"Abortti ei ole vain naisen päätös"

Tällä palstalla - ja monessa muussakin paikassa -on useaan kertaan ilmennyt väitteitä, ettei nainen voi yksin päättää abortista.

Vaikka lapsi on saanut perintötekijät tasaisesti molemmilta vanhemmiltaan, kaikki tsygootista lapseksi kasvamiseen tarvittavat ravintoaineet ovat peräisin äidin verenkierrosta. Kun kerran äidin pitää "rakentaa" lapsi, kantaa loissuhteessa elävä sikiö sisällään ja vielä synnyttää se, tarvitaan minusta aika vahvat perustelut, jos väitetään että molemmilla vanhemmilla on yhtäläiset oikeidet päättää abortista.

Abortti joko tehdään tai ei tehdä -puoliaborttia ei tietääkseni ole vielä kehitetty. Miten sitten menetellään tilanteissa, joissa jompikumpi vanhemmista tahtoo tulevan lapsen abortoitavaksi?
171412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

kyllä elä loissuhteessa äitiinsä. Ollakseen loinen, täytyy olla jotain muuta lajia. Siis toisen lajin eliö käyttää elääkseen toisen lajin eliötä.

Ei muuta kommentoitavaa.

Äänestä
  • ...sikiö ei pärjää ilman äitiä? Loinen mikä loinen; nappaa verenkierrosta ravintoaineita jopa siihen tahtiin että jos äiti ei syö kunnolla, hän kärsii. Sikiö pystyy käyttämään myös äidin varastoja hivenaineiden ym. suhteen.

    Äänestä

  • miksi sitten... kirjoitti:

    ...sikiö ei pärjää ilman äitiä? Loinen mikä loinen; nappaa verenkierrosta ravintoaineita jopa siihen tahtiin että jos äiti ei syö kunnolla, hän kärsii. Sikiö pystyy käyttämään myös äidin varastoja hivenaineiden ym. suhteen.

    kehitetty.

    Äänestä

  • Sikiö elää loissuhteessa, koska kyseessä on yksipuolinen hyötysuhde, josta on vielä haittaa isäntäeliölle - eli äidille.

    Varsinainen loinen sikiö ei tietenkään ole, koska on äidin kanssa samaa lajia. "Loissuhde" kuitenkin on harvinaisen kuvaava termi tälle lapsen elämiselle äidin sisällä, siitä on turha ruveta väittelemään.

    Äänestä

  • Lucid kirjoitti:

    Sikiö elää loissuhteessa, koska kyseessä on yksipuolinen hyötysuhde, josta on vielä haittaa isäntäeliölle - eli äidille.

    ihan niin ole...tottakai äidillä on enempi päätösvaltaa, onhan hän vastuussa lapsesta ainoastaan, tämän syntymään asti, hän kärsii(?)synnytyskivut, hän on yleensä se kuka on vastuussa myös lapsen hoitamisesta..
    Mutta tottakai myös isän mielipidettä pitää kuunnella ja kysyä. Jos eletään parisuhteessa, isäm mielipide on eritoten tärkeä. Oma kokemukseni on se kun olimme seurustelleet mieheni kanssa muutaman kuukauden.Tulin raskaaksi. Olisin halunnut pitää lapsen mutta isä ei. Puhuimme, juttelimme ja lopulta päädyimme aborttiin.Jos olisin jäänyt yksin lapsen kanssa, olisin sen pitänyt.
    Toinen, ystäväni tarina taas on se, kun hän tuli raskaaksi..mies halusi pitää lapsen, nainen ei..ja nainen päätyi aborttiin..
    Eihän se tietenkään ole pelkästään naisen päätös..pitäähän toisen mielipidettä kuunnella ja jutella asiasta, mutta onhan se päätös Lopullisesti naisen...

    näin äitinä on kyllä vaikea ajatella että sikiö olisi loinen....sinulla ei taida olla lapsia..vai??

    Lapsensa abortoiva elää loissuhteessa, koska kyseessä on yksipuolinen hyötysuhde, josta on vielä haittaa isäntäeliölle - eli yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • miksi sitten... kirjoitti:

    ...sikiö ei pärjää ilman äitiä? Loinen mikä loinen; nappaa verenkierrosta ravintoaineita jopa siihen tahtiin että jos äiti ei syö kunnolla, hän kärsii. Sikiö pystyy käyttämään myös äidin varastoja hivenaineiden ym. suhteen.

    ..ilman raskauttakin!

    Loinen on elimistön tunkeilija joka haittaa sen normaalia toimintaa.
    Sikiö on siellä missä sen luonnostaan kuuluukin olla ja naisen elimistö tukee raskautta.

    Äänestä

  • että..... kirjoitti:

    näin äitinä on kyllä vaikea ajatella että sikiö olisi loinen....sinulla ei taida olla lapsia..vai??

    Ei ole lapsia, ei...en ole erityisen lapsirakas, eikä suunnitelmissa ole hankkia omia lapsia.

    "Loinen" -vertaus on tietysti hieman töksähtävä, kysehän on kuitenkin luonnollisesta suvunjatkamisesta. Ravintonsa lapsi kuitenkin saa loisen tavoin, joten siitä tuon termin käyttö.

    Äänestä

  • mikä elätti kirjoitti:

    Lapsensa abortoiva elää loissuhteessa, koska kyseessä on yksipuolinen hyötysuhde, josta on vielä haittaa isäntäeliölle - eli yhteiskunnalle.

    tässäkin viestissä. Toisten asioissa on teillä aikaa moralisoida, ja oma järki on rempallaan.

    Voi aikoja voi tapoja.

    Äänestä

  • SE... kirjoitti:

    ihan niin ole...tottakai äidillä on enempi päätösvaltaa, onhan hän vastuussa lapsesta ainoastaan, tämän syntymään asti, hän kärsii(?)synnytyskivut, hän on yleensä se kuka on vastuussa myös lapsen hoitamisesta..
    Mutta tottakai myös isän mielipidettä pitää kuunnella ja kysyä. Jos eletään parisuhteessa, isäm mielipide on eritoten tärkeä. Oma kokemukseni on se kun olimme seurustelleet mieheni kanssa muutaman kuukauden.Tulin raskaaksi. Olisin halunnut pitää lapsen mutta isä ei. Puhuimme, juttelimme ja lopulta päädyimme aborttiin.Jos olisin jäänyt yksin lapsen kanssa, olisin sen pitänyt.
    Toinen, ystäväni tarina taas on se, kun hän tuli raskaaksi..mies halusi pitää lapsen, nainen ei..ja nainen päätyi aborttiin..
    Eihän se tietenkään ole pelkästään naisen päätös..pitäähän toisen mielipidettä kuunnella ja jutella asiasta, mutta onhan se päätös Lopullisesti naisen...

    tekee viimekädessä yksin ja yksinvaltaisesti nainen koska:

    1) Mies ei kanna lasta. Miehelle ei näin ollen synny samanlaista kiintymyssuhdetta lapseen kuin äidille - useimmat tahdon kautta isäksi tulleet miehetkin käsittävät isyytensä vasta lapsen syntymän jälkeen. Jos isä häipyy ennen tätä, ei suhdetta synny, ei sitten millään.

    2) Tästä seuraa se, että mies ei kiinny lapseensa niin hyvin kuin äiti voisi ja voi lähteä liitämään jos siltä tuntuu --> vastuu jää viimekädessä äidille.

    3) Näin ollen äiti on se joka kärsii raskauden ja synnytyksen, ja joutuu vielä hoitamaankin lapsen. Jos äiti ei alunperinkään ole halunnut lasta, ja mies on ja mies päättää lapsen synnyttyä tai pari kuukautta sitä katseltuaan (koska lapsi on kuitenkin vielä ensimmäiset kuukaudet äidistään riippuvainen imetyksen kautta) ettei huvitakaan leikkiä isää - vastentahtoisella äidillä on mukula käsissään, johon on kuitenkin syntynyt jo jonkinlainen suhde --> vastentahtoinen äiti on suhteessa lapseen eikä voi vaikka haluaisi antaa tätä adoptioon.

    Homma kusee aina loppujen lopuksi naisen naamalle. Nainen siis tehkööt päätöksen, haluaako hoitaa lasta vai ei, miehellä ei siihen mitään sanottavaa. Mielestäni miehen on turha sitten kantaa katkeruutta naiselle että nainen tappoi heidän lapsensa - jos se ei ollut edes suunniteltu, ja mies tiesi naisen kannan asiaan, saisi olla tyytyväinen että nainen edes viitsi kertoa hänelle asiasta.

    Äänestä

Että "abortti on yksinomaan naisen päätös". Väite on tosi, jos nainen pystyy sen toteuttamaan alusta loppuun ilman kenenkään muun henkilön myötävaikutusta asiaan, lähtien hedelmöityksestä, päättyen viemäriin.

Äänestä
  • Alkiolla on oikeus elämään. Väite on tosi, jos se pystyy toteuttamaan sen alusta loppuun ilman kenenkään muun henkilön myötävaikutusta asiaan, lähtien hedelmöityksestä, päättyen kuolemaan.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Alkiolla on oikeus elämään. Väite on tosi, jos se pystyy toteuttamaan sen alusta loppuun ilman kenenkään muun henkilön myötävaikutusta asiaan, lähtien hedelmöityksestä, päättyen kuolemaan.

    jos pystyt elämään koko elämäsi ilman muita ihmisiä ja heidän apuaan missään asiassa.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    jos pystyt elämään koko elämäsi ilman muita ihmisiä ja heidän apuaan missään asiassa.

    niin kritisoin edellisen kirjoittajan selostusta väitteiden todentamisesta.

    Äänestä

  • satua kirjoitti:

    Alkiolla on oikeus elämään. Väite on tosi, jos se pystyy toteuttamaan sen alusta loppuun ilman kenenkään muun henkilön myötävaikutusta asiaan, lähtien hedelmöityksestä, päättyen kuolemaan.

    Jos näillä reunaehdoilla mennään niin sopii hyvin. Nainen on omillaan ja alkio omillaan. Jos hedelmöitystä ei ole tapahtunut, ei ole myöskään mitään ristiriitaa tässä mielessä, mutta jos nainen on sattunut kuitenkin sortumaan sellaiseen toimintaan, että alkion oikeus elämään on realisoitunut, niin odotan jännityksellä lopputulosta yhdeksän kuukauden kuluttua...

    Äänestä

on tullut jonkin verran kommentteja. Anatomian oppikirjassa vuodelta 1995 verrataan hedelmöittyneen munasolun kiinnitymistapaa kohdunseinämään syöpäkasvaimeen. Selvitti mulle aikanaan paljon syöpäkasvaimista, suvunjatkamispuoli oli etukäteen tiedossa. Muuten no comments, tästä on väännetty kättä ikuisuuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lucid kirjoitti:

Tällä palstalla - ja monessa muussakin paikassa -on useaan kertaan ilmennyt väitteitä, ettei nainen voi yksin päättää abortista.

Vaikka lapsi on saanut perintötekijät tasaisesti molemmilta vanhemmiltaan, kaikki tsygootista lapseksi kasvamiseen tarvittavat ravintoaineet ovat peräisin äidin verenkierrosta. Kun kerran äidin pitää "rakentaa" lapsi, kantaa loissuhteessa elävä sikiö sisällään ja vielä synnyttää se, tarvitaan minusta aika vahvat perustelut, jos väitetään että molemmilla vanhemmilla on yhtäläiset oikeidet päättää abortista.

Abortti joko tehdään tai ei tehdä -puoliaborttia ei tietääkseni ole vielä kehitetty. Miten sitten menetellään tilanteissa, joissa jompikumpi vanhemmista tahtoo tulevan lapsen abortoitavaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu