Seurustelempa muuan as-tytön kanssa, itsellänikin diagnoosi todettu. Kumpikin olemme korkeakoulutettuja. Nyt kesällä häät ja aiomme tehdä 2-3 lasta. Sanokoon muut mitä sanovat, aiomme tehdä.
Tekisi mieli kehottaa muitakin asseja lisääntymään keskenään. Jos määrämme on vähäinen, me emme saa taviksilta ihmisarvoista kohtelua. Ja minä ainakin- haluan- vaatia!! sitä yhteiskunnalta. Meikäläisiä on ylenkatsottu liian pitkään.
Mikä oikeus taviksilla on sanoa meidän olevan sairaita tai poikkeavia? Individualismi on toki parempi keino kehittää persoonaansa kuin persoonaton, hyvin pinnallinen laumakulttuuri jota tavikset viljelevät keskenään.
Me olemme yhtä älykkäitä, ellemme taviksia älykkäämpiäkin jotkut -meille maan hiljaisille kuuluu myös oikeus perustaa perheitä ja olla omalla tavallamme osa yhteiskuntaa. Kasvatan lapsemme oman ja kultani keräämän elämänkokemuksen turvin sietämään tavisten maailmaa ja pärjäämään siinä.
Mutta meillekin kuuluisi enemmän arvostusta ja jalansijaa siinä yhteiskunnassa, koska määrämme on kasvussa. Nyt on aika lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia tasaveroista kohtelua ja vapautta olla oma itsemme ilman terapioita. tavisten yhteiskunnan sietää joustaa välillä meidän suuntaamme... työpanoksen kun assikin pystyy sille tarjoamaan.
Tekisi mieli kehottaa muitakin asseja lisääntymään keskenään. Jos määrämme on vähäinen, me emme saa taviksilta ihmisarvoista kohtelua. Ja minä ainakin- haluan- vaatia!! sitä yhteiskunnalta. Meikäläisiä on ylenkatsottu liian pitkään.
Mikä oikeus taviksilla on sanoa meidän olevan sairaita tai poikkeavia? Individualismi on toki parempi keino kehittää persoonaansa kuin persoonaton, hyvin pinnallinen laumakulttuuri jota tavikset viljelevät keskenään.
Me olemme yhtä älykkäitä, ellemme taviksia älykkäämpiäkin jotkut -meille maan hiljaisille kuuluu myös oikeus perustaa perheitä ja olla omalla tavallamme osa yhteiskuntaa. Kasvatan lapsemme oman ja kultani keräämän elämänkokemuksen turvin sietämään tavisten maailmaa ja pärjäämään siinä.
Mutta meillekin kuuluisi enemmän arvostusta ja jalansijaa siinä yhteiskunnassa, koska määrämme on kasvussa. Nyt on aika lyödä nyrkkiä pöytään ja vaatia tasaveroista kohtelua ja vapautta olla oma itsemme ilman terapioita. tavisten yhteiskunnan sietää joustaa välillä meidän suuntaamme... työpanoksen kun assikin pystyy sille tarjoamaan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
toisenne? itse en edes tunne ketään tyttöä jolla olisi asperger.
Suomi24:n keskusteluissa kiinnostuimme toisistamme. ja niin, on muuten olemassa assien oma keskustelupalstakin, googlaa hakusanalla aspalsta.
Löytyy meitä sieltä pilvin pimein.
joissa esiintyy Aspergerin syndroomaa, esiintyy usein vaikeampiakin autismin muotoja? Entä jos saatte vaikeasti autistisen kehitysvammaisen tasolle jäävän jälkeläisen, joka ei opi edes puhumaan?
Olen as-miehen vaimo ja as-pojan äiti. Meillä on viisi lasta. Muut lapsemme ovat ns normaaleja, vain nuorimmalla on as. Saamme parhaillamme lapsenlapsia. Eniten pelkään sitä, että sukuumme syntyy vaikeasti autistisia lapsia.
Emme tienneet Aspergerin oireyhtymästä. Olen tosin aina tiennyt, että mieheni on poikkeava ihminen, mutta hänen poikkeavuudellaan ei ollut nimeä, kunnes nuorin poikamme syntyi ja rupesi kolmevuotiaana oirehtimaan. Kun hän oli viisivuotias saimme diagnoosin. Samalla miehelleni selvisi myös hänen oman poikkeavuutensa laatu. Hän on ollut lapsena samanlainen kuin as-poikamme.
Itse asiassa neuvoisin, että ette hankkisi lapsia ollenkaan, koska Aspergerin oireyhtymään liittyy kyvyttömyys eläytyä muiden ihmisten maailmaan. Sellainen ominaisuus ei ole vanhemmalle hyväksi. Itse olen joutunut olemaan yliempaattinen, koska mieheni ei osaa sellainen olla.
Ei aspergeriin välttämättä liity empatian puutetta. Vaikeus ymmärtää sanatonta viestintää ja lukea rivien välistä saattaa antaa sellaisen vaikutelman, että assi ei osaisi eläytyä muiden maailmaan, mutta oikeanlaisella kommunikointityylillä (eli sanotaan asiat mahdollisimman suoraan ja yksiselitteisesti) ja harjoittelemalla pääsee pitkälle. Sanoisin, että täydellinen empatian puute viittaa pikemminkin autismiin tai persoonallisuushäiriöön. Lapset ilmaisevat tarpeensa selkeämmin kuin aikuiset, minkä takia assi saattaa ymmärtää lapsia paljon paremmin kuin aikuisia ja olla siten ihan yhtä hyvä vanhempi kuin nenttikin.
että he eivät suostu tekemään mitään toisten mieliksi. Asseilla on omat harrastukset, joista he ovat kiinnostuneita, mutta he eivät halua osallistua toisten perheenjäsenten harrastuksiin, jos ne eivät kuulu heidän omiin intresseihinsä.
Heidän ruokavalionsa on hyvin rajoitettu, sillä he eivät suostu syömään toisten perheenjäsenten lempiruokia, vaan ainoastaan niitä ruokia, joista he itse pitävät, jne loputtomiin.
Uskon, että kahden assin liitto voi olla hyvin onnellinen, jos heillä on samanlaiset mielenkiinnon kohteet. Mutta lapsia en kehota hankkimaan. Kahden assin lapsethan voivat olla myös ei-asseja ja silloin nämä joutuvat elämään liikaa vanhempiensa ehdoilla ja liian rajoittuneessa elämänpiirissä. Mielestäni se ei ole lapsille hyväksi.
Monetkaan tällä palstalla keskustelevat ihmiset, jotka pitävät itseään asseina eivät todellisuudessa ole sellaisia, varsinkaan, koska monellakaan ei ole edes diagnoosia.
Ei nuo mainitsemasi asiat johdu epäempaattisuudesta, vaan esimerkiksi tiettyjen ruokien välttäminen johtuu aistiyliherkkyydestä. Esimerkiksi niin käsittämättömältä kuin se saattaa nentistä tuntuakin, tomaatti voi maistua assin suussa todella kitkerältä tai kalan haju voi saada aikaan voimakkaan oksennusreaktion. Ihmeellistä, että assia vaaditaan syömään puistattavia ruokia. Eihän laktoosi-intoleraatikkoakaan vaadita juomaan maitoa. Mielestäni on myös ihan käsittämätöntä, että assin pitäisi harrastaa sellaista mikä ei häntä kerta kaikkiaan kiinnosta. Eihän assikaan varmaan vaadi sinua harrastaman omaa omituista harrastustaan.
Mielestäni SINÄ tässä kuulostat epäempaattiselta jos joku! Et tajua, että asperger-oireet ei ole mitään oikuttelua, vaan ihan oikeita vaivoja joista assi kärsii. Vaatimus että assin pitäisi toimia "toisten mieliksi" ja kestää kärsimykset mitä se voi aiheuttaa, on melkein hyväksikäyttöä. Ihan sama kuin kumppanisi vaatisi että sinun pitää hänen mielikseen suostua anaaliseksiin vaikka kokisit sen miten kivuliaana.
noin "mustavalkoista" assiutta ja kyvyttömyyttä empatian tuntemiseen. Kertomasi on osin totta, mutta vain osin.
Meidänkin suvussa on assiutta ja tulivat ilmi, kun nuorimmaisella - tyttärellä - todettin As.
Tytär on taas yli-empaatiinen, suree liikaakin mm toisten epäonnea ja vastoinkäymisiä. Assien - osan heistä - yli-empaattisuus on tutkijoilla tiedossa ja niistä on ollut mainintoja monissa jutuissa ja julkaisuissa.
Joten unohtaisin pahimmat uhkakuvat tunteettomuudesta. Toinen ääripää yli-empaattisuus/kiltteys voi sekin aiheuttaa ongelmia, sillä kilttiä ja herkkää assia voivat jotkut käyttää hyväksi. Esim aikuisena taloudellisesti.
muuta sitä, että minä olen se, joka aina saan joustaa ja ottaa perheemme assit kaikessa huomioon. Kun taas he eivät koskaan ota minua huomioon missään asiassa. Assin ei-assi puoliso saa elää koko ajan toisen ehdoilla. Mutta turha minun on täällä tätä selittää, kun assit eivät tajua, että perhe-elämässä täytyy ottaa toisetkin huomioon.
Olet tyypillinen epäempaattinen ihminen. Ethän edes yrittänyt ymmärtää, mitä sanoin.
Sympatia on sitä että tuntee myötätuntoa (tai sääliä) toisia kohtaan. Empatia on taas sitä, että osaa asettua toisen asemaan, tietää miltä tästä tuntuu.
Itse olen As, ketjun aloittaja ja omaan as -diagnoosin. Ja osaan antaa ainakin omalle kihlatulleni tilaa uppotua omiin harrastuksiinsa, hän minun. Kuuntelemme toisiamme. Arvostamme toisiamme ja jaamme kotityöt. Osaamme ja pidämme toisiamme hyvänä. Vaikka kummallakin diagnosoitu vahva as.
Jos sinun perheesi on itsepäisempi, kaikkien assien ei ole. Tulee meihin kasvatuksen kauttakin kohteliaisuutta ja toisen huomioon ottoa. Sanoisin että tuo yksipuolinen suhtautumisesi asseihin oman perheesi suhtautumishäiriön takia on RASISMIA.
Ja etteikö teissä taviksissa ole muuten vain epäempaattisia, pinnallisia miehiä jotka eivät osaa ottaa naisia huomioon? Meissä asseissa on kuule harvemmin noita juopottelevia renttuja ja naisenhakkaajia, joita teidän populassanne on pilvin pimein.
Kait meitä voi pitää ominaisuutemme takia omana etnisenä ryhmänämme tavispopulaation sisällä. ja aina meitä väheksytään ja etuihimme puututaan.
Luen tuon lähes rasismiksi. Sitähän se on!
Vaan aion perustaa sen perheen, koska minä ainakin pystyn opettamaan omaksumani toisen huomioon ottamisen ja noirmaalin kiintymyksen osoittamisen eteenpäin. Sinä, kaikki meidät aspergerit samaksi populaksi ryhmittävä tavis, tässä epäempaattinen olet. Loukkaavaa käytöstä, jopa tuntemattomalta nettipersoonalta.
oireyhtymissä vaikutusta ravinnolla?
Kun esiintyy tuollaista ruokien valikointia, se voisi olla merkki puutostiloista. Mahdollisimman käsittelemätön, aito ja lisäaineista puhdas ravinto on parasta jokaiselle ihmiselle. Monet lisäaineet ja puutostilat ravinnossa aiheuttavat/tehostavat myös psyyken oireita.
Onnea teille, nuoripari!
Olet assin puoliso mutta et ole vaivautunut ottamaan aspergerin oireyhtymästä edes sen vertaa selvää, että ymmärtäisit ettei assi voi joustaa tietyissä asioissa sen enempää kuin neliraajahalvaantunut voi tuosta noin vaan ruveta kävelemään tai sokea näkemään. Vaikka assi tajuaa mitä häneltä odotetaan, hän ei silti pysty muuttumaan muiden mieleiseksi. Kyse ei ole ilkeydestä ja tahallisesta oikuttelusta, vaan neurologisista rajoitteista.
Sinä olet ilmeisesti terve, joten sinä voit joustaa - tai sitten jättää miehesi, jos et jaksa olla hänen tukenaan. Samanlainen tilanne on kaikilla, jotka ovat vammaisen tai vakavasti sairaan kanssa naimisissa. En tiedä, millainen arvomaailma sinulla on, mutta mielestäni on epäempaattista jättää elämänkumppani hänen sairautensa takia. Mutta jos et millään pysty elämään miehesi rinnalla, niin minkäs sille sitten mahtaa: Onhan sinun tietenkin ajateltava myös omaa jaksamistasi ja hyvinvointiasi.
En voi kuin toivottaa sinulle voimia ja viisautta tehdä oikeat valinnat.
Assin valikointi voi kohdistua ihan yhtä hyvin ruoan väriin tai materiaaliin tai siihen etteivät eri ruoka-aineet (esim pihvi ja salaatti) saa koskettaa toisiaan lautasella, kuin ruoan sisältämiin ravinteisiin.
Esimerkiksi minä olen aika kaikkiruokainen, mutta haluan aina syödä salaatin eri lautaselta kuin lämpimän ruoan, olen todella tarkka viimeisen myyntipäivän suhteen enkä mielelläni syö eineksiä, makkaraa tai muita sellaisia ruokia joista en ole varma mistä ne on valmistettu enkä sellaisia ruokia jotka tarttuvat kitalakeen (kuten ylikeitetty pasta tai popcornin hituset).
Olen samaa mieltä, että mahdollisimman aito ja puhdas, hyvistä raaka-aineista tehty ravinto on parasta. Muistan lukeneeni jostain, että assien ja tarkkaavuushäiriösten olisi hyvä syödä paljon omega3-rasvahappoja ja välttää nopeita hiilihydraatteja (sokeri, vehnäjauho). Tietenkin sama pätee kaikkiin ihmisiin.
voin todeta, että assi-tytär tuntee kyllä niin empatiaa kuin sympatiaakin - molempia. Osaa asettua toisen asemaan ja tietää miltä toisesta tuntuu.
Tuollainen me-he (assit-tavikset) ajattelu jos mikä on rasistista. Eiköhän tässä kaikki olla ihmisiä. Ei aleta jakamaan noin voimakkaasti ihmisiä eri lokeroihin. Joskus tuntuu, että ihminen määrittää oman itsensä liikaa sairautensa kautta, eikä sen kautta mitä todella on... Ettet sinäkin, aloittaja?
As-oireet ovat niin lieviä ettei assia edes huomata.
kaikkeni perheemme as-henkilöiden tukemiseksi. Olen ollut 35 vuotta naimissa mieheni kanssa, enkä aio ottaa avioeroa. Hyväksyn toki omat perheenjäseneni, vaikka elämä heidän kanssaan onkin välillä vaikeata.
Puhu sinä sitten vasta avioliitosta ja puolison hyväksymisestä, kun olet ollut yhtä kauan naimisissa kuin minä.
Lapsiasiassa varoitan sinua vakavasti: perinnöllisen sairauden kanssa ei ole leikkimistä. Meidän puolustuksemme on siinä, että emme silloin kun oli lasten hankkimisen aika tienneet koko oireyhtymän olemassaolosta mitään.
Koet siis aspergerin sairaudeksi? Itselläni on sellainen ja toisella pojallani, mutta en ole koskaan pitänyt sitä sairautena.
äitini ja isänikään sen puoleen tienneet assista, eikä sen mahdollisesta perinnöllisyydestä. Itse olin kuitenkin ei-toivottu lapsi, eli vahinko. Olen kuitenkin ihan yhtä hyvä kuin kuka tahansa nt-ihminen, vaikka minulla on ongelmia tietyissä asioissa. Kykenen suoriutumaan ja elättäämään itseni sekä perheeni siitä huolimatta. Minulla on lapsia, eikä as ole sellainen sairaus/ominaisuus, että sitä pitäisi pelätä ja steriloida itsensä, ettei levitä sitä lisää.
Omat lapseni ovat ainakin älykkäitä ja viehättäviä, paljon parempia kuin tuttujen nt-ihmisten penskat, että enpä tiedä, kumman olisi pitänyt ehkäistä paremmin.
Olen keskustelun aloittaneen aspergerin puoliso ja minun lapsuuden kodissani (minä ja isä aspergerejä, äitini tavallinen) nimenomaan minä ja isäni jouduimme aina joustamaan kaikessa. Äitini päätti muun muassa perustaa sijaisperheen (Asperge-lapsen kannalta pahin mahdollinen vaihtoehto) ja perustikin. Siitä huolimatta että kaksi kolmasosaa perheenjäsenistä vastusti.
Hän on vaatinut koko perhettä käymään terapiassa, jotta sijaisperheen pyörittäminen onnistuisi. Kohtuuton vaiva sijaisperheen vuoksi mielestäni. Toisena vaihtoehtona olisi ollut, että äitini olisi mennyt esim. päiväkotiin töihin, mutta ei, vaan hänen mukavuuden halunsa ajaa sekä minun että isäni henkisen terveyden ohi.
Äitini on aina puolustellut tekoaan minulle sanomalla, että minä omalla elämälläni saan tehdä mitä haluan, mikä kuulostaa siltä, että minun hänen mielestään pitäisi pistää vahinko kiertämään ja tehdä samoin omille lapsilleni.
Kaikki lääkärit ym. joiden kanssa olen asiasta keskustelleet ovat sanoneet, että äitini on SAIRAS ja ettei yksi ihminen saisi käyttää sellaista mielivaltaa asioissa, jotka vaikuttavat kaikkien elämään.
En lähde nyt kritisoimaan sitä, mitä sanoit epäempaattisuudesta.
Sanon vain, ettei aspergeriin sinällään kuulu epäempaattisuus. Epäempaattisuus on seurausta narsistisesta häiriöstä, eikä as-henkilö ole 100% varmuudella narsisti. ;)
Assi vaikuttaa epäempaattiselta, mutta syy tähän on viestinnässä ja vuorovaikutuksessa. Assi voi olla empaattinen, muttei osaa osoittaa sitä.
Koska kyse on vuorovaikutuksen ongelmasta, sen seuraukset ovat molemmin puoliset. Et voi olla varma, vaikka miehesi ei kokisi sinua empaattiseksi.
Sillä jos vuorovaikutus ei toimi sinun suuntaasi... miksi se toimisi toiseen suuntaan?
Moni assi elääkin elämänsä luullen, ettei hänestä välitetä.
Ei ole kovin mukavaa elää elämää, jossa ei voi kokea välittämistä.
Minä en ole hakenut as-diagnoosia, mutta yhden psykiatrin mukaan olen "melko varmasti" assi, joten uskallan kommentoida tätä empatia-aihetta asperger-ihmisen näkökulmasta.
Koen olevani aivan erityisen empaattinen ihminen. Yksi elämäni suurimmista tragedioista on se, että jotkut, läheisetkin, ihmiset ovat pitäneet minua epäempaattisena tai "ei kovin empaattisena". He eivät ole osanneet tulkita minua, koska as-ihmisenä viestin eri tavalla kuin valtaosa ihmisistä. Olen myös hyvin rehellinen ja teeskentelemätön, mitä tulee tunteiden osoittamiseen: en liioittele sanoilla, eleillä tai ilmeillä tunteitteni voimakkuutta. Olen joskus miettinyt, että ehkä minun pitäisi tuoda tunneilmaisuuni monille taviksille tyypillistä draamallista ekstraa, jotta vaikuttaisin empaattisemmalta!
Nyt aikuisiällä kuulin, että eräs ala-asteen luokkatoverini oli sanonut yhteiselle tuttavallemme pitävänsä minua epäempaattisena. Ironista on, että tämä samainen tyyppi aikoinaan koulukiusasi minua vuosikausia! Minä en ikinä pystyisi kiusaamaan ketään, kerran yritin (!), mutta aloin itkeä kesken kiusaamisen, kun siitä tuli niin paha mieli...
Itse koen olevani myös yliempaattinen ja yliherkkä. Se ei todellakaan näy ulospäin kun olen aikuisen kanssa tekemisissä. Kun olen pienen lapsen kanssa tekemisissä pystyn osoittamaan empatiaa aidosti, koska he eivät arvostele toista. Jos esim. työkaverin läheinen ihminen kuolee (tositapaus) en osaa sanoa edes "otan osaa", koska äänensävy olisi kuitenkin väärä. Eli en sano mitään, katson vaan. Jos jollekin sattuu jotain kivaa, en osaa onnitella niin, että se kuulostaisi "sydämelliseltä", vaan onnittelu kuulostaa tylyltä ja siltä, etten tarkoita sitä. Samoin "Hyvää lomaa", "Hyvää viikonloppua" jne. Eli noita juttuja, joita pitäisi osata jokapäiväisessä kanssakäymisessä ilmaista. Myöskin toisen koskeminen on erittäin vaikeaa, esim. halata myötätunnon osoitukseksi, jota myös harrastetaan sanattoman myötätunnon eleenä.
Eli ongelma on tosiaan se myötätunnon ilmaisun vaikeus. Myöskin kun on tämmöinen tilanne niin usein tunnen tavallaan etääntyväni sisäisesti tilanteesta, tulen melkein vihaiseksi siksi, että tunnen paineen joka kohdistuu minuun koska pitäisi osoittaa empatiaa. Siksi on melkein mahdollista, että nauran päin naamaa jollekin, jolle on sattunut kauhea onnettomuus. Ymmärrän kyllä toisen tuskan ja tunnen myötätuntoa, mutta en pysty pääasiassa osoittamaan sitä. Poikkeustilanteita on tietysti.
että osaa katsoa asioita toisen ihmisen näkökulmasta. Ilmaisun niukkuus tai runsaus ei kuulu tähän asiaan mitenkään.
Kyllä pitää ottaa toiset huomioon. Minä en esimerkiksi ole koskaan pakottanut poikaani menemään iltapäivähoitoon koulun jälkeen, koska as-poikani inhoaa sitä, vaan olen lyhentänyt omaa työpäivääni. En ole myöskään yrittänyt sosiaalistaa poikaani väkisin, vaan tukenut hänen yksinäisiä harrastuksiaan (lueskelee, kirjoittaa, piirtää tosi hienosti). Lastenlinnassa sain aina toruja toiminnastani. Onneksi meidän ei nyt enää tarvitse käydä siellä, kun poika sai niin hienot arvioinnit opettajalta.
Empatialla tarkoitetaan, ainakin psykologiassa ja sosiaalitieteissä, myötäelämisen kykyä, joka tietysti käytännössä merkitsee lähes samaa kuin kyky "katsoa asioita toisen ihmisen näkökulmasta".
Olet oikeassa siinä, että henkilön ilmaisun niukkuudella tai runsaudella ei todellisuudessa, de facto, ole tekemistä henkilön empatiakyvyn kanssa, mutta juuri sellainen virheellinen käsitys kulttuurissamme valitettavasti vallitsee: ihmiset tulkitsevat toisiaan sekä suoran että epäsuoran ilmaisun perusteella, ja tunneilmaisu on olennainen osa näitä kumpaakin. Juuri tuota nimenomaista virhekäsitystä tuossa aiemmassa kirjoituksessani kritisoin: henkilön ilmaisusta ei aina voi päätellä onko hän empaattinen vai ei, tämä pitää paikkansa erityisesti monien assien kohdalla.
Tunnen varmasti empatiaa, mutta olen siinä usein vähän hidas. Siinä missä ihminen yleensä osaa tunnistaa toisen ihmisen tunnetilan hänen kehonkielensä perusteella "automaattisesti" ja mukauttaa oman kehonkielensä siihen yhtä sujuvasti, minun pitää ymmärtää sama asia älyllisesti ja se vie aikaa.
Jos toinen (aikuinen) ihminen itkee, yleensä jähmetyn ja alan pohtia miksi hän itkee, sen sijaan että osaisin reagoida hänen tunnetilaansa automaattisesti. Mutta kun viimein ymmärrän miksi hän itkee, tunnen aitoa empatiaa häntä kohtaan.
Lapsia ja eläimiä kohtaan on paljon helpompi tuntea välitöntä empatiaa, sillä heidän tunneilmaisunsa on yksiselitteisempää.
Sitähän se on. Mutta empatian ilmaisu vaikuttaa, kuten joku muukin tässä sanoi, siihen miten nt-ihminen kokee toisen empaattisuuden. Eli tosiasiassa voit tulkita toisen empatiakyvyn täysin väärin. Tai joku voi tulkita sinun empatiakykysi. Toisen ajatuksia kun harva osaa lukea.
Pitkässä suhteessa vallitsee mielestäni ihanteellisessa tilanteessa luottamus toisen empaattisuuteen. Mutta kyllähän sitä toisen oppii tuntemaan vuosien varrella ja harva pariskuntahan sitten loppujen lopuksi sopii toisilleen. Joku valittaa, että on assin vaimo, mutta ongelmat ei välttämättä johdu itse assiudesta ja mies joka ei kunnioita vaimoaan voi olla muutenkin pirullinen kumppani, että valitettavaa löytyy aina.
"Ilmaisun niukkuus tai runsaus ei kuulu tähän asiaan mitenkään."
Aivan, tuota minäkin koitin sanoa. Käytännössä kuitenkin ilmaisu yhdistetään yleisesti empatiakykyyn ja näyttäisi siltä, että monien nt-ihmisten empatia on rakentunut täysin viestinnän pohjalle.
Kun nyt ilmeisesti koitit sanoa, että viestintä ei ole syy miehesi epäempaattisuuteen, joudut automaattisesti myös tunnustamaan oman epäempaattisuutesi.
Koska tuossa tilanteessa on hyvin mahdollista, että myös miehesi pitää itseään empaattisena ja sinua epäempaattisena.
Viestintä ei saisi vaikuttaa empatiaan. Se kuitenkin vaikuttaa.
Kun olen sivusta seurannut joitain kertoja ntn ja assin välistä keskustelua, olen huomannut, että assi ei varsinaisesti ole lopulta epäempaattinen, vaan hän ei vaan tajua kaikkia asioita.
Assi saattaa rikkoa sosiaalisia sääntöjä ja sanoa sopimattomia asioita väärinä hetkinä...
Mutta samalla kuitenkin nt-ihminenkään ei pystynyt mitenkään ottamaan assia huomioon. Hän tulkitsee vähintäänkin yhtä koomisen idioottimaisesti, kuin assi, assin kommunikoinnin väärin.
Mielestäni ntn toiminta on noissa tilanteissa ollut enemmän itsekästä, kuin assin.
Itse tilanteen ulkopuolisena henkilönä olisin kuitenkin ymmärtänyt, mitä assi koittaa sanoa ja reagoida häneen empaattisesti. Nt ei pystynyt, hänen empatiansa kohde oli kielessä ja kun kieltä ei enää ollut, hän oli täysin välinpitämätön toista kohtaan ja saattoi oikeuttaa toimintansa itsekkäästi.
"Siinä missä ihminen yleensä osaa tunnistaa toisen ihmisen tunnetilan hänen kehonkielensä perusteella "automaattisesti" ja mukauttaa oman kehonkielensä siihen yhtä sujuvasti, minun pitää ymmärtää sama asia älyllisesti ja se vie aikaa."
Tunnistan tästä itseni jossain määrin. Tuntuu siltä, että ei pelkästään tässä empatiassa, vaan kaikessa, assi ajattelee juuria ja nt ajattelee latvaa. Tai jotain sen suuntaista.
Jollain tasolla ajattelu päinvastaista.
Mutta mistä niitä noin vain poimii? Olen jo lastentekoiän ohittanut, joten ei olisi sitäkään 'vaaraa'.