Mikä allergia

Ajattelin viime keväänä, että minulla on aurinkoihottuma, mutta nyt en enää ole varma johtuuko ihottuma auringosta vai siitepölystä. Tulin 3 vuotta sitten siitepölylle allergiseksi eli saan aina keväisin huhtikuussa pientä nuhaa ja käsiini tulee pieniä vesikelloja ja kuivuutta. Syyskuussa oireet häviävät. Tuo ei ole paljon tahtia haitannut.

Nyt kuitenkin muutamana keväänä olen huomannut myös kasvojeni menevän huonoon kuntoon samoihin aikoihin. Niihin tulee kauttaaltaan pieniä märkiä nyppyjä ja suun ympärillä on kuivia kohtia. Myös kutina on todella kamala. Syyskuussa kaikki paranee. Ensin luulin sen johtuvan auringosta, mutta nyt epäilen enemmänkin tuota puhjennutta siitepölyallergiaa. Onko muilla ollut vastaavia iho-oireita ja miten olette niitä hoitaneet. Tahtoo nassun kuntoon.
4559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensiavuksi voisit kokeilla ostaa apteekista Benadryl 12 kapselin pakkauksen, se on reseptivapaa heinänuhan, muun allergisen nuhan, allergisten silmä- tai iho-oireiden hoidossa.

Itselläni on reseptillä kyseistä lääkettä.

Äänestä
  • Minulla on nyt Cetirizin Ratiopharm nimitä lääkettä, joka auttaa hyvin nenän kutinaan ja aivasteluun, mutta naamaan sillä ei ole mitään vaikutusta.

    Äänestä

  • Äfseiska kirjoitti:

    Minulla on nyt Cetirizin Ratiopharm nimitä lääkettä, joka auttaa hyvin nenän kutinaan ja aivasteluun, mutta naamaan sillä ei ole mitään vaikutusta.

    Kuten jo aiemmin kirjoitin niin kokeile kyseistä lääkettä, sillä siitä saattaa olla apua sinulle iho-oireiden hoidossa.

    Hankala tietenkin on sanoa, mitkä muut tekijät esim aiheuttavat iho-oireita. Itse olen vielä atooppinen niin sekin aiheuttaa iho-oireita siitepölynkin aikaan.

    Äänestä

Itselläni on nyt muutaman vuoden riittänyt kunnollinen naaman rasvaus iltaisin ja aamuisin.

Käytän hyvin mietoja namaanpesuaineita ja sen jälkeen rasvaan naaman huooellisesti Decubalilla. Odottelen n. 10 minuuttia ja rasvaan uudelleen, jos iho tuntuu kuivuvan. Jos toisenkin rasvauskerran jälkeen jälkeen syntyy vielä kuivia kohtia, lisään niihin kohtiin paksun valkoisen kerroksen rasvaa (joko Decubalia tai Bepantenia). Itselläni tämä on estänyt hyvin kuivien ja hilseilevien läiskien syntymisen kasvoihin.

Ei tämä tietenkään kaikkeen auta, mutta se pitää kasvojen ihon ainakin minulla sen verran hyvässä kunnossa, ettei kuivia ja hilseileviä ihottuma-alueita pääse kovinkaan helposti syntymään ja jos niitä syntyy, ne pysyvät pieninä ja hiipuvat yleensä muutamassa päivässä pois.

Kuiva iho kun on yleensä alttiina pienille, näkymättömillekin naarmuille, jotka helposti tulehtuvat ja/tai muuttuvat ihottumaläiskiksi.

Oman ihoni kannalta on myös tärkeää syödä riittävästi rasvoja, jotta iho pysyisi hyvässä kunnossa. Vältän muuten rasvoja pitääkseni painoni kurissa, mutta syön joka päivä ruokalusikallisen kylmäpuristettua oliiviöljyä ruokaan sekoitettuna. Olen joskus dieetillä jättänyt tuon oliiviöljyn pois ja reilussa viikossa huomaan kuinka ihoni tuntuu kuivemmalta.

En tiedä toimivatko nämä sinulle tai kenellekään muulle, minulle nämä keinot kuitenkin ovat tepsineet, joten kokeilkaa vapaasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äfseiska kirjoitti:

Ajattelin viime keväänä, että minulla on aurinkoihottuma, mutta nyt en enää ole varma johtuuko ihottuma auringosta vai siitepölystä. Tulin 3 vuotta sitten siitepölylle allergiseksi eli saan aina keväisin huhtikuussa pientä nuhaa ja käsiini tulee pieniä vesikelloja ja kuivuutta. Syyskuussa oireet häviävät. Tuo ei ole paljon tahtia haitannut.

Nyt kuitenkin muutamana keväänä olen huomannut myös kasvojeni menevän huonoon kuntoon samoihin aikoihin. Niihin tulee kauttaaltaan pieniä märkiä nyppyjä ja suun ympärillä on kuivia kohtia. Myös kutina on todella kamala. Syyskuussa kaikki paranee. Ensin luulin sen johtuvan auringosta, mutta nyt epäilen enemmänkin tuota puhjennutta siitepölyallergiaa. Onko muilla ollut vastaavia iho-oireita ja miten olette niitä hoitaneet. Tahtoo nassun kuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu