Maha möyryää

Onkos muille tuttua tällainen? Maha pitää älytöntä mekkalaa jatkuvasti. Siis niin kovaa, että työkaveritkin sen kuulevat metrien päähän. On mulla aina aiemminkin ollut äänekäs masu, mutta nyt tää on ollut ihan jatkuvaa parin viikon ajan. Ja tuntuu, että äänekkäämmäksi vain käy. Onko tämäkin nyt raskausoireita vai jotain muuta? No jos jatkuu, niin täytynee kääntyä lääkärin puoleen. Olis vaan kiva kuulla ovatko muut kärsineet samanlaisista mahaoireista alkuraskaudessa.
52723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mulla on kanssa muutaman viikon ollut vatsa tosi eloisa. Se möyryää (ei onneksi yleensä kovin kovaan ääneen) ja on aivan sekaisin (ripulilla). Muutenkin on tosi kuvottava ja oksettava olo.

Kai tämä on näitä raskauden "ihanuuksia"... :)

Äänestä

Raskaus on jo aika lopussa mutta edelleen mahani pitää aivan kauheeta ääntä. Mieheni välillä sanoo että lopeta jo mutta miten sen muka loppumaan saa. Alkoi oireet jo ihan alussa ja loppua kohti mentäessään pahenee. Nolottaa joskus kun kaupassakin käy niin kassalla seistessä paljon ihmisiä jonossa kaikki kääntyy kahtomaan. On ihan normaalia vaikka maha pitää kauheeta ääntä. Vaikkakin välillä hävettävää.

Äänestä

tää sit tosiaan on raskauteen liittyvää. Ainakin voin odotella neuvolaan saakka ja kysellä sitten siellä, että onkohan tää normaalia. Ei mua tämmöiset mahanmurinat yms. haittaa, kunhan ei tarttis oksentelemaan rueta... Tosin sitäkään ei voi etukäteen valita, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta :) "Kivasti" enteileviä hajukuvotuksia tässä on alkanut jo ilmaantua. Tänään piti melkein koko työmatka pidättää hengitystä, kun kaikki haisi ällöttävältä :(

Äänestä
  • Mulla on ollut vähän oksentelua. Mutta lähinnä mulla on koko ajan kamalan etova ja heikko olo, lisäksi väsyttää. Toivon, että olo tästä kohta kohenisi. Tätä etovaa oloa on kestänyt meinaan jo 3-4 viikkoa... Olen jo harkinnut sairasloman hakemista. Töissäolo on välillä ihan yhtä tuskaa!!!

    Äänestä

  • RV9+1 kirjoitti:

    Mulla on ollut vähän oksentelua. Mutta lähinnä mulla on koko ajan kamalan etova ja heikko olo, lisäksi väsyttää. Toivon, että olo tästä kohta kohenisi. Tätä etovaa oloa on kestänyt meinaan jo 3-4 viikkoa... Olen jo harkinnut sairasloman hakemista. Töissäolo on välillä ihan yhtä tuskaa!!!

    että on töissä pikkaisen rankkaa, jos on väsymystä ja vielä oksenteluakin kaiken päälle! Voi sua raasua. Toivottavasti helpottaa pian toi olotila! Itsellä on kanssa hirveetä väsymystä ja jos tässä vielä meinaa rueta noi pahoinvoinnit iskemään, niin voi olla täälläkin vaikeuksia töissäjaksamisessa. Välillä tää pelkkä väsymys tuntuu riittävän...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria.10 kirjoitti:

Onkos muille tuttua tällainen? Maha pitää älytöntä mekkalaa jatkuvasti. Siis niin kovaa, että työkaveritkin sen kuulevat metrien päähän. On mulla aina aiemminkin ollut äänekäs masu, mutta nyt tää on ollut ihan jatkuvaa parin viikon ajan. Ja tuntuu, että äänekkäämmäksi vain käy. Onko tämäkin nyt raskausoireita vai jotain muuta? No jos jatkuu, niin täytynee kääntyä lääkärin puoleen. Olis vaan kiva kuulla ovatko muut kärsineet samanlaisista mahaoireista alkuraskaudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu