Olen luopunut lapsuudenuskonnostani joitakin vuosia sitten.
Lestadiolaiskodin kasvattina olen erittäin usein kokenut sellaista kohtelua, että olen "kuin ilmaa" vastaantuleville vanhoille tutuille. Ei tervehdystä, ei hymyä, ei minkäänlaista reaktiota. Mainittakoon, että olen perusluonteeltani hyvin sosiaalinen. Harvempi viitsii soitella perään ja kysellä kuulumisia. Itse jaksoin pari vuotta pitää yhteyksiä, kunnes kyllästyin. Koin, että kun en suostunut tekemään parannusta tai keskustella uskonasioista, ei uskovaisilla ollut minulle mitään sanottavaa tämän jälkeen. Tekemiseni tai elämäni ei enää kiinnostanut entisiä ystäviäni.
Kuulemani perusteella tällainen on melko yleistä. Olen selittänyt asian itselleni siten, että useilla lestadiolaisilla ei ole yksinkertaisesti kykyä kohdata epäuskoisia ihmisiä. Helpoin tapa päästä pälkähästä, on torjua nämä ihmiset kuvittelemalla, ettei niitä ole olemassakaan. Aika primitiivinen tyyli, muttei tuo laitontakaan ole. Kyseessä varmaan osittain myös pelko, osittain itsesuojelu. Kun läheinen ihminen, johon on luottanut kieltää uskon, oma maailma järkkyy.
Minusta hyvien tapojen mukaista olisi kuitenkin tervehtiä. Jos olen uskovaisen asioista kiinnostunut, oletan että minunkin elämäni on jollakin tavalla kiinnostavaa. Loputtomiin ei jaksa yrittää ymmärtää ja asettua toisen rooliin.
Väkisin en viitsi olla ystävä.
Muistan aikoinaan, kun olin lestadiolainen nuori ja uskoin täydestä sydämestäni, ei epäuskoisten asiat oikein jaksaneet edes kiinnostaa. Elämäntyyli on kaikin tavoin erilainen, eikä yhteisiä puheenaiheita tuntunut löytyvän. Turvauduin mustavalkoiseen ajatukseen, että olen uskomassa ja pääsen taivaaseen.
Näin jälkeenpäin, kun maailmankuvani on avartunut, ajattelen toisin. Toki uskovaisella on tähän taivasajatukseen oikeus, lisäksi on oikeus hakea turvaa toisista uskovaisista, mutta mielestäni elämässä on velvollisuuksiakin.
On aivan ymmärrettävää, että yhteisiä puheenaiheita ei ole aina helppo löytää. Tilanne on hankala puolin ja toisin. Inhimillisesti katsottuna on väärin kuitenkin käpertyä vain itseensä ja hakea väärää turvaa yhteisöstään. Lähimmäistä ei saa hyljätä.
Lestadiolaiskodin kasvattina olen erittäin usein kokenut sellaista kohtelua, että olen "kuin ilmaa" vastaantuleville vanhoille tutuille. Ei tervehdystä, ei hymyä, ei minkäänlaista reaktiota. Mainittakoon, että olen perusluonteeltani hyvin sosiaalinen. Harvempi viitsii soitella perään ja kysellä kuulumisia. Itse jaksoin pari vuotta pitää yhteyksiä, kunnes kyllästyin. Koin, että kun en suostunut tekemään parannusta tai keskustella uskonasioista, ei uskovaisilla ollut minulle mitään sanottavaa tämän jälkeen. Tekemiseni tai elämäni ei enää kiinnostanut entisiä ystäviäni.
Kuulemani perusteella tällainen on melko yleistä. Olen selittänyt asian itselleni siten, että useilla lestadiolaisilla ei ole yksinkertaisesti kykyä kohdata epäuskoisia ihmisiä. Helpoin tapa päästä pälkähästä, on torjua nämä ihmiset kuvittelemalla, ettei niitä ole olemassakaan. Aika primitiivinen tyyli, muttei tuo laitontakaan ole. Kyseessä varmaan osittain myös pelko, osittain itsesuojelu. Kun läheinen ihminen, johon on luottanut kieltää uskon, oma maailma järkkyy.
Minusta hyvien tapojen mukaista olisi kuitenkin tervehtiä. Jos olen uskovaisen asioista kiinnostunut, oletan että minunkin elämäni on jollakin tavalla kiinnostavaa. Loputtomiin ei jaksa yrittää ymmärtää ja asettua toisen rooliin.
Väkisin en viitsi olla ystävä.
Muistan aikoinaan, kun olin lestadiolainen nuori ja uskoin täydestä sydämestäni, ei epäuskoisten asiat oikein jaksaneet edes kiinnostaa. Elämäntyyli on kaikin tavoin erilainen, eikä yhteisiä puheenaiheita tuntunut löytyvän. Turvauduin mustavalkoiseen ajatukseen, että olen uskomassa ja pääsen taivaaseen.
Näin jälkeenpäin, kun maailmankuvani on avartunut, ajattelen toisin. Toki uskovaisella on tähän taivasajatukseen oikeus, lisäksi on oikeus hakea turvaa toisista uskovaisista, mutta mielestäni elämässä on velvollisuuksiakin.
On aivan ymmärrettävää, että yhteisiä puheenaiheita ei ole aina helppo löytää. Tilanne on hankala puolin ja toisin. Inhimillisesti katsottuna on väärin kuitenkin käpertyä vain itseensä ja hakea väärää turvaa yhteisöstään. Lähimmäistä ei saa hyljätä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kukaan vanhollislestadiolainen tuskin voi kumminkaan kieltää, etteikö olisi jotakin parannettavaa, ongelmana on vain, että asioita pidetään muuttumattomina sanan varsinaisessa tarkoituksessa, jotenka kehitys on hidasta, mutta uskon kyllä kehitykseen tälläkin saralla kaikki lähtee oikestaan vanhempien asenteesta ja kasvatuksesta, sen voi helposti tehdä väärin jos kasvatus on enempi vaistonvaraista kun tähtäävää kasvatusta.
että otit askeleen minua kohti :) ja myönsit asian.
Haluan vielä korostaa, että arvostan vanhoillislestadiolaisia enkä ole KOSKAAN lähtenyt itse haukkumaan entistä rakasta uskontoani. Päinvastoin... olen aina puolustuskannalla.
Jotkut asiat harmittavat kuitenkin.
Miksi pitää olla aina puolustuskannalla entistä "uskontoa" kohtaan?
Kyllä kai sitä voi ihan vapaasti arvostella, mikä ottaa päähän.
Mitä tulee tuohon mitä olet kokenut, niin samaa olen kokenut minäkin. Minua ei siis tervehditty jne. Ajattelin että tuollainen kohtelu on ihan normaalia ja kuuluukin asiaan, olenhan tehnyt jotain "pahaa", kun olen jättänyt vl:n. Kunnes psykoterapeutti vakuutti minulle että tuohan on äärimmäisen julmaa kohtelua.
Noissa käyttämissäsi termeissä on jotain minulle epäselvää. Kielsitkö siis uskosi, vai luovuitko vanhoillislestadiolaisuudesta, nämähän ovat eri asioita. Ei voida sanoa, että luopuu uskosta jos ei ole vl, vaikka käytännössähän näin toimitaankin.
helposti luettavaksi/ymmärrettäväksi vanhoillislestadiolaisille... Ja muistuttaa siitä, että kun joku on uskon kieltänyt, on tämä sama kyseinen ihminen myös joskus aidosti ja täydestä sydämestään uskonut.
Syyllistynyt jopa samoihin virheisiin.
Olen luopunut sekä vanhoillislestadiolaisuudesta että kaikenlaisesta uskosta toistaiseksi.
Itsekin olen muuten hakeutumassa psykoterapiaan. Siellä sitten pääsen käsittelemään tätäkin ongelmaa toivottavasti.
Mainittakoon asioista vähemmän perillä oleville, että vaikka hakeudun psykoterapiaan en ole ns. mielenterveyspotilas vaan melko älykäs ja normaali ihminen.
Olen iloinen puolestasi että olet päässyt terapiaan. Itse olen samanlaisen taustan omaava jo kypsässä keski-iässä oleva ihminen. VL-lapsuus ja nuoruus ovat haavoittaneet minua pysyvästi.
Psykiatrisessa terapiassa olen saanut apua ja tietoa siitä mistä on pohjimmiltaan kyse. VL-lahkon harjoittama ehdollinen rakkaus ja eri tavalla ajattelevan eristäminen lähiperheen ydin-ihmissuhteista, ihmisen ensimmäisestä yhteisöstä, on sitä laatua julmuutta jota hoitoalan ammattilaiset kauhistuvat.
Se on seuraamuksiltaan samaa kuin raatelisi ihmisen jollain aseella fyysisesti, se jättää lähtemättömät haavat syvälle sismpään.
Psykiatri-asiantuntijani on todennut minulle että on vaan hyväksyttävä se, ettei niitä haavoja kyetä sinänsä parantamaan. Mutta voidaan löytää tieteellisen ymmärryksen ja hyvän hoidon avulla käyttökelpoisia työkaluja ja keinoja, joiden avulla jaksaa elää ja iloita elämästään sekä kykenee hyväksymään sen millaiseksi on VL-lapsuuden koettuaan tullut. Olin viaton lapsi, satuin vain syntymään VL-kotiin. Sitä ei voi valita.
Toivon kaikille samantaustaisille ja erikseen nimimerkeille Female ja Nti Akkuporakone hyvää ja onnellista elämää. Ja jokaista lukijaa, jolla on VL-tausta, haluan kannustaa hakemaan ammattiapua elmän kiemuroissa. Tukea kannattaa hekea, yksin omin voimin ei ole pakko eikä pidä jäädä murehtimaan.
Onhan se kova homma rakentaa koko identiteetti ja olemassaolo uudelleen. Näin olen kuitenkin tehnyt.
Monta hetkeä antaisin kyllä pois elämästäni, mutta onhan näitä kaikennäköisiä muitakin ihmisen kyhäämiä ajatusrakennelmia olemassa vanhoillislestadiolaisuuden lisäksi.Koen että vl-ajattelumalli on jotenkin "kyhätty kasaan" jostain omituisista uskomuksista ja loppujen lopuksi vähän taikauskostakin. Jos jollekin senkaltainen ajattelumalli tuottaa jotakin tyydytystä, niin otan lähinnä osaa.
Että en siinä mielessä koe olevani mitenkään ainutlaatuinen.
"Mainittakoon asioista vähemmän perillä oleville, että vaikka hakeudun psykoterapiaan en ole ns. mielenterveyspotilas vaan melko älykäs ja normaali ihminen."
Ei tarvitsekkaan olla vähemmän älykäs ja epänormaali hakeutuakseen psykoterapiaan.
Ajoissa kun hakee apua voi jopa välttyä tulemasta mielenterveyspotilaaksi.
Ja onhan älykästä hakea apua!
Ilman ammattiauttajan apua on joskus mahdotonta päästä eteenpäin jos taustalla on vuosikausien pahoinvointi.
tekemiseen, ja rakkaudettomaan käytökseen täytyisi pyytää rakkautta lähimmäiseen Jeesukselta.
Uskomatonkin on nimittäin ihminen ja lähimmäinen, ja Jumalalle kallis ja rakas sielu.
Osoittamalla rakkautta voisi saada jonkun kiinnostumaan uskonasioista, ei rakkaudettomista kukaan tykkää.
Olen itse huomioinut saman asian, ikävä kyllä. Monille ihmisille lähimmäinen on noteeraamisen arvoinen vain, jos hänellä on samanlainen arvomaailma ja elää samanlaista elämää kuin mitä itse elää. Tokihan kiinnostuksenkohteet ovat niin erilaiset pidemmän päälle, että voi käydä niin, että yhteistä säveltä on vaikea löytää. Mutta kyllä tervehtiminen kuuluu aivan yleissivistykseen! Kenen tahansa vaikka oudonkin ihmisen kanssa voi jutella, jos vain itse jaksaa kiinnostua keskustelukumppanista.
Vaikka itse katselenkin yhteisöä sisältäpäin, ei minun mielestäni ole mitään estettä pohtia avoimesti niitä epäkohtia mitä havannoi ympärillään. Sehän on ihan luonnolista. Monet lestadiolaiset ovat ikävä kyllä ikäänkuin tynnyrissä kasvaneita, riippuen perhetaustasta ja asuinympäristöstä. Moni ei ole elämänsä aikana kohdannut erilailla eläviä ihmisiä kuin koulussa ja työpaikalla ja silloinkin voi itse määritellä minkä verran heihin tutustuu. Sosiaaliset taidot voivat olla aika rajalliset. Minusta tämä on asia,johon voisi jokainen omassa käytöksessään kiinnittää huomiota; miten kohtaan erilailla ajattelevan lähimmäisen.
Et tuossa puheenvuorossasi käsittele lainkaan sitä, että 60-80-luvuilla omaksutun HS:n opin mukaanhan kaikki kanssakäyminen "epäuskoisten" kanssa kiellettiin, tervehtiminen mukaan lukien.
Kun elät vl-yhteisön sisällä, varmaan osaat sanoa myös tästä puolesta jotakin. Vieläkö mielestäsi tuo vanha opetus vaikuttaa mm. tervehtimiseen?
Minä en ainakaan koskaan ole perustanut uskoani Heikki Saaren enkä kenenkään muun yksittäisen saarnamiehen päälle. Toki muistan ajan, jolloin varmaan oikeasti neuvottiin välttämään kanssakäymistä erihenkisten kanssa. En kuitenkaan usko, että kukaan normaali vl käyttäytyy jonkun opetuksen takia kuten käyttäytyy. Kyse varmasti on vain siitä, että kokemukset ja kontaktit erilailla eläviin ihmisiin ovat niin vähäiset, että ei osata olla luonnollisia. Totta kai joku voi ajatella, että "vääräuskoisen" kanssa enempi kanssakäyminen on jotenkin huono asia. Onhan toki luonnollista, että halutaan seurustella eniten vertaisryhmän kanssa kokematta ihmettelyä tai ehkä pilkkaa ja halveksuntaakin. Seuransa kun voi kuitenkin jokainen valita. Normaali kanssakäyminen hyvän päivän tuttujen tasolla on mielestäni mahdollista kenen vain kanssa, uskontokuntaan katsomatta.
Varmaankin on nykyään keskimäärin juuri niinkuin kirjoitat. Uskon sinua. Mielestäni asettelet kyllä sanasi "ylivarovasti" sanoessasi, että "toki muistan ajan, jolloin varmaan oikeasti neuvottiin välttämään kanssakäymistä erihenkisten kanssa."
Itse muistan omakohtaisesti sen, kuinka jyrkkä kanssakäymiskielto 70-luvulla oli. Se oli aivan ehdoton ainakin täällä Pohjois-Suomessa. Jopa perheitä hajotettiin tämän kiellon nojalla.
Ps. Sinä kuulutkin vl-liikkeessä vähemmistönä oleviin itsenäisesti ajatteleviin ihmisiin.
kohdeltu väärin ja rumasti Rakas Nti Akkuporakone. Minusta vanhojen tuttujesi käytös, jos se on tietoisesti kylmäkiskoista(siis ei arkuutta)on surullista varsinkin heidän omalta kannalta katsottuna. Se millä mitalla he sua mittaavat, sillä mitalla Jumalakin heitä mittaa. Eli toivon todella et he saisivat ymmärryksen asiasta.
Itselläni on vähän päinvastaisia kokemuksia; olen kans aika sosiaalinen tappaus ja olen aina halunnut pitää hyviä yhteyksiä uskonsa kieltäneiden kaa. Mut sepä ei olekkaan ollut molemminpuolista. Osan kaa on ollu, mut osan kaa ei. Ja koen et minusta se ei ole ainakaan ollut kiinni. Mut toivos on hyvä elää, et välit palautuis ennalleen. Missään tapauksessa en koe et olisin heitä parempi ihminen. Melkein päinvastoin sekin.
Mutta muista et sussa ei ole oikeasti mitään vikaa, vika on heissä, jotka sua huonosti kohtelee. Sehän on henkistä väkivaltaa, jos he kohtelevat sua kuin ilmaa. Se on vakava asia.
..että vl-uskovaisen voi olla vaikea sanoa vain esim. "terve" tai "hei" sellaiselle, jolle on ennen sanonut "Jumalan terve". Ehkä ei haluta näin olla tuomassa erillisyyden tunnetta. Ollaan mieluummin kuin ei huomattaiskaan. Itse olen kokenut näin siskoni miehen taholta. Kaikki muut vl-tutut kyllä huomaavat ja tervehtivätkin.
Oikeistaan sinulla ei ole mitään hätää, kun tunnustat Jeesuksen Herraksesi.
Meidän vaan on todettava, että koko SRK on ikään kuin ukon alkutaipaleella, lain alla ja etsimässä Jeesusta. Miksi? juuri siksi, etteivät he uskalla jättää tulevaisuuttaan yksi Jeesuksen varaan ja johdatukseen, vaan on viikoittain käytävä niillä kolehtisynninpäästöillään. Aikamoista souvia.
Heitä vaan voi toki rohkaista, kuhan Herra löytyy ei tarvitse VL ihmistä mihinkään, vain Jeesus riittää.
Mutta avaajalle. Me elämme uutta liittoa, siis Jeesuksen aikaa, joka poikkeaa vahasta liitosta, siis Jumalan liitosta Abrahamin kassa juuri 100%.
VL. aikaan Jumala oli vaativa, ihmisen tuli aina miellyttää Jumalaa veriuhreilla, että sai Jumalan vihan laantumaan, ja tulla vahurkaaksi. Ihmisen tuli lähentyä Jumalaa, vaikka Hän puhui vain ani- harvoille. Uuden liiton aikana, sitä vastoin tilanne tuli täysin päinvastaiseksi. Jumala tuli ihmiseksi, eli ja koki meidän hätämme ja ilomme ja kuoli puolestamme, Jeesus oli näin ollen viimeinen veriuhri Isälle, eli Jumalalle.
Mitä tämä siis merkitsee sinulle. Se merkitsee sitä, että kuppi on nyt niin päin, että vain sinun täytyy ottaa vastaan Jeesuksen sovitustyö, ja kertoa suulasi tunnustavasi Jeesuksen Herraksesi ja Vapahtajaksesi. Enää ei tarvita mitään uhreja, eikä sakramentteja, vain usko, kaste ja uudestisyntyminen ylhäältä, joka tulee sitten kasteessa, kun otat vastaan Jeesuksen. Se ei tarvitse tuekseen mitään lahkoja, usein ne vain pahentaa tilanteen.
Kun Jeesukselta kysyttiin, miten pääsee taivaaseen, Hän vastasi >> "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
Oletko koskaan kuullut että VL sanoo sinulle, oletko uudestisyntynyt ylhäältä?? Jollei, niin hän ei totuta Herran kehoitusta.
Rauhaa.
Useinkaan puheet jeesuksesta tai jumalasta. Niihin on hyvä saada etäisyyttä jotta voi tarkastella asioita rauhassa. Menee varmasti vuosia ennen kuin pystyy rauhallisin mielin elämään arkea ilman ainaista psyykkistä synnin tuntoa. Toisin kuin uskovaiset ajattelevat, ihminen voi elää onnellista ja tasapainoista elämää ilman raamatuakin ja muita ohjattuja oppeja. Sydäntä särkee kun lukee teidän kirjoituksianne. Tunnen ihmisiä jotka elävät samassa tilanteessa kuin te. Ilman ammattiauttajia he eivät selviä. Apuun turvautuminen ei ole koskaan osoitus tyhmyydestä. Niin vahvaa ihmistä tuskin on joka pystyy yksin käsittelemään näin vaikeita asioita. On myös muistettava että uskonsa jättävä menettää myös hyvin usein parhaat suhteensa omiin vanhempiinsa, vaikka suhde heihin sinällään säilyisikin hyvänä. Olen itse nähnyt vl uskon läheltä, mutten onneksi ole joutunut kasvamaan hengellisen painostuksen alla nuoruudessa. (Vl) uskossa on paljon hyvääkin ja uskon tietäväni miksi ihmiset haluavat elää sen mukaisesti. Monelle se on koko elämä ja onnellisen elämän edellytys, toisen tien valinta olisi monelle liian raskasta. Kasvatus uskovaisissa perheissä on vääjäämättä lapsen ajatuksia voimakkaasti ohjailevaa ja sitoo ihmisen ajatukset Jumalaan, vaikka kukaan ei voi tietää varmasti, onko sellaista edes olemassa. Meillä pitäisi olla vapaa tahto lähestyä Jumalaa myöhemmin mikäli kokisimme sen oikeaksi. Tätä vapaata valintaa ei löydy uskonnollisista liikkeistä ja niille jotka eivät mahdu haluttuun malliin aikuisiässä, eli vaiheessa jolloin itsenäinen ajattelukyky on kehittynyt, todetaan vain että tehkää parannus. Se on hyvin julmaa ja ei missään nimessä inhimillistä saati hyväksyttävää.
Onpa niin tuttua,että.. Itsekin kun vasta kypsällä iällä "uskalsin" ruveta ajattelemaan ja elämään eri tavalla kuin mitä koko lapsuus-ja jopa aikuisikä on opetettu rauhanyhdistyksen piirissä ja kun sitten irtaannuin vl-yhteisöstä,niin suurin osa entisistä "uskon veljistä/sisarista" hylkäsi täysin ja se tuntui äärettömän julmalta.Sitä oli ja on vaikea ymmärtää,kun kuitenkaan mitää pahaa heille koskaan en ole aiheuttanut. Itse kyllä olen yrittänyt parhaani mukaan moikata heitä ja joskus yritän vaihtaa jopa muutaman sanasen heidän kanssaan,he kun ovat olleet vuosien saatossa hyviä tuttuja,naapureita,työkavereita,jopa ystäviä,jotenka samalla osoitan,että enhän minä heitä ihmisinä ole hyljeksimässä,kuin myös tuon senkin julki,että minäkin olen edelleen luonteeltani/persoonaltani ihan sama ihminen,kuin ennenkin,vaikka jätinkin rauhanyhdistyksen seurat ja heikäläisten tavat.
Ja kuten muissa kirjoituksissakin sanottiin,niin minäkään en koe kieltäneeni uskoa,puhumattakaan että olisin "epäuskoinen", mutta sitähän vl-yhteisö ei voi ymmärtää, se on niin syvään juurtunut hokema.
Se vielä mainittakoon,että poikkeuksiakin on, ja se lämmittää mieltä,kun vl-yhteisössäkin on niitä sydämellisiä ihmisluonteita,jotka edelleen moikkaavat,voivat tulla jutuille ja heitä ei näytä häiritsevän ollenkaan,että olen jättänyt heidän joukkonsa. Noissa välittömissä kohtaamisissa jopa unohdan ne julmasti selän kääntävät lestaatiolaiset.
Itsekin ennen vl-uskovaisena ajatteli,että miten nuo epäuskoiset uskaltaa elää maailmassa/epäuskossa synnit tunnollaan,entä jos kuolema tulee,niin kadotukseenhan ne joutuu??
Nyt itse sen sen joukon jättäneenä, silmäni ovat avautuneet näkemään asiat ihan toisella tapaa;ei täällä missään "synnissä ryvetä", eletään ihan tuiki tavallista elämää, lähimmäistä kunnioittaen,rehellisyyttä noudattaen ja esim jos loukataan lähimmäistä,niin asiat korjataan kuntoon,anteeksipyyntö/anto on ihan yhtäpitävä lääke, ilman mitään jeesuksen veriä.
Suvaitsevaisuutta siis molemmin puolin :))
eikä edes ulkopuolisten kanssa. Seuroissa jos käy silloin kun pääsee.
Sekin olis hyvä ottaa huomioon, että kaikki ei ole edes seuraihmisiä.
Joka haluaa olla yksin, ei sitäkään voi pakottaa kenenkään seuraan. Parasta olis itse ottaa ne ensimmäiset askeleet ja lähteä itse liikkeelle, jos kaipaa seuraa.