Minusta alkaa tuntua, että ilman Teidä kahta tämä kyseinen palsta alkaa olla aikalailla kuollut. Tai johtuuko se siitä, että Te kaksi , (ja minä kolmantenä )uskallatte laitta saman nimimerkin ja siiä se ajattus, että vaan
Te kaksi olete tosissa asian eteen jotain tekemässä.
Mä pyysin niin kohteljaasti kun osasin, että haluaisin neuvoja ja toiveita bioilta ja sijareiltä, että en tekis niin paljon virheitä, mitä muuten tulisin tekemään kun kuka ei opetta, kerro eikä autta. Noh ja nyt kun kaikilla bioilla ja sijareilla olis ollut mahdollisuus puolustaa tai antaa vinkkeja, niin NIITÄ EI TULLUT!!!
Merkkan jupinaita on luettu yli kolmesataa kertaa mutta vastauksia vaan kaksi! Siis sellaisia vastauksia , mistä ylipäätä vois jotain tolkkua saada. Amalia näkee tekevän sijareiden puolella hyvää työtä. Hän todella viitsi otta kantaa ja selittää minun kaltaiselle ulkomaalaiselle aloitelkijalle, samoin Helinä, entäs te muut?
Eikö muilla sijaisperheillä tosiaan ole mitään siihen sanomista? Ajatteleko sijarit, että ollaan hilja ja tehkoot jokainen itse oman päätöksen, omat virheet ja koettakoot olla sijari miten haluaa ja katsottaan sit sivusta miten sitä haukuttaan? Ei mitään tunnetta minulle tullut, että sijaisäitit/isät haluaisit tehtää parhaan ja jakaa rehellisesti kokemuskia minun kanssa. Vai pelottaako bioäitien hyökkäys kun he kuulevat teidän tekemisistä möhläyksistä ja virheistä? näin se saatta olla kai...minä olen vähä hölmö siksi, että olen liian avoin ja uskon että kaikille pitää antaa anteeksi ja antaa uusi mahdollisuus, että keskenä puhumalla tulee asioita selvittää, mutta täällä sitä ilmeisesti ei saa, koska pelkäätte.
Ja bioäitit! Ennen marisitte, että sijarit varastaa teidän lapset, sijarit ei välittää biovanhemmista ja sijarit sitä ja tätä...
Nyt kun minä yksi tollo olen valmis teidät kuuntelemään, olen valmis ottamaan opiksen niin nyt teillä ei ole minulle mitään sanomista? Onko teistä tosiaan vaan nimettömänä haukkumaan sijaisvanhemmaita tai niin kuin yksi bio joka uhkailee muutta lapsensa perään minne se sit jouduiski. Minä olin ensimmäisenä hänen puolia pidämmässä, että jos on tapahtunut virhe, niin taisttele lapsen puolesta, että tekisa oman elämän kuntoon ja sais lapsukaisen takasiin, en nyrkkitappelua ollut kehottamassa. Mutta ei sillä äitillä ollut myös minulle mitään sanottava. Miksi? No Sinun kohdalla voi olla että olet niin järkytynyt virellä olevasta jutusta, ettet jaksaa nyt panostaa siihen, miten uusi äiti pidäis Sinun lasta kohdella. Okey.
Entä muut biot?
Eikö tosiaan kuka äiti halunnut edes sanoa , että hän nyt vaan toivois, kun kerran lapsi viediin eikä hän mahda sille mitään, että vieras sijari pidäis lapsesta tosissaan huoltaa, että sijari kertois hänen lapselle, miten paljon hänen oikea äiti lasta rakastaa vaikka hänet jouduttikin ottamaan pois. Että oikella äitillä menee nyt huonoosti, mutta oma äiti tekee myös parhaansa että lapsi pääsiis sen luokseen takaisiin. Että bioäiti toivos saavansa lapsesta valokuvia, kirjeitä , miten menee , mitä on oppinut uutta, muistaako tai kestääkö lapsi siellä? JA ETTÄ OMA ÄITI TULIS SITÄ AINA RAKASTAMAAN !!! Ei siis mitään toiveitä, ihan kun hällä väliä bioilla, miten lasta kohtellaan. Sen käsityksen nyt minä sain. Mutta onko järkeä tässä sit kovalla äänellä huuta, että teille vääryyttä tehdään?
Jos minä en saanut mitään uutta kuulla, niin kai te biot olete tyytyväisiä siihen, miten sijarit työnsä tekee ja sit on turha ylipäätä koko toi palsta. Sijaisäitit varmaan ajattelee jossakin asiassa niin kun minä, vaikka minulla ei edes ole vierasta lasta.ei mitään kokemusta ja silti voivat ajatukset olla samat.
Mutta bioista ei kellä muulla kun Helinällä ollut asia . Ja hän toivos minulle vaan hyvää, että tulisin hyväksi sijariksi. Huomatkaa kaikki, ei Helinän kirjeessä ollut mitään pahaa, loukkavaa tai väärää!
Mutta Helinä, siitä huolimatta olisin toivonnut, että olisit edes Sinä sanonnut jotain konkreettisempää, jotain henkilökohtaista, ei vaan virallisia asioida . Helinän sanominen, että mun on muistettava , että lapsi menee toivottavasti kuitenkin kotiin takaisiin ja sen minä kyllä nyt myös muistan. Nyt todella ajattelen, että mä hoidan ja kasvattan ja opettan , mutta muistan aina kertoa, että hänellä on myös oma äiti, mihin hän joskus palaa, noh, jos on sellainen äiti.
Entäs kun oikea perhe ei saa asioida kuntoon, mitä minä hänelle sitten sanon? Että haluaisin lapsen jäävään meille ja että toivoisin että hänestä tule minun lapseni? Että hän joskus tulis rakastamaan myös minua? Tai vedän hölmön rajan, että sä et pääse oman äitin luokseen ikinä ja jaksaan jankuttaa, että kuules, en mä ole sun äiti! ei se niin voi mennä. Mutta mitä sanon lapselle joka jää vuosiksi tai kokona? Joko mä sitten voin rakastaa häntä kun omaani ja olla iloinen, että hän jää? Miten ottaisin esille hänen biovanhempien kurjan tilanteen? Olisinko hilja ja kehottaisin unohdamaan? NO MITÄÄ MUN PIDÄIS SITTEN TEHDÄ??? HELINÄ! AMALIA!! TE KAIKKI SIELLÄ!!!!
Jos en saa nytkään teität puhumaan niin syyttäkä sit jokainen itseäs ja turha tässä on riidella koko asiasta, koska minusta nyt näkee vaan olevan niin, että sopua ei tulee koskaan tähän asiaan. Lapsia otettaan ja tullaan aina ottamaan huostaan. Sille ei vaan mahda mitään ainakin tässä palstalla hampaita krikistäessä. Jos mä saan sen sijaislapsen, kai minun on sit tehdävä omat virheet, vaikka yritin tässä niitä yleisvirheitä välttä. Se nyt sit on teidän syy, että te ette välittä tai uskalla asiasta puhua.
Ja pyydän, jos joku minulle vastaa, niin älkää muut hyökätkä sen kimppuun eikä järjestäkää sellaista sananharkka niin kuin bioisän kimppuun menite. Silloin asia menee taas vaan riitelyksi eikä se autta ainakaan ketään.
_-toi aika katkera virolainen-
Te kaksi olete tosissa asian eteen jotain tekemässä.
Mä pyysin niin kohteljaasti kun osasin, että haluaisin neuvoja ja toiveita bioilta ja sijareiltä, että en tekis niin paljon virheitä, mitä muuten tulisin tekemään kun kuka ei opetta, kerro eikä autta. Noh ja nyt kun kaikilla bioilla ja sijareilla olis ollut mahdollisuus puolustaa tai antaa vinkkeja, niin NIITÄ EI TULLUT!!!
Merkkan jupinaita on luettu yli kolmesataa kertaa mutta vastauksia vaan kaksi! Siis sellaisia vastauksia , mistä ylipäätä vois jotain tolkkua saada. Amalia näkee tekevän sijareiden puolella hyvää työtä. Hän todella viitsi otta kantaa ja selittää minun kaltaiselle ulkomaalaiselle aloitelkijalle, samoin Helinä, entäs te muut?
Eikö muilla sijaisperheillä tosiaan ole mitään siihen sanomista? Ajatteleko sijarit, että ollaan hilja ja tehkoot jokainen itse oman päätöksen, omat virheet ja koettakoot olla sijari miten haluaa ja katsottaan sit sivusta miten sitä haukuttaan? Ei mitään tunnetta minulle tullut, että sijaisäitit/isät haluaisit tehtää parhaan ja jakaa rehellisesti kokemuskia minun kanssa. Vai pelottaako bioäitien hyökkäys kun he kuulevat teidän tekemisistä möhläyksistä ja virheistä? näin se saatta olla kai...minä olen vähä hölmö siksi, että olen liian avoin ja uskon että kaikille pitää antaa anteeksi ja antaa uusi mahdollisuus, että keskenä puhumalla tulee asioita selvittää, mutta täällä sitä ilmeisesti ei saa, koska pelkäätte.
Ja bioäitit! Ennen marisitte, että sijarit varastaa teidän lapset, sijarit ei välittää biovanhemmista ja sijarit sitä ja tätä...
Nyt kun minä yksi tollo olen valmis teidät kuuntelemään, olen valmis ottamaan opiksen niin nyt teillä ei ole minulle mitään sanomista? Onko teistä tosiaan vaan nimettömänä haukkumaan sijaisvanhemmaita tai niin kuin yksi bio joka uhkailee muutta lapsensa perään minne se sit jouduiski. Minä olin ensimmäisenä hänen puolia pidämmässä, että jos on tapahtunut virhe, niin taisttele lapsen puolesta, että tekisa oman elämän kuntoon ja sais lapsukaisen takasiin, en nyrkkitappelua ollut kehottamassa. Mutta ei sillä äitillä ollut myös minulle mitään sanottava. Miksi? No Sinun kohdalla voi olla että olet niin järkytynyt virellä olevasta jutusta, ettet jaksaa nyt panostaa siihen, miten uusi äiti pidäis Sinun lasta kohdella. Okey.
Entä muut biot?
Eikö tosiaan kuka äiti halunnut edes sanoa , että hän nyt vaan toivois, kun kerran lapsi viediin eikä hän mahda sille mitään, että vieras sijari pidäis lapsesta tosissaan huoltaa, että sijari kertois hänen lapselle, miten paljon hänen oikea äiti lasta rakastaa vaikka hänet jouduttikin ottamaan pois. Että oikella äitillä menee nyt huonoosti, mutta oma äiti tekee myös parhaansa että lapsi pääsiis sen luokseen takaisiin. Että bioäiti toivos saavansa lapsesta valokuvia, kirjeitä , miten menee , mitä on oppinut uutta, muistaako tai kestääkö lapsi siellä? JA ETTÄ OMA ÄITI TULIS SITÄ AINA RAKASTAMAAN !!! Ei siis mitään toiveitä, ihan kun hällä väliä bioilla, miten lasta kohtellaan. Sen käsityksen nyt minä sain. Mutta onko järkeä tässä sit kovalla äänellä huuta, että teille vääryyttä tehdään?
Jos minä en saanut mitään uutta kuulla, niin kai te biot olete tyytyväisiä siihen, miten sijarit työnsä tekee ja sit on turha ylipäätä koko toi palsta. Sijaisäitit varmaan ajattelee jossakin asiassa niin kun minä, vaikka minulla ei edes ole vierasta lasta.ei mitään kokemusta ja silti voivat ajatukset olla samat.
Mutta bioista ei kellä muulla kun Helinällä ollut asia . Ja hän toivos minulle vaan hyvää, että tulisin hyväksi sijariksi. Huomatkaa kaikki, ei Helinän kirjeessä ollut mitään pahaa, loukkavaa tai väärää!
Mutta Helinä, siitä huolimatta olisin toivonnut, että olisit edes Sinä sanonnut jotain konkreettisempää, jotain henkilökohtaista, ei vaan virallisia asioida . Helinän sanominen, että mun on muistettava , että lapsi menee toivottavasti kuitenkin kotiin takaisiin ja sen minä kyllä nyt myös muistan. Nyt todella ajattelen, että mä hoidan ja kasvattan ja opettan , mutta muistan aina kertoa, että hänellä on myös oma äiti, mihin hän joskus palaa, noh, jos on sellainen äiti.
Entäs kun oikea perhe ei saa asioida kuntoon, mitä minä hänelle sitten sanon? Että haluaisin lapsen jäävään meille ja että toivoisin että hänestä tule minun lapseni? Että hän joskus tulis rakastamaan myös minua? Tai vedän hölmön rajan, että sä et pääse oman äitin luokseen ikinä ja jaksaan jankuttaa, että kuules, en mä ole sun äiti! ei se niin voi mennä. Mutta mitä sanon lapselle joka jää vuosiksi tai kokona? Joko mä sitten voin rakastaa häntä kun omaani ja olla iloinen, että hän jää? Miten ottaisin esille hänen biovanhempien kurjan tilanteen? Olisinko hilja ja kehottaisin unohdamaan? NO MITÄÄ MUN PIDÄIS SITTEN TEHDÄ??? HELINÄ! AMALIA!! TE KAIKKI SIELLÄ!!!!
Jos en saa nytkään teität puhumaan niin syyttäkä sit jokainen itseäs ja turha tässä on riidella koko asiasta, koska minusta nyt näkee vaan olevan niin, että sopua ei tulee koskaan tähän asiaan. Lapsia otettaan ja tullaan aina ottamaan huostaan. Sille ei vaan mahda mitään ainakin tässä palstalla hampaita krikistäessä. Jos mä saan sen sijaislapsen, kai minun on sit tehdävä omat virheet, vaikka yritin tässä niitä yleisvirheitä välttä. Se nyt sit on teidän syy, että te ette välittä tai uskalla asiasta puhua.
Ja pyydän, jos joku minulle vastaa, niin älkää muut hyökätkä sen kimppuun eikä järjestäkää sellaista sananharkka niin kuin bioisän kimppuun menite. Silloin asia menee taas vaan riitelyksi eikä se autta ainakaan ketään.
_-toi aika katkera virolainen-
Vastaukset 44
Vanhimmat
Erittäin hyviä kysymyksiä esitit. Minä en niihin osaa vastata, kun en ole lastensuojelun alalla, mutta meillä Suomessa on kouluttajat, joilta uskon sinun saavan vastauksen noihin kysymyksiin. Olet hyvin vastuuntuntoinen kun ajattelet asioita pitemmällä tähtäimellä. Tosiaan, mitä sijaisvanhempi tekee ja sanoo sijaislapselle, kun häntä ei vuosikausiin voida palauttaakkaan kotiinsa. Eihän loputtomiin voi toivoa antaa, jos sitä kerran ei ole. Ja kuka lopulta sen ratkaisee, että ovatko biovanhemmat saaneet asiansa kuntoon vai eivät. Mielestäni sossutantoilla on liian suuri harkintavalta siinä. Jonkun sosiaaliviranomaisen mielestä mikään ei riitä ja biologinen äiti voi nääntyä yrittäessään aina uusia ja uusia vaatimuksia täyttää. Sellaisia kertomuksia biovanhempien palstalta on saanut lukea.
Minun reseptini olisi, että jos ilmiselvästi bilogille vanhemmille ei voida lasta palauttaa vuosikausien odottelun jälkeen, niin käräjäoikeuden on määrättävä vanhemmat luopumaan lapsesta kokonaan adoption kautta. Varmasti rakastavat sijaisvanhemmat adoptoisivat sijaislapsia, joita ovat vuosikausia rakastaneet. Käräjäoikeudessa myös biologiset vanhemmat saisivat oikeutta, he voisivat esittää asiansa ja vastata todisteisiin, joiden mukaan he eivät saisi enää lastaan takaisin. Jokaisella on oikeus saada asiansa käsiteltäväksi riippumattomassa ja oikeudenmukaisessa tuomioistuimessa, myös huonoiksi vanhemmiksi leimattujen äitejen ja isien pitää tämä perustuslaillinen oikeus jo vihdoin saada. Lapsen koko lapsuusiän kestävä sijoitus sijaislapsena on käytännössä sama kuin pakkoadoptio eikä siinä lapsen oikeus toteudu, ei myöskään hänen vanhempiensa oikeus toteudu. Lapsen asiat pitää järjestää parissa vuodessa huostaanotosta tavalla tai toisella pysyvästi. Lasta ei saa pistää odottelemaan loputtomiin, hänelle ei saa vuodattaa toiveita vuodesta toiseen, toiveita, jotka eivät voi toteutua. Lapsen älyä ei saa halventaa puhumalla hänelle puppua vuosikaudet kotiinpaluusta ja rakastavista sukulaisista. Jos huostaanottoperusteita ei enää ole lapsi on palautettava kotiin välittömästi, jos huostaanottoperusteet jatkuvat vuodesta toiseen lapsen asiat on järjestettävä adoptiolla tai viisaammat keksikööt muun ratkaisin. Sijaislapsen epämääräinen oikeudellinen asema on oltava vain välitila. Sellaista lainmuutosta ehdotan ja toivon sijaisvanhempien kannattavan ehdotustani. Huostaanotot tulee aina käsitellä tuomioistuimessa. Virkamiehen eli sossutantan harkinnanvaraan ei voida niin suurta perheen oikeuksiin kajoamista jatkossa enää sallia.
En varmaan vastannut Merkka siihen mitä kysyit. Vastasin vain mitä osaan vailla alan kokemusta. Toivottavasti sijaisvanhempien kouluttajat avaavat sanaisen arkkunsa ja vastaavat julkisesti sinun julkisesti esittämiin kysymyksiisi. Kyseessähän ei pitäisi tosiaankaan olla mikään salatiede. Kiitos hienoista kysymyksistäsi. Terv. Helinä-keiju.
Osaat todella hyvin asiasta kirjoittaa, harmii etten itse ylety siihen tasolle, minulla on vähä "maalta ja hevosella" tyyli. Kyllä mä sain Sinun kirjeestä jo aika paljon, ja rehellisesti minä odotin Sinun viestiä, niistä on tullut minulle tärkeitä.
Mutta jäin ajatelemään yhtä asia. Se on oikea kyllä, että parin vuoden sisällä pidäisi ratkaista lapsen tilanne, joka bioperheesen takaisiin tai sit kokona sijareille ja adoptioida lapsi. Mutta siinä tuli heti ajatus. Kun adoptoidaan, niin lapsi on todellakin oma, sillä on samat oikeudet kun biolapsilla siinä perheessä ja siinä tulee esille heti aika epämiellytävä asia, PERINTÖ!!! Miten moni kehtaa sitä isoa laumaa vieraida adoptoida kun varaa menee kaikkien välissä jaattavaksi. Uskon, että vara, siis raha on heti adoptin este monelle sijaisperheelle. En millä jaksaa uskoa että sijaisperheet ovat siihen valmiina. Jos heillä on yksi ottolapsi,tai heillä ei ole lainkaan omia lapsia, kyllä kai silloin ne adoptoivat ehkä. Entäs ne joilla on viisi lasta vieraita, hurja sentään, mä luulen, että jos tulisi pakkoadoptio, niin lapsiparat olis heitetty kaikki sijaiskoteihin. Olen kiitos omalle anopille ymmärtänyt, että raha on see kaikkien A ja O. Minulle exköyhälle ihmiselle oli uskomaton ymmärtää, miten joku on rahasta tarkkaa, ei penninhyrrä halua tuhlata. Minä taas kun tuhlailen ihan tuhlamisen iloista,eikä raha ole tärkein maailmassa, riittä että laskut on maksettuu, ruokaa ja vaatteet päällä ja saan itse päättä minne loput rahoista käytän ja niin minulle ei ole mikä juttu adoptoida ja jakaa hänelle samat asiat mitä omilleni . Jos löydyisi äiti joka haluais antaa oman (terven)vauvelin minulle adoptoitavaksi, me otettais se heti, mieheni oli sama mieltä. Se olis yksi meistä, myös perinnön jaossa, vois jäädä jopa meidän maatilan jatkaajaksi kun vaan itse aikuisena halusi. Mutta tuskinpa kuka tulee oma lasta meille tarjoamaan ja tuskin sitä meille noin vaan annettais, varmaan jouduisimme melkoiseen pyörteiseen, että lapsen adoptoitavaksi saadais, eikös adoption jonot ole vuosia odottusta,
siksi me ajattelimme vaihtoehtoa sijoituslapsesta. Koska asia on periaatteessa sama, lapsi tarvitsee kotia, meie lasta ja jossain vaiheessa lapset lähtee kuitenkin maailmalle, omat ja vieraat.
ja Hellu, oikein hyvää äitienpäivää sinulle, vaikka ilta jo on!
Suomessa vanhempien ei tarvitse jättää kaikille lapsille yhtä suurta perintöosuutta vaan lapsia voi jättää perinnöttömäksi testamenttaamalla omaisuutensa niille, kenelle haluaa sitä jättää. Tällöin ne lapset, joille ei haluta antaa perintöä saavat vain lakiosan, joka on hyvin pieni osuus kokonaispotista. Tylyä, mutta mahdollista. Kaikki eivät kai rakasta jokaista biolastaankaan yhtä paljon ja tämä antaa mahdollisuuden suosia yhtä ja jättää muut ilman tai jättää vaikka kaikki ilman ja antaa koko potti vaikka kodittomien kissojen yhdistykselle. Silloin vain lakiosan lapset saa.
Huh, sitä en todella tiennyt. Luulin että tässä mene kaikki tikkuntarkka. Mutta sitten ei ainakaan perintö estä ottamasta vierasta lasta ja ei ole sitä ongelma, mitä mä luuliin olevan.
en valitettavasti ole kerennyt lukea kaikkia noita ketjuja joihin olet kirjoittanut, mutta ajattelin muutaman oman ajatuksen sulle laittaa. minä itse tunnen olevani erittäin onnellinen kun voin auttaa lapsia ja heidän perheitään kun lapsi ei voi syystä tai toisesta asua omassa kotona. en pidä tätä työnä, vaan ennemminelämän tapana. itse en koe ryöstäneeni kenenkään lasta, mutta annan kaikkeni, niin rakkauteni, aikani kuin sylinikin kaikille lapsillemme. meillä on vanhimmat biologisia ja nuoremmat ovat meillä "lainassa". pidämme yhteyttä biovanhempien/suvun kanssa, ja meillä on kaikkiin hyvät ja lämpimät välit (ei alussa välttämättä) he ovat ymmärtäneet että teemme heidän lasten eteen kaikkemme, mutta emme halua heitä omia pois omilta vanhemmilta. tämä onkin tärkeä ymmärtää kun rupeaa arkiäidiksi. lapselle on mielestäni vaan rikkaus kun hänellä on kaksi äitiä ja kaksi isää jotka hänestä huolehtivat ja rakastavat. meillä on, on ollut ja kotiutunut lapsia. osa on aikuiseksi asti ja osa kotiutuu kun tilanne sen sallii. tällä hetkelläkin olemme luvanneet antaa jollekkin/joillekkin lapsille kodin jos he meitä tarvitsevat. olivat he sitten pidempää tai lyhyempään aikaa meillä asumassa, niin tunnen itseni onnekkaaksi kun olen saanut tutustua lapsiin ja heidän vanhempiin/sukuun. on ollut ihana jakaa niin ilot kuin surut keskenämme, emmekä halua biovanhempia pois sulkeakkaan lastensa elämästä pois. rohkeasti vaan eteenpäin tulevana sijaisperheenä.
nyt kun en ole lukenut tarkemmin juttuja, en tiedä oliko sulla jotain tiettyjä kysymyksiä esitettävänä. lyhyesti sanottuna rakasta, pidä huolta ja kunnioita lapsia ja heidän vanhempiaan ja sukuaan. ilman lasten vanhempia ei olisi niitäkään lapsia olemassa ja emme saisi heidän kanssa elämää, arkea ja asioita jakaa.
T:vilijonkka
Moi!
Taisit käyttää vahingossa minun nimimerkkia "Merkka", sinä taitatki olla Vilionkka. ( Muumit on muuden edelleen minun lempprit).
Kyllä hyvin kirjoitit , näin se varmaan on minun ajatteltava ja tehtävä. Kiitos viestistäsi.
olen vielä tottumaton käyttämään tätä palstaa. ei ollut tarkoitus käyttää sun nimimerkkiä vaan tarkoitus oli laittaa otsikkona "hei merkka" olen pahoillani jos joku luuli sitä sun kirjoitukseksi, mutta onneksi lopussa oli mun nimimerkki. aurinkoisia päiviä, ja niin uin helinä sanpoi, pride-kouluttajien täytyy vastata kaikkiin sun kysymyksiin ja jos eivät osaa heti vastata niin toivottavasti etsivät sen tiedon jostakin.
Ei haitta että menii näin, olen minäkin tässä virheitä tehnyt ja tulen tekemään. Mä vaan ajattelin, että oikaisen sen, jos muuten joku tosiaan minun viestiksi luulee. Toisella palstalla tuli väärinkäsitys, ja hurja että siitä riitä tuli ja paha mieltä kun kimppuun hyökättiin eikä itse ollut sanonnut sanaa koko asiasta.
Meillä on perjantaina sosiaalikäynti, tai noh, se neuvottelu tai tarkastus, kelvattaanko me ollenkaan siihen sijari hommiin. Harmittaa kun itse tietää kuitenkin siihen pystyvän ja jos toinen vaikka ottaa mun virolaisuuden silmätikuksi ja päättä kohteljaasti, että jospa nyt jättäisit sen sijaisäitin halun ja hankkisit sen oman. Mä olen vähä Helinan tavalla suorapuheinen ja sanon asian myös silloin kun viisampi pidäis suunsa kiinni, koska tietää, että usemmiten oikeus jää viranomaisille, mutta mun luone ei oikein hyväksyy sitä epävertaisuutta ja siksi joskus teen itselleni huonoa, etten voinut suuda kiinni pitää ja olen ollut tyhmän -ylpeä omasta rehellisyydestä. Kaikki ihmiset eivät tykkää, että heidän varpaillen astuttaan, varsinkin viranomaiset. Tein jopa kerran valituksen ylilääkäristä, koska se kehtaas minua huonosti kohdella, tylysti sanoi, että kun parempaa hoitoo haluat, menee yksityiselle ja vähä lisuykkeita, mitä en nyt tänne kehtaa kirjoittaa. En siis hyväksyy sitä!Mutta toivon nyt kuitenkin, että asiat etenee ja päästään edes sinne koulutukseen, koska sitä voi tarvitaa myöhemmin vaikka. Meillä on yksi epäonnistunut hedelmöityshoito äsken tehtyy ja uusi on tulossa, sen jälkeen ei ainakaan uuttaa oma yrittää. Onko muuden sijoitettu lapsi oltava perheen nuorin? voiko ryhtyä sijaisäitiksi jos vaikka raskaus nyt onnistuisi?
löysin vasta nyt tämänkin palstan. ajattelin vaan laittaa sinulle viestin että virolaisuus ei ole mikään este. mieheni on eestiläinen ja olemme olleet jo melkein 10 vuotta sijaisvanhempina ja tukiperheenä muutamille perheille, eikä eestiläisyydestä ole haittaa ollut, päinvastoin! ja meillä nuorin ja vanhin ovat sijoitettuja, keskimmäiset omia. hyvää jatkoa sinulle.
Moi!
Kyllä tässä välillä tosiaan pohtittiin onko minusta sijaisvanhemmaksi tai ei. Mutta kun kävimme perjantaina sossujen puheilla, niin kyllä he olivat sitä mieltä, että siitä vaan.
Nyt vaan odotettaan maanantaita ja lähetettään paperit menemään.
Jos haluaisit minulle kirjoittaa ja omia kokemuksia vaihtaa ja minua aloittelijaa vähäsen opasta, niin voisit kirjoittaa minulle väliaikaiseen sähköpostiin [email protected]
Olen lukuisia kertoja kirjoittanut ja aina samalla nimimerkillä, ja kertonut suoraan kuinka olen pettynyt sijareihin (ei koske yleisesti kaikkia sijareita), omien lasteni asioiden hoidossa.
Sijareilta vaadittaisiin ennenkaikkea kykyä kuunnella lasta, ettei kävisi niinkuin meidän tapauksessamme kävi.
Sijarit saa toki rakastaa lapsia, olivatpa ne omia tai vieraita, mutta aina pitää muistaa, että yleensä se on lapsen oma äiti/isä joka tuntee lapsesensa parhaiden.
Siinä pitäisi yhteistyön toimia.
Tietysti jos kyse pienestä vauva ikäisestä, mutta nuorten ja jo koulunsa aloittaneiden kohdalla bio vanhempia olisi kuunneltava.
Eikä pistää kaikkia vanhempia automaattisesti samaan gategoriaan ja ajatella, että vain minä osaan kasvattaa lapsia.
Olen sama mieltä, että sijari pidäis kuunella bioäiti, mutta et nyt kuitenkin tuonut mitään esimerkkiä, mikä asia se sit olis, mitä haluaisit tuoda esille. Leikittään, että minulle tulee Sinun lapsesi. Mitä haluaisit minulle sanoa, jos mä olisisn valmis kuuntelemään ? Älä yleistä vaan sanoo oikeesti. Bioäitit eivät ole pyynöstäni huolimatta sanonnut mitään, miten he toivoisivat minun käyttäydyvän tai puhuvan sijaislapselle. Mitä te oikeesti tunnete ja miten te tekisite parhaan, että sijarin kanssa välit pysyis hyvät. Että lapsi muistais teidät ja odottais tapamisia?
Olen kuullut että osaa biovanhemmistä on häirikköjä. jätetään häirikköt nyt pois leikistä, puhuttaanpa niistä äiteistä, jotka todella tekee kaikkeensa että lapset palasivat kotiin. kerro minulle!
Siis korostan sitä, etten yleistä täysin.
Mutta se kuunteleminen. Koska omat vanhemmat noin yleensä, suurimmaksi osaksi tuntevat omat lapsensa, olisi erittäin toivottavaa, että sijarit uskoisivat sekä kysyisivät lapsen luonteesta, yleisestä käytöksestä, harrastuksista, mieltymyksistä ym. ym.
Lista voi olla loputon.
Mutta jos lähdetään linjalle, me kasvatamme lapsenne ja osaamme kaiken, mennään pahasti metsään.
Jos lapsi on esim. jo kouluikäinen, hänellä on varmaan omat rutiinit ja harrastukset.
Jos lapsi vieroitetaan näistä, ja yritetään työntää sijaispaikan "omiin harrastus touhuihin", se ei ole lapsen edun mukaista.
Jokaisessa paikassa on omat sääntönsä, ja tietysti niitä pitää noudattaa, mutta jokainen lapsi on yksilö.
Kaikkia ei voida työntää samaan muottiin.
Vielä kun tähän lisätään asenne, me päätämme nyt lapsesi elämästä, sinulla ei ole oikeutta puuttua asioihin, on tulehtuneet välit biojen ja sijareiden kesken alkaneet.
Omassa tapauksessani siis puhun vaan omastani, toinen lapsi on vielä sijareilla, toinen teki oman surullisen päätöksensä, eikä ole nyt kenenkään ulkopuolisen vaivoina.
Häntä ei todellakaan kuunneltu, ei myöskään minua.
Pienemmän kanssa mennään kohti samaa linjaa.
Muistakaa vaikka te tekisitte työtänne ihan rakkaudesta lapsia kohtaan, kuunnelkaa myös lapsen vanhempia ja etenkin lapsia.
Jos on kysyttävää kysy.
Vastasin näin yleisesti, että kuunneltaisiin mielipiteitä.
Lasta kohtaan saa ja täytyykin käyttäytyä, niin kuin käyttäytyy muutenkin, teennäisyyden huomaa.
Moi!
En oikein kerkee tässä enää käymään , kun pihatöitä ja kaikkea muuta on tehtävä.
Sinun kirje oli kertakaikkiaan hyvä. Justisa sellaisia viestejä minä olisin halunnut bioäiteiltä saada.
olen ihan sama mieltä siitä, mitä kerroit.
Kyllä monen lapsen äitinä minä tietän, että lapset ovat erilaisia, jopa omat lapset ovat, vaikka kaikkia on samalla tavalla kasvatettu .
Me saadin tänä sossujen hyväksyntä, joten laitettaan paperit postiin ja jäädään odottamaan, mitä tästä eteenpäin.
Minä haluan oikeesti tulla hyväksi sijaisäitiksi, siksi minä halusin mahdollisemman paljon tietoa sijareiltä ja bioäiteiltä.
Minä toivon, että meille tulevan lapsen bioäiti olis sellainen, kenen kanssa olis helppo tulla toimeen. Kenen kanssa pystyy juttelemaan kaikesta ja joka ymmärtää, että hänen lapselle minä hyvää toivoisin. en siis haluaisi ajatella, että olen täydellinen ja minä tietän kaiken. En varmaan tietä ja saatta tulla möhläyksiä. mutta minä koetan tehdä parhaan ja toivottavasti lapsen äiti ymmärtää sen.
Siksi minusta oliski kiva, että bio äiti kertois omista toiveistä ja soitettais puolin ja toisiin ja että lapselle olis koko ajan kontakti omaan bioäitiin. Että lapsi tietää, että hän on meillä väliaikaisesti, että siellä kotona odotta omaa...
itse toivoisin, että bioäitin ja meidän välit olisivat senverran hyvät, että kun lapsi viedään kotiin, että me voitais edelleen olla hyvissä välissä, että voisimme soitella lapselle ja että lapsi voisi meille tulla käymään. Siis ettei unohdettaisi puolin ja toisin.
Onko se mahdollista?
Mutta eri juttu on kun lapsi tulee ja jää. Olen kyllä valmiina siihenkin.
Toivottavasti meille tulee joskus justisa se oikea, meille tarkoitettu lapsi.
En tietä, ymmärsinko Sinun viestistä oikein, kun et kirjoittanut suoraa ja minun on vähä hankala ymmärtää mutkan kautta asiaa. Onko sinun lapsesi kuollut? Jos se on näin, niin olen hyvin-hyvin pahoillani. Suurempaa surua kun rakkaan ihmisen kuolema ei ole olemassakaan.
voimia Sinulle ja toivon, että saat asiat kuntoon ja lapsi tulee sinun luokseen pian.
olet useaan otteeseen kertonut, että lapsesi joutuivat ammatilliseen perhekotiin. toivon, ettet sellaisen kodin yhteydessä puhuisi sijareista, koska heillä toimintamalli on aivan eri kuin tavallisissa sij.kodeissa. Meillä toimitaan kuten normaali perheissä, niissä perhekodeissa tietojeni mukaan noudatetaan enemmänkin laitosmallia, vain pienemmässä muodossa. Heillähän työskentelee myös ulkopuolisia ns. ammattilaisia, jotka myös päättävät omalla vuorollaan lasten asioista.
Eri hoitajilla voi olla eri näkemykset ja toimintatavat. Ei normaali perheessä toimita kuten olet kertonutkin joitakin esimerkkejä. Aivan laitosmaista touhua. Älä siis sen perusteella vedä johtopäätöksiä tavallisista sij.perheistä.
Me emme ole sellaisia ammattilaisia, joilla olisi varaa tietää kaikki paremmin, kuin lapsi, tai hänen vanhempansa.
En siis yleistä!! Mutta sen verran voin nyt asiaa valaista, että perhekodin pitäisi siis toimia kuten perhekodin, sijaisperhe toimii omalla tavallaan.
Kuitenkin uskon, että molemmilla on omat sääntönsä ja toimintatapansa.
Ja se, että kyse on perhekodista, pienlaitoksesta, ei auta asiaa juurikaan, jos paikan "omistajat" käyttäytyvät kuin siis aijarit.
Henkilökunta on heidän toimintamallinsa armoilla, eroavaisuuksia ei saa olla.
Ja jos siis tässä tapauksessa, korostetusti siis perhekodin "omistajat" sanovat, meidän lapsemme.
Siis missä se ero nyt olikaan.
Mutta en jaksa asiasta kinata on tarpeeksi huolta muutenkin.
Merkalle, lapseni ei ole kuollut, mutta tämä surullisen kuuluisa unohdettu nuorukainen, ei ole enään se mikä oli ennen.
Odotan päivää kun hän täyttää 18 vuotta, että saan taas laillisen luvan puuttua hänen elämäänsä, että hän pysyisi hengissä siihen asti ja saisin hänet taas kuntoon.
Ja pienenä muistutuksena, niille jotka olette aiemmin lukeneet viestejäni.
Tämä lapsi on ollut huostassa 7 kk:tta, ennen huostaa päihteetön, normaali opiskeleva poika.
säilytä kaikki dokumentit thm. Vahingonkorvausta ja hyvitystä voi hakea sitten, kun voimia riittää. Noi jutut ei hetkessä vanhene. Kamalaa, aivan kamalaa.
Siis minulla on kohta kolme mapillista papereita, ja aion todellakin vaatia oikeudenmukaisuutta ym. kun saan ensin tämän, korkeimman valituksen, käräjäoikeuden, asianajajan tapaamisen ym. ym. hoidettua.
Täys päiväistä työtä ja paljon apua tämä vaatii.
Olin alkuun vielä niin sinisilmäinen, etten heti tajunnut ottaa asianajajaa avukseni.
Onneksi ystävälliset palstalaiset neuvoivat.
Yritän kuitenkin säilyttää itseni, eli koitan aina nähdä asioissa, edes hitusen jotain valoa.
En halua katkeroitua, koska silloin minusta ei ole apua lapsille ja sitä he tulevat vielä paljon tarvitsemaan.
Tunnut tietävän paljon näistä asioista, ehköä voin sitten vaikka sinulta kysellä kun taas kerran tuskailen mitä pitää seuraavaksi tehdä.
Kiitos jo etukäteen.
Asiakirjamappisi on kuin Damokleen miekka varomattomien sossutanttojen yllä, joten pidä niistä hyvää huolta. Nykyään he ovatkin varmaan jo varovaisempia pistämään typeryyksiään mustaa valkoiselle.
Nytpä vielä nauhoitin huoltsikka palaverin keskustelun.
Olipa se varsinainen näytelmä, tai täs tapauksessa, sitten kuunnelma.
Minun syykaeni pisstettiin jopa se, että 17 vuotias poikani on hatkannut.
Hän on kohta parikuukautta ollut pois, ja kukaan ei suostu ottamaan hänestä vastuuta.
Kuitenkaan kotiin häntä ei luvata päästää.
Sossu jopa kyseli neuvoja minulta, mutta sitten neuvoni tyrmättiin.
Nuorempi lapsista tyrkätään tämän tästä isälle, jolta edellinen sossu sekä sijaispaikka ja myös jaosto kielsi yölomat (väkivaltaisuuden vuoksi).
Ettäonneksi on aika tällä viikolla asianajajalle, syöksyn sinne mappi kokoelmani kanssa.
Sinuna en luovuttaisi alkuperäisiä dokumentteja kenellekkään. Käske asianajajan ottaa kopiot tarvitsemistaan asiakirjoista, kyllä hän varmaan ymmärtää, jos on ammattilainen eikä julkissektorin marionetti. Voihan vaikka tulipalo tuhota hänen toimistonsa, ja muistakin syistä. Suomalainen asianajajakunta ei ole kunnostautunut pienen ihmisen asialla, esimerkkinä kaikki huostaanottotapaukset, joita ei ole saatu purettua ja toisena esimerkkinä esimerkiksi lamapankkien uhrien oikeusmurhat. Missä oli pätevät asianajat silloin, ei missään.
Ei ole todellakaan aikomusta luovuttaa mappejani hänelle, sen verran epäluuloiseksi tässä on jo muutenkin ruvennut käymään.
Meidän pienten ihmisten on vaan todisteltava syyttömyyttämme kaikin mahdollisin tavoin, sosiaalityöntekijällä on oikeus tehdä (tässä tapauksessa sopimusrikko).
Auta armias jos minä olisin toiminut niin.
Toivon että edes jompikumpi asianajajistani, kykenee hoitamaan asiaa.
Jäin miettimään, miksi esim. itse en ole näihin keskusteluihin juuri osallistunut, vaikka lueskelen tätäkin palstaa ainakin satunnaisesti.
Täällä yleinen henki on niin sotaisa ja asiaton (lukuunottamatta Amaliaa ja muutamaa muuta), etten vaan useinkaan jaksa osallistua tämän tyyppiseen "keskusteluun".
Amalia toisaalta hoitelee täällä homman aika perusteellisesti, ja usein se omakin ääni tulee hänen viesteissään esille. Eli kiitos Amalia :) sulle aktiivisuudesta!
Muutaman nimimerkin (mm.Entinen sijoitettu, Feroza) ajatukset luen aina ja heille usein myös kommentoin. Kommentoin toisinaan myös uusille tai sijaisvanhemmuutta harkitseville ihmisille.
Itselleni kuitenkin ovat juuri nuo bio-puolen näkemykset tärkeintä tämän palstan antia.
Tarjolla oleva Verkkoklinikan asiallinen saitti taas ei juuri keskustelijoita houkuta, ja se jos mikä myös ihmetyttää. Siellä on aikoinaan käyty tosi antoisaa ja asiallista ajatustenvaihtoa myös biojen kanssa, mutta nykyisin se on melko hiljainen, vaikka täälläkin sinne vinkataan ihmisiä jatkuvasti.
Sinä Merkka tunnut jo kovasti valmiilta tähän sijaisvanhemman hommaan. Olennaisin juttuhan on kunnioittava asenne niin omaa perhettä, lainalasta kuin hänen sukuaankin kohtaan eli ylipäätään kyky kunnioittaa ihmisiä. Se sinulla ainakin kirjoittamasi perusteella on.
Arjessa tarvitaan esim. pitkää pinnaa, empatiakykyä, kykyä käsitellä omia kielteisiä tunteita ja uskallusta puida niitä myös perheen ulkopuolisten kanssa, joustavuutta, ja vaikka mitä, mutta näitä mitataan ja kasvatellaan useimmiten vasta tositilanteessa. Jos odotuksiin omasta sijaisvanhemmuudesta mahtuvat myös omat heikkoudet ja kompastelut, ei voi kovin pahasti mennä metsään.
Kokeilepa sinä Merkka huhuilla ja haastaa tuolla Verkkiksen puolella sijareita näillä kysymyksilläsi! Lupaan, että saat siellä veto-apua ainakin minulta ;),
terkuin voax
Moi!
En tietä uskallanko mennää enää mihinkään uudelle sivulle kun tulin sieltä parisen päivä sitten häntä koipien välissä. Jaksaanko enää aloitta alusta, miksi kirjeet ovat täynnä virheitä, jaksaanko kuunella taas kysymyksiä"oletko varas, huora tai sotapakolainen". En todellakaan ole saanut aina hyvää kohtelua suomalaisilta ja sitä vaan siksi että olen ulkomaalainen!
tässä palstalla ovat sijarit vasta biot, minä olen turvallisesti kahden välissä. mä en ole sijari eikä ole vielä kenenkään lastaan saanut, joten en ole vielä syylistynyt mihinkään. Tässä on jo tuttuja nimimerkkejä tullut ja tunnen olevani täällä turvassa. Vaikka keskenä täällä jotkut riitele, niin usko tai ei, mä en ole tässä pahasti jalkoihin jäänyt kenellekään.
Mä ihan oikeesti haluaisin tulla sijariksi,minulla on aikaa ollut otta selvä asioista ja mä kuunttelen ihan mielellän niin sijareita kun myös biovanhempiä. Tympäsee välillä vaan, että sen sijasta että saisin hyviä tietoja molemalta puolelta, ne vaan meinaa riidellä keskenä.
Jos käytät aina nimimerkkia VOAX niin koetan etsiä Sinun kirjoittamia viestejä, niin siitä parhaiten oppii tuntemaan ihmisen.
Mä en ole ennen sellaisiin keskustelupalstoihin osallistunut , eikä tietokone ole muutenkaan läpikotoisin tuttu. Mutta mä koetan etsiä sen verkkoklinikan, jospa mä löydän sieltä jotain hyvää.
Meillä tosiaan on viikon loppupuolella sossujen luo meno , enkä todellakaan tietä, mitä siellä tapahtuu. Itseasiassa pelotta kamalasti, että me emme ehkä ole tarpeeksi hyviä sijarin hommaan. Tässä lukee kaikenlaista, sijareiltä vaatittaan yliinhimmilisyyttä( että on vaikea sana) ja minusta välillä tuntuu, ettei minulla ole mitään mahiksia saada jalkaani sijarielämään oven väliin.
Kysyn vielä hölmön kysymyksen, onko sosiaalityöntekijöillä mitään muuta "nimea" kun sossu? Sossu kuulosta epäkohteljaalta mutta sen oikean virkanimen kirjoittamiseen minulta menee puoli päivä.
sossuja, hekin ovat ihmisiä, tavallisia ihmisiä, kuten me kaikki, tekevät lain vaatimia toimenpiteitä ja työtään!
Ole ihan oma itsesi, olet niin hyvin kertonut asioistasi, ei ole mitään hätää!
Terv: Kauan sijarina ollut ja pysynkin, kaikista täällä meihin kohdistuvista haukuista ja syytöksistä huolimatta!
PS. olin tässä juttusilla parin tutun sossun kanssa ihan muissa asioissa, tuli juttua näistä biojen haukkumisista netissä ym., sanoivat, eivät he sellaisista välitä,
antaa haukkua, ei haukku haavaa tee!
Ensiksi: ole aivan rauhassa sossujen tapaamisen suhteen! Jos -ja niin uskon- olet täällä kommentoinut rehellisesti, pääset kyllä asiassasi eteenpäin. Ja jos et pääse, niin siihen on todennäköisesti (ja toivottavasti!) sellaiset syyt, jotka itsekin koet oikeiksi.
Sosiaalityöntekijä on tosiaan ikävän pituinen sana, josta ei ole tietääkseni ns.sivistynyttä lyhennelmää olemassa. Käytän kyllä itse sossu-muotoa myös heidän itsensä kanssa jutellessa. Luotan siihen, että he kyllä huomaavat äänensävystä, että siihen ei sisälly halveksuntaa. Kirjoittaessa lyhennän sanan joskus virallisemmissa yhteyksissä muotoon sos.tt., mutta tuo "sossu" on niin taipuisa ja mukavan suuhun sopiva sana, että sitä eniten viljelen.
Verkkoklinikalla ei ainakaan koskaan aikaisemmin ole ketään kohdeltu asiattomasti, päinvastoin, uudet on otettu tosi lämpimästi vastaan, joten uskallan yhä kannustaa kurkistamaan sinnekin.
Voax on nikkini vain täällä, ja täällä en tosiaan juurikaan ole kirjoitellut. Olen jo pitkään sijarina toiminut ja työskennellyt kymmenien lasten sekä vanhempien kanssa. Yksi sellainen bio on osunut omalle kohdalle, jonka kanssa ei löytynyt yhteistä linjaa hoitaa lapsen asioita. Hermot on kyllä ollut koetuksella monen monta kertaa useammankin bion kanssa, ennen kuin tasapaino ja molemminpuolinen luottamus on löytynyt...
Oma mielipiteeni onkin, että erittäin usein on sijarillakin peiliin katsomista, jos yhteistyö biojen kanssa ei ala alkuvaikeuksien jälkeen toimia.
Antoisaa sossutapaamista, siitä se lähtee!
Kyllähän tällä palstalla kävisi kovin mielellään,mutta jos haluaa kertoa omia näkemyksiä sijaisvanhemmuudesta niin kyllä ne lyödään niin lyttyyn.Tuntuu, että meistä tällä"omalla" palstalla tehdään syntipukkeja ja lastenryöstäjiä.Parhaamme me teemme ja yritetään olla lapsille tukipilareita ennen kuin omat vanhemmat saa asiat kuntoon.Olisi kiva kuulla edes joskus jonkinmoista positiivistä arvostusta meidän työstä.Meillä on reilu puolivuotta sijaisvanhemmuuta takana ja ei kyllä kaduta päivääkään, että aloitettiin tämä työ.Olisi kiva vaihtaa asiallisia mielipiteitä!!
Sitä asiallista keskustelua minäkin tässä yritin, mutta se näkee olevan aikaa vaiketa. jos tosiaan joku kertoo minulle oman mielipiden, niin joku toinen on asiasta eri mieltä ja sit se menee riitelyksi ja minä tässä odottaan, että tuleeko nyt mun vuoro tässä taas kysellä!?
Uskon, että sijasäiteillä olis hyviä asioita minulle kerrottava, mutta he eivät kehtaa koska ei tässä saa asiallisesti puhua, kohtaa joku hyökkää. Mutta auttaisko se jos muuttais nimimerkin , eikä kuka tietäis kenestä on kyse? Minä tosiaan kaipaan ihan yksinkertaisia asioita, olen niitä kysellyt mutta vastausta en ole saanut.
Vastaatko Sinä?
1-jos nyt sosiaalit hyväksyy meidät sijareiksi, miten see kaikki alkaa? (tänä tuli paperit lastensuojelu kehittämisyksiköstä, mutta en haluaa niitä täyttää ja lähettä ennen kun sosiaali ihmiset ovat jotain mielipidettä ilmaissut)
2- miten pitkää on koulutus tai tutustumiskäynnit tai mitä ne sit onkaan? monesti tavataan ja kenen kanssa? Mistä sitten yleensä puhutaan?
3-milloin ja millä perusteella me sit oltais valmiina olemaan sijarit?
4-miten me saamme lapsen? Kuka sen meille määrää tai etsii? Saako itse ilmaista minkaverran toivomuksia?
5-miten olis mahdollista saada vauvaikäinen ja onko ylipäätä vauvaikäisiä sijoitettuna? Tosiaan joku äiti kirjoitti, että hänelle tuli kaksikin vauvaa, mutta hän ei enää vastannut minule
6- tuleeko lapsi mistä, suoraa biokotista tai lastenkotista?
ja kaikkea muuta mitä itse en osaa edes kysyää. Vastaisitko minulle?
minulla on myös väliaikainen sähköposti osoite, tein sen, ettei tulis häirikköviestejä, mutta jos joku haluaisi ilman yleisöä minulle puhua, niin se on [email protected]
Ja pian huomasin, ettei tänne voi syntyä mitään oikeaa keskustelua, koska Helinä käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Hänen "ansiostaan" palsta on käytännössä kuollut. Hän vaan kinaa muutaman hassun vakkarin ja satunnaisten ohikulkijoiden kanssa uudestaan ja uudestaan samoista asioista.
lukee suurennuslasin kanssa viestejä ja käyttää jokaista sanottua sanaa sijareita vastaan. Eipä paljon tee mieli huudella.
Jos uskotte olevanne oikealla asialla, niin puolustakaa toki näkemyksiänne. Onhan teillä vahva rintama.
ole juuri mitään asiallista keskustelua. Ei mulla ole tarvetta itseäni ruveta puolustelemaan, joskus harvoin enää poikkean täällä harmistumassa.
Jos keskustelu lastensuojelun epäkohdista aiheuttaa harmistumista sijaripiireissä, niin en yhtään ihmettele, että mitään kehitystä ei ole tapahtunut eikä tapahdu. Nyt on vaan niin, että riippumatta sijareiden suhtautumisesta ja harmistumisesta Suomen nykyinen lastensuojelun taso ei tyydytä ketään. Parasta siis olis taipua parannusehdotuksiin. Te sijarit olette yksi avainasemassa olevista resursseista, joilta pitäsi tietoa nykytilanteesta saada sen parantamiseksi. Kaunistelunne ja oman edun tavoittelunne ei johda kuitenkaan mihinkään vaan ainostaan pilaa maineenne, jos ette lastensuojelijoina esiintyessänne halua tai viitsi puuttua lukuisten aiheettomasti huostaanotettujen lasten kärsimyksiin.
ja pysyisit siellä, ei jaksa lukea tyhmiä mielipiteitäsi enää, ei niissä ole järkeä vaikka muka todistelet kaikella!
Itse olet jo pilannut maineesi, lopullisesti!
Me sijarit teemme mitä on sovittu ja sillä siisti!
Sulla ei ole siihen mitään sanomista, ei nyt eikä tule ikinä olemaan, vaikka kuinka yrität änkyttää!
Häivy jo, lopullisesti!
Et saa mitään aikaseksi, et vaikka kuinka änkytät!
Minun ja varmasti monen muun mielestä Helinä ei suinkaan änkytä. Mikä ed Helinän viestissä on "änkytystä"? Jos hän toivoo lapsen parasta, mitä sijarikin, niin mikä mättää? Olet ikävän hyökkäävä, varmasti sijari, sellainen jolla on keskivertovartijan äo.
....lapsen parasta Helinä olisi voinut ajatella aiemmin.... ja tuskin hän lapsen asioihin täällä keskustelupalstalla mitenkään vaikuttaa kritisoimalla muita ja pätemällä omilla mielipiteilään. Se on ainoastaan huvittavaa ;P
Ruususen untahan tässä on nukuttu kaikki, päättäjät, sijarit ja media, oikeudenpalvelijoista ja lapsiasiamiehistä puhumattakaan. En käsitä miten tämä yksin minun vastuulla voisi MeryamF:n mielestä olla tämä Suomen katastrofaalinen lastensuojelu.
Mutta mikä teitä vastentahtoisia sijareita muka velvottaa lukemaan minun nimimerkillä kirjoitettuja viestejä, jos noin inhottaa. Jättäkää väliin.
En ole kerinnyt lukea vielä kaikkia juttuja mitä on kirjoitettu, mutta haluaisin huostaanotetun pojan äitinä sanoa muutaman asian.
Ensiksi kaikki riippuu, valitettavasti, siitä millaisen lapsen ja millaisesta perheestä. Ja tietysti mikä on ollut huostaanoton syy, se kertoo paljon perheestä, ei kylläkään ihan aina. Suosittelen hieman lukemaan esim. autismi- aspergerin sivuja. (tämä paljon puhuttu aihe huostaanotoissa) Tietysti tarvitset hyvät hermot ja neuvottelutaidot. Sinun on myös osattava tulla puolitiehen vastaan. Se auttaa lasta kun huomaa että asioista voi neuvotella. Kaikki ei ole mustaa tai valkoista, löytyy myös se harmaa alue. Jos lapsi on vaikka jo vähän isompi, vaikka 5-v ja ylöspäin niin opeta seuraava: Aina kannattaa kysyä jos ei tiedä tai ei ole varma asioista, vastaus ei välttämättä ole miellyttävä, mutta asia ei sitten häiritse enenpää. (tätä olen opettanut omille lapsille, kysy kun et tiedä...) Muista myös kertoa lapselle asian niin kuin ne on, ei valehtelua, ei kieroilua ja tärkein älä lupaa mitään mitä et voi pitää. Joustavuutta pitää olla lähinnä viikonloppuisin koska soskuun ei silloin saa yhteyttä. Tämä tietysti edellyttää "järkeviä" vanhempia. (sori kaikille, tämä on minun mielipide) Jos mahdollista anna lapsen pitää harrastuksensa. Kuten huomaat nämä olisi ollut asioita mitä olisin halunnut omalle pojalleni. Kuuntele kaikkia osapuolia, äläkä vedä omia johtopäätöksiä, ota asioista selvää.
Yksi tärkeimmistä, kerro lapselle ettei sijoitus ollut lapsen vika, hän ei ole tehnyt mitään pahaa. Ja että kyllä vanhemmat rakastavat häntä vaikka oletkin "muuttanut" pois kotoota. Joskus aikuisilla on vain niin vaikeata että on tehtävä tälläisiä päätöksiä. Anna lapsen soittaa kotiin, jos mahdollista, kerran viikossa. Ole valmiina lohduttamaan ja keskustelemaan puhelun jälkeen.
Yritä olla riitelemättä lapsen asioista jos pienokainen on paikalla.
Toivottavasti kirjoituksessani on jotain tolkkua.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja tuleville suojateillesi.
Tuntuu kuin tästä seuraavasta on tullut vähän niinkuin vakio lauseeni: On aiheellisia ja myös aiheettomia huostaanottoja niin kuin on hyviä sekä huonoja sijaispaikkoja.
Yritä unohtaa haukut ja keskity lapsiin niin kyllä se siitä. Lapsen hyvinvoinnistahan tässä on kuitenkin kyse.
Toivottavasti kirjoitukseni ei loukannut ketään. Tämä on minun mielipiteeni. Totuus on: sijaispaikkoja tarvitaan, valitettavasti.
oivaltanut koko homman ytimen ja myös sen selkeästi julki toit.
Yksilöitä olemme kaikki, mutta silti yleisesti ottaen noilla eväillä on helpompi pärjätä . Ainakin lapsillesi pystyt antamaan luotettavan kuvan itsestäsi ja olemaan turvallinen vanhempi heidän elämässään.
Toivon todella, että mahd.pian saat lapsesi asiat järjestykseen.
Moi!
Harmii, ettet ollut sitä viestia lähettämässä jo alussa, kun sitä eniten olisin kaivannut.
Siis käsi sydämmelle : se on paras bioäiskän viesti, mitä mun silmät tässä on nähneet.
Juuri sellaisia viestejä minä toivoin saavansa biäiteiltä, mutta huomasitko mitä sai?
Joku uhkaili, joku jänkytti vaan vanhoja EU-n juttuja, siis ei mitään sellaista, mitä sinä kirjoitit.
ja usko pois, sen minä myös teen.
Ja sellaista bioäitiä minä toivoisin meidän sijaislapsellemme, se olisis helpompi kaikille. Siis todella ajattelin, että pitäisi mahdollisemman hyvät välit saada lapsukaisen äitiin ja saada asiat hyvin toimimaan.
Kyllä jokainen sen ymmärtää, että lapsi kaipaa omaa äitiä, se tarvitsee sitä, mutta mitenkäs sitä uskalla päästä kotiimme tai lapsen lähelle, kun se haluaa vaan riehua, huuta, syyttä ja uhkailla? Sellaista pelkää jopa hänen oma lapsi, puhumattakaan meidän lapsista, jotka ei ole syypä mihinkään, mutta jotka ovat sijoitetun lapsen ottaneet omakseen, pitää sitä kaverina.
Vaikka äsken kirjoitin Helinälle viestin sinne toiseen paikkaan, ja olin sitä mieltä, ettei tästä tuu mitään, niin onneksi sain luettua sinun viestisi.
En tietä, miten ilmaisen ajatuksen, ettei kuka hyökkää taas, mutta minusta sinä olet hyvä bioäiti ja toivottavasti saat oman lapsen takaisiin ja voite jatkaa taas yhdessä eteenpäin.
kaunista kesää Sinulle!
Nyt kai tuli pikkuisen ylilyötyä tekstiä.
Enpä usko että on montakaan vanhempaa, jotka käyvät riehumassa sijaispaikoissa. Siihenhän on olemassa jo lain määräämä lähestymiskielto, jos tälläistä tapahtuu.
Kiistoja toki voi olla, mutta ne kai pyritään selvittämään, ilman lasten korvia.
On minullakin kieltämättä ollut vihan tunteita suuntaan jos toiseen prosessin aikana, mutta pystyn kyllä asialliseen keskusteluun, enkä mustamaalaa perhekotia lapsille.
Hyvää onnea vaan taipaleellesi, mutta muista et voi tehdä työtäsi jos todella pelkäät lasten omia vanhempia, jouduthan niitä kuitenkin joskus kohtaamaan.
olen itse bioäiti ja toivoisin että jos lapseni joskus joutuu sijaiskotiin, niin sijaisvanhemmat olisivat valmiita tukemaan perheemme asioiden kuntoon saamista la lapsen palaamista hoitooni, omaan kotiin. Tällä hetkellä lapseni on vielä lastenkodissa, ja minusta valehdellaan yhtä ja toista. ASiani ovat kunnossa, mutta mies keksii sairautensa vuoksi kaikenlaista, sossu on ollut täysillä mukana. Jos saatte lapseni hoitoonne, älkää tuomitko etukäteen vaan keskustelkaa ja kuunnelkaa minuakin.Mies keksii vaikka mitä saadakseen lapsen pois sylistäni, kun oli vauva hän kiskoi irti rinnasta nelivuotiaana meni sossuun ja vati kiireellisen huostaanoton jolla lapsi määrättiin hänelle, nyt lapsi on jo kuusivuotias, kun sain tietysti lapsen huostaanotetuksi pois mieheltä joka on psyykkisesti sairas. Sossu ollut edelleen miehen puolta. En ole lähtenyt taisteluun, kun isillä on oikeutensa... mutta sijareilta toivoisin ymmärtämystä tälllaisessa tilanteessa, älkää uskoko että olisin vaarallinen tai väkivaltainen, vaikka mies väittää sossun suulla. Olen normaali ihnminen, käyttäkää omaa arviointikykyä, sossukin erehtyy!
Kivaa saada sellaisia viestejä tänne palstalle.
Minulle jo tuli olo, että menen pois tästä lukemasta, ettei tässä tule yhtää viisammaksi.
Mutta hyvä, että lähetite omat viestit.
Joku varmaan kohtaa tulee tänee binladenia leikkimaan, mutta antaa tullaa.
Voitko kertoa vähä enemmän, millatavalla sijarit voisivat tukea sijaislapsen omaa perhettä ?
En kysyy sitä kiusatakseen vaan ihan uteljaisuudesta. Minulle se koko sijaiselämä on uusi. Se tarkoitus minulla oli alunperin, että saada mahd. paljon tietoa. Tyhmä sitä ääneen sanoa toistamisen, mutta mä haluaisin olla hyvää sijari. Niin hyvää kun mahdollista ja siksi minunkin mielestä yhdeistyö bioäitin ja sukulaisten kanssa olis oikein tervetullut.
Ja minä olen tässä Suomessa, justisa suomalaisilta oppinut, että puhumalla vaan asiat hoiduvat. Ei uhkailemalla, kiusaamalla tai hilja olemalla.
Sijari on myös vaan ihminen ja ihmiset ei ole täydellisiä, mutta kun oma ja sijaisäiti keskenä pärjäävät ja pystyvät asioista keskustelemaan niin hyvää siitä vaan seuraa.
Kyllä itse toivoisin, että bio puhuisi avoimesti ja kertois jos vaikka joku asia meidän kotona arvelutta tai jopa pelottaa, että yhdessä pohtittaisi ja mietittäis.
Ei se ole kovin fiksua kun bio haluaa vaan kostaa lapsensa menettämistä ja kostaa sen sijarille. Sijarihan hoitaa bion lasta ja sijari se huolehtii, että lapsella on hyvää olla ja että se pääsee onnellisenä oman äiskän syliin takaisiin kun sen aikaa tulee.
Sijarit ei ole vihollisia. En ainakaan minä ole.
Itseasiassa olen nyt senverran väsynnyt, ettei päänuppi leikkaa ja saatan tehdä taas jonkun virhen tai puhun asiat niin huonosti, että joku keksi kohtaa uuden riitan aiheen.
En oikeesti enää jaksaa tässä niiden juttuja lukea.
Mutta jos joku bio haluaa tuoda oman ajatuksen julkii, miten sijarin-bion yhteistyö pitäisi toimia, niin kirjoitelkaa vaan, see tieto on aina tervetullut.
Kerro, millatavalla voisi olla hyvää tukea bioperhettä.
on tietenkin monella tavalla hankala.
Jos huostaanotto on toteutettu ja sitten etsitään sijaiskotia niin mielestäni on päivänselvä asia jotta sinä äitinä olet mukana valitsemassa sijaiskotia. Eikä pidä unohtaa lapsen isää onhan hyvin tärkeä kuulla myös hänen mielipiteitä ja sijaisvanhempien mahdollisuus saada tutustua myös häneen.
Tietenkin me sijaisvanhemmat saamme kuulla sen syyn ja suunnitelmat miksi ja miten lapsen elämäntilanne on ajateltu niin kuin se on kirjattu.
Teidän ja muidenkin lasten sijoitusta miettiessä ja varsinkin tällaisessa tilanteessa mikä teillä on. Miettisin että kohdallanne olisi hyvin tärkeää että te mietitte itse minkälaiset sijaisvanhemmat ja sijaiskodin haluatte lapsellenne. Onhan olemassa myös mahdollisuus valita.
Me sijaisvanhempina itse myös haluamme tutustua molempiin lapsenvanhempiin sekä kuulla heidän oma tarinansa. Mekin kuuntelemme ja mietimme sekä teemme oman valinnan ei meille lasta pakolla tuoda. On tärkeä se henkilökemia että si tuntuu oikealta heti alkuunsa. On varattava aikaa päätöksen tekoon.
Uskon että ymmärtämystä kyllä on paljonkin kunhan sen vaan osataan oikein oivaltaa.
Meillä ainakin on aina ollut tavoitteena saada lapsi palaamaan takaisin omienvanhempiensa luo mutta meidän tapaukset eivät ole olleet sitä luokkaa että paluu olisi ollut mahdollista.
Yksi sijoitetuista lapsista sai palata omien sukulaisten huostaan ja se tuntuu edelleen hyvältä ratkaisulta. Suhteemme ovat tämän nuoren kanssa hyvin läheiset ja lämpimät. Myös suvun kanssa on pidetty yhteyttä koko ajan.
Oletko muuten itse pitänyt etäisyyttä mieheesi ja miten olet toiminut.