihreä kateudesta. ;(
Niin, en ymmärrä itsekään mistä nämä naiset ammentavat voimavaransa, mitään superihmeäitejä he eivät kuitenkaan ole. Ilmeisesti riittävästi lahjoja yhdistettynä jonkinasteiseen kunnianhimoon kruunattuna aviopuolisolla, jonka kanssa hommat hoituvat yhteen hiileen puhaltamalla. Olen itse sen verran laiskanpötkylä, että paloa uran luomiseen ei ole ollut, vaikka jonkun sorttisia lahjoja ja taipumuksia johonkin suuntaan olisi ollutkin. Tiedän, että nuo tutkinnot ja saavutukset eivät tule sormia napsauttamalla ja että periaatteessa jokaisella olisi siihen riittävästi halutessaan mahdollisuus. Niinpä en kahdehdi heitä enkä muitakaan erilaista elämää eläviä. Totta kai elämä on välillä epäoikeudenmukainen jakaessaan korttejaan eikä kaikkien ole helppoa saavuttaa tavoitteitaan, mutta olen sitä mieltä, että jos riittävästi jotain haluaa eivätkä lähimmäiset asetu poikkiteloin, sen myös saavuttaa. Tämä mainitsemani suuren perheen äiti väitöskirjaansa valmisteleva ei ole todellakaan syntynyt kultalusikka suussa, mutta on pystynyt kääntämään vaikeudet voitokseen ja elää hyvin tasapainoista elämää lapsineen ja opiskeluineen.
Toinen mainitsemani ystävä on viettänyt pidempiä aikoja ulkomaillakin yksin ja perheen kanssa tutkimustyönsä takia. Kaikki onnistuu mikäli koko perhe on asian takana. Se on varmasti a ja o. Nämä kirjoitan vain siksi, että provoavaaja antoi ymmärtää, että suurinpiirtein lukioon halutessaan pitää kieltää usko tai mennä talouskouluun...:) Joku satunnainen lukija saattaa mennä vipuun, jos ei elävästä elämästä tiedä miten asiat todellisuudessa ovat. Minusta pikemminkin tuntuu,
että koulutuksen merkitystä arvostetaan meidänkin piireissä jo liikaa. Ihmisiä voidaan arvottaa sillä perusteella mitkä on arvosanat ja tittelit ja ihmisyys jää toisarvoiseksi asiaksi. Itse pidän rikkautena olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa eikä meidän seurapiireissä koskaan korostu ihmisten tittelit ja saavutukset. Tohtorit ja lääkärit mahtuvat samalle viivalle "duunareiden" ja kotiäitien kanssa.
Viimeinen lauseeni ei tarkoita, että jotenkin väheksyisin kotiäitejä, silloinhan en arvostaisi itseänikään. Yritin vain tuoda esille mahdollisimman erilaisia elämäntehtäviä. Kotiäitiys se vasta on vaativat laji ja sillä saralla tehty ura painii omassa lajissaan...:)
Sinähän juuri tuossa esitit, että minä olen kertonut täällä valheellista tietoa. Voin vakuuttaa että tarinani on jokaista sanaa myöten totta.
Tarinassani on kohtia mitkä loukkaavat heitä jotka tekevät sen valinnan minkä siskonikin tekivät. Minun tarinani tarkoitus oli se, että kuka ei niin tahdo tehdä, hänen ei niin myös tarvitse tehdä.
On olemassa se toinen vaihtoehto, elää omaa unelmaasi ja toteuttaa itseään.
Minun kohdallani elämä jota sinä elät, olisi kauhistus.
En olisi saanut sitä tyydytystä mitä saan opiskellessani.
Kotonani oli hyvin selvät odotukset siitä miten minun tulisi elämäni elää. Tämä pätee myös monissa lestaadiolaispiireissä, sen sinä tiedät itsekkin.
Minun mielestäni kenelläkään ei ole syytä loukkaantua siitä, että sinä et halunnut suurta perhettä. Näinhän itse asian ilmaiset. Kenenkään itsetunto tuskin on niin toisten arvostuksen varassa, että jonkun mielipide saa vetämään herneen nenään. Tämä on vapaa maa, jokaisen tehdä omia ratkaisujaan. Mutta se on hyvä huomata, että moni voi olla tyytyväinen ratkaisuissa, joita sinä et voisi kohdallesi kuvitella.
Minä olen ollut elämääni tyytyväinen, vaikka olen suurimman osan elämästäni ollut kotiäitinä. Tosin en tiedä suurperheisen elämästä mitään. Tämän voin tunnustaa ja hattua nostaa niille äideille kenellä tälläinen "ura" on takana. Olen saanut opiskella, matkustella ja toteuttaa itseäni siten, että en huomaa jääneeni mistään paitsi. Orjaksi ja piiaksi ei kannata heittäytyä kotiäidinkään. Olen elänyt omaa unelmaani perheeni kanssa ja saanut toteuttaa itseäni.
En ole väittänyt juttujasi valheiksi, muilta osin kuin että ikävä kyllä tekstisi eivät tue kertomustasi, joten muukin uskottavuus on koetuksella. En tiedä mitään tuosta painostuksesta miten elämäänsä tulisi elää. Pikemminkin minun mielestäni koulutuksen merkitystä painotetaan vähän liikaakin nykyisin. Kohtuus siinäkin, eivätkä vanhemmat saa lastata lapsia liian suurilla odotuksilla ja toiveilla ammattien suhteen vaan lasten pitää itse tehdä omat valintansa. Toki elinympäristö vaikuttaa. On aivan erilaiset elämänkuviot jos asut peräposiolla (tämä kaikella kunnioituksella siellä asuvia ihmisiä kohtaan)kuin jos vertaat elämää esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. On hyvä muistaa että sinun totuutesi ei ole kaikkien totuus ja elämme hyvin erilaista elämää huolimatta siitä, että kuulumme samaan herätysliikkeeseen. Ihmisen toimintaan ja käyttäytymiseen kun vaikuttavat niin monet muutkin tekijät ja veikkaanpa, että ne muut asiat vaikuttavat kaikista eniten siinä minkälaiseksi elämä itsellä ja lapsilla muodostuu.
Minun mielestäni kenelläkään ei ole syytä loukkaantua siitä, että sinä et halunnut suurta perhettä. Näinhän itse asian ilmaiset. Kenenkään itsetunto tuskin on niin toisten arvostuksen varassa, että jonkun mielipide saa vetämään herneen nenään. Tämä on vapaa maa, jokaisen tehdä omia ratkaisujaan. Mutta se on hyvä huomata, että moni voi olla tyytyväinen ratkaisuissa, joita sinä et voisi kohdallesi kuvitella.
Minä olen ollut elämääni tyytyväinen, vaikka olen suurimman osan elämästäni ollut kotiäitinä. Tosin en tiedä suurperheisen elämästä mitään. Tämän voin tunnustaa ja hattua nostaa niille äideille kenellä tälläinen "ura" on takana. Olen saanut opiskella, matkustella ja toteuttaa itseäni siten, että en huomaa jääneeni mistään paitsi. Orjaksi ja piiaksi ei kannata heittäytyä kotiäidinkään. Olen elänyt omaa unelmaani perheeni kanssa ja saanut toteuttaa itseäni.
En ole väittänyt juttujasi valheiksi, muilta osin kuin että ikävä kyllä tekstisi eivät tue kertomustasi, joten muukin uskottavuus on koetuksella. En tiedä mitään tuosta painostuksesta miten elämäänsä tulisi elää. Pikemminkin minun mielestäni koulutuksen merkitystä painotetaan vähän liikaakin nykyisin. Kohtuus siinäkin, eivätkä vanhemmat saa lastata lapsia liian suurilla odotuksilla ja toiveilla ammattien suhteen vaan lasten pitää itse tehdä omat valintansa. Toki elinympäristö vaikuttaa. On aivan erilaiset elämänkuviot jos asut peräposiolla (tämä kaikella kunnioituksella siellä asuvia ihmisiä kohtaan)kuin jos vertaat elämää esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. On hyvä muistaa että sinun totuutesi ei ole kaikkien totuus ja elämme hyvin erilaista elämää huolimatta siitä, että kuulumme samaan herätysliikkeeseen. Ihmisen toimintaan ja käyttäytymiseen kun vaikuttavat niin monet muutkin tekijät ja veikkaanpa, että ne muut asiat vaikuttavat kaikista eniten siinä minkälaiseksi elämä itsellä ja lapsilla muodostuu.
Nettiyhteys meni poikki juuri lähetettyäni ensimmäisen viestin, eikä sitä tullut näkyville. Laitoin uudestaan niin sitten tulikin viiveellä tuplana...
Jatkan illallista viestiäni, joka käsitteli vl-superäitejä.
Minun pääasiani oli miettiä sitä, miten on mahdollista yhdistää oma ura ja äitiys, kun annettuna elämän vakiona on ottaa kaikki lapset vastaan, mitkä normaalin yhdyselämän seurauksena syntyy. Terveillä ihmisillä lapsia voi syntyä todella paljon.
Lähden myös siitä, että pitkällisiä sebaattijaksoja ei sisälly pariskunnan avioelämään. Sehän vähentää onnellisuutta ja tasapainoisuutta melko varmasti, vaikka ei näy ulospäin. Ei kaikilla tietenkään, jos oma seksuaalisuus on helppo laittaa taka-alalle tai se on jopa vastenmielinen asia. Minusta se ei kyllä ole tavoittelemisen arvoinen tunnetila eikä missään tapauksessa ihanne.
Siispä kaikenlainen ehkäisemättömyys on annettu vl-vakio, joka antaa raamit avio- ja perhe-elämälle. Muu on väärin ja syntiä.
Jos tuon raamin sisällä aikoo pysyä ja pitää sitä oikeana, niin uran ja perheen yhteensovittaminen on monille naisille mahdotonta. Minä olen tuon ajatusmallin ja rakennelman käynyt läpi, kun gradua tehdessä odotin jo neljättä lastamme. Teidän, millaista on opiskella pienten keskellä, rakentaa uutta kotia ja opetella perhe-elämän kuvioita.
Tuosta kaikesta minulle on jäänyt sellainen kuva ja pelko, että en olisi ikinä pystynyt jakamaan aikaani ja energiaani noin moneen suuntaan.
Vai olisiko elämä naisena helpottanut, kun olisin vain jaksanut ottaa enemmän lapsia vastaan ja opiskellut jossakin vaiheessa lisää. Samalla ehkä käyden töissä, kuten sanotaan 'joka välissä'.
Otin taas esimerkin itsestäni, koska en osaa kirjoittaa muiden kohdasta ja kohtalosta. Ja luulen, että meitä einiinsuperäitejä on olemassa enemmän kuin noita oikeita superäitejä. Siksi he eivät sovi meille esimerkiksi eikä kannustukseksi. Eikä missään nimessä velvoittavaksi osoitukseksi siitä, että tuo on mahdollista, jos vain haluat.
Niin, en tiedä viittasitko minun kirjoitukseeni velvoittavasta esimerkistä, mutta tartuin siihen kuitenkin. LÄHES kaikki on mahdollista, jos vain haluaa. Paljon on kiinni siitä miten tarttuu elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin. Totta kai mikäli puoliso on vastahankainen, syntyy tiheästi lapsia tai itse sairastalee jne. on tiukemassa toteuttaa sitä mitä haluaa eikä kaikille edes mahdollista. Sen tiedän itsestäni, että minulla eivät voimavarat tuohon kaikkeen olisi riittäneet ja uskon, kuten sinäkin arvelet, että meitä einiinsuperäitejä on paljon, enemmän kuin niitä jotka näyttävät selvityvän kaikista haasteista, joita tielle tulee. Mutta heitäkin on.
On paljolti asennekysymys miten elämänsä kokee. Tajusin sen selvästi kun juttelin erään kahden lapsen äidin kanssa, joka kertoi, että ero oli meinannut rakennusaikana tulla, vaikka olivat ottaneet "avaimetkäteen" talon. Totta kai hänellä oli se ehkä rankin vaihe elämässä kahden pienen kanssa, mutta silti ajattelin, että ihmiset eivät nykyisin haluaisi kohdata mitään vastoinkäymisiä ja kaikki väsymyksestäkin aiheutuvat riidat aiheuttavat johtopäätöksen, että me emme sovi yhteen, pannaanpa kamppeet jakoon. Elämän pitäisi olla aina kivaa. Mutta elämä ei ole aina kivaa eikä mene monestikaan niinkuin suunnittelee. Kun ajattelen meidän perheen viimeistä kymmentä vuotta, jolloin olemme rakentaneet olosuhteiden pakosta tai sattumien summasta kolme taloa ja sen lisäksi sairastaneet molemmat niin että sairaala on tullut vähän turhankin tutuksi, on monenlaisia vaiheita käyty läpi. Kun kuitenkin ajattelee, että tämä on minun ja meidän elämää ja että ilman näitä vastoinkäymisiä en olisi se ihminen mikä olen löytyy ymmärrystä ajatella, että ehkä kaikella on kuitenkin tarkoitus, vaikka heikoimpina hetkinä ei siltä todellakaan tunnu.
Minä en todella ainakaan tarkoittanut kertoessani noista uraäideistä, että he olisivat jokin velvoittava esimerkki, johon meidän kaikkien pitäisi pyrkiä. Ei, mutta melko paljon elämässä on mahdollista saavuttaa mikäli halua on riittävästi ja olosuhteet ovat suotuisat. Kerran eräästä ystävästäni, suurehkon perheen äidistä oli juttu lehdessä liittyen hänen opiskelukuvioihinsa. Hän oli saanut hyvin kitkeriä puhelinsoittoja suoraan itselleenkin. Totta kai joku aivan erilaista elämää elävä voi ihmetellä ja kateellisena lukea toisen "uran tekemisestä" mutta eihän se ole keneltäkään muulta pois. Mutta ymmärrän, sillä miehiäkin on monenlaisia, että jos itsellä ei olosuhteiden takia ole tuollaiseen mahdollisuutta, kateus ja katkeruus voi herätä, mikäli itse ei ole elämäänsä tyytyväinen.
Kerrot, että olet ollut suurimman osan elämästäsi kotiäitinä, mutta et tiedä suurperheisen elämästä mitään. Miten muut ihmiset suhtautuvat sinuun, pitävätkö yhteiskunnan kannalta vapaamatkustajana? Kysyn tätä, koska olen itse samassa tilanteessa. Törmään usein vähän piiloteltuun paheksuntaan. Olen kai arka puolustamaan itseäni, ja siksi tämä asia on jonkinasteinen ongelma. Yhteiskunnan tukien varassa en ole koskaan elänyt. En ole vl.
Suurperheellisyys on suhteellinen käsite. Jonkun muun kuin vllän mielestä minulla varmasti on hyvin suuri perhe, mutta "vl-mittapuun" mukaan vain keskisuuri tai jopa pieni, riippuu katsojan vinkkelistä. Niinpä minullakin on kuitenkin suhteellisen tasaiseen tahtiin ollut pieni, joka on ollut mielekästä hoitaa kotona. Toinen pointti on ollut se, että mies on lähes koko avioliiton ajan ollut joko yrittäjä tai muuten vastuullisissa, usein matkustamista vaativissa töissä, joten pitkään koin, että edes toisen vanhemmista on oltava kotona. Välillä olen tehnyt "pätkätöitä" ja opiskellutkin.
Yhteiskunnan elättinä ei ole meilläkään kuitenkaan viihdytty. Tälläkään hetkellä ei tule mitään erityisiä tukia, lapsilisät nostamme kuten kaikki perheet. Itse teen puolipäiväisesti kotoa käsin töitä tällä hetkellä.
Eiköhän tuokin ole jokaisen perheen oma asia. Mikäli tulee toimeen pääsääntöisesti yhden palkalla, ei kai sen pitäisi kenellekään kuulua?
Minä haluan repiä tämän asian ympäriltä kaiken ylimääräisen selittelyn ja jossittelun. Minun ydinasiani on se, miten me tavalliset äidit voimme toteuttaa urahaaveemme, jos raameina on pakko pitää ehdoton ehkäisykielto.
En ole tuon asian suhteen sivullinen, koska tuo asia ajoi minut pois vl-yhteisöstä. Ajatustasolla en päässyt tuon ongelman kanssa sinuiksi. Siis periaatetasolla, vaikka minulle ei ollutkaan vielä suurperhe.
Minulla oli opiskelut ja tutkinto takana, joiden näin olevan ristiriidassa mahdollisen, pakollisen kotiäitiyden kanssa. Kauhuissani kyselin, miksi minä olen turhaan opiskellut, koska en voi menne töihin ja sitä kautta toteuttaa itseäni. Minulle sanottiin, että voihan se olla hyödyksi, JOS VAIKKA MIEHESI KUOLEE!!!!!!
Minä tunsin itseäni sen verran, että tiesin, etten pysty hyppäämään hommasta toiseen ja rääpimään sitä ja tätä. Olen sen verran perusteellinen ja järjestelmällinen ihminen. Enkä halunnut lapsiani toisten hoitoon. Minusta se oli ihanaa ja antoisaa aikaa, kun sain olla kotona pienten kanssa. Mutta halusin silti töihin toteuttamaan myös muuta puolta itsessäni.
Minä olen satavarma siitä, että minun turvaverkkoni ja lähipiirini ei olisi sopeutunut minun systeemiini ja hoitanut puolestani kotia ja lapsia, jos minä olisin jatkanut lastenteon lisäksi ja ohella töissä käymistä tai opiskelemista tohtorinhattu haaveena.
Siksi minun ratkaisuni oli toinen. Periaatetasolla se oli jo ennen suurperhettä. Siitä tuli ongelmia yhteisön kanssa. En voinut olla epärehellinen lusmu, joka muka allekirjoittaa suullisesti vl-käytännöt ja sitten muka heikkoudessaan tekee toisin. Se ei ole heikkouden asia, jos ei tee kuten vl-ohjeet kuuluvat ja 'henki' (=SRK) on vl-seurakunnalle ilmoittanut. Ainakin minulle se olisi ollut epärehellisyyttä ja tekohurskautta, kaksinaamaisuutta ja valehtelemista.
Ehdotonta ehkäisykieltoa ei ole purettu eikä korjattu. Siitä on julkinen kannanotto ja se on voimassa niin kauan kunnes se perutaan. Minä en voi sitä hyväksyä.
Tuo on se keskeinen asia ja siitä puhun. Muu on turhaa asioiden pyöritystä ja tuon perusongelman peittelyä.
Minäkään en voi hyväksyä sitä että mennään vahvojen ehdoilla, sillä sitähän täydellinen ehkäisykieltoajattelu on. Olen kuullut joskus sanottavankin, että "rauhanyhdistysväen yhteisö" on vahvojen valtakunta. Olen jo siitä täälläkin ennenkin kirjoittanut, että en ymmärrä sitä, miksi lapsista ei silloin tarvitsekaan kantaa huolta, jos nähdään, että äiti väsyy eikä jaksa hoitaa entisiäkään. Tälläistä äitiä ei paljon auta hurskastelu siitä, että kyllä niitä voimia annetaan päivien mukaan. Mitä kun ei annetakaan?!
Miten voidaan uhrata jo olemassaolevien lasten henkinen ja fyysinen hyvinvointi sille alttarille, että kaikki lapset on otettava vastaan jotka ovat tullakseen? On äitejä, tiedän ja tunnen, jotka aidosti ovat iloisia jokaisesta pienestä kääröstä, jonka kotiin kantavat. Mutta sitten tuntuu pahalta näiden äitien puolesta, jotka odottavat, että ikää tulee sen verran että voi odottaa edes synnytysvälien harvenemista.
Nyt tuli vieras, ajatus jäi kesken.
että sinä elät vl-yhteisössä, minä en. Siellä teillä katsotaan sitten varmaan avioparia yhtenä yksikkönä, täällä pahassa maailmassa katsotaan enemmän yksilöä. Ei riitä, että mies on rakentanut menestyksekkään uran ja työnsä takia matkustanut paljon, ja että jälkikasvu pärjää hyvin. Sinun itsesi pitäisi olla jotakin tai mennä siitä edes työhön maksamaan veroja (vaikka meidän perhe on maksanut veroja enemmän kuin jos molemmat olisimme olleet keskipalkkaisessa ansiotyössä). Jokaisen pitäisi näet kuulemma vastata itse elämästään, eikä saisi elää perheensä siivellä.
Teidän yhteisössänne ovat omat ahdistavat yhdenmukaisuusvaatimuksensa. Täällä ulkopuolella ahdistaa tuo ansiotyöpakko. Olet vähän outo, jos et itseäsi siihen muottiin sovita.
Ajattelin, että pahastuisit tuohon lopputekstiini. En halua syyllistää ketään oikeasti heikkoa ihmistä, en edes vl-ihmistä. Koska olen itse käynyt läpi melko vaikean irrottaumisprosessin ja saanut tuntea sen nahoissani jälkeen päin kauan, niin ymmärrän kyllä niitä maanhiljaisia, jotka eivät voi nousta julkisesti puhumaan vääristä painotuksista ja vääristä ihanteista. Se voi olla mahdotontakin.
Mutta kukaan ei voi vaatia ketään valehtelemaan ja tekemään vääryyksiä vastoin omaatuntoa. Siinä on nähdäkseni raja, jonka yli ei saisi mennä. Ja jos menee, niin rehellisyyden nimissä on palattava ja korjattava vauriot. Enemmin tai myöhemmin.
Uskon antamin voimin ja Rakkauteen luottaen!
Minä tunnen erään tohtorin, jolla on tosi paha lukihäiriö ja hän kirjoittaa tosi huonoa tekstiä. Sitten tunnen toisen tohtorin, joka änkyttää pahasti, mutta on silti tosi viisas ihminen, vaikka puhuu huonosti... ja tunnen muitakin... vajavaisihan me kaikki ollaan.
En ole tuo aloittaja, mutta vastaan vain, koska haluan oikaista, että huono kirjoittamistaito, puhetaito tai lievä vammaisuus ei ole este edetä tohtoriksi asti.
vammainen:), eikä minulla ole todettu lukihäiriötäkään. Voin kuitenkin sen myöntää, että kirjoitus- sekä puhetyylini on joskus hyvinkin tavallista. Tästä on minulle mainittu myös akateemisissa piireissä, joten en niinkään ihmettele tätä.
Haluan vielä toistaa tässä yhteydessä, että tarinani on totta joka kohdalta.
Äideille ja naisille ylipäätään toivon omia valintoja tehdessä, että käytätte omaa järkeä sekä harkintakykyä kun on oma elämä kyseessä.
Jos olet tämän ketjun aloittaja, niin pahoittelen sitä, että en uskonut sinun kirjoittavan aivan totta joka kohdassa. Epäilin tuota tohtorihaavettasi ja sen toteutumista.
Minulla on tietysti suppea kuva tohtoreista. Omien opiskelujeni perusteella tarkastelin viestiäsi. Siksi kuvittelin, että kirjoitat vähän liioitellen itsestäsi.
Kaiken takana on se, että en haluaisi kenenkään kertovan täällä vl-seurakunnasta vääriä tietoja ja siten tietoisesti mustamaalavan tuota joukkoa. Jos kirjoituksessa on jotain epäilyttävää, niin se vie pohjan myös niiltä vl-asioilta, joita viesti sisältää. Haluaisin, että viestit olisivat kokonaan uskottavia joka suhteessa. Olen pettynyt, jos joku kertoo täällä valheita ja provojuttuja vl:sta.
Pyydän anteeksi epäilyjäni. Olen pahoillani. ;(
Muutama kohta viestissäsi on sen verran outo, että en usko sinun olevan kovin lähellä tohtorin hattua.
Ensiksikin se, että osasit heti yliopistiib mentyäsi ajatella noin pitkälle opintojasi, ei tunnu uskottavalta. Ihan tohtoriksi asti?
Sitten nuo kirjoitusvirheesi kielivät hieman alemmasta koulutuksesta. Vai onko sinulle jokin häiriö kieliopin hallinnassa. Jo peruskoulussa opetetaan, ettei sydämeen mahdu kahta ämmää...
En usko, että käyt sisarillasi kylässä salaa. Mitä sinun sukulaisvierailusi kuuluu jollekin seurakunnalle? Se on sallittua ja suotavaakin! Samoin sisartesi miehet eivät varmaankaan rajoita sinun käyntiäsi? Vai mistä on kysymys?
Ehkä tuolla kirjoituksellasi on paikkansa täällä? Tänne mahtuu ja jokainen saa omalla vastuulla kirjoittaa, lukea ja uskoa mitä haluaa!
Mutta tavatessani yliopiston alussa tohtoreita, halusin lukea ihan loppuun asti olla heidän kaltaisiaan. Ja suuntahan kai kaikilla on se sama. mahdollisimman pitkälle.
Tosiaan lukiossa en vielä muuta päättänyt kun sen että menen yliopistoon.
JA valitettavasti kyllä, tarinani siskojeni osalta on totta. Kirjoitus virheet johtuu läppäristä. Kielioppiset virheet..hmm..puhun puhekielellä. Eivät yliopistonkäyneet ihmiset puhu välttämättä kirjakieltä joka paikassa. Se kuulostaisi tässäkin ihan oudolta.
Puhekieli muodostuu ympäristön vaikutuksesta. Mutta kysyppä minulta ihan mikä tahansa kysymys kieliopista, niin minä vastaan. Tai oikeastaan mikä tahansa kysymys, niin saat siihen vastauksen 99% varmuudella.
Olet aika hauska veikkonen!
En minäkään puhu kirjakieltä, murretta ihan selvästi. En kirjoita mitään kirjakieltä, enkä väitöskirjatyyliäkään.
Mutta tuollaiset perusasiat, kuten yhdyssanat, erilaiset päätteet ja ehkä joskus jopa pilkunpaikat yritän laittaa kohdalleen. Lukemisen helpottamiseksi ja asian ymmärtämiseksi.
Tuosta viimeisestä kohdasta, jossa pyysit minua kysymään mitä tahansa, minulle tuli mieleen eräs oman kylän omaperäinen kulkija. Kun hän oli päissään, niin hän käski meidän kysellä kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä. Koskaan hän ei osannut vasta, kun me keskikoulutietoja häneltä tenttasimme!
Minä voisin kyllä tehdä sinulle oikeat kokeetkin tai melkein tenttikysymyksiä yliopistoaiheista, mutta nyt ei ole työaika... ;D
On kunnioitettavaa, että kerrot meille muille mielenkiintoista elämäntarinaasi. Kiitos siitä.
En tosin päässyt oikein jyvälle, mikä oli varsinainen pointtisi. Ehkä ne aivan samat kysymykset, jotka meitä kaikkia kiinnostavat: kysymys siitä miten tulen onnelliseksi ja miten todella haluan elämäni elää... saanko antaa rakkautta toiselle ihmiselle ja saanko itse tulla rakastetuksi.
x-vl:n huomautukset tohtoriksi aikovan kirjallisen ilmaisun suhteen saavat jatkoa, mihin rohkenen ryhtyä, kun sinä niin kannustit antamaan palautetta. :-)
>> Kirjoitus virheet johtuu läppäristä.
Suositellaan kirjoittamaan yhdyssanat oikein, "kirjoitus virheet" näyttää oppineen neisen aikaansaannoksena aika pahalta! Se olikin varmaan tarkoituksellinen vitsi. Tekstinkäsittelyohjelman syyttely pianovihreistä on jokseenkin alkeellista.
>> Kielioppiset virheet..hmm..puhun puhekielellä.
Totta on, että puhekieli on eri asia kuin kirjoitettu kieli, mutta puhekielten ilmaisuvalikoimaan tulee oppineella ihmisellä sisältyä sopivia erilaisia moodeja erityyppisiin tilanteisiin. Lisäksi: puhekieltä harvemmin kirjoitetaan. Heli Laaksonen kirjoittaa puehkielisiä runoja, joten poikkeuksiakin on.
Toki tällaisella nettipalstalla on asiaankuuluvaa harrastaa arkikielisiä ilmauksia ja rentoa tyyliä. Mutta silloinkin kannattaa kirjoittaa hyvää kieltä, tyyliin sopivasti, sillä siten saa asiansa parhaiten perille.
>>Eivät yliopistonkäyneet ihmiset puhu välttämättä kirjakieltä joka paikassa.
Olet tuossa ihan oikeassa. Itse asiassa "kirjakieltä" ei varsinaisesti puhuta, vaan puhuttuna kielenä suositaan julkisissa yhteyksissä "hyvää yleisikieltä" ja esimerkiksi tieteellisissä yhteyksissä eksaktiuteen pyrkivää tieteellistä ilmaisutapaa. Arkielämän yhteyksissä käytetään arkikielisiä ilmauksia.
> Puhekieli muodostuu ympäristön vaikutuksesta.
Täsmälleen; asiayhteys eli konteksti määrää, millaisen tyylilajin sinä eri tilateisiin valitset.
>>Mutta kysyppä minulta ihan mikä tahansa kysymys kieliopista, niin minä vastaan. Tai oikeastaan mikä tahansa kysymys, niin saat siihen vastauksen 99% varmuudella.
Tuossa kirjoittamassasi kappaleessa on virheellisyyksiä, joita ei suomalaisen lukion käyneeltä enää odottaisi. Pääte -pa,-pä kuuluu kirjoittaa sellaisenaan sanan loppuun, ei siis "kysyppä" vaan "kysypä". Tässä on yksi puhekielen ja kirjoitetun kielen tyypillinen eroavaisuus.
Sana "niin" on lausessa tarpeeton lisä, jota on turha tuossa yhteydessä käyttää. Se vain pidentää virkettä mutta ei tuo siihen informaatiota.
> 99% varmuudella
Numeroilmaus ja prosentin merkki ovat jääneet sinulla epähuomiossa ilman genetiivin sijapäätettä. Luemme sen "yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia varmuudella". Koska pian saavutat korkean akateemisen arvon, varmaan osaat käyttää kielenhuolto-oppaita kerrataksesi sijapäätteiden merkitsemisen perusohjeet.
Menestystä opinnoillesi ja kaikkea hyvää elämääsi muutoinkin.
Onko tämä kielioppikeskustelu tarkoituksellinen keino viedä keskustelu toisaalle itse aiheesta?
Kun kyseinen kirjoittaja voisi yhtä uskottavasti väittää olevansa Kiinan keisari, menettää kirjoituksen sisältökin osittain voimaansa. Syytä siihen miksi tuollaista kannattaa väittää, en voi tietää, mutta selvääkin selvempää on, että se ei voi pitää paikkansa. Olen edellisen kirjoittajan kanssa aivan samaa mieltä siitä, että jos olisi edes lukio takana, ei moisia näppäimistöltään päästäisi läpi. On turha syyttää läppäriä. Kukaan ei ole niskan takana hönkimässä ja pakottamassa mahdollisimman nopeaan lähettämiseen viestin kirjoitettuaan. Mikäli kirjoittaessaan tekee runsaasti virheitä, ei luulisi olevan ylitsepääsemätöntä lukea teksti läpi ja korjata virheet. Siis sikäli kun ne itse tekstistään erottaa...
Minä en tarttunut kielioppivirheisiin sinänsä. Mutta ne todistavat jotain muuta kuin suunnitteilla olevaa väitöskirjaa.
Pääpointti voi olla oikea ja tärkeäkin, mutta jos sen ympäröi valheellisella kehyksellä, se ei ole uskottava minun mielestäni.
En välitä kirjoitusvirheistä. Rehellisyys viesteissä on minulle tärkeintä. Ei kielioppijutut haittaa, edes sydämen kaksi ämmää, jos asia joten kuten tulee selväksi ja se on kiinnostava.
Siksi kirjoittakaa ihan vapaasti tyylillänne ja taidoillanne. Mutta jättäkää juksaamiset ja suoranaiset epärehellisyydet pois. Se on minun toivomukseni.
1. Mikä on propri?
2.Miten sanotaan ensimmäisessä persoonassa passiivin imperfekti muodosta kaksin käsin?
Terv. PhD in Universitas Ouluensis
Kysy mitä tahansa niin saat vastauksen 99 prosenttisella varmuudella...:) Hah, sano että tämä sinun väitöskirjajuttu kaikkitietävyyksinesi on pelkkä vitsi, jooko?
1. puuhalko
2.kaksintiinsin käsintiinsin
Terv. tohtorin tuttu
Koska arvasin vastaustyylisi, niin en tehnyt yhtään kysymystä. Pelleilyä kaikki.
Olen jo sen verran vanha, etten jaksa leikkiä tuollaisen 'kaikkitietävän' kanssa. Joka on todellakin vain leikkiä tai sitten oman tietämättömyyden tietämättömyyttä.
Kirjoitin edellisen höpövastauksen, koska höpöjen kysely ja tärkeileminen tuntuivat sitä jotenkin vaativan. En siis ole tämän ketjun avaaja, vaan vain ääni puskasta.
tuntisimme kaikki moisen ihmenaisen suurena julkkiksena.
Vastineetkin ovat suomenkieltä hallitsemattomien kirjoittamia.
On se kumma, että ihan täältä ruotsista asti täytyy puuttua suomalaisten sepustuksiin. Ne ovat - puutteellisia, sekä lauseenrakenteeltaan, kuin myös kieiopiltaan.
Kävin vain kansakoulun kahdeksan luokkaa Suomessa, mutta pidän kunnia-asiana kirjoittaa virheetöntä suomenkieltä.
Ottakaa siis opiksi, te kaikki, jotka olette olevinaan "viisaampia", kuin mitä todellisuudessa olette.
että palstalta löytyy liki lukion käyneitä kielitaitoisia, jotka voivat opastaa tuota onnetonta aloittajaa väitöskirjan kieliasun muokkaamisessa.
Kaikille varmaan selvisi, etta x-vl on paljon lähempänä tohtorinhattua kuin aloittaja. X-vl sentään hallitsee kielen, aloittaja reputti.
Todellakin paljon on tullut tänne kommenttia mm. miten kirjoitan, mitkä sanamuodot tekstissäni esiintyvät.
Myönnän, en tunnista akaateemista ihmistä kirjoitusteni pohjalta :)
Mutta hienoa on se, että joku huomasi minun huumorintajunikin täällä.
Olisi varmaan kannattanut jättää tuo tohtorinhatun mainitseminen kokonaan. :)
Merkillistä huumoria kun toisaalla väität, että joka sana mitä olet kirjoittanut on totta? Mitä tässä nyt pitäisi uskoa? Se nyt ainakin on selvää että HAAVEILET tohtorinhatusta...
1. Mikä on propri
propri kertoo asian, esineen, henkilön jne. erityisen nimen elikkä siis erisnimen.
2. kaksia käsiä :D
Minulla ei ole nimerkkiä täällä rekisteröitynä.
Minä vastasin tuolla asiallisesti kysymyksiin.
t: jotkut siitä vain haaveilee
Sinä vastasit ihan hyvin ja saat ison plussan siitä. Kyllä kevennys on paikallaan, kun keskustelu menee liian tärkeäksi, jopa tärkeilyksi.
Näin oli parempikin.
Joku toinen teki puskasta kysymykset. Minä en ole tehnyt yhtään kysymystä tuolle 'kaikkitietävälle'.
Mutta eihän se haittaa mitään, vaikka olen itsekin sekaisin, kuka kyselee ja kuka vastailee. Minä en ole kirjoittanut 'nimettömänä' (vielä) tähän ketjuun.
Miten sieltä ruotsista (!) noin kirjoitetaan, jos tarkoitetaan viestejä?
Ei minun vieteissäni ole mitään vikaa! Eikä viesteissänikään. Minulle kelpaavat molemmat tärkeät elämäni osa-alueet oikein hyvin, eikä niistä ole muutkaan monesti valittaneet.
Otan opikseni kaiken, mitä Sinä viisaampana kirjoitit.
po. olevinanne.
"On se kumma" siis mikä?
Suomeksi voi sanoa "on kumma". SE on ruotsista otettua vaikutetta. "Se sataa". Suomeksi: sataa.
Hyvä olet neuvomaan, kun et itsekään hallitse.
...Jota ei usko yksikään omakohtaisesti lestadiolaisuuteen tutustunut.
Muutama fakta:
- Vanhoillislestadiolaisissa on paljon korkeasti koulutettuja naisia. Todella harvassa on vanhempia, jotka painostavat tyttölapsiaan kotitalouskouluun.
- Suurperhettä ei varsinaisesti tavoitella "asiaan kuuluvana", vaikka se on toki todennäköinen tulevaisuus monille nuorena naimisiin meneville vl-ihmisille.
- Ellei aktiivisesti kritisoi vl-uskoa ja usein vaikka kritisoisikin, niin sukulaisten luona voi käydä ihan vapaasti. Seurakunta ei puutu tällaiseen.
Avauksen kirjoitustapa ja -tyyli eivät todellakaan kerro korkeasta koulutuksesta tai että olisi ylipäänsä edes kirjoittanut paljoakaan. Tästä kertovat lauseiden sujuvuus, kappalejaot, kielioppivirheet, tms, kuten x-vl tuossa jo totesikin.
>> alkaa etsimään elämäni miestä tai naista ja jakaa elämäni hänen kanssaan.
Eräs entinen opiskelukaverini aikanaan sanoi etsivänsä miestä tai naista, selvisi, että hän on bi-seksuaali. Joten eipä tuokaan ole nykyaikana edes mahdotonta aikuisiässä olla epäselvää, kumman kanssa parisuhteen tulevaisuudessa jakaa. Ilmeisesti sen kanssa jonka ekana löytää ja hyväksi puolisoksi kelpuuttaa. Emme elä enää kivikaudella.
Päätin jo pienenä et haluun mahdollisimman haastavan ammatin ittelleni. Hoksin et ison perheen kasvattaminen taitaa olla kaikkein haastavin "työ", mitä maa päällään kantaa.
1. Työaika 24h/vrk/n.30v tai loppuikä, riippuu miten laskee.
2. Palkka: Ilot, surut, naurut, itkut, hymyt, mökötykset, ovien paiskahdukset, suukkojen moiskahdukset, lämpimät halaukset...
3. Työtehtävät: 100% perushoito taattava lapsukaisille, jokaiselle yksilöllistä hoitoa*huomiota*rakkautta*rajoja....
**kotipsykologi
**kondiittori(paljon perhejuhlia)
**lähes lääkäri
**hieroja
**taksikuski
**kokki
**kampaaja/parturi
**erityislapsen hoitaja
**kouluavustaja
**yms,yms
**Kätilön ammatin saa kokemuksen kautta, ei tarvi ku lopputentti käydä suorittamassa....
**Tohtorinhatun olisin varmasti jo saanut kaikis nois em taitolajeis, jos vaan ois löytyny tarpeeks iso hattu, oisko mahollista saada Tohtorinpipo??
jota voisin sinulle nostaa, mutta nostan kunnioituksesta korvaläppiäni, kun ne sentään on!
terveisin yksi ihaileva ex-vl
tällekin palstalle, selvä provohan tämäkin taas,
lisäksi asiavirheitä täynnä.
>Synnyin pohjanmaalla 8 lapsiseen perheeseen>
Epäilen vahvasti akateemisten opintojesi todenperäisyyttä. Löysin nimittäin tekstistäsi yli kymmenen virhettä, joita ei uskoisi niinkin paljon lukeneen ihmisen tekevän.
Jo ensimäisestä lauseesta aloin epäillä.
Kirjoitit; " Synnyin pohjanmaalla 8 lapsiseen perheeseen".
Tietääkseni, vaikka olenkin oikeastaan ruotsia puhuva, että kaikki numerot alta kolmentoista kirjoitetaan tekstissä kirjaimilla. Siis; kahdeksan lapsisen" - ei 8 lapsisen.
Toisaalta, "pohjanmaalla" kirjoitetaan yleensä isolla kirjaimella, niinkuin Suomessa, Ruotsissa ja Pohjanmaalla.
Näinkö vähäisin tiedoin siis päästään ihan "tohtorin" tasolle?
Ihan tässä juttua sivusta seuraavana pitää kyl kommentoida, että vaikka osaan kieliopin ja opiskelen yliopistossa, niin en kyl aina jaksa kirjoittaa keskustelupalstoilla oikeaoppisesti. Esim. just numeroitten kohdalla tulee itselläkin oiottua, kun ei jaksa niitä kirjoittaa, kun yhdellä napilla saa koko luvun. Oletan aloittajan toimivan samoin. Opiskelutehtävissä ym. on pakko kirjoittaa hyvää suomea, mutta ei samaa tasoa jossain keskustelupalstoilla edellytetä. Tämähän on kuin juttelua, eli murteella saa puhua (kirjoittaa). Puhekieli ei ole koskaan yhtä kuin kirjoitettu kieli. Se näkyy näissä viesteissä. Eipä kyl meidän laitoksen proffakaan puhu kirjakieltä tai esim. kun hän laittaa sähköpostia, hän kirjoittaa epävirallisesti eikä noudata kaikkia kielioppikoukeroita...
tämä henkilö olisi kirjoittanut että minulla on kohta tohtorinhattu päässäni, ja olen vl. niin kukaan ei tällä palstalla sitä olisi epäillyt.
Mutta nyt hän sanoi olevansa entinen sellainen ja vielä ateisti, niin kyllä alettiin morkkaamaan kieltä millä hän kirjoittaa.
Itse olen kauppatieteiden maisteri, ja tämmöistä kieltä itse kirjoitan.
Joten sanotaanko näin, kyllä te Vanhoillislestaadiolaiset osaatte jauhaa paskaa.
Minä epäilin aloittajaa vahvasti, vaikka en olekaan vl enää. Kirjoitan itsekin kriittistä tekstiä heikäläisistä. Olen kokenut ns. hoitovuodet ja eroon joutumisen tuosta yhteisöstä. Minulla on pahoja asioita mielessä, kun ajattelen heidän opetustaan ja tapojaan ja suhtautumista meikäläisiin.
Siksi toivoisin, etteivät eiveellät kirjoittaisi tänne keksittyjä juttuja, vaan tosiasioita vl:sta. Se saisi olla riittävä ja ainoa syytös meitä entisiä kohtaan, että meillä on väärä mieli ja väärä henki ja katkeruus. Mutta se syytös on paha, että puhumme väärin ja valehtelemme. Rehellisyys on tärkeää ja omakohtainen tieto ja kokemus.
Voimme otta toisiamme kädestä. Samanlaiset ovat kokemukset. Ankara uskonnollisuus, piiskauksineen ja kovine sanoineen - uskonnon varjolla.
Yritä kuitenkin vapautua traumoistasi.
Itse käyn terapiahoidossa joka toinen viikko. On pakko!
aina helppo lähteä, siitä ei pitäisi täällä marista. Takaisin nöyrtyminen on vaikeaa.,Jos Jumala ei enää aukaise ovia.Mutta turhia ovat nämä marinat. Jos lähtee, niin lähtee ja antaa yhteisön elää rauhassa omaa elämäänsa. Silloin ei lähtijän enää pitäisi arvostella, kun on itse ulkopuolella.Yhteisöä tulisi sen verran kunnioittaa.
Miksi tämä tai kuka tahansa ihminen ei saisi kertoa kokemuksiaan täällä tai missä tahansa muualla? Miksi hän ei saisi "marista" kuten kunnioittavasti asiat ilmaiset? Jokaisella on omat ongelmansa ja kipukohtansa eikä sinunlaistesi ihmisten mitätöintiä niiden käsittelemistä ainakaan helpota. On helppo automaattisesti kieltää kaikki negatiivinen mitä "yhteisöstään" kuulee, mutta miksi tekee näin? Olisi hyvä miettiä omia motiivejaan ja perustustaan, miksi on automaattisesti lyttäämässä kaiken negatiiviseen viittavan. Elämä ilman epäkohtia ei ole todellista elämää, niinpä vaikuttaa oudolta, että "yhteisöstä" yritetään rakentaa jotain kulissilinnaa, jossa eletään ainaista pyhäpäivää ja kiillotetaan julkisivua minkä ehditään. Minä ainakin näen paljon epäkohtia "yhteisössä", on monia asioita joita en voi hyväksyä ja kerron sen kyllä aivan reaalielämässäkin. "Yhteisössä" elävät ihmiset ovat aivan tavallisia ihmisiä vikoineen ja virheineen eivät mitenkään erityisessä suojeluksessa siinä suhteessa. Jollei tätä hyväksytä, kuljetaan laput silmillä. Sekin on tietoinen valinta kulkeeko ne laput silmillä vai haluaako nähdä todellisuuden. Minä olen kiitollinen siitä, että elän todellisuudessa en missään kiiltokuvamaailmassa. Sanot, että silloin ei enää pitäisi arvostella kun on ulkopuolella "yhteisöstä". Miksi minusta tuntuu, että sinä et ole niitä ihmisiä, jotka hyväksyisivät arvostelun "yhteisön" sisälläkään?
onnellinen omassa yhteisössäsi. minä omassani.Emme arvioi toistamme emmekä toistemme yhteisöjä. Kukin on onnellinen omassaan.
Olen siinä uskomuksessa että olemme samassa "yhteisössä", siis minäkin katselen tätä "yhteisöä" sisältäpäin. Voin silti myöntää monet epäkohdat jota siinä havaitsen. On kysymys inhimillisistä ihmisistä, jotka ovat täynnä vikoja ja virheitä. Tällä asialla sen kummemmin mässäilemättä tämän voi myöntää, mikäli ei kulje laput silmillä.
jossakin yhteisössä ja tullut sen vahingoittamaksi, on erittäin paikallaan arvostella tuota yhteisöä. Sehän on haavoittanut sinua itseäsi ja elämääsi, ja on siitä vastuussa. Myös nillä, jotka ovat viipyneet siinä vain tilapäisesti mutta tulleet haavoitetuiksi, on oikeus, ja ehkä velvollisuuskin, sitä arvostella.
eivät mitään muuta. ei se ole sinun vikasi.
tarkkailla virheitä ja heikkouksia meissä jäsenissä, vaan heikoissa väkevää, jonka kautta me vialliset jäsenet olemme täydelliset .Pysykäämme aina pienen paikalla minä ja sinä.
tarvetta vahingoittaa jäseniään. Jäsenet tekevät yhteisön, Silloin on minussa ollut jotain vikaa, jos yhteisö haluaa minua vahingoittaa. Tyydyn silloin yhteisön sääntöihin. Jos itse en mahdu niihin yhteisiin raameihin , en kuulu enää siihen yhteisöön. Yhteisöä ei voi muuttaa yhden jäsenen mielen mukaiseksi.
onko jollakin yhteisöllä tarve vahingoittaa jäseniään? Ainakin hoitokokousvuosina lukuisilla vl-yhteisön jäsenillä oli hinku vahingoittaa toisiaan, ja tämä vahingoittaminen tehtiin yhteisön nimissä. Puhdasta pahansuopuutta oli paljon. Ja heissä oli vika, jotka joutuivat näitten ilkiöitten uhreiksi?
Myös jos ihminen syntyy jonkin yhteisön jäseneksi ja kasvaa siinä, ei hänellä, keskenkasvuisella, ole mahdollisuutta jättää yhteisöä. Hän on sen armoilla, ja jos se on selvästi häntä vahingoittanut, se on siitä vastuussa.
"Silloin on minussa vikaa jos yhteisö haluaa vahingoittaa minua"...Jopas jotakin, sinähän kunnon masokisti olet. Kirjoitit että jäsenet tekevät yhteisön, aivan oikein, näin on. Entäs kun yhteisössä on sairaita jäseniä, jotka saavat liikaa valtaa? Antaudutko uhrilampaaksi syyttömästi ajatellen, että olen ansainnut tämän?
Kyllä jokaisella saa sen verran omanarvontuntoa olla, että ei anna itseään kohdella miten sattuu.
"Jossakin vaiheessa, jos huomaa olevansa juorukattilan keskellä, en pitäisi ihmeenä sitä, jos kyseiselle henkilölle tulee tunne, että äkkiä pois täältä!" =)
Edellinen repliikki viittaa mahdollisiin uskovaisten nuorten joukossa kiertäviin juttuihin yksittäisistä kanssasisarista ja veljistä. Todella ikävää.
ymmärrä, mitä mahdat tarkoittaa?
??Pääasia on tarkkailla heikoissa väkevää...?? Mun aivokapasiteetti ei riitä nyt alkuunkaan...
Sanotaan et Jumala on heikoissa väkevä...meidän tulisi sun ajatuksenjuoksun kautta tarkkailla Jumalaa, jonka kautta me vialliset jäsenet olemme täydelliset.
Mä oon niin ääliö ja mul on niin huono sisäänlukutaito, et voisitko vääntää mulle rautakangesta pointtisi??
Tai Pyhästä Hengestä?
Nämä ovat minun arvaukseni.
SRK:n ylistämistäkö?
En arvioi kenenkään vakaumusta millään tavalla!
kommentoin vähän itse asiaa.
Omakohtaisen kokemuksen perusteella ja päätä seinään hakanneena olen aika vakuuttunut siitä, ettei hyvin vaativaa uraa ja lapsiperhettä ole helppo hoitaa yhdessä. Joka tapauksessa se vaatii toimivaa parisuhdetta, jossa vähintäänkin vuorotellaan.
Ajattelua vaativa työ vaatii yhtäjaksoista keskittymistä. Se ei ainakaan minulla suju, jos ajatusketju väkivaltaisesti katkaistaan kesken lennon. Työ seuraa silloin kotiin, ja lapsille on helposti äreä. Koska lapsia ei voi ripustaa naulaan tutkimusten tai projektien ajaksi, olen tullut siihen tulokseen, että perheessä voi vain yksi vanhemmista kerrallaan ajatella syntyjä syviä.
Perheitä tietysti on moneen lähtöön. Ehkä joku toinen kykenee sammuttamaan lamppunsa klo 16:15 virka-ajan päätyttyä. Silloin saattaa ehkä olla toivoa - edellyttäen että parempi/pahempi puolisko on ehtinyt noutaa lapset hoidosta ennen viittä. Muuten tosiaan arvelen, että pariskunta voisi jo etukäteen miettiä, kumman "uraan" satsataan missäkin vaiheessa.
Minua kylläkin ärsyttää tuo termi "ura". Se on jotakin, jota rakentamalla rakennetaan ja ollaan sitten olevinaan vielä hienompia kuin tämän ketjun kielioppitaiturit. Mahtaa muuten olla tuskallista, kun hirveästi haluttaisi kaikille kertoa, montako yliopistollista arvosanaa on tullut kahmituksi, mutta anonymiteetintarve raastaa toisaalle.
Tässä avauksessahan oppineisuuden ja sen mukanaan tuoman onnen korostaminen verrattuna perheenäiteihin oli pääasia. Ja sille ruotsalaiselle vielä: kannattaisi tarkistaa kielioppisaannöt itsekin, ennenkuin alkaa kehuskelemaan...mm. pilkun käyttö ei sinulta suju!
löytänyt pelkästä koulutuksesta onnea. Minusta vain tuntuu, että kotiäitiys ja koulutus asetetaan liian voimakkaasti vastakkain tässä ketjussa. Kateus paistaa läpi joistakin kirjoituksista.
Karen Armstrong, entinen katolilainen nunna, on muuten kirjoittanut kirjan Jumalan historia, jossa hän kertoo mm. viisauden asemasta uskonnossa. Alunperin kaikki kolme monoteistista uskontoa - juutalaisuus, kristinusko ja islamilaisuus - ovat suhtautuneet viisauteen myönteisesti, jopa pitäneet sitä jumaluuden yhtenä aivan keskeisenä ilmenemismuotona.
Tätä taustaa vasten tuntuukin tarkoitushakuiselta esim. vl-kristillisyydessä se painotus, että opillinen sivistys löisi uskoa jotenkin korville. Tuntuukin, että koulutuksen väheksyminen on joskus vallankäyttöä, jolla kaikki lampaat puetaan samaan kuosiin.
PS Rebekkan antamia esimerkkejä superäideistä en sinänsä epäile. Sitä kuitenkin epäilen, että totuus olisi tarua ihmeellisempi. Kysynkin, kuinka henkilökohtainen suhde kullakin lapsella on kymmenen lapsen tohtoriäitiinsä. Ulkopuolisellehan tavallisesti esitellään vain se paraatipuoli. Kuinka läheiset ja henkilökohtaiset äiti-lapsisuhteet ehtivät muodostua tutkimustyötä harjoittavalle ja yhtä aikaa lastentarhaa pitävälle naiselle? Tätä epäilen osin henkilökohtaisenkin tiedon perusteella.
Itse en voi henkseleitä repiä tai onnistumisellani kehua. Lapset ovat minua kannatelleet ja tarjonneet myös uusia näkökulmia, kun tiedon valtatiet ovat olleet liian laveita.
Kirjoitinkin, että ystäväni tohtoriäidit eivät ole mitään superihmeäitejä. Pointti olikin siinä, että näyttäisi, että vähintään samalaisella "tasokkuudella" pystyvät elämänsä eri puolia hoitamaan, kun vähemmän uraa luoneet naiset.Mielestäni on hyvä asia, että he ovat voineet toteuttaa itseään tälläkin saralla huolimatta suurista perheistään. Mistään muusta kuin omasta elämästämme emme loppujen lopuksi voi tietää mitä se sisältäpäin on. Tosin suuremmassa mittakaavassa rosoisuus ja epätasapaino näkyy jo päällekin päin.
Vaikka ollaan monta mieltä siitä, voiko määrä korvata laadun kun on lastenkasvatuksesta ja heidän kanssaan viettämästä ajasta kysymys, minä olen sitä mieltä, että elämäänsä tyytyväinen vaikka kiireinenkin äiti on varmasti lapselleen terveellisempi vaihtoehto kuin marttyyriäiti, joka ei poistu kotoaan suurinpiirtein koskaan ja uhraa elämänsä lastensa takia. On ehkä masentunut, ei jaksa kohdata lapsiaan, vaikka olisikin kotona 24/7. Henkilökohtainen äiti - lapsisuhde ei pääse välttämättä tässäkään elämisen mallissa toteutumaan, vaikka äiti onkin läsnä fyysisesti mutta ei henkisesti. Näillä esimerkeillä tahdoin vain tuoda esille sen tosiasian, että mikä sopii yksille ei sovi kaikille ja ainoaa oikeaa elämisen mallia suurenkaan perheen kanssa ei ole. Kuten jo tässä keskustelussa totesin, pääasia on että ihminen itse pystyy omaan elämäänsä suurinpiirtein tyytyväisenä elämään. Ja että itseään ei toteuta lähimmäisten hyvinvoinnin kustannuksella. Ei ole väliä sillä mitä muut ihmiset ajattelevat, muiden ihmisten mieliksi ei voi eikä tarvitse elää.
"puhuu" asiaa...
Meitä äitejä on N I I N erilaisia, et ei voi sanoa mikä elämisen malli on kenellekkin paras. Esim minä en vois kuuna kullanvalakiana päivänä kuvitellakkaan tekeväni jotain vitsin tohtorinväitöskirjoja täs lasten hoitamisen sivussa. Eipä silti; aivokapasiteettini on myös tosi rajallinen, en kykenisi sellaiseen touhuun, vaik mull ois pataljoona immeisiä auttamassa sen tekemisessä...
Sit taas tunnen perheenäitejä, jotka ehtivät ihan H E L P O S T I touhuamaan vaikka ja mitä kodin ulkopuolisia juttuja, perheen niistä kärsimättä ollenkaan. Ja mun mielest sellaset äidit ovat monesti luonteeltaan sellaisia "järki-immeisiä", joita ei heilauttele kaikenaikaa valtaisat tunnemyrskyt, kuten esim minua. Mä tunnen monia sellaisia...ittelle se on käsittämätöntä, koska en kykene paljo mitään tekemään jos mulla ei ole sillä hetkellä sellaista "tunnetta" et hotsittais jotain tehdä.
Aamulla kun herään,
mietin; lelujako kerään...
vai kittaanko vain kahvia,
heh, onkohan pääni pahvia??
Pakkasessa ois pullaa,
mikrossahan se äkkiä sullaa...
elämähän on yhtä juhlaa,
työhön en toki sitä tuhlaa.
Pyykkiä pitäis pestä,
sitäpä kukaan ei estä...
mut voisko sen tehdä illalla,
nyt voisin vaik huilailla...?
Nostan vähän miesten ääntä kuuluviin tässä keskustelussa, kuitenkin te naiset meitäkin vielä johonkin tässä kehittyvässä maailmassa tarvitsette:) ainakin toistaiseksi:
Aamulla kun herään,
Mietin miten voimani kerään...
en voi koko päivää kitata kahvia,
muuten ei ole lompakossa yhtään pahvia.
työstä tullessani pohdin,
hypätäkö loikomaan soffalle,
mutta se ei olis jokaiselta kohdin,
oikea malli tulevalle "proffalle"
Käärinpä siis hihat
ja laitan kattilan kiehumaan,
saan päälleni lasten vihat
Jos alan turhaan riehumaan
Iltaisin saattaa olla mukavaa,
joskus jopa oikein rauhallista
kylään saattaa tulla kuka vaan
säästän siis keittoa pari kauhallista.
Miesten maailma ei aina naiselle avaudu
mutta parhaamme me kyllä koitetaan
pienistä emme tuhkaan hautaudu
joskus suuretkin haasteet voitetaan.
Ilman naista olis elämämme tyhjää
Ja monesti vaivalloista,
Mitä tästä kaikesta käteen jää
jos ei voisi rakastaa toista.
Sectori; sullahan rupes runosuoni sykkimään...tuo loppuhuipennus varsinki oli kuin piste I:n päälle...
Välillä aina tuntuu heikko pulssi. Mutta kyllä se tekohengitystä vaatii välillä:) Ajattelin laittaa vastineen omaan runoosi, joka sekin oli todellinen korkeakulttuurin taidonnäyte. Suoraan arkielämästä veistetty hengentuote. Odotan jo sointulan nokitusta, heh.
että ne järki-immeiset elävät usein emotionaalisesti toisten kannattelemina? He tarvitsevat yleensä lähelleen niitä tunneimmeisiä, jotka työstävät tämän puolen asioita heidän puolestaan, ymmärtävät ja kantavat. Tämä kaikki tapahtuu niin luonnostaan, etteivät osapuolet sitä oikein itsekään huomaa. Vain se näkyy ulospäin, mitä touhutaan ulkonaisesti. Toisen osapuolen tekemästä duunista ei olla todella usein itsekään tietoisia.
kuule osaa ajatella mitään noin hienoa, olen vaan huomannut et järki-immeisten huushollit tuppaa olemaan ojennuksessa, asiat järjestyksessä...eikä ne mieti mitä ne milloinki jaksaa tehdä, ne vain tekee...tyynen rauhallisesti.
On myös sellasii puhtaasti käytännön immeisii, joilt käy kaik hommat kuin tyhyjää vaan...
Minä taidan kuulua joihinki väliinputoojiin...jokin musta aukko humahuttaa ain kaik päälaelleen... suu vaahoss ain kaikille selittelen miks vähä kaik asiat on rempallaan...mutta on joitaki asioita mitä voin sanoa käsi sydämellä(admata jo kyllästyy):
Rakastan perhettäni.
Mun elämä EI voi olla enää onnellisempaa.
veeällille tuntuu olevan niin tärkeää elämän onnellisuus. Tätä palstaa lukiessa saa sen vaikutelman. Muita näyttää kiinnostavan enemmän (provoja en laske mukaan), mikä on totuus asioista. Mistähän tämäkin eroavaisuus johtuu?
pointtiasi.
Kyllä kai minusta asia tuntuu juuri päinvastaiselta. Vaikuttaa siltä, että tänäpäivänä ihmiset eivät haluaisi kokea mitään vastoinkäymisiä vaan elämän pitäisi aina olla kivaa ja mukavaa = onnellista. Siitä kertoo minun mielestäni esimerkiksi avioerojen määrä, lennetään kukasta kukkaan, kun etsitään sitä "oikeaa" kenen kanssa minun olisi kaikkein kivointa olla. Lasten kärsimyksistä piittaamatta. Moniko pysähtyy ajattelemaan, olenko itse oikea tuolle toiselle? Tätä saa luonnollisesti opetella meistä jokainen, rintaa ei pysty kukaan röyhistämään.
En tiedä mitä tarkoitit tuolla totuuden etsimisellä, joten siihen en voi ottaa kantaa. Minun mielestäni totuus ja onnellisuus eivät ole mitenkään toisensa poissulkevia tekijöitä. Minun mielestäni on luonnollista, että toivoisi elämänsä olevan onnellista. Mutta se on hyvä muistaa, että elämä ei aina kohtele silkkihansikkain, mutta silti se voi olla elämisen arvoista elämää. Elämä koostuu niin monista osa-alueista ja koskaan ei voi saada kaikkea. Viisas se, joka osaa arvostaa juuri sitä elämää, jota itse elää, eikä tavoittele kuuta taivaalta tai hamua vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolelta.
Viisaita sanoja rebekka. Oman pään kautta on syytä pelata ja peilata tätä elämää jokaisen.
Luulen silti aavistavani kysyjän tarkoitusperän. Se ei vain tule ihan suoraan esille tuossa kärjistetyssä kysymyksessä. Siksi ajattelinkin sitä ajatusta hieman kaivella. Srk:n opetus saattaa joskus aiheuttaa tilanteen, jossa tosi ja epätosi ovat ristiriidassa, ja silloin tarvittaisiin kipeästi rakkaus selvitysmieheksi tilanteeseen. Tämän ketjun ehkäisyteema on ehkä yksi selkeimmistä aiheista, esimerkin maintakseni.
Otan esimerkin toisesta ääripäästä. Kuolevien vanhusten hoito on eettisesti erittäin vaativaa, ja siinä hoitohenkilökunta joutuu kamppailemaan sen ristiriidan kanssa, että elämää tulee kaikin keinoin suojella. Kuitenkin joissakin tapauksissa hoitojen jatkaminen aiheuttaa ylimääräistä tuskaa kuolevalle, ja hänen elimistönsä on jo valmistautumassa kuolemaan. Siitä huolimatta läheiset usein haluavat, että hoitoja jatkettaisiin. Se on heistä itsestä lähtevä itsekäs ajatus, joka ei ole kovinkaan rakkaudellinen. Jokainen tapaus on erilainen, ja vaatii erityistä huomiota, jotta voitaisiin toimia kuolevan potilaan parhaaksi. Silloin on syytä ottaa huomioon kaikki näkökulmat.
Tämä saattoi mennä kauas lapsentekoasioista, mutta eettisyyttä siinäkin keskustelussa usein kaipaisin. Haluan tuoda esiin sen seikan, että totuus ei ole aina helppo nähdä yksiselitteisesti. Jotenkin tuntuu, että srk:n virallinen kanta on usein jyrkkä ei kaikelle "hempeälle ajattelulle" ja inhimillisyydelle. Jumala hoitakoon niinkuin hoitaa, meidän ei tarvitse tehdä mitään valintoja. Vaikka kuitenkin me teemme jatkuvasti! Valinnan hetkellä olemme siinä tienristeyksessä, menemmekö oikeaa vai väärää tietä. Siinä on kuitenkin sellainen vaikeus, että kristityllä on vastassaan sielunvihollinen, joka ei millään haluaisi päästää ihmistä oikealle tielle. Se tekee kaikkensa sen eteen, että ihminen kääntyisi väärään suuntaan, ja unohtaisi sen, mitä Jumala haluaa ihmisen tekevän. Se jopa näyttää Jumalan osoittaman tien halpana ja joskus aivan vastenmielisenä, vaikka ihminen itse sen tien näkisikin. Tämä kaikki on varmasti tuttua meille kaikille.
Mutta nyt tullaan siihen, joka minua kovasti askarruttaa. Kuuluuko tässä kohtaa seurakunnan olla tienristeyksessä nuhtelemassa kulkijoita? Minusta seurakunta ei voi muuta, kuin olla tienviittana. Se ei kerta kaikkiaan voi estää omalla voimallaan ihmistä kulkemasta, mutta sen sijaan se voi (jos se haluaa) tehdä "äidinrakkaudessaan" niin hyvän ja selkeän tienviitan, että sen tyhmempikin ymmärtää. Silloin ihmisen ei tarvitse viimeisellä tuomiolla sanoa, etten tiennyt. Se on seurakunnan tärkein tehtävä. Tuo risujen ja männynkäpyjen puhdistaminen ihmisistä on sellaista työtä, että siihen ei ihmisen taito tahdo riittää. Aina menee mukana jotakin arvokastakin. Se on siis minun näkemykseni mukaan selkeästi jätettävä Jumalalle. Ja Hän onkin siihen Poikansa välimieheksi antanut.
et elämä suurperheellisenä ei voi olla onnellista, vai mitä tarkoitat? Etten puhu totta, jos koen niin??
Mun mielest onnellisuus ei ole kiinni perhekoosta. Tai koulutuksista. Jos niin olisi, tän maailman ongelmat ois äkkiä ratkaistu. Kaik hankkis hienot ammatit, pari lasta.....ja elämän hymyä ei vois mitenkään estää...
Ajatellaanpa esim julkkisten elämää; joskus tuntuu siltä et niill on elämän onnen avaimet niin hukassa, ettei kellään. Ihan säälittää niist monetkin. Onha niissäkin poikkeuksia. Mut pääsäntöisesti, aika resusta elämää he viettävät. Sit vielä immeiset seuraa niitten elämää tiiviisti. Joskus luen sellasii lehtiä esim lääkäreis käydessäni...en vois ajatellakkaan tilaavani sellaista roskaa ittelleni...mua niin masentaa lukea niit juttuja. Ja niillä kun pitäis olla asiat "nykyonnellisuusmittapuun" mukaan niin hyvin.
Kun kattelen elämääni hiukan taaksepäin, en ole vakuuttunut siitä et elämän onnellisuus, helppous ja ongelmattomuus olis ratkaistavissa pienellä perhekoolla. Tunnen perheitä laidasta laitaan, vaik minkälaisia, isoja, pieniä ja lapsettomia. Jos vertaan heidän elämäänsä keskenään, kaikis perheis on ollut omat koettelemuksensa, ilonsa ja riemunsa. Jos näkisin selkeesti siten et kaik suurperheet on tasapainottomii ja pienet voi hyvin ja elämä hymyilee, niin voisin olla vakuuttunut et kenenkää ei kantsi hankkia paljon lapsia. Mutku mun näkemys on enempiki päinvastainen. Mut se on vain mun näkemys. Jollakin toisella voi olla toisenlainen näkemys.
En silti missään tapauksessa tarkoita et lapsia pitää synnyttää, vaik henki menis. Ehdottomasti äidin vointi tulee ottaa huomioon, oli sitten ongelmat henkisellä tai fyysisellä puolella. Mut mitenkään selkeesti en koko asiaa ymmärrä...sen vaan et elämän lahja on äärettömän kallisarvoinen lahja...en voi suhtautua siihen asiaan mitenkään kylmäkiskoisesti.
Minulla jäi eilen yksi viesti kesken, kun yllätysvieras pyyhkäisi ovesta sisään. Kirjoitin siitä miten elämme ikään kuin vahvojen valtakunnassa. On väärin, että osa ihmisistä laitetaan niin vaikeiden valintojen eteen. Ehkäisyasia ei kosketa kuin osaa lestadiolaisistakaan. Kaikilla ei ole puolisoa tai kaikille ei lapsia synny. Osalle syntyy luontojaan niin sopivasti, että ei ole tarvetta miettiä jaksammeko kasvavan perheen kanssa. Osa on sitä supersorttia, joka jaksaa mitä vaan, suuri perhe on rikkaus ja jokainen lapsi otetaan ilolla vastaan. Jäljelle jää joukko vanhempia, erikoisesti äitejä, joiden henkinen tai fyysinen terveys ei kestä jatkuvaa raskaana oloa ja pienten lasten tuomia vaatimuksia. Tämän joukon elämästä ovat toiset ihmiset, joiden itsensä elämää tuo asia ei välttämättä missään vaiheessa elämää kosketa, päättämässä. He ovat päättämässä näiden vanhempien lastenkin tulevaisuudesta, mikäli vanhemmat eivät kykene antamaan lapsille sitä suojaa ja turvallisuutta mitä nämä tarvitsisivat.
Jos elämä on ilotonta puurtamista, jossa kauhulla odotetaan seuraavaa päivää, onko Jumala todella tarkoittanut niin?
On turha hurskastella, että voimia saa tarpeen mukaan. Olen läheltä nähnyt, että voimat voivat loppua totaalisesti. On turha vähätellä perheen ongelmia neuvoilla; pyytäkää apua naapureilta jne. Miten voi velvoittaa ketään ulkopuolista ihmistä jatkuvaan toisten auttamiseen? Voi tulla hyviä neuvoja; ottakaa kahdenkeskistä aikaa ja käykää vaikka kävelyllä. Tuossa tilanteessa kamppaillaan niin eri luokan ongelmien parissa, taistellaan että pysyttäisiin edes hengissä ja suurinpiirtein täysjärkisenä. Kuinka monta parisuhdetta raunioituu raskaudenpelon takia? Jos tälläinen perhe hajoaa, tuleeko ymmärrystä? Ei todellakaan, vaan synti on saanut vallan perheessä ja vienyt mennessään. Kun kyse on usein siitä että ihmiset kamppailevat oman henkisen ja fyysisen jaksamisensa kanssa. Kaikessa ei voida toimia vahvojen ehdoilla tai mikäli niin tehdään, jälki on todella rumaa.
on tutumpaakin tutumpi toi tunne et olen heikko lenkki tosi vahvas ketjus. Ja pienen pienellä säikeellä roikkumas joukon jatkona. Olen ain ihmetelly niit immeisii, joil tuntuu olevan tod vahva usko ja selkeä näkemys asiaan kuin asiaan. Senlisäksi mul on useesti ollut esim suvareiss sellainen olo et ympärilläni ihan vilisemällä vilisee "tosiuskovaisia" immeisiä, voisko sanoo et "rinta rottingilla"? Hirveetä ihan tunnustaakkin et en ole voinut mennä suvareihin kuin ainoastaan silloin kun olen tuntenut olevani jollakin tavalla vahvempi. Perheeni mielipahaksi olen joitakin kertoja jäänyt kotiin...ja jokakerta kun meen suvareihin, joudun ikäänkuin terästäytymään etten näyttäis kovin "säälittävältä" tai "laitapuolen kulkijalta"(hih)tai vaikkapa jotenki autettavalta...en oikein keksi kuvaavaa sanaa tähän hätään...hehe.
Kuitenkin ajattelen et Siionin pitäis olla nimenomaan sellainen, et heikkojen olisi siellä hyvä olla. Heikkojen paikka kuuluisi olla siel keskellä, vahvempien tukiessa heitä. Miksen sit itte koskaan koe sillai? Paitsi että mulla on aivan I H A N I A saattomiehiä, jotka kyllä välittävät aidosti mun ja koko meidän perheen hyvinvoinnista. Kiitos Taivaan Isälle heistä ja kiitos kaikista muistakin ystävistä.
Hienoa, Jemina että olet kaikesta huolimatta kokenut löytäneesi saattomiehiä ja aitoa ystävyyttä. Kyllä on tärkeää minunkin mielestäni se, että on niitä ihmisiä, joiden edessä voi olla juuri niin heikko kuin on eikä tarvitse esittää mitään roolia.
Minulla on kokemus noista vahvoista "superuskovaisista", että tiukan paikan tullen heistä saattaa löytyä aivan yllättäviä piirteitä. Onko se tiukkuus ja vahvuus vain jokin kuori joillakin, en tiedä. Kovin avoimesti heidän kanssaan on vain hyvin vaikea toimia, koska he tietävät kaiken ja ovat itse täydellisiä kaikessa toiminnassaan.
vain yksinkertaisesti asioitten tärkeysjärjestystä. Että kumpi asetetaan ykkössijalle, onnellisuus vai totuus. Nehän eivät kulje aina käsi kädessä.
Jos onnellisuutta pidetään tärkeimpänä, joudutaan ehkä tinkimään totuudesta ja elämään pää pensaassa. Ihminen on mato pettämään itseään. Ikäviä tosiasioitsa ei olekaan, jos ne onnistutaan lakaisemaan maton alle, ja ympäristö vielä tukee tätä. Eletään, uskonnon kielellä sanottuna, väärässä rauhassa.
Jos pidetään totuutta tärkeimpänä, joudutaan ehkä tinkimään onnellisuudesta, ja se ei ole kivaa, ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Se tuo kumminkin väärän rauhan sijasta oikeasti hyvän omantunnon.
Kasvoin kauan sitten vanhoillislestadiolaisuudessa. Siellä opin semmoisen elämännäkemyksen, että tämä elämämme on vain tilapäinen maallinen matka, ja siihen kuuluvat vaivat ja onnettomuuskin. Ne ovat, vaikka saattavat olla raskaitakin, kumminkin toisarvoisia, koska päämäärä on muualla. Maallistunut ihminen ajattelee, että hänellä on vain tämä yksi rajallinen elämä, muusta ei voi tietää mitään varmaa, ja siksi tämän elon pitäisi olla niin onnellinen ja onnistunut. Siitä syntyy stressaava onnellisena elämisen pakko, mikä vie mielenrauhan. Tässä toteutuu se paradoksi, että joka elämänsä pelastaa, se sen kadottaa...
Nyt minulle on vain syntynyt sellaista vaikutelmaa, että veeällille onkin ensiarvoisen tärkeä tämän maallisen elämän onnellisuus. Ainakin he itse siitä niin paljon puhuvat. Ikuisuuspuolta ei tarvitse niin paljoa ajatella, sehän hoituu sillä että pysyy laumassa mukana. Jonkinlainen maallistuneisuus siis vaivaa.
Tuo maallistuneisuus taas on seurausta totuuden kiertämisestä, eli seurakunnalle jätetään liikaa vastuuta syvimmistä kysymyksistä. Eihän niitä viitsi käydä todella päin, kun on niin helppo elää tässä onnellisena! Jotakin tuommoista.
nyt ymmärsin.
En kyllä ajattele et Taivaan kunnian saavuttaa kulkemalla lauman mukana. Omakohtainen sydämen usko Kristukseen pelastaa. Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden...
Mut jos mä koen elämäni onnelliseksi, en voi kyllä muutakaan sanoa. Sehän on totta mun kohdalla. Jos sanoisin jotain muuta, valehtelisin. Ja eikö tänne voi kaikki tuoda omia kokemuksiaan. On mulla paljon myös murheenkryynejä, olen niistäkin "puhunut" täällä avoimesti...mut jos mulle esim iso perhe ei ole murheenkryyni, vaan päinvastoin onnenkantamoinen, niin silloin se on sitä. Mä olen äärimmäisen lapsirakas immeinen, olen ollut sitä aina. Me kaik ollaan omanlaisiamme...
Mut en kyllä ajattele et oisin jotenki hyvä immeinen suuren perheeni vuoksi, joskus tunnen itseni paremminkin älykääpiöksi, varsinkin kaikkien hämmästelijöitten keskellä...ooo...pientä punasteluaa...seinille vilkuilua...kyl sitä niin poikkeeva on...hih.
"Sehän oli pääasia"
Kysyn sinulta, nimimerkki; "Sehän on pääasia".
Näytäpä missä kohtaa pilkutus on väärin.
Myönnän, että tein lyöntivirheen kirjoittaessani otsakkeen, mutta en löydä pilkkuvirheitä.
mua rupes ärsyttämään noi mun lässytykset.
Pureskelin vähän tuota sun viestiäs...ja huomasin, aattele MINÄ huomasin et sulla oli paljon asiaa. Mä en pysty ain oikein hyvin keskittyyn, ku tota tääl on väliin hiukan meteliä....
Luther kirjoittaa huonepostillassaan siten et ihminen osaa helposti riemuita siitä asiasta jos saa 10 kultarahaa, mut ei niinkään riemuitse siitä et saa ihan ilmatteeksi sulasta armosta olla omistamassa iankaikkista elämää. Eli näin myös minun kohdallani on. Sitä rupee herkästi pitämään uskomisen lahjaa itsestäänselvyytenä, eikä muista siitä riemuita, saatika kiittää siitä Taivaan Isää, jolta kaikki hyvä tulee...
Ja kuitenkaan emme voi oikeesti turvaamme laittaa mihinkään maalliseen, emme edes perheeseemme, vielä vähempi omaisuuteen. Kaikki näkyväinenhän on katoovaista. Armo, se on asia joka ei katoa...mutta Herran armo pysyy, iankaikkisesta iankaikkiseen...
Minua jäi kiinnostamaan otsikossa mainitsemani seikka, jossa aloittaja kertoo menneensä linja-autolla perheensä kanssa seuroihin. Ilmeisesti tarkoitat suurempia seuroja, koska minulla on ainakin sellainen käsitys, että tavallisiin seuroihin ei mennä linja-autoilla. Ehkä mahdollista olisi myös se, että kirjoittaja tarkoittaa paikallisbussia?
"Minä saan tulla käymään heillä vain jos kukaan ei seurakunnasta saa siitä tietää tai heidän miehensä.. Vien heille sinne vaaterahaa, ja ruokaa aina kun käyn."
Edellinen kohta on myös hiukan epäilyttävä, koska en ole itse kohdannut vastaavaa salamyhkäisyyttä.
Sinänsä kirjoitus on hyvin puhekielinen ja olen nähnyt jopa tohtorin kirjoittavan hyvin sekavaa puhekielistä tekstiä. Se ei ole ongelma minun silmissäni kirjoituksen uskottavuuden kannalta. Tarkoitan sitä uskottavuutta, että onko kirjoituksen laatija koulutuksessaan niin pitkällä kuin sanoo olevansa. Tosin, sekavaa tekstiä kirjoittanut tohtori oli todennäköisesti kiihtyneessä mielentilassa.
Olen kirjoittanut itse tähän ketjuun vain aloituksen.
Kuinka pitkällä olen koulutuksessani, kuinka useita kirjoitusvirheitä taikka kieliopillisia virheitä esiintyy tekstissäni, eivät liity siihen mikä oli tarinani tarkoitus.
he eivät katso hyvällä jos lestadiolainen seurustelee ns, maallisten kanssa.
tuskin hattua saat...
:D
Mielestäni on outoa että aloittajan sanoja epäillään ja kirjoitusvirheistä tuntuu tulevan pääasia. Tunnen itsekin korkeakoulutettuja ihmisiä, joilla ei todellakaan ole ns. sana hallussa kirjoittaessaan. Muu tietämys onkin sitten kokonaan eri tasolla.
Tulee vain mieleen, että monikohan vl-nainen ylipäätään itse on korkeakouluja käynyt. Vai onko tässä nyt oikeasti kyse vain kateellisten panettelusta.
Aloittajalle haluaisin toivottaa vilpittömästi onnea opin tielle ja tulevaisuuteen!
Kiitos tarinastasi. Toisinaan sitä oli mukava lukea mutta tavallaan kovin surullista. Itse synnyin lestadiolaiseen kotiin, jossa on kolme lasta. Minä olen lapsista nuorin. Minulla on aivan toisenlainen kuva uskosta ja sen rikkaudesta. Tarkoitan tässä henkistä rikkautta. Vanhempani tukivat meitä lapsia kaikissa asioissa, ymmärsivät ja rohkaisivat. Rakkautta meillä ei säästelty. Toinen veljistäni ei tunnusta enää uskoa mutta hän on erittäin erittäin tärkeä tyttöystävineen meille kaikille!! En ole koskaan ymmärtänyt kuinka jotkut voivat katkaista perhesuhteitaan. Sellainen on kristinuskon periaatteisen vastaista. Perhesuhteet ovat meille tärkeät.
Jotenkin minulla särähtää aina korvaan, kun kuulen surullisia tarinoita elämästä ja varsinkin jos ne liitetään uskoon. Toki elämänkohtaloita on monenlaisia mutta kaikki ei suinkaan johdu uskosta. Kaikkien ei tarvitse uskoa mihinkään, ja moni voi olla paljon onnellisempi ilman uskoa. Mielestäni jokaiselle on luotu omat aivot ajattelemaan ja niitä pitää käyttää. Toisia ei voi "syyttää" menneisyydestä tai uskosta ja siihen "pakottamisesta".
Itse opiskelujeni alkuvaiheessa etsin omaa elämääni ja tapaa elää. Kyseenalaistin paljon asioita. Yhdessä vaiheessa tuntui, ettei uskoa enää ollut. Silloinkin puhuin paljon vanhempieni kanssa. Minulla on toisenlainen kohtalo kuin sinulla. Tavallaan samoja piirteitä kuitenkin. Haluaisin niin kovasti puolison, jonka kanssa perustaa perhe ja elää ihan tavallista perhe-elämää. Valmistun ensi vuonna yliopistosta ja tuntuu, että olisin valmis perhe-elämään. Minullekin opiskelu on ollut tärkeää mutta uskon, että sitäkin voi toteuttaa myös puoliso rinnalla. Meidän kotona taas oli vain kolme lasta, joten minä toivoisin taas saavani monta lasta. Ymmärrän sinua valtavan hyvin.
Niin me ihmiset olemme erilaisia mutta silti kaikki yhtä tärkeitä.
hienoa että joku uskaltaa ajatella omilla aivoillaan, kuunnella omaa sieluaan ja seurata omaa polkuaan, vaikka ympäröivä yhteisö erilaisuutesi tuomitseekin helvettiin.
Erilaisten totalitaaristen liikkeiden seuraajille (vanh.lest. lisäksi muutkin fundamentalistiset liikkeet, kristinuskon ohella muutkin uskonyhteisöt, ja uskontojen ohella myös ideologiset totalitarismit = kaikki kantavat samaa väkivaltaisuuden ja ulkopuolistavuuden taakkaa, erilaisuus tuomitaan joko tämänpuoliseen tai tuonpuoleiseen rangaistukseen) tämä on autoritaarisuuden vuoksi haastava tehtävä.
Joka siinä onnistuu, ja rakentaa oman elämänsä itse, onnittelut hänelle!! V.lestadiolaiset puhuvat "rakkaudesta", "ilosta" ja "rauhasta" josta toiset - kaikki muut - poloiset ovat osattomia. Fundamentalismin lapsi kuitenkin tuntee lähtökohdiltaan aika väkivaltaisesti määritettyä "rakkautta" "iloa" ja "rauhaa". Siitä heitä säälin, kuten muitakin samankaltaisissa liikkeissä eläviä.
Onnittelut aidolle vapaudelle, ajattelulle ja itsenäisyydelle!
En usko aloittajan "aitouteen" kertoessaan elämästään. Koko viestiketjussa hänen tarinansa on liian monimutkainen, sekä hänellä ei ole edes vakiintunutta nimimerkkiä.
Kylläpä on korkeat luulot nykyisestä tohtorinkoulutuksesta ihmisillä! Sori vaan, se ei taida kaikilta osin pitää täysin paikkansa. Yllättävän vähälläkin nykyisin pääsee tohtoriksi ja laajaa sivistystä ei tarvita välttämättä, alastahan se riippuu. Jos pipetoit laboratoriossa päivät pitkät niin EI tarvitse välttämättä osata kirjoittaa hyvin ja hallita suomen finessejä. Jos lasket frekvenssejä ja summamuuttujia, ei tarvita loistavaa suomen kielen taitoa. Musta on täysin uskottavaa, että joku joka ei kirjoita hyvää suomea, on kuitenkin pian väittelemässä. Valitettavasti sellaiseksi on yliopistolaitos tietyiltä osin kehittynyt.
Näin sanoo vain sellainen, joka ei tiedä, mitä kaikkea yliopisto-opintoihin sisältyy! Vihe:etsi vaikka netistä esille jonkin yliopiston maisterinkoulutusohjelma, katso sitten, mitä tarvitaan lisuriin ja mitä tohtorin tutkintoon lisää. Voi olla että hoksaa, että onhan siellä pikkuisen kaikenlaista paperityötä.....
... olen itse jatko-opiskelija. Totta kai tutkintovaatimuksissa on äidinkielen tasokokeet, mutta olen itse työskennellyt tohtoreiden kanssa, joilla ei ole hajuakaan oikeinkirjoituksesta, ja jotka tarvitsevat taustatukea tekstiensä editoimiseen jonkinlaiseen kuntoon. Siltikin voivat olla alansa huippuasiantuntijoita. Esim. oman proffani tekstit editoitiin ulkopuolisen toimesta luettavaan kuntoon.
Että tutkintovaatimukset ei kaikkee kerro, baby...
Minusta on outoa, että tohtoriksi opiskelevan henkilön viestissä pääongelmaksi muodostuu uskottavuus ja aitouden todistaminen. Kaikenlisäksi aloittajasta ei ole enää juurikaan käsitystä, että mitkä viestit ovat hänen kirjoittamiaan. Aloittaja voisi ottaa jonkin tietyn nimimerkin käyttöönsä, josta hänet tunnistaisi.
Eikös ihmisen yleissivistys ole laajimmillaan ylioppilaskokeiden tienoilla? Näin sitä muistaakseni lukiossa sanottiin. Sen jälkeen on paljolti kyse erikoistumisesta.
Miten tuota muutenkaan selität..
Ei anna enempää kommentoida. Mutta vähän kuitenkin. Jos yliopistossa oppii vähättelemään uskoa, niin vähän siellä näköjään opitaan muuta. Kiitos vaan tekaistusta höpöjutustasi !
tosiaankaan ole kirjoitustyylistä kiinni :),
Voi että minkälaisia tyyppejä meilläkin on opettamassa, ja niitä ei oikeasti ulkonäkönsä perusteella erota pultsarista.
Eräskin proffa meillä ei osaa puhua kunnolla, joten joudumme arvailemaan mitä hän sanoo.
Mutta se ei tarkoita että se ilmenisi suomi24 sivustolla, kun mielipidettä kirjottaa nopeasti.
Minä uskon että aloittajan kertomus on tosi.
Mitä mieltä loppujen lopuksi olet.
Olen seurannut tätä keskustelua alusta alkaen, ja olet välillä sitä mieltä että tarina ei ole tosi ja nyt taas sitten näyttäisi että uskot että se on totta.
oppii ajattelemaan omilla aivoillaan. Ja kun asiat esitetään puolueettomasti, saa silloin itse tehdä johtopäätökset.
"Sinä et taida
enää tietää mitä mieltä loppujen lopuksi olet."
En tiedä, tilanne on fifti-sixti.
Minäkin menin yliopistoon, mutta en silti uskoani Jumalaan kadottanut, mutta uskon niin kuin kirkko opettaa, en niin kuin herätysliikkeet opettavat, tai jotkut lahkot tai muut järjestöt. Niiden opetuksissa on eroja, olkaa tarkkana ja älkää henkiä koettelematta mitään uskoko. Kaikki ei ole totta, mitä tuputetaan, vaan pohtikaa itse.