Poliisi karkotti kaksi sudanilaista Oulusta
14.5.2007 17:04
Kaksi raiskaukseen syyllistynyttä sudanilaismiestä on karkotettu Oulusta.
Miehet on saatettu kotimaahansa Sudaniin, jossa heidät on luovutettu paikallisille viranomaisille.
Lisäksi miehet on määrätty maahantulokieltoon koko Schengenin alueella. Toisen maahantulokielto on voimassa toistaiseksi, toisen viisi vuotta. Karkotuspäätöksen yhteydessä Ulkomaalaisvirasto on lakkauttanut miesten pakolaisaseman.
Kolme sudanilaista miestä syyllistyi törkeään raiskaukseen Oulussa kesäkuussa 2005. Oulun käräjäoikeus tuomitsi heidät vankeusrangaistukseen, jotka on suoritettu Suomessa.
Yhden tekijän vankeusrangaistus jatkuu vielä. Oulun poliisi valmistelee hänen karkotuspäätöksensä toteuttamista välittömästi vapautumisen jälkeen.
STT
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo eikä tarvinnut edes banaanilla paiskata :)
raiskattu kärsii koko elämänsä tuosta törkeästä teosta.ois pitänyt noilta tekijöiltä pallit poistaa ja sitten vasta karkottaa.liian löysä on todella suomen laki,ei voi muuta sanoa
vaan jos otetaan silmästä silmään niin ne pitäis jättää lukittuun huoneeseen ja sitoa kiinni patteriin ja niille pitäis järjestää toki seuraa myös, ja siihen ehdottaisin Ruotsin euroviisuesiintyjiä, ja eiköhän viesti menis perille eteenkin kun ei anna vaseliinipurkkia ruottalaisille mukaan, sen jälkeen lähetettäs ne takas kotia, toki niitten pitäis maksaa omat liput tavalla tai toisella...