Minulla on ollut oireita nyt pari vuotta, mutta en ole selvittänyt lääkärin kanssa mistä on oikeasti kyse. Onkohan kyse paniikkihäiriöstä.
Kaikki alkoi punastumisen pelosta. Punastelin paljon lukiossa, mutta luulin päässeeni asian yli lukion päättyessä. Korkeakoulussa aloin jälleen punastelemaan. Minua ärsytti tämä suuresti ja.aloin pohtia asiaa lakkaamatta. Halusin löytää vastauksen sisältäni ja pystyä kontrolloimaan itseäni. Samalla aloin pelkäämään opetustilanteita, sekä tilanteita missä en ainakaan saisi punastua, kuten silloin kun olin kohteena.
Myöhemmin aina kun minua katsottiin tai jossain naurettiin, luulin että olin punastunut. Tämä pelko laukaisi minulle aina välillä olotilan, jota minulla ei aikaisemmin ole ollut. Ongelman alkuvaiheessa oireet olivat pienempiä. Tunsin kuinka pääni alkoi soida ja kuulokyky hieman aleni. Lukituin, tärisin ja tuijotin tyhjyyttä.
Pelkotilat ja oireet pahenivat jatkuvasti samalla kun huomasin että en pysty kontrolloida asiaa. Kohtaus pelotti minua koko ajan ja joka paikassa. Yritin aina käyttäytyä mahdollisismman huomaamattomasti enkä selviytynyt sosiaalisissa tilanteissa. Pelkkä kaupassakäynti osoitautui ongelmaksi ja esimerkiksi junassa oleminen oli lähes mahdotonta. Pelkäsin jatkuvasti kohtausta. Lopussa en pystynyt olemaan edes perheeni tai ystävien kanssa normaalisti, joskin suurta kohtausta en saanut heidän kanssaan.
Samalla masennuin enkä saanut ajatuksiltani rauhaa. Yli vuoden tunsin oloni masentuneeksi ja elin jatkuvassa pelossa. Tämä meni todella pitkälle. Pahimpaan aikaan kun kohtaus iski en kuullut enää mitään, en nähnyt mitään enkä saanut happpea. Päässäni oli vain mustaa ja tärisin.
Nykyään pystyn suhtautumaan paremmin asiaan, joskaan pois ei ongelma ole mennyt. Elämänneuvot eivät ikinä ole pahitteeksi. Onkohan kyse paniikkihäiriöstä
Kaikki alkoi punastumisen pelosta. Punastelin paljon lukiossa, mutta luulin päässeeni asian yli lukion päättyessä. Korkeakoulussa aloin jälleen punastelemaan. Minua ärsytti tämä suuresti ja.aloin pohtia asiaa lakkaamatta. Halusin löytää vastauksen sisältäni ja pystyä kontrolloimaan itseäni. Samalla aloin pelkäämään opetustilanteita, sekä tilanteita missä en ainakaan saisi punastua, kuten silloin kun olin kohteena.
Myöhemmin aina kun minua katsottiin tai jossain naurettiin, luulin että olin punastunut. Tämä pelko laukaisi minulle aina välillä olotilan, jota minulla ei aikaisemmin ole ollut. Ongelman alkuvaiheessa oireet olivat pienempiä. Tunsin kuinka pääni alkoi soida ja kuulokyky hieman aleni. Lukituin, tärisin ja tuijotin tyhjyyttä.
Pelkotilat ja oireet pahenivat jatkuvasti samalla kun huomasin että en pysty kontrolloida asiaa. Kohtaus pelotti minua koko ajan ja joka paikassa. Yritin aina käyttäytyä mahdollisismman huomaamattomasti enkä selviytynyt sosiaalisissa tilanteissa. Pelkkä kaupassakäynti osoitautui ongelmaksi ja esimerkiksi junassa oleminen oli lähes mahdotonta. Pelkäsin jatkuvasti kohtausta. Lopussa en pystynyt olemaan edes perheeni tai ystävien kanssa normaalisti, joskin suurta kohtausta en saanut heidän kanssaan.
Samalla masennuin enkä saanut ajatuksiltani rauhaa. Yli vuoden tunsin oloni masentuneeksi ja elin jatkuvassa pelossa. Tämä meni todella pitkälle. Pahimpaan aikaan kun kohtaus iski en kuullut enää mitään, en nähnyt mitään enkä saanut happpea. Päässäni oli vain mustaa ja tärisin.
Nykyään pystyn suhtautumaan paremmin asiaan, joskaan pois ei ongelma ole mennyt. Elämänneuvot eivät ikinä ole pahitteeksi. Onkohan kyse paniikkihäiriöstä
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuulostaa sosiaalisten tilanteiden pelolta joka oireilee panikointina.. Jos kohtauksia tulee vain sosiaalisten kanssakäymisten yhteydessä, on syy todennäköisesti tuo.
Jos taas saat kohtauksia esim. heräät yöllä paniikissa, voi kyseessä olla paniikkihäiriö.. lääkitys ja terapia löytyy kumpaankin vaivaan..
Lykkyä! Rohkeasti puhumaan asiasta
Kyllä sulla on paniikkihäiriö. Itselläni oli samanlaisia oireita: en uskaltanu mennä yksin kauppaan, en metroon, en mihinkään.. elämä kävi hankalaksi, koska en uskaltanu mennä enään edes töihin. Töissä kyllä pystyin olemaan, mutta ne matkat..Menin lääkärille ja kerroin asiani ja minulla todettiin paniikkihäiriö. Olen nyt 2 vuotta syönyt Sepramia sekä tarvittaessa Xanoria.
Lääkitys on auttanut ja pystyn nyt elämään normaalia elämää, paniikihäiriö ei katoa minnekkään ikinä. Rohkeasti vaan lääkäriin niin elämäsi helpottuu kummasti. Paniikkihäiriö on nykyään aikas yleinen eikä yhtään hävettävä.
väittäessäsi, että paniikkihäiriö ei häviä mihinkään ikinä, ei pidä paikkaansa. on monia, jotka ovat oikeasti parantuneet tuosta taudista eri keinoin. hypnoosi on mm. yksi vaihtoehto. on tietenkin myös niitäkin ihmisiä, jotka sairastavat paniikkihäiriötä ikänsä. lisäksi ne ihmiset, joilla paniikkihäiriö on suhteellisen lievä, on erinomaiset mahdollisuudet päästä eroon paniikkioireista lopullisesti. toki nuo oireet saattavat ilmestyä uudelleen elämän aikana, mikä riippuu tietenkin kovin paljon siitä,mikä sitä paniikkia on aiheuttanut. olet oikeassa, että paniikkihäiriö on yleinen sairaus eikä sitä tarvitse hävetä yhtään; mielenterveysongelmathan tulevat olemaan tulevaisuudessa yksi kansakunnan yleisimpiä sairauksista.
Kertomasi perusteella sinulla on nuorella iällä alkanut yleistynyt ahdistuneisuushäiriö johon liittyy depersonalisaatiota. Tautia kannattaisi hoitaa tämän pohjalta, jolloin myös paniikkia muistuttavat "kohtaukset" lievittyvät.
jos ei ole paniikkia ennestään niin kyllä sen saa kun täällä lueskelee.Joka toinen on, joka toinen ei.Voi sitä joka oikeata tietoa hakee.