Täällä on aikaisemminkin ollut tärkkelysintoleranssia koskeva viestiketju ja monet samoista vaivoista ovat löytäneet toisensa. Itse kuulun myös tärkkelysintolerantikoihin, jonka lisäksi minulla on "tieteellisesti" todettu keliakia ja laktoosi-intoleranssi.
Mielenkiintoisinta on se, että SUOMESSA sain yleisen sairaanhoidon puolelta lausunnon, jonka mukaan päässäni on vikaa ja olisivat passittamassa minua syömishäiriöisten klinikalle. Tällainen on siis perinteisen lääketieteen vastaanotto Suomessa tähän asiaan mikä on aika masentavaa. Ravintoterapeutit tyrkyttävät tärkkelyksiä ruokavalioon, mutta kun ei käy niin ei käy.
Diettini seurauksena munuaisarvoni ovat nousseet hälyttävästi, jonka takia tässä lääkärissä ravaankin. Protskuja olisi vähennettävä, mutta milläpä niitä korvaisikaan... hedelmiä ja vihanneksia sitten vain lisää, mutta korvieni välissä ei kyllä ole mitään vikaa!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirjoitin äsken suht pitkän tarinan omasta vatsavaivahistoriasta, muttei kaiketi päässyt perille.. No joka tapauksessa olen ikionnellinen kun vihdoinkin olen saanut vastauksen vaivoihini, joista olen kärsinyt jo lähes 20 v!!!! Voisiko joku antaa lisätietoa tästä tärkkelysintoleranssista, lähinnä siitä mitä ei missään tapauksessa pidä syödä!!
Hei Mamma67
Netistä, Antioksidanttiklinikan sivuilta löytyy jotakin vinkkejä. Itse vältän tärkkelystä kaikissa muodoissaan. En syö mitään viljatuotteita, en perunaa enkä bataattia. Jopa
banaanissa on tärkkelystä, mutta jonka pitäisi mikrottamalla tai paistamalla olla parempi (mene ja tiedä?). Tuo vinkki oli SCD-dietin sivuilta.
Jäljelle jää lähinnä liha-ja kalaruuat, hedelmät ja marjat sekä vihannekset. Tietysti siemenet myös ja pähkinät kenelle käyvät.
avustasi. Netti on ollut aivan uskomaton tiedonlähde tämänkin asian tiimoilta. Jatkan asian "tutkimista" ja tietysti uutta ruokavaliotani, jossa on kyllä paljon oppimista :) Mutta jos tällä saan vatsani kuntoon niin halleluja!
Tärkkelysintoleranssi - onko se sinun vaivasi?
http://www.naturanetti.fi/userfiles/Aqua Vitae 1.pdf
Niin, saakos täällä mainostaa hölynpölytuotteita??? Rahat pois tietämättömiltä ihmisiltä.