En jaksa enää. Olen ollut tällainen jo 14-vuotiaasta asti. Nyt olen 25. Kärsin ihmisten pelosta, sosiaaliset tilanteet ahdistavat, joten aina kun olen masentunut jään pois kaikesta, missä on ihmisiä. Ja jos jaksan mennä ihmisten ilmoille, en ole läsnä, en hymyile, en tervehdi..
Väsyttää, kun tuntuu, etten koskaan tästä parane. Terapiassa kävin aikoinani kaksi vuotta ja masennuslääkkeitä olen kokeillut, mikään ei auta. Välillä on tosi hyviä kausia, saan paljon aikaiseksi ja jaksan olla sosiaalinen. Tällä hetkellä on sellainen olo, että mitä sitten, vaikka saisinkin taas itseni tsempattua elävien kirjoihin...kun kohta olen kuitenkin taas pohjalla.
En tiedä mikä minut tänne aina suistaa. Läheiset ihmissuhteet kai. Jos tulee joku kriisi, en nouse sieltä kuten normaalit ihmiset, vaan passivoidun ja menetän kiinnostuksen kaikkeen. En ilahdu, vaikka saisin miten positiivista huomiota ihmisiltä. Ajattelen vain heidän motiivejaan ja että eivät he olisi minulle mukavia, jos tietäisivät millainen oikeasti olen.
Ajattelen, ettei mistään ole hyötyä. Ei ole hyötyä pitää hauskaa ja nauttia elämästä, ilon tunteet ovat vain hetkellisiä ja valheellisia ja kohta on taas paha olo. Ajattelen, että se paha olo on minulle luontainen olotila. Synnyin tällaiseksi. Synnyin ujoksi, hiljaiseksi, passiiviseksi, herkäksi, puolustuskyvyttömäksi. Menen niin helposti pois tolaltani, omaan kuoreeni. Haluaisin vain nukkua koko elämäni.
Väsyttää, kun tuntuu, etten koskaan tästä parane. Terapiassa kävin aikoinani kaksi vuotta ja masennuslääkkeitä olen kokeillut, mikään ei auta. Välillä on tosi hyviä kausia, saan paljon aikaiseksi ja jaksan olla sosiaalinen. Tällä hetkellä on sellainen olo, että mitä sitten, vaikka saisinkin taas itseni tsempattua elävien kirjoihin...kun kohta olen kuitenkin taas pohjalla.
En tiedä mikä minut tänne aina suistaa. Läheiset ihmissuhteet kai. Jos tulee joku kriisi, en nouse sieltä kuten normaalit ihmiset, vaan passivoidun ja menetän kiinnostuksen kaikkeen. En ilahdu, vaikka saisin miten positiivista huomiota ihmisiltä. Ajattelen vain heidän motiivejaan ja että eivät he olisi minulle mukavia, jos tietäisivät millainen oikeasti olen.
Ajattelen, ettei mistään ole hyötyä. Ei ole hyötyä pitää hauskaa ja nauttia elämästä, ilon tunteet ovat vain hetkellisiä ja valheellisia ja kohta on taas paha olo. Ajattelen, että se paha olo on minulle luontainen olotila. Synnyin tällaiseksi. Synnyin ujoksi, hiljaiseksi, passiiviseksi, herkäksi, puolustuskyvyttömäksi. Menen niin helposti pois tolaltani, omaan kuoreeni. Haluaisin vain nukkua koko elämäni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
käydä lääkärillä,että saisit itsellesi apua.
kuuluu nuokin osalta kuulema syvään masennukseen.
tämän takia minut ohjattiin mielenterveys puolelle hoitoon.
Toivottavasti autaa, meinaan on todella väsyttävää tuntea itsensä kokoajan niin ulkopuoliseksi tässä yhteiskunnassa.
Yksin ei haluaisi olla, mutta seurakin painostaa ja masentaa.
minä olen lapsuudesta saakka tuntenut saman sairastanut niin bulimiaa kuin muitakin psyyke sairauksia.
toivottavasti saat itsellesi tasapainon itsesi ja maailmasi kanssa.
t. kehä raakki
Tarinasi kuulosti kovin tutulta.Väsymys vaivaa koko ajan niin ettei mikään kiinosta ja mitään ei jaksaisi tehdä. Ainoa mikä minua on auttanut 17 vuoden masennuskauden aikana on usko Jumalaan ja toisten ihmisten rukoukset. Sitten jaksaa taas hetken hengittää rauhallisesti tietäen että vaikka kukaan muu ei ymmärtäisi tai rakastaisi minua niin Jumala rakastaa sellaisena kuin olen.