Onko tästä huumeet palstasta tullut viimeaikoina tylsempi, vai kuvittelenko vaan.
Onko palsta tylsistynyt
Viihteenhaluinen
6326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Asia ilmenee helposti kun lukee vuoden tai kaksi vanhempia keskusteluita.
Ainakin osasyy on vanhojen partojen (ennen kaikkea Naapurin Äijän) palstalta poistuminen. Silloin palsta oli todentotta kiinnostavampi ja viihteellisempikin. Mutta ei ketään voi palkatta velvoittaa kirjoittamaan tänne palstalle hyvää Suomea olevia, asiallisia ja mielenkiintoisia keskustelunavauksia ja vastauksia.
Itse kukin meistä toki voi saada muutoksen aikaan, eli kirjoittaa asiallisia ja mielenkiintoisia keskustelunavauksia. Se tosin ei ole ollenkaan yhtä helppoa kuin esimerkiksi silkan paskan suoltaminen.
Päihdekeskustelua käydään edelleen, mutta harvemmin enää täällä. Turha sitä on ihmetellä kun mietitään millaista palautetta oletusarvoisesti täältä saa, parhaimmillaan tuntien työn tuloksena. Tämä kun on monelle peruskoululaiselle se ainoa paikka jossa voi seurauksetta heitellä lokaa ja olla vilpoisan kapinallinen. Ymmärtämättä sen aiheuttamaa todellista vahinkoa.
Eikä asiaa helpota lainkaan palstan ylläpitotapa. Trolliviestit saavat jäädä, ihan asiallisiakin kysymyksiä ja aloituksia poistetaan, ja lopulta viestit ovatkin seuraavalla sivulla jonne kukaan ei eksy. Vähän kuin grilliä lämmittäisi mutta makkarat puuttuu. Hyvä meininki.
Kirjoitin aktiiviaikoinani tänne tuhantisen viestiä, joista iso osa oli aloitusviestejä kunnon asialla varustettuna. Nimelläni kirjoitettiin mitä merkillisempää saastaa. Rekisteröitymismahdollisuuden tultua, rekisteröin nimimerkkini, viestejäni alettiin kopioida ja kivoilla sanojenvaihdolla niistä tehtiin satiireja joiden tarkoituksena oli vain ja ainoastaan paskoa tärkeän keskustelualue tukkoon vaille tarkoitusta.
Vielä kuukausia sen jälkeen kun olin laittanut pillit pussiin, fanaattiset verkon henget pitivät yllä sitä herjauspolitiikkaa.
Ylläpito oli kyvytön kontrolloimaan ko. toimintaa. Ehkä jopa haluton siihen.
Sanovat että totuus voi sattua. Niinhän se tekeekin. En voi muuta kuin pahoitella asiaa. Ja samaan hengenvetoon todeta, että itse elän elämäni parhaimpia vuosia, ilman tarvetta mihinkään isompaan missioon kannabikseen liittyen.
Muistelen silti lämmöllä niitä keskusteluita joissa oikeasti mielipiteet vaihtuivat. Kiitos niistä kaikille asianosaisille!
"Päihdekeskustelua käydään edelleen, mutta harvemmin enää täällä."
Onneksi sentään käydään. Muuten varmaankin laittaisin itseni jojoon.
"Turha sitä on ihmetellä kun mietitään millaista palautetta oletusarvoisesti täältä saa, parhaimmillaan tuntien työn tuloksena."
Kyllä. Itse olen uhrannut todennäköisesti muutaman ihmistyökuukauden anonyyminä tällä palstalla. Nykyään suurin uhraukseni palstalle on lukea paskaviestejä ja raportoida niitä ylläpidolle. Tätä sarkaa on riittänyt.
"Eikä asiaa helpota lainkaan palstan ylläpitotapa. Trolliviestit saavat jäädä, ihan asiallisiakin kysymyksiä ja aloituksia poistetaan, ja lopulta viestit ovatkin seuraavalla sivulla jonne kukaan ei eksy."
Juuri tähän (ettei asiaviestiketjut päätyisi seuraavalle sivulle) olen koittanut efforttini suunnata. Valitettavasti vastustava taho ei ole niin tyhmä, ettei yritäisi siirtää asiakeskusteluketjuja seuraavalle sivulle. Ylläpito luonnollisesti on koetuksissa tässä puristuksessa.
"Nimelläni kirjoitettiin mitä merkillisempää saastaa."
Juuri sen vuoksi en suostu kirjoittamaan tälle palstalle samalla nimimerkillä toiste. Jokainen lukija arvioikoot viesti viestiltä vain ja ainostaan tekstipohjalta, onko viestiin luottamista ollenkaan.
"tarkoituksena oli vain ja ainoastaan paskoa tärkeän keskustelualue tukkoon vaille tarkoitusta."
Kieltolakia kannattavien tahojen kantava voima viime aikoina on ollut sabotoida päihdeainekeskustelua. Tämä on tavallaan mielenkiintoista.
"Vielä kuukausia sen jälkeen kun olin laittanut pillit pussiin, fanaattiset verkon henget pitivät yllä sitä herjauspolitiikkaa.
Ylläpito oli kyvytön kontrolloimaan ko. toimintaa. Ehkä jopa haluton siihen."
Tämä on ennenkaikkea mielenkiintoista ja mahdollisesti lisäksi 100%:n faktaa.
"Ja samaan hengenvetoon todeta, että itse elän elämäni parhaimpia vuosia, ilman tarvetta mihinkään isompaan missioon kannabikseen liittyen."
Eli kannabiksen pössyttely on vauroittanut fyysistä ja psyykkistä kehitystäsi aivan yhtä paljon kuin Kalifornian kuvernaattorin, Arnold Schwarzeneggerin...Hyvä hyvä (miten tehdään thumbs up hymiö?).
Helmiä löytyy vieläkin! Etkö ole tutustunut Mikken alias kopypaste-kakkosen tiiliskiviromaanituotantoon? Suosittelen sitä lämpimästi!
Saa nauraa vedet silmissä!
Kyllä ihmisen täytyy olla todellakin ummistanut silmänsä minkäänlaiselta kyseenalaistamiselta ja olla hieman sairas luonnekin jos Miken kirjoitukset naurattavat.
palstasta on tullu hiljaisempi.