Aina yksinäinen

en aamulla enää heräisikään. Täällä maailmassa naisia riittää vaikka olisin joukosta poissa. En ole korvaamaton.

Yritä vaan sinnitellä. Mä uskon että pystyt siihen.

Et ole sukupuoleton, saati universumin tylsin ja rumin olento.

Ensinnäkin vaikutat ihan mukavalta, sen perusteella mitä sain kirjoitustasi lukea. Ja ihmiseltä jolta minä ainakin halusin kysyä kaikenlaista (se siitä epämielenkiintoinen teoriasta).

Sanoit karvan kasvusta ja kropan pyöreydestä jne. Ne on ongelmana monen naisen itsetunnolla. Et varmaan ole meksikolainen susi mies kuitenkaan. Se että ne on monella tunnon päällä, ei tietysti tee siitä sen kevyempää kantaa. Mutta et ole mikään uniikki ruma ankanpoikanen joutsenten maassa. Siinä tarinassa se taisi kyllä olla joutsen se ruma poikanen... Mutta se vaan kuulosti hyvältä...

Niin mitenhän tän nyt purkitan... Halusin vaan jotain sanoa kun viestini poistin tästäkin...

Jaksa huomiseen ja sen yli, ne kaikki murheet tuntuu niin hirveän isoilta, mutta pitää jaksaa sillä koskaan ei tiedä minä päivänä onni tippuu elämään. Pienistä onnen murusista voi sitten tulla sitä tarmoa tehdä ihmeitä.

Luulet ehkä että kukaan ei välitä, kun sinulla on "ahdistava olo ja itkettää koko ajan.". No ainakaan ne jotka ei tiedä, eivät tiedä välittää. Mutta jopa ihmiset jotka eivät sinua tunne mutta tietävät, kuten minä, välittävät.

Eli jaksa eteenpäin. Se on kai paras neuvo jonka voin tietämykselläni antaa. Siis sen puhu lääkärille lisäksi, pillerit kun voivat turruttaa tunteita...

Ja jos tulee se tunne että nyt on seinä edessä, pyydä apua. Seinä näyttää läpäisemättömältä aina omin silmin, kun se on edessä, mutta pari sanaa joltain läheiseltä tai ammattilaiselta voi näyttää siitä tukun rekan mentäviä reikiä.

T. K

mutta älä tee itsellesi mitään! Olet paljon arvokkaampi kuin mitä aavistatkaan. Anna tunteiden tulla, tunteiden mennä. Tunne ei tapa. Tunne on ystäväsi, se auttaa sinua selviytymään. Itku puhdistaa sisintä, huojentaa taakkaa.