paperisodasta

Olen lukenut, että monikin on joutunut käymään parerien kirjeenvaihtoa lääkäreiden ja sairaaloiden toimista. Minäkin. Nyt minulle selvisi ihan nyt. Kun tästä sairaudestani, kuten olen aikaisemmin tännekin kirjoittanut, kärsinyt. Olen pyytänyt sairaaloista kaikki itseäni koskevat paperit minulle luettavaksi, viittaan potilaan oikeuksiin. Samaan mitä Kykstaavi on aina painottanut. No, tämä kirjeenvaihto on nyt selvinnyt minulle, että kun sairaala lähettää pyynnöstä muihin instransseihin oman lausuntonsa, se ei olekaan se mitä minä olen saanut, siis se todellinen sen hetkinen kirjoitus, vaan sinne on kirjoitettu sinnepäin. Minun kohdallani kirjoitettiin, esim, että en ole ollut lääkkeelle allerginen, vaikka Jorvissa on se allerginen reagtio hoidettu pois . Toinen kerta määrättiin, vaikka soitin 3 kertaa, että olen ollut allerginen. Tuli paperi määränneen lääkärin allekirjoittaman, että potilaalla ei ole todettu sen lääkeaineen allergiaa. No. Oikea tieto menee minulta, jonne olen ne myös erilliselle paperille kirjoittanut päivämäärineen, että huomaavat lukea. Eli monimutkaiset ovat lääkäreiden tiet saada potilaan tilanne muuksi kuin on ja heidät itsensä kuin koira veräjästä. Pyytäkää, hyvät ihmiset, teitä koskevat paperit itsellenne. Teillä on siihen oikeus ja kuten huomata saattaa näin vuosienkin päästä ne paperit on kullan arvoisia.Meinasin kerran suuttuneena viskata ne pois, kun minua ei hoidettu. Onneksi en heittänyt.Ei siinä auta mitkään lääkkeetkään kun oikeuksista on ja terveydestä pidettävä kiinni kynsin hampain,tai ainakin siitä mitä on jäljellä! vaan lausunnot ja lääkkeet, oikeat oikeaan sairauteen.Itse on pidettävä huolta itsestä ja oikeuksistaan, kukaan muu ei sitä tee. Ei edes sairaalan sosialihoitajat.
14657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

niin allekírjoitan paperin jossa
on paikat mihin haluan paperit
tk ja itselle kotia
eihän siellä ikinä lue mitä haluais

ps.työkkärin paperit ne vasta hauskoja on
mullakin luki että vasta rakennettu uusi
talo.meidän talo on oikeasti tehty 80luvulla

Äänestä

(öhhh...en tajua tuosta tekstistä mitään, jonkinlainen oikoluku ja äidinkielen kieliopin tuntemus olisi ehkä tarpeen. Ei nimittäin minulle ainakaan viesti oikein välity).

Sanottakoon nyt kuitenkin, että kyllä niitä omia tietoja todellakin kannattaa välillä tarkistella. Omalla kohdallanikin on ollut jos jonkinlaisia virheitä, mutta ne kun eivät liity epiini, niin jätän erittelemättä tässä yhteydessä.

Äänestä
  • Itse tajusin valitettavan hyvin, että mikä oli ongelma tai ainakin luulin tajuavani. Vikaa saattoi siis olla sinussa, jos et tajunnut ja ymmärryksesi puutteessa ja vastauksestasi päätellen olet tajunnut ainakin jotain eikä jäänyt täysin tajuamatta.

    En itsekään hirvittävän tarkasti lukenut kirjettä, mutta mielestäni asian voi tiivistää siihen, että jotain olisi tehtävä ja epäkohtia on hoidossa oikeudelliseltakin kannalta ja jos on sairas, niin miten sitä jaksaa aina kyseenalaistaa lääkärien toiminnan, kun ei siihen edes pysty.

    *Sokeaa on vaikea vaatia lukemaan ja kirjoituskyvytöntä kirjoittamaan, mutta valitettavasti moni byrokraatti sitä vaatii silti*.

    Sanottakoon, että on olemassa hyviäkin sosiaalihoitajia, jotka jopa tulevat kotiin ja laittavat kaikki avustus ja verotusasiat kuntoon ja kunnan plsta. Tällaisenkin ihmeen olen nähnyt, mutta en tosiaankaan Helsingissä. Tämä henkilö onkin sitten erinomaisen arvostettu henkilö ja heille todellakin kuuluu se palkankorotus korkeakoulutettujen ja matalapalkkaisten osalta. Hehän saavat yliopistokoulutuksestaan huolimatta huonompaa palkkaa kuin sairaanhoitajat.

    Äänestä

Niin aina kannattaisi itse
käydä hakemassa papereista
kopiot.

Saa rauhassa katsella omaa
kansiota ja valita haluamansa
kopiot.

Näin myös näkee, jos kansiossa
on papereita joita ei aikaisemmin
ole saanut, sekä helpompi alkaa
korjailemaan virheitä.

Esim. vakuutusyhtiöillä ainakin
on käytössä ns. lääkärikansio
ja siitä ei kopioita lähetetä,
jos ei erikseen mainita pyynnön
yhteydessä.

Äänestä
  • hetkinen..onko niin, että sairauskertomuksesta ei automaattisesti tulekaan papereita kotiin? Itselläni nimittäin syyskuun päivystyskeikasta ne lähetettiin. Lopussa vielä sanottiin, että "..näistä merkinnöistä kopiot potilaalle kotiin". Vai onko olemassa jotkut toiset, vain lääkäreille tarkoitetut kaunistelemattomat rinnakkaispaperit, jotka sitten erikseen pitää pyytää.. Vai puhutteko normaalista lääkärikäynnistä? Sorry, olen vielä vihreä.

    Äänestä

  • eräs gaijin kirjoitti:

    hetkinen..onko niin, että sairauskertomuksesta ei automaattisesti tulekaan papereita kotiin? Itselläni nimittäin syyskuun päivystyskeikasta ne lähetettiin. Lopussa vielä sanottiin, että "..näistä merkinnöistä kopiot potilaalle kotiin". Vai onko olemassa jotkut toiset, vain lääkäreille tarkoitetut kaunistelemattomat rinnakkaispaperit, jotka sitten erikseen pitää pyytää.. Vai puhutteko normaalista lääkärikäynnistä? Sorry, olen vielä vihreä.

    Ainakin Töölön sairaalasta en
    saanut pyynnöstä kaikkia papereita.

    Käydessäni kontrollissa päätin
    käydä myös katsomassa omaa kansiotani
    ja sieltä löytyi monia papereita,
    joita ei minulle ollut tullut.

    En tiedä onko sairaaloissa myös
    tuo ns. lääkärikansio jota ei potilaalle
    näytetä/lähetetä.

    Vakuutusyhtiöissä se on varmasti
    käytössä ja uskoisin myös Kelan
    käyttävän samanlaista kansiota.

    Kelasta en 100%:sti ole varma.

    Äänestä

  • old_profile_11012 kirjoitti:

    Niin, kantelin potilasvahinkoon ja oikeusturvakeskukseen ja lääninhallit.
    Niin.- Sieltä tuli lääkäreiden allekirjoittamat paperit, jotka olivat sairaalan johtavan lääkärin kommentoimat. Nämä paperit eivät siis olleet ne paperit, jotka olin saanut kirjaamosta, jonne sairaaloissa lähetetään potilaan asikirjat ja josta olin pyytänyt puhelimessa ne. Ne postitettiin minulle kirjaamosta. Kiitos kirjaamolle. Nyt kauhukseni huomasin siis, että nämä paperit, eivät siis ollut menneet korkeimpaan instanssiin, josta sain paperit, -että voin kommentoida niitä ennen asian käsittelyä, vaan tuli paperit jonne oli, kuten kirjoitin osittain kirjattu asioita. Ei niitä kohtia, joista olin valittanut. Huomasin kyllä, eli papereista selviää, että lääkärit ovat olleet eri mieltä sairaudestani. Eri mielipiteet poikkeavat vahvasti. saman sairaalankin sisällä. Tämä on kammottavaa, tämä potilaan kohtelu. Tämä pyöritys jota joudumme käymään, ilman oikeata hoitoa. Lääkkeillä jo sinänsä voi olla, niinkuin minulla monenlaisia haittavaikutuksia, esim allergia. viikon tiputuksessa. Valoarkuutta silmille epilepsialääkkeestä joka aiheutti kauheasti kouristuksia. Tasapainohäiriöt vääristä epilepsia lääkkeistä. Sekaisin meno epilepsialääkkestä. Vaikuttavathan nämä lääkkeet juuri hermostoon. Mielialan heittelyt. Keskittymisvaikeudet. Siis minä olen joutunut syömään näitä yhdeksää. Kysyessäni, mitä nämä kaikki lääkkeet ovat minun aivoiileni tehneet Mäntytiellä, tuli vastaus. Nyt tämä keskustelu loppuu tähän ja minut ja mieheni heitettiin ulos. Tällaista tämä asiapapereiden sensuroiminen ja hoito. Onneksi Rakkaassa Suomessamme on vielä sananvapaus.Tuskin ylemmällä taholla tästä asiasta edes tiesdetään. ellei potilaat itse lähetä alkuperäisiä papeleita, eli lausuntoja eteenpäin ja kokjaa asiantilaa. Ihmettelen myöskin sitä, että näissä käsittelijäkohteissa hyväksytään muita papereita kuin alkuperäisiä. En ihmettele enää, että potilasvhaingossa, mitkään asiat ei mene läpi, koska lääkärit jairaalan johtalien avustuksella voivat tehdä näin. Pitäkää puolenne. Rakkaudella!

    Äänestä

  • eräs gaijin kirjoitti:

    hetkinen..onko niin, että sairauskertomuksesta ei automaattisesti tulekaan papereita kotiin? Itselläni nimittäin syyskuun päivystyskeikasta ne lähetettiin. Lopussa vielä sanottiin, että "..näistä merkinnöistä kopiot potilaalle kotiin". Vai onko olemassa jotkut toiset, vain lääkäreille tarkoitetut kaunistelemattomat rinnakkaispaperit, jotka sitten erikseen pitää pyytää.. Vai puhutteko normaalista lääkärikäynnistä? Sorry, olen vielä vihreä.

    on tullut lääkärissä käynneistä paperit kotiin. Puhelinsoitoista ei.
    Lisäksi olen tarkistanut paperini ja siellä on esim. konsultaatiopyyntö toiselle lääkärille, jonka teksti on hieman muunneltua, minulle lähettämästä versiosta. Lisäksi kun pyysin kaikki paperit kopioituna, en saanut pyynnöstä huolimatta esim. enmg:n tulosta. Sain sen vasta kun pyysin kliinisen neurofysiologian paperit erikseen. Siitä versiosta jopa ymmarsinkin jotain. Vielä en tiedä mitä esim. sosiaalityöntekijät ovat kirjanneet kohdalleni.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    selvisi tänään että omat paperit saa vain kirjallisella pyynnöllä Siten turvataan henkilöllisyys. Ennen sai puhelimella soittaen. Hyvä että on muitakin jotka ovat kokeneet samaa. Pitäisi vain saada lehdistö ja tiedotusvälineet kiinnostumaan tästä epäkohdasta. Se kun koskee meitä kaikkia ja varsinkin sairastuneita ja heidän läheisiään.

    Äänestä

  • lausunnoissa kirjoitti:

    oma kappale epikriisistä. Mielestäni on omaa "tyhmyyttä" jos sitä ei pyydä, joka paikasta kun ei automaattisesti sitä lähetetä.
    Itse käytän yksityistä sektoria ja joka ikisestä käynnistä ym. on mustaa valkoisellla, myös minulle. Totta kai.
    Ja sama koskee EEG-ym. tutkimuksien tuloksia (ei siis pelkkiä lausuntoja).
    Miksi media pitäisi saada kiinnostumaan asiasta joka on varmastikin suurimmalla osalla tiedossa???!!
    Ja totta kai vanhat kirjallisesti, kuka tahansa voi soittaa toisen nimissä. Eli onneksi ei enää saa soittamalla, vaan kirjallisesti pyytämällä.

    Äänestä

  • kuuluu ilman muuta kirjoitti:

    että kun mennään valitusasteeseen ylös, niin vaikka Sinulla on ne alkuperäiset lausunnot, niin kun sairaalat lähettävät "ylös käsittelyportaaseen paperit, niin ne ei ole ne mitä olet saanut, vaan sovelletut" Kokemuksesta tämän sanon ja sinne "ylös" kirjoittanut perustelut ja lähettänyt ne oikeat alkuperäiset.
    Potilaalla on oikeus tarkistaa häntä koskevat asiakirjat ja tehdä ja vaatia oikein. Katso potilaan oikeudet. Kun on muunnettua totuutta, asiat ei käsitellä niinkuin on todellisuus ollut. Siksi kaikkien on hyvä pitää kiinni oikeasta totuudesta.Kaikilla ei ole mahdollista käyttää yksityistä sektoria, mutta ne yksityiset tekee myös paljon julkiselle töitä. Julkisesta kun ei makseta, niin hällä väliä, kun paperit lisää työtä.

    Äänestä

Kerran vuodessa oikeus ilmaiseen
asiakirja toimitukseen.

Asiakirja pyyntö

Hakija:_________________________________________

Sos.turvatunnus:__________________________________

Viitaten Henkilötietolaki 523/99 26§ joka suo minulle oikeuden saada kopion kaikista minua koskevista asiakirjoista sisältäen mm. röntgen, magneetti ym. kuvista ja niihin liittyvistä materiaaleista ilmaiseksi.

Koska anomukseni on tehty 28§ mukaan kirjallisesti, niin asiakirjakopiot pitää toimittaa minulle viivytyksettä.

Lisäksi haluan todistuksen siitä, että olen saanut kaikista hallussanne olevista
asiakirjoista kopiot.

Tämä asiakirja on kirjoitettu kahtena kappaleena, joista toinen jää hakijalle
vastaanottajan allekirjoituksella ja leimalla varustettuna.

Paikka ja päivämäärä:____________________________________________

Allekirjoitus: __________________________________________________

Vastaanottajan allekirjoitus ja leimaus:

_____________________________________________________________

Äänestä
  • Sinä aarre kaikille.

    Äänestä

  • p--- kirjoitti:

    Sinä aarre kaikille.

    pidän sulle peukkuja jotta oikeus
    voittaa kohdallasi =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

p--- kirjoitti:

Olen lukenut, että monikin on joutunut käymään parerien kirjeenvaihtoa lääkäreiden ja sairaaloiden toimista. Minäkin. Nyt minulle selvisi ihan nyt. Kun tästä sairaudestani, kuten olen aikaisemmin tännekin kirjoittanut, kärsinyt. Olen pyytänyt sairaaloista kaikki itseäni koskevat paperit minulle luettavaksi, viittaan potilaan oikeuksiin. Samaan mitä Kykstaavi on aina painottanut. No, tämä kirjeenvaihto on nyt selvinnyt minulle, että kun sairaala lähettää pyynnöstä muihin instransseihin oman lausuntonsa, se ei olekaan se mitä minä olen saanut, siis se todellinen sen hetkinen kirjoitus, vaan sinne on kirjoitettu sinnepäin. Minun kohdallani kirjoitettiin, esim, että en ole ollut lääkkeelle allerginen, vaikka Jorvissa on se allerginen reagtio hoidettu pois . Toinen kerta määrättiin, vaikka soitin 3 kertaa, että olen ollut allerginen. Tuli paperi määränneen lääkärin allekirjoittaman, että potilaalla ei ole todettu sen lääkeaineen allergiaa. No. Oikea tieto menee minulta, jonne olen ne myös erilliselle paperille kirjoittanut päivämäärineen, että huomaavat lukea. Eli monimutkaiset ovat lääkäreiden tiet saada potilaan tilanne muuksi kuin on ja heidät itsensä kuin koira veräjästä. Pyytäkää, hyvät ihmiset, teitä koskevat paperit itsellenne. Teillä on siihen oikeus ja kuten huomata saattaa näin vuosienkin päästä ne paperit on kullan arvoisia.Meinasin kerran suuttuneena viskata ne pois, kun minua ei hoidettu. Onneksi en heittänyt.Ei siinä auta mitkään lääkkeetkään kun oikeuksista on ja terveydestä pidettävä kiinni kynsin hampain,tai ainakin siitä mitä on jäljellä! vaan lausunnot ja lääkkeet, oikeat oikeaan sairauteen.Itse on pidettävä huolta itsestä ja oikeuksistaan, kukaan muu ei sitä tee. Ei edes sairaalan sosialihoitajat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu