Kenelle te muut masentuneet olette puhuneet masennuksestanne? Läheiseni ahdistuvat jos edes mainitsen jotain masennuksesta ja toisaalta en pysty puhumaan psykiatrille, koska ööh...ahdistun siitä itse entistä enemmän.
Olen ollut masentunut niin kauan kuin muistan, mutta vasta aikuisiällä minulle on myös tullut etenkin ulkonäkööni kohdistuvaa itseinhoa. Olen aina luullut, että vanhemmiten sitä hyväksyisi itsensä, mutta kävikin juuri päin vastoin.
Olen ollut masentunut niin kauan kuin muistan, mutta vasta aikuisiällä minulle on myös tullut etenkin ulkonäkööni kohdistuvaa itseinhoa. Olen aina luullut, että vanhemmiten sitä hyväksyisi itsensä, mutta kävikin juuri päin vastoin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen puhunut masennuksestani terapiassa. Tosin siellä ei jauheta mitä masennus on, vaan mitä se pitää sisällään. Tavoitteena on päästä sisälle mistä masennus saattaisi johtua, voiko elintavoillaan ja uusilla ajatuksillaan jopa päästä siitä pikku hiljaa eroon sekä harjoitella ongelmien käsittelyä, jolla jatkossa voi välttää asioiden paisumista liian suuriksi.
Muutoin en koe tarvetta kertoa asioistani muille muutoin kuin toteamalla kuivan asiallisesti miten jaksan. Ymmärrän oikein hyvin etteivät kaikki jaksaisi kuunnellakaan.
tietävät masennuksestani.
En puhu kuin terapiassa asioistani.
Luulen, ettei ymmärtäjiä ole.
Pyörittelen asioita päässäni ja kirjoitan, en masennuksesta vaan kaikesta.
Se helpottaa.
ystävälleni, kissalleni, joka kuuntelee ja lohduttaa minua kehräämällä.
toisten ihmisten kanssa, joilla on samoja kokemuksia. Sitten myös erään tärkeän ystävän kanssa tuolta yksinäisyys -palstalta.
Vaikeaa on puhua kellekään,hepompi on kirjoittaa.
Sinulla se itseinho pitäisi kyllä saada karsittua pois,siitä seuraa vakavia ongelmia.
Mikä sinulle aiheuttaa sen ulkönäköinhon,
voisiko siihen vaikuttaa jotenkin?
Voit myös laittaa minulle viestiä:[email protected] osoitteeseen.