Osasitko

olla kaikille lapsillesi tasapuolinen äiti/isä?
Jos et, niin miksi et?
8664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

samaa asiaa ja vastaus on kielteinen,sairaampi lapsi on saanut enemän huomiota.
Punnitsin mielessäni tänään molempien olemusta ja sairaampi tuntuu enemän olevan läheisempi.
Anteeks vaan terveempi lapsi

Äänestä

Kaikkein vaikeinta on lasten kasvatus. Siinä on aina petrattavaa ja syylistettävää. Rakastan molempia lapsiani todella paljon. He vain ovat niin kovin erilaisia. Jos heitä oisi kaksi aivan samanlaista niin tokkopa siinä olisi rakkaudella eroja. Nyt on toinen ahkera ja asiansa hyvin hoitava ja toinen on hyvä kodin ulkopuolisissa töissä ja vasta kolmenkympin hujakoilla saamassa talouttaan kuntoon. Rakkaus ei ole vähentynyt sen lapsen kohdalla jolla on ollut vaikeuksia. Eikä rakkaus ole vähentynyt sitenkään että olisin heitä vertaillut. Olen kyllä miettinyt että miten olenkin saanut kasvatettua kaksi niin totaalisen erityyppistä kansalaista.

Äänestä

tasapuolinen rakkaudessa ja läsnäolossa, pakosta nuorimmainen on saanut materiaa enemmän, kun hänen aikanaan oli jo kaikki velat maksettu. Pojat ei oo olleet yhtään kateellisia, itsekkin ovat lellineet pikkusiskoaan.
Itse olen suuresta sisarusparvesta ja kukaan meistä ei ole tuntenut jääneen vähemmälle.

Äänestä
  • ensin kaksi melkein peräkkän syntynyttä sisarusta, ja sitten tämä pahnanpohjimmainen, jota isommat lellivät ja hoivasivat; varjelivatpa äidiltäkin :)

    Vanhin oli lapsena hyvin arka ja ujokin, ja toinen hyvin ulospäin suuntautunut ja omapäinen.

    Nuorin oli kuin mikäkin enkeli, kiltti ja lapsiryhmissä se sovittelija.

    Oi niitä aikoja..

    Äänestä

Olen itse joutunut kokemaan eriarvoisuuden lapsena, joten olen yrittänyt olla mahdollisimman tasapuolinen omille lapsilleni. He ovat kuitenkin erilaisia, tyttö ja poika kuuden vuoden ikäerolla, joten tasapuolisuus on joskus ollut taiteilua. Onnistumisen voivat kuitenkin arvioida vain lapseni.

Äänestä
  • tytär on kokenut eriarvoisuutta siinä, että silloin oli enemmän herkkuja kun pojat oli kotona.
    Myönnän, mutta olemme molemmat tyttären kanssa herkästi pulskistuvia joten herkut on minimoitu, pojat popsi niin paljon ettei muille jäänyt lihomisen varaa.

    Äänestä

tasapuolinen, eivätkä lapset ole moittineetkaan kohteluaan epätasa-arvoiseksi.

Äänestä

Olemme olleet kaikille kolmelle hyvin tasapuolisia,
onneksi se oli vaimonkin tärkein tavoite, ettei tullut riitoja.
Oli helppoa olla kun kaikki ovat niin samanikäisiä, ikäero 1v 3kk.

Mikään ei ole kodissamme muuttunut,
eikä edes vanhempien työpaikat vaihtunut.

Vanhempi käväisi armeijan,
sitten, kaikki lähtivät yhtä aikaa, toinen toistan tukien opin tielle.
Tosin menivät kaikki eri kaupunkeihin, Hesaan, Turkuun ja Tampereelle.

Aina jos annamme yhdelle jonkin asian, eli rahoitamme jotain asiaa,
annamme saman rahana kahdelle muullekin.

-----------------
Tuo tasapuolisuus tuli, kun äitini aina valitti omaa kohtaloaan,
hän oli nuorin 6 lapsesta.
Mutta kyllä hänen vanhin sisarensakin joskus avautui kertomaan,
kuinka kurjaa on ollut kun on vanhin.

Haluaisin katkaista kaikki huonot asiat mitä on ollut ed. sukupolvessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äippä. kirjoitti:

olla kaikille lapsillesi tasapuolinen äiti/isä?
Jos et, niin miksi et?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu