Sähkövuoto

Huomasin, että sinkit kuluvat nopeasti ja sinkin loputtua mm. keulapotkurin vaihteisto siirtyi elektrolyysinä mereen pahannäköisenä.
Jossakin siis lienee sähkövuoto.
Osaisiko joku sanoa, miten sitä mitattaisiin ja päästäisi jäljille missä se syntyy?
Korjaustoimenpiteet?
133810
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

itse havaitsin saman kun asensin keulapotkurin; pitää tarkistaa onko keulapotkurin maa sama kuin muilla osilla.

jännitteinen osa syöpyy ; - ei eli mittaat vaan kaikki metalliosat suhteessa maahan ( = merivesi)

sähkö voi vuotaa myös naapuriveneestä ; jos naapuriveneessä esim. kotitekoiset maasähköt tai itsellä sellaiset , joita ei ole galvaanisesti erotettu verkosta ts. erotusmuuntajalla, on muiden vaarojen lisäksi tuo korroosioriski aina olemassa

Äänestä
  • keulapotkurin merkkiä?

    Äänestä

  • Kiitos!
    Mittailen ensin tuon keulapotkurin ympäristön.
    On kuitenkin todettava, että perätrimmien sinkit olivat myös viime syksynä lähes jauhoa, joten elektrolyysi tapahtuu myös vahvana siellä päässä, joskin pääseehän se sinne myös keulasta.
    Parhaiten ja itse asiassa aika hyvin oli säilyneet kuitenkin perävetolaitteen tangoissa olevat sinkit. En tiedä vielä miksi.

    Äänestä

  • kysäistä kirjoitti:

    keulapotkurin merkkiä?

    mutta tyyppiä en muista. Saattoi olla 85TT tai jotakin sellaista.

    Äänestä

  • sinkinvaihtaja kirjoitti:

    Kiitos!
    Mittailen ensin tuon keulapotkurin ympäristön.
    On kuitenkin todettava, että perätrimmien sinkit olivat myös viime syksynä lähes jauhoa, joten elektrolyysi tapahtuu myös vahvana siellä päässä, joskin pääseehän se sinne myös keulasta.
    Parhaiten ja itse asiassa aika hyvin oli säilyneet kuitenkin perävetolaitteen tangoissa olevat sinkit. En tiedä vielä miksi.

    Itseläni on myös Lewmarin keulapotkuri; sen asennuksen jälkeen potkurin sinkki mureni kuukaudessa haperoksi ( hajosi sormissa murenaksi), peräsin ja akselinkannatin olivat harmaan sinkkimöhnän peitossa , joten jostakin sitä sähkö on vuotanut.

    Katopa Lewmarin sivuilta ; siinä sivutaan aihetta ja neuvotaan mittaamaan vuoto.

    http://en.lewmar.com/support/PDF/T1873-500100-TT-0406 WEB.pdf

    Äänestä

  • Eikö nimenomaan negatiivinen syövy (elektrodit siirtyy negatiivisesta positiiviseen ja vievät mukanaan masteriaalia) Siis maadotus keulapotkurissa on parempi kuin muissa metalliosissa. TH: korjaa muiden metalliosien maadoitus.

    Äänestä

  • päin? kirjoitti:

    Eikö nimenomaan negatiivinen syövy (elektrodit siirtyy negatiivisesta positiiviseen ja vievät mukanaan masteriaalia) Siis maadotus keulapotkurissa on parempi kuin muissa metalliosissa. TH: korjaa muiden metalliosien maadoitus.

    eli juuri päinvastoin ...

    napainen elektrodi eli elektrolyytissä ( vesi) uiva metalliosa syöpyy

    - navalla syöpyy

    elektronit kulkevat sitten muuta kautta ( esim johdotusta tai runkoa pitkin) - navalta navalle ,

    mutta elektrolyytissä taas kulkevat Metalli ionit navalta kohti - napaa ja tämä on sitä elektrolyyttistä korroosiota .

    toki sähkövirran suunta on sovittu kulkemaan navalta kohti - napaa, mutta koska elektronin varaus on - merkkinen niin nämä sähköjohtimessa kulkevat varaukset siis virran kuljettajat kulkevat vastavirtaan tuohon sovittuun nähden.

    toi Lewmarin tapaus on jännä, koska periaatteessa se edellyttää että joko syöpyviin osiin vuotaa muualta sähköä tai sitten keulapotkurin napa on jotenkin enemmän negatiivinen kuin esim. koneen runko joka yleensä maadoitettu akun - napaan.

    Äänestä

  • päinvastoin kirjoitti:

    Siis koska keulapotkurin vaihde alkoi syöpyä, on se vähintään osan ajasta positiivisesti varautunut verrattuna muihin metalliosiin. Vaihde on luultavasti maahan yhdistetty joten sulla on liian pieni maajohto. Kun käytät keulapotkuria, maajohdon jännitehäviö nostaa vaihteen jännitteen selvästi plus-pulelle ja syöpyminen alkaa.

    Äänestä

jäänyt tässä vähemmälle huomiolle; mutta syöpyyky sinulta ensimmäisenä juuri keulapotkurin sinkki vaiko veneen runkosinkit tai potkurinakselin tai vetolaitteen sinkki??

Mulla syöpyy potkurin akselin sinkki ; keulapotkurissa ei ole näkynyt mitään ihmeellistä - mutta akselin sinkin syöpyminen kiihtyi keulapotkurin asennuksen jälkeen mikä sai epäilemään sen osuutta asiaan. mutta homman tekee metkaksi se että kone ja siten myös potkurin akseli on kytketty akun - napaan , ellei sitten kyse olekin siitä että akseli ei saa merivaihteesta kovin hyvää kontaktia ja sitten muut osat ovat paremmin kontaktissa - navan kanssa .

selvitys vaatii mittaamaan kunkin osan potentiaalin erikseen. pitänee maadoittaa kaikki uivat metalliosat keskenään , ja laittaa vielä akun navalta vastuksen kautta joku 2.3 V sähköä erikseen veteen

Äänestä
  • Keulapotkurin sinkki kuluu ensin ja sitten näyttää menevän trimmilevyjen sinkit. Perävetolaitteissa olevat sinkit kestävät kohtalaisen hyvin. Ne vaihdetaan kerran vuodessa.
    Mittasin tuon Lewmarin tilanteen ja sinne tuleva -johto oli hyvin maadoitettu ja johto hyvin maasta irti. Lewmarin ohjeista poiketen tuo -johto oli kuitenkin myös rungossa kiinni rungon alla olevien kytkentöjen suojana olevan metalliritilän kautta. Irroitin sen ja katsotaan olisiko sillä jokin vaikutus, mutta oma sähköoppitietouteni ei ymmärrä sitä, miksi keulapotkurin runko ja siis myös vaihde ei voisi olla maadoitettu samaan potentiaaliin muun veneen rungon kanssa.
    Keulapotkurin käynnistyksen aikaista potentiaalia keulapotkurin rungossa en ole vielä mitannut, mutta keulapotkuriahan käytetään niin vähän aikaa, että tuskin sillä voi olla elektrolyysin kannalta mitään merkitystä.
    Onko kokemusta siitä, mitä luokkaa tuo potentiaaliero -napaan nähden pitää olla, jotta elektrolyysi merkittävässä määrin voisi tuhota sinkkejä?
    Tuo potentiaalin tuonti vedessä oleviin metalliosiin on minulle outo asia. Minkä kokoisen vastuksen kautta se olisi tehokas?

    Äänestä

  • sinkinvaihtaja kirjoitti:

    Keulapotkurin sinkki kuluu ensin ja sitten näyttää menevän trimmilevyjen sinkit. Perävetolaitteissa olevat sinkit kestävät kohtalaisen hyvin. Ne vaihdetaan kerran vuodessa.

    oli vissiin se maaginen raja jolloin elektrolyysi alkaa siis jos on enemmän kuin 0,2V

    paras olisi jatkuvasti mittaava ja säätyvä järjestelmä ( niitä löytyy kaupallisia tuotteita) ; näissä kaikki muu maadoitettu yhteen , ja systeemi tuo galvaanisen jännite-eron kumoavan jännitteen anodille.

    Joku 2.2 kohm 10 kohm , niiden välistä löytyy joku 2 ja risat volttia eikä vuoto ole vielä akun tappavaa tasoa jos venettä käytetään kerrankin kesässä . anodin pitää olla sitten korroosion kestävää metallia , puhdas kupari tai vielä parempi. Silloin pitäis sinkkienkin kestää melko hyvin .

    tai sitten satamasinkit käyttöön ...

    Äänestä

  • olis paras kirjoitti:

    Osaatko sanoa, mistä voisin tuollaista kaupallista säätäjää kysellä? Onko sinulla kokemuksia jostakin mallista? Onko näiden mukana selkeät ohjeet, miten se pitää asentaa, jotta se toimii oikein? Mitä tarkoitit satamasinkeillä? Mihin ne kytkettäisiin? Vai oliko se huuli?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinkinvaihtaja kirjoitti:

Huomasin, että sinkit kuluvat nopeasti ja sinkin loputtua mm. keulapotkurin vaihteisto siirtyi elektrolyysinä mereen pahannäköisenä.
Jossakin siis lienee sähkövuoto.
Osaisiko joku sanoa, miten sitä mitattaisiin ja päästäisi jäljille missä se syntyy?
Korjaustoimenpiteet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu